Sivut

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tähtäimessä turvallisuusneuvosto


Tälläkin hetkellä Suomen ulkoministeriössä mietitään kuumeisesti diilien tekemistä. Mitä Suomi voisi luvata toisille maille vastineeksi siitä, että ne lupaavat kannattaa Suomea YK:n turvallisuusneuvostoon? Paikka turvallisuusneuvostossa on erittäin haluttu näköalapaikka kansainvälisen politiikan ytimeen. Siksi ehdokasmaat käyvät vuosien mittaisen kampanjan ja taivuttelevat muita YK:n jäsenmaita puolelleen erilaisin lupauksin tuesta muissa äänestyksissä ja taloudellisesta avusta.

Suomen kampanjaan on kuulunut aktiivista tapaamista eri maiden edustajien kanssa ja diplomaattisten suhteiden solmiminen esimerkiksi Mikronesian kanssa. Kampanjan vetovastuussa on kokenut diplomaatti Pasi Patokallio.

Tavoitellessaan paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa Suomi tekee näkyväksi kansainvälisen politiikan kahtalaisuuden. Yhtäältä valta tekee mahdolliseksi edistää Suomen ideologisia tavoitteita, kuten aseriisuntaa, ihmiskaupan kitkemistä ja ihmisoikeuksien suojelua. Toisaalta vallan tavoittelemiseksi on käytettävä epäilyttäviäkin keinoja, kuten äänten vaihtamista toisten maiden kanssa.

Myös Suomen lähetystöverkko maailmalla palvelee tätä kahtalaista tarkoitusta. Lähetystöt maailman valtakeskittymissä takaavat, että Suomi pysyy hyvin informoituna asioista ja varmistaa Suomen vaikutusvallan niissä pöydissä, joissa kansainvälisesti merkittävistä asioista päätetään. Toisten edustustojen tärkeänä tehtävänä on kehitysyhteistyö, kuten esimerkiksi Mosambikissa, Nicaraguassa ja Vietnamissa.

Suomen ulkopolitiikan uusi painopiste Keski-Aasiassa?

Viimeisin Suomen avaama suurlähetystö maailmalla on Kazakstanin pääkaupungissa, Astanassa. Kazakstan on suurin Keski-Aasian maista (joita joskus kutsutaan ystävällisesti yhteisnimellä Absurdistanit) ja läsnäolo siellä tarjoaa tehokkaat mahdollisuudet tarkkailla muidenkin alueen valtioiden kehitystä.

Keski-Aasian painoarvo maailmanpolitiikassa on viime vuosikymmeninä noussut, eikä vähiten alueen runsaiden energiavarojen vuoksi. Suurvallat käyvätkin alueella ”suurta peliään”, jonka nappuloina toimivat esimerkiksi öljy- ja kaasuputket. Suomi tekee fiksusti ollessaan alueella läsnä ja Suomella on varmasti annettavaa myös Keski-Aasian maiden ihmisoikeustilanteen kohentamiseksi.

Uuden lähetystön avaaminen aiheuttaa kuitenkin taloudellisia vaikeuksia. Julkishallinnon tuottavuusohjelma on heikentänyt valtion palvelujen toimintaa jo pitkään ja sama koskee myös ulkoasiainhallintoa. Uuden lähetystön avaaminen ei tarkoittanut resurssien lisäämistä ulkoasiainhallintoon, vaan tarvittavien rahavarojen säästämistä muualta.

Pahimmillaan huono resursointi vaarantaa lähetystöjen kyvyn tehdä työtään tehokkaasti ja tarjota Suomen kansalaisille ulkoasiainpalveluita. Ruotsi ja Norja ovat jo karsineet lähetystöverkkojaan. Onko sama tie edessä Suomessakin?

Tulevaisuuden ulkopolitiikkaa

Tulevaisuudessakin Suomen ulkopolitiikkaa määrittää kahtalainen pyrkimys turvata omat intressit ja vaikutusvalta, ja toisaalta parantaa maailmaa. Pienellä maalla voi olla kokoaan selvästi suurempi impakti maailmaan, kuten Norjan edistyksellinen, proaktiivinen ja humaani ulkopolitiikka osoittaa. Suomi pystyy lisäksi käyttämään ulkopolitiikassa hyödykseen Euroopan unionia.

Tulevina vuosikymmeninä – ja luultavasti vuosisatoina – globaalipoliittisen painopisteen siirtyminen Aasiaan tulee olemaan vastustamatonta. Eurooppa tulee hyötymään hyvistä suhteistaan Aasiaan poliittisesti ja taloudellisesti. Suomi on ollut muiden EU-maiden kanssa mukana vuodesta 1996 käynnissä ollessa ASEM-prosessissa, joka tuo Euroopan ja Aasian maiden johtajat yhteisten pöytien ääreen kahden vuoden välein järjestettävissä huippukokouksissa. Yhdysvallat ja Eurooppa joutuvat tulevaisuudessa kilpailemaan Aasian huomiosta ja Euroopalla on toistaiseksi hyvät asemat tähän kilpaan.

Vuonna 2020 Suomen menestys riippuu ulkopolitiikan onnistumisesta. Laajoilla vapaakauppasopimusten verkostoilla Suomi voi integroitua vahvasti maailmantalouteen ja olla dynaaminen ja kilpailukykyinen kansantalous. Onnistuminen kansainvälisissä neuvotteluissa vaatii rohkeutta luopua esimerkiksi kohtuuttoman suurista maataloustuista. Uhkana on Suomen marginalisoituminen ja muuttuminen globaalin talouden epäkiinnostavaksi reuna-alueeksi.

Vaikka arkinen ulkopolitiikan hoito on valtion lyhyen tähtäimen intressien varmistamista, kansainvälisessä politiikassa on tilaa myös suurille visioille, jopa unelmille. Siirtomaajärjestelmien romahtaminen tapahtui yllättävän nopeasti toisen maailmansodan jälkeen ja nykyisin ihmiskunta on ainakin kansainvälisjuridisesti vapaa kolonialismista. Minä uskon, että jos oikea tahtotila löytyy, ihmiskunta voi samalla tavalla vapautua myös sodista. Jos olemme valmiit työskentelemään sen puolesta, eräänä päivänä päättyy ihmiskunnan viimeinen sota ja saavutamme ikuisen rauhan.

****FAKTAT****

Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi kaudelle 2013-2014

Suomi kuuluu WEOG (Western European and Others Group)- vaaliryhmään

Suomen kampanjaa vetää suurlähettiläs Pasi Patokallio

Kilpailevia ehdokkaita turvallisuusneuvostoon ovat Australia ja Luxemburg


Kirjoitus on julkaistu JSDN:n Pätkätyöläinen-lehdessä 1.9.2010

maanantai 6. syyskuuta 2010

Vihreiden asevelvollisuuskanta puutteellinen


Vihreät ovat esittäneet valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymistä ja reservin määrän tuntuvaa vähentämistä 75 000 – 150 000 sotilaaseen. Ehdotukseen sisältyvä sukupuolineutraali asevelvollisuus on tärkeä ja kannatettava asia, mutta muilta osin vihreiden ehdotus vaikuttaa perustuvan puutteelliseen analyysiin.

Keskusteltaessa asevelvollisuudesta täytyy ottaa huomioon sen kaksoisrooli sekä ulko- että sisäpolitiikkana. Vihreiden ulkopoliittinen analyysi näyttäisi nojaavan Francis Fukuyaman historian loppuun ja Robert Kaganin ajatukseen Euroopasta postmodernina paratiisina. Valtiot kulkevat rauhanomaisesti yhtä jalkaa kohti syvempää yhteistyötä, konfliktit häviävät ja armeijoista luovutaan.

Muutoksilla sotilaallisessa voimassa on kauaskantoisia suoria ja epäsuoria vaikutuksia maan turvallisuuspoliittiseen ympäristöön. Euroopan sotilaallinen kapasiteetti on nytkin riittämätön puolustamaan omaa mannertaan ja Euroopan puolustus on ulkoistettu Yhdysvalloille. Toistaiseksi Yhdysvallat on hoitanut tätä tehtäväänsä nurisematta, mutta se on tarkoittanut että Yhdysvalloilla on paljon vaikutusvaltaa Eurooppaan ja että Euroopassa on amerikkalaisia ydinaseita. Molempi pahempi?

Kuten todettua, sisäpoliittisesti vihreiden kannanoton ehdoton ansio on sen sukupuolineutraalius. Ase- tai maanpuolustusvelvollisuus on niin valtava yhteiskunnallinen instituutio, että se on huolellisesti suunniteltava lisäämään kansalaisten tasa-arvoa, ei vähentämään sitä. Nykyinen asevelvollisuus on selkeästi diskriminoiva ja epätasa-arvoinen. Mutta olisiko vihreiden malli itse asiassa sen parempi?

Vihreiden asevelvollisuusmallin ongelma on, että se voisi vähitellen siirtää asevelvollisuuden vain köyhimmistä oloista tulevien suoritettavaksi.

Sukupuolten tasa-arvo vihreiden asevelvollisuusmallissa on huomioitu, mutta epätasa-arvoa on myös muiden yhteiskuntaryhmien, kuin sukupuolten välillä. Yksillä on enemmän omaisuutta ja vaikutusvaltaa kuin toisilla.

Universaali asevelvollisuus koskee kaikkia kansalaisia, eivätkä sitä pääse pakoon edes ne ryhmät tai yksilöt, jotka ovat kaikkein kyvykkäimpiä hankkimaan yhteiskunnalta itselleen erilaisia etuisuuksia. Jos tämä universaalius murretaan, ovi avataan poliittisille lehmänkaupoille siitä, ketkä valikoiva asevelvollisuus asepalveluksesta oikein vapauttaakaan.

Tähän suuntaan vihjaa myös vihreiden kannanoton kansantaloudellinen näkökulma. Jos asevelvollisuuden kustannuksena pidetään sitä, etteivät varusmiehet pysty osallistumaan työelämään, vapauttaminen kannattaa aloittaa kaikkein tuottavimmasta päästä: Rikkaat, koulutetut ja yritteliäät ensin.

Suomalainen asevelvollisuus on ollut egalitaristinen järjestelmä, joka on tuonut samoihin tupiin kaupunkilaiset ja maalaiset, köyhät ja rikkaat, porvarit ja työläiset. Vapaaehtoiseen palvelukseen ja ammattiarmeijaan siirtyneissä maissa sotiminen on usein jäänyt yhteiskunnan köyhimpien tehtäväksi. Jos Suomessa aiotaan kulkea samaan suuntaan, on aiheesta syytä käydä vakavaa yhteiskunnallista keskustelua.

Kirjoitus on julkaistu uudelleen otsikoituna Keskisuomalaisessa 4.9.2010