Sivut

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Afrikan sun muut unionit













Afrikan unioni on välillä ollut julkisuudessa muistakin saavutuksistaan, kuin eripuraisista kokouksistaan joissa Muammar Gaddafilla on saman verran autoja saattueessaan kuin kaikilla muilla johtajilla yhteensä. Afrikan unionin lipun alla toimineet joukot valtasivat Anjouanin saaren, joka oli aiemmin kapinoinut Komorien keskushallintoa vastaan ilmeisen epäsuositun Muhammed Bacarin johdolla. Saarelaiset ottivat miehitysjoukot yleisesti ottaen tervetulleina vastaan.

Afrikan unioni on hyvin erilainen kuin Euroopan unioni, vaikka AU:n tavoite on organisoida mantereensa EU:n mallin mukaan. AU:iin kuuluvat Marokkoa lukuun ottamatta kaikki maantieteellisen Afrikan mantereen valtiot, eikä se vaadi jäsenmailtaan samantapaista kriteeristön täyttämistä, kuin EU. AU:n päämääriä ovat muun muassa demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen ja tätä työtä on tekemässä muun muassa sellaisia demokratian ritareita kuin Muammar Gaddafi, Robert Mugabe ja monarkkeja lukuun ottamatta pisimpään maailmassa valtionpäämiehenä toiminut Omar Bongo, joka on hallinnut Gabonia presidenttinä vuodesta 1967.

Merkille pantavaa Anjouanin operaatiossa oli myös, että siinä oli vahvasti mukana libyalaisia ja sudanilaisia joukkoja. Kansainvälinen arvostelu ei ole ilmeisesti vaikuttanut siihen, ketkä voivat operaatioihin osallistua. Samalla logiikalla Euroopan unionin rauhanturvaoperaatioihin osallistuisi valkovenäläisiä ja transdnistrialaisia joukkoja.

Afrikan unionille on syytä toivoa menestystä, sillä jos jonkin maanosan valtiot ja kansat tarvitsevat yhteistyötä estääkseen globaalin kapitalismin pyrkimykset riistää valta demokraattisesti valituilta poliitikoilta, se on Afrikka. Mikäli AU pystyy vahvistamaan asemaansa, tulee mielenkiintoiseksi nähdä kuinka se asemoituu siinä geopoliittisessa pelissä, jossa valtakeskittymät tuntuvat nyt olevan Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa.

Oma osansa AU:lla tulee olemaan myös siinä, millaiseksi regionalististen kansainvälisen integraation projektien ja globalisaation suhde muodostuu. Avaavatko erilaiset mantereen kokoiset yhteistyöjärjestöt todella maailmaa kansalaisilleen, vai ryhtyvätkö ne linnoittautumaan entistä vahvemmin koko siltä maailmalta, joka jää oman mantereen ulkopuolelle?