 |
| Mielenosoitus yläosattomissa - vapautumista vai alistumista? |
Katsoin Ylen Silminnäkijät- dokumentin Topless-taistelijat. Ukrainassa on perustettu Femen- niminen feministiliike. Lukuisista muista feministiliikkeistä Femen eroaa siinä, kuinka se tuo viestiään esiin: naiset esiintyvät mielenilmauksissaan rinnat paljaina.
Medianäkyvyyden kannalta valittu viestinvälitystapa on täysosuma. Kaikissa järjestön mielenilmauksissa on median mielenkiinto taattu ja dokumentin perusteella kaikissa mielenilmauksissa näytti olevan monikymmenkertainen määrä valokuvaajia paikalla verrattuna mielenosoittajien määrään.
Femen syntyi ensisijassa prostituutiota ja naiskauppaa vastaan, mutta vastustaa myös diktatuuria ja oligarkkien valtaa. Femen käyttää seksikaupan omia aseita - eli alastonta naisvartaloa - sitä itseään vastaan.
Kysymys, jonka Femen herättää on ilmeinen. Kehittääkö naisten vaatimusten esittäminen alasti naisten emansipaatiota ja tasa-arvoa, vai tunnustetaanko siten, että naiset ovat mielenkiintoisia vain kehoina?
Järjestössä toimivien naisten vaatimukset eivät ole kovin pitkälle kehiteltyjä tai syvällisiä. He vastustavat prostituutiota ja oligarkkeja, sekä vaativat feminististä vallankumousta, eli nykyisten vallanpitäjien korvaamista naisilla. He kiinnittävät aivan oikein huomiota siihen, että esimerkiksi opiskelu on niin kallista, ettei köyhillä perheillä ole varaa elättää opiskelevia lapsiaan ja monet ajautuvat prostituutioon ansaitakseen edes välttämättömän elannon.
Analyysia ei viedä sen pidemmälle. Dokumentissa ei mietitä tuloerojen tasaamista progressiivisella verotuksella tai toimeentulon turvaamista kattavalla hyvinvointivaltiolla, tulonsiirroilla ja maksuttomalla opiskelulla. Yhdellä Femenin perustajista, Alexandralla, on talouspolitiikan tutkinto. Mutta ilmeisesti hänen mielipiteistään ei olla kiinnostuneita tutkinnon, vaan aivan muiden syiden vuoksi.
”Oligarkit ja porvarit ovat kaikki rikollisia, jotka pitää syöstä vallasta ja korvata naisilla. Pitää tehdä feministinen vallankumous.” toteaa yksi järjestön aktivisteista. Ensimmäisestä lauseesta voin olla samaa mieltä, mutta pelkäänpä että tämän aktivistin näkemys on hieman naiivi. Jos vaikkapa nykyisten oligarkkien sijaan valtaa alkaisivat käyttää heidän vaimonsa, tehtäisiinkö ongelmille kuten tuloeroille jotain? Tuskin.
Alistavan patriarkaatin korvaaminen alistavalla matriarkaatilla ei tee ihmiskunnasta yhtään vapaampaa, vaan ainoastaan vaihtaa sortajat toisiin. Tätä ilmiötä on kuvattu hyvin Orwellin kirjassa vuonna 1984, jossa hän kuvaa mielikuvitusvaltionsa totalitaarista poliittista järjestelmää. Järjestelmälle ei ole mitään merkitystä, ovatko johdossa sosialistit vai porvarit, juutalaiset vai natsit, miehet vai naiset. Järjestelmälle on merkitystä vain sillä, että järjestelmä itse säilyy.
Naiset eivät ole yhtäläinen ryhmä, jossa kaikilla jäsenillä olisi yhtenevät intressit. Joitain yhteisiä teemoja voidaan löytää, kuten perheväkivallan vastustaminen, mutta sen tavoitteen jakaa suurin osa miehistäkin. Todellisuudessa köyhällä ja rikkaalla naisella ei ole sen enempää yhteistä keskenään kuin on köyhällä ja rikkaalla miehellä. Politiikan teon kannalta yhteiskuntaluokka ja sosiaalinen ryhmä ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin sukupuoli.
Mutta kuinka vastaisin omaan kysymykseeni, eli onko Femenin tapa välittää viestiään kannatettava vai tuomittava? Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että naisten mielipiteitä on kuunneltava silloinkin, kun heillä on vaatteet päällä.
Emansipoitunut ja itsenäinen nainen päättää täysin itse omasta vartalostaan. Ylhäältä käsin sanellun moralismin, yhteiskunnallisten pakkojen tai minkäänlaisen porvarillisen repression ei pidä kahlita naisen, tai yleensä ihmisen, vapautta saada päättää itse, mitä tai kuinka tekee omalla kehollaan. Yksilön seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kontrollointi on tehokkain tapa pitää yksilö alistettuna.
Mutta tämä ei ole vielä riittävä näkökulma, josta käsin miettiä topless-protesteja. Emansipoitunut yksilö on vapaa, mutta käyttää vapauttaan vastuullisesti. Femenin protestien pahin ongelma on mielestäni, että ne tekevät yksilön seksuaalisuudesta kauppatavaraa. Dokumentin alussa yksi naisista sanoo: ”Meillä naisilla on kauneutemme, viehätysvoimamme ja kehomme. Ne ovat tärkeimmät aseemme ja me käytämme niitä. Topless- protesti ei tarkoita sitä, että me myymme itseämme.”
Eikö? En voi välttyä kiinnittämästä huomiota siihen, että Femenin suhde mediaan on nimenomaan vaihtosuhde. Sopimus on implisiittinen, mutta silti selkeästi näkyvä: Femenin naiset näyttävät rintansa ja vastineeksi media pitää heidän agendaansa esillä.
Minä uskon, että kauneus, viehätysvoima, kehollisuus ja seksuaalisuus yleisesti ovat jotain arvokkaampaa kuin kauppatavaraa, jota voi vaihtaa joko medianäkyvyyteen kuten Femenin tapauksessa, tai rahaan, mitä Femen puolestaan vastustaa.
Femen tuo esiin esimerkiksi perheväkivallan, yliopistoissa tapahtuvan professorien ja oppilaiden välisen seksuaalisen hyväksikäytön ja ydinvoiman vaarat. Tämä kaikki on ansiokasta ja näitä asioita on tärkeää pitää esillä. On valitettavaa, että media ja yleisö jaksaa kiinnostua näistä asioista vain, koska viesti esitetään paljaisiin rintoihin kirjoitettuna.
Kritiikkiä osoittaessa on kai rehellistä tehdä itsetarkastelua. En olisi varmasti katsonut Topless- taistelijat dokumenttia, jos en olisi nähnyt Hesarin televisio-ohjelmasivuilla kuvaa yläosattomasta naisesta. Enkä varmasti olisi kirjoittanut tätä tekstiä naisten emansipaatiosta, jolleivät Femenin aktivistit olisi esiintyneet dokumentissa paljaine rintoineen.
Auts. Tunnen syyllisyyden piston sydämessäni. Menestystä kuitenkin Femenille sen edistämissä tärkeissä tavoitteissa!
Olen aikaisemmin ehdottanut prostituution vähentämistä puuttumalla sekä kysyntään, että tarjontaan tekstissä Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan.
Topless-taistelijat Silminnäkijä dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa 6.1.2012 asti
Femenin verkkosivu
Useamman vuoden jatkuneen poliittisen sekamelskan jälkeen Ukraina valmistautuu parlamenttivaaleihin, jotka pidetään 30.9. 2007, siis tulevana sunnuntaina. Vaaleista toivotaan sekä Ukrainassa että ulkomailla eräänlaista virstanpylvästä, joka antaisi lopullisen vastauksen maassa vallitseviin poliittisiin erimielisyyksiin ja niiden muassaan tuomiin likaisen pelin keinoihin ja suoranaisiin laittomuuksiin. Kriisille toivotaan loppua ja paluuta normaaliin poliittiseen päiväjärjestykseen.
Ukrainan istuvan presidentin Viktor Jushtshenkon puolue Meidän Ukrainamme, joka on vuoden 2007 parlamenttivaaleja varten muodostanut Meidän Ukrainamme – Kansan itsepuolustus- liiton, käyttää kampanjoinnissaan oranssia väriä, hakien myönteisiä konnotaatioita vuoden 2004 oranssista vallankumouksesta. Meidän Ukrainamme linja on selkeän länsimyönteinen ja Jushtshenko puhuu Euroopan unionin jäsenyydestä positiivisesti katsoo sen jäsenmaiden jakamien eurooppalaisten arvojen olevan osittain myös Ukrainan muovaamia.
Toinen oranssin vallankumouksen perillinen, Julia Timoshenko vetää omaa blokkiaan, jonka visuaalinen ilme pohjautuu valkoisella pohjalla olevaan punaiseen sydämeen. Tämä ryhmä toimii kenties eniten ad hoc- pohjalta ja sen kannatus perustuu pitkälti Timoshenkon laajaan henkilökohtaiseen kannatukseen. Puolue vaatii nopeita ja kattavia sosiaalisia ja taloudellisia reformeja, mutta niiden sisältö jää hyvin epämääräiseksi. Siksi retoriikka onkin melko ympäripyöreää: ”On investoitava ihmisiin. Budjettivaroja ei tule tuhlata”. Timoshenkon blokki on kuitenkin selkeän länsimielinen ja kannattaa esimerkiksi ammattiarmeijaan siirtymistä jo vuonna 2008.
Suurista puolueista kenties vanhakantaisinta linjaa ajaa Alueiden puolue, joka tukee istuvaa pääministeriä, Viktor Janukovitshia. Tunnuksessaan sillä on Ukrainan kartta, joka on värjätty Ukrainan lipun väreillä, sinisellä ja keltaisella. Alueiden puolue on Ukrainan venäjänkielisen väestön suosiossa ja on vaatinut venäjästä Ukrainan toista virallista kieltä. Ilman varsinaista ideologiaa se kertoo kuinka hallitus on vakauttanut talouden kriisin jälkeen, mutta panostanut myös sosiaaliseen sektoriin, myöntämällä esimerkiksi avustuksen kuhunkin perheeseen syntyvästä ensimmäisestä lapsesta.Alueiden puolue haluaa nimensä mukaisesti siirtää valtaa keskushallinnolta alueille ja pitää Ukrainan sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella. He kampanjoivat myös yksinkertaisilla ja selkeillä yksittäisteemoilla. Alueiden puolue esimerkiksi vastustaa koulujen ja sairaaloiden lähellä olevia pelikoneita ja he estivätkin 16.9. mielenosoituksellisesti pääsyn pelihalleihin.
Sosialistit ovat eurooppalaisesta perspektiivistä kenties tavanomaisin poliittinen puolue, sillä he edustavat eurooppalaisen demokraattisen sosialismin traditiota. He puhuvat talouskasvun ohella sentään jotain sen sosiaalisesti oikeudenmukaisesta jakamisesta. Sosialistit ovat kenties parhaiten valmistautuneet kansainväliseen integraatioon, sillä he puhuvat WTO:n jäsenyyden talouskasvulle tuomista hyödyistä, globalisaation hallinnasta ja ukrainalaisen tuotannon kehittämisestä niin, että sen tuotteen pärjäisivät maailman markkinoilla.
Osallistuin konferenssiin Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa 13.-17. kuluvaa kuuta. Konferenssin tarkoitus oli perehtyä Ukrainan tämän hetkiseen poliittiseen tilanteeseen ja pohtia Ukrainan mahdollisuuksia Euroopan unionin jäsenyyteen. Ainakin Kiova vaikutti hyvin eurooppalaiselta ja nykyaikaiselta kaupungilta, joskin siellä näkyi myös vanha ja omaperäinen ukrainalainen kulttuuri, josta ukrainalaiset eivät ole kiperienkään historiallisten vaiheiden aikana luopuneet.
Kerjäläisiä ja prostituoituja ei kaduilla juurikään näy. Sosiaalinen sektori ei ole aivan epätoivoisessa tilassa Ukrainassa, mutta kapitalistisessa innostuksessa se ei kuitenkaan ole ollut ensimmäisiä kehitysprioriteetteja. Kerjäläisiä kyllä löytyy, he vain ovat hieman syrjemmällä keskustasta, rautatieasemilla ja alikulkutunneleissa. Prostituoidut ovat hotellien auloissa ja baareissa. Ukrainan talouskasvu on kuitenkin sillä tasolla, että se hyödyttää muitakin, kuin ylimpiä tuloluokkia.
