Teoksessaan Cosmopolitan vision yhteiskuntatutkija Ulrich Beck esittää oman visionsa tulevaisuuden yhteiskunnallisista kehityskuluista. Hän puhuu realistisesta kosmopoliittisuudesta, joka ei ole romanttista haihattelua, vaan nimenomaan tunnustaa maailman sellaisena kuin se on ja tekee johtopäätöksenä reaalisiin tosiasioihin nojaten. Beckin kosmopoliittinen visio pohjautuu pitkälti hänen aikaisempaan tutkimukseensa ja sen keskeisiin teemoihin, kuten riskiyhteiskunnan (Risikogesellschaft) ja toisen modernin (andere Moderne) ajatuksiin.
Beck on hyvin tuottelias kirjoittaja ja hänellä on suuri määrä julkaisuja, joihin tukeutua. Cosmopolitan visionin lähdeluettelossa on sivun verran hänen omia tekstejään. Teoksen tyyli on raskaslukuisempaa ja vähemmän lennokasta, kuin Beckillä yleensä. Vasta kirjan loppupuolella Beck pääsee siihen vauhtiin ja visionäärisyyteen, jolla hän yleensä lukijaansa vie.
Ulrich Beck on tehnyt paljon yhteistyötä ja yhteisiä julkaisuja Tony Blairin hovisosiologina pidetyn, Anthony Giddensin kanssa. Cosmopolitan visionin viesti on pitkälti sama, kuin heidän kesällä 2005 yhdessä julkaisemansa avoimen kirjeen Euroopalle. Joskin teoksessaan Beck kehittelee argumenttejaan huomattavasti pidemmälle, se on osa laajempaa aikalaiskeskustelua, jota Beck ja Giddens ovat käyneet muiden muassa Jürgen Habermasin, Jacques Derridan ja Francis Fukuyaman kanssa.
Fukuyama lienee Beckille liian helppo pala, joten kritiikin voimakkain ryöppy osoitetaan Habermasia kohtaan. Beck moittii Habermasia vähintäänkin implisiittisesti postmodernistiksi ja esittää Habermasin postnationalistisen konstellaation käsitteen vain laajennettuna kansallisvaltion käsitteenä.
Kansallisvaltiot ovat yhä olemassa Beckin ajattelussa, mutta ne ovat ikään kuin mielikuvitusolentoja. Ihmiset voivat uskoa niihin ja käyttäytyä kuten ne olisivat olemassa, esimerkiksi näyttää valtion tarkastajalle passia ylittäessään tietyn imaginäärisen rajan. Todellisen maailman muotoutumisen kanssa kansallisvaltioilla ei enää kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä. Beck korostaa erityisesti sitä, kuinka yhtäältä yritykset toimivat jo globaalilla kentällä niitä koskevan lainsäädännön laahatessa yhä kansallisella tasolla ja toisaalta teollisuusyhteiskunnan tuottamien riskien, kuten ilmansaasteiden, ilmastonlämpenemisen ja ydinsaasteen rajat ylittäviä vaikutuksia.
Euroopalle ei riitä olemassa olevien eurooppalaisten valtioiden hiominen yhteen Euroopan unionin alle. Silloin Beckin mukaan vain korvataan kunkin valtion kansallinen identiteetti uudella kansallisella identiteetillä, eurooppalaisuudella. Mikäli Euroopan unioni koordinoinnin kautta omaksuu valtion tehtäviä, kuten eurooppalaisen puolustuksen, eurooppalaisen verotuksen ja eurooppalaisen sosiaaliturvan, kuten Habermas esittää, ei siitä Beckin mukaan tule mitään kategorisesti uutta poliittista entiteettiä, vaan ainoastaan yksi valtio –joskin suuri valtio- muiden valtioiden joukkoon.
Eurooppalaisuus on juuri monimuotoisuutta! pauhaa Beck. Yhdysvaltoja on pidetty kansakuntien sulatusuunina. Tämä ei ole Beckille kosmopoliittisuutta, sillä ”amerikkalainen tapa” tekee useamman kansakunnan edustajista yhden uuden kansakunnan edustajia. Todellinen kosmopoliittisuus on pluralismia, ei assimilaatiota: kansakunnat, traditiot, etnisyydet ja uskonnot elävät sikin sokin keskenään, rauhassa. Beckille eurooppalaisten federalistien ja intergovermentalistien kysymys Euroopan unionin tulevaisuudesta on joutava. Hänen ratkaisunsa on kosmopoliittinen Eurooppa, jossa kansalaisten identiteetit ovat päällekäisiä eurooppalaisuuden, kansallisvaltion, kotikaupungin ja kosmopoliittisen ihmiskunnan kansalaisen kanssa.
Teksti on julkaistu SONKin Debatti-lehdessä
