Sivut

lauantai 11. lokakuuta 2014

Epävarmuus surmaa talouskasvun

Talouskasvu vaatii luottamusta tulevaisuuteen.
Kuluttajien on uskallettava kuluttaa ja yritysten investoida.
Kun ihminen ei palkkapäivänä tiedä, näkeekö vielä seuraavan palkanmaksun, hän laittaa suuren osan rahastaan säästöön. Kun työntekijä ei voi olla varma, maksetaanko hänelle tulevaisuudessa säällistä eläkettä, joutuu hän säästämään vanhuuden varaksi. Kun vanhempi on epävarma, saako hänen lapsensa tulevaisuudessa opiskella maksutta, on hänellä syy varmuuden vuoksi säästää mahdollisia lukukausimaksuja varten.

Yksittäisen ihmisen säästämisessä ei ole mitään vikaa ja monia hankintoja varten säästäminen on välttämätöntä. Mutta jos Suomen kaltaisessa pienessä kansantaloudessa kaikki alkavat säästää samaan aikaan, ei raha liiku. Se tarkoittaa sitä, ettei yrityksillä ole maksuhalukkaita asiakkaita, ne eivät voi työllistää, eikä verotuloja synny.

Kun kuluttajat eivät uskalla kuluttaa, yritykset eivät uskalla investoida, uusia työpaikkoja ei synny, eikä talouskasvu lähde käyntiin. Epävarmuus tuottaa irtisanomisia, mikä taas vahvistaa epävarmuuden kierrettä.

Yrittäjyyteen kuuluu aina riski. Mutta riskin vaikutusta yrittäjän henkilökohtaiseen hyvinvointiin voidaan vähentää parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa. Yrityksen perustamisen ja sen laajentamisen aiheuttaman epävarmuuden vähentäminen vahvistaisi yrittäjyyden kannustimia. Ei voi olla niin, että yrittäjän ainoat vaihtoehdot ovat onnistuminen ensimmäisellä yrittämällä tai elämän mittainen konkurssivelka.

Irtisanomisten ja yt-neuvotteluiden vaikuttaessa loputtomilta ovat myös vaatimukset julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomisista omiaan lisäämään epävarmuuden kokemusta. Taloudellisesti epävakaina aikoina tarvitaan nimenomaan takeita työpaikan säilymisestä ja suojaa irtisanomisilta. Mentaliteetti ei voi olla se, että jokaisen on jouduttava pelkäämään yhtä paljon työpaikkansa menettämistä.

Kukaan ei hyödy epävarmuuden kasvusta ja laman pitkittymisestä. Yhteiskunnan on oltava sellainen, että jokainen voi luottaa tulevansa taloudellisesti toimeen ja selviävänsä menoistaan nyt ja tulevaisuudessa. Siksi julkisen vallan on nyt annettava selkeä signaali, jolla se katkaisee epävarmuuden kierteen.

Yhdessä Hanna Huumosen kanssa kirjoitettu mielipidekirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 11.10.2014

torstai 9. lokakuuta 2014

Sosialidemokratia, perussuomalaisuus ja elitismi

Economistin pilapiirroksessa UKIP:in Nigel Farage
venyttelee oikeiston ja vasemmiston välillä.
“Yksi kaveri kertoi minulle, että hän on aina aiemmin äänestänyt demareita. Mutta nyt SDP on hänen mielestään mennyt liian oikealle ja niinpä hän sanoi äänestävänsä persuja. Aivan käsittämätöntä!”

Jokainen meistä on varmasti kuullut tämän tarinan tai jonkin sen muunnelman. Siksi ajattelin analysoida, mistä juttu kertoo ja voisiko siitä oppia jotakin. Ensinnäkään alkuperäinen kertoja ei selvästikään ole pahantahtoinen. Hän ei kertoisi sosialidemokraatille, miksei hän heitä äänestä, jos toivoisi puolueen menettävän kannatustaan. Päinvastoin hän kertoo opetuksen ohjatakseen porukan oikeaan suuntaan.

Myös kertojan arvot ovat kohdallaan. Hän ei pidä oikeistolaisuudesta ja siihen liittyvästä omanedun tavoittelusta, ahneudesta ja itsekkyydestä. Hän tahtoisi SDP:n olevan selkeästi vasemmalla ja on aiemmin sitä äänestänyt.

Mutta kieltämättä kuulostaa loogisesti käsittämättömältä, että äänestäjä joka tahtoisi reivata yhteiskuntaa vasemmalle, hylkää SDP:n ja äänestää oikeistopuoluetta. Ajattelutapa tulee kuitenkin ymmärrettävämmäksi, kun emme ajattele vain yksiulotteista janaa, jolle puolueet sijoitetaan niiden aateperinnön perusteella.

Osa oikeistolaistumiskritiikistä perustuu yksittäisten kysymysten asiasisältöihin ja niiden esille tuomiseen. Esimerkiksi työvoiman tarjonnan lisäämisen mantraan on lähdetty aivan liian kritiikittömästi mukaan ja se on vienyt pelitilaa esittää vaihtoehtoja oikeistolaiselle työvoimapolitiikalle.

Merkittävä syy siihen, miksi SDP koetaan oikeistolaisemmaksi, kuin sen aktiivit ja kannattajat tarkoittavat, johtuu nähdäkseni elitistisyydestä. Sosialidemokraatteja ei mielletä sellaisiksi kansan edustajiksi, kuin puolueen slogan lupaa. Puolueesta löytyvään asiaosaamiseen kyllä luotetaan, mutta kansanomaisuudessa olisi parantamisen varaa.

Mieleen tulee kolme pääsyytä, joista tämä voi johtua:

1. Yleinen eliitin erkaantuminen kansasta. Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut yhtenäinen kansakunta, vaan tietty etuoikeutettujen joukko elää omassa, eristetyssä kuplassaan. Taloudelliseen eliittiin ei enää nousta pelkästään hankkimalla korkeakoulututkinto ja työskentelemällä ahkerasti, vaan tulevaisuuden rikkaat ovat nykyisten rikkaiden perijöitä. Möläytykset, jotka ovat osoittaneet vieraantuneisuutta pienituloista arjesta ovat tulleet lähinnä Kokoomuksen suunnasta, mutta monen mielessä ne jäävät leimaamaan koko poliittista eliittiä.

2. Valtionhoitajapuolueen rooli. Sosialidemokratia on kansanliike, joka on saanut vaaleissa kannatusta ja pystynyt muokkaamaan yhteiskuntaa kannattajiensa tahtomaan suuntaan. Mutta puolueen rooli valtion alistajana kansan tahtoon ei ole pysynyt kirkkaana mielessä. Pahimmillaan SDP on joutunut suojelemaan valtion intressejä kansan tahtoa vastaan ja siksi se on samaistettu virkamieseliittiin, jonka mielivallalta puolueen piti alunperin kansaa puolustaa.

3. Epäjohdonmukainen viestintä. "Politiikan ja päättäjien kieli on osin muuttunut tyhjäksi höpöhöpöpuheeksi”, kertoo Yle. Selkeän ja ymmärrettävän ilmaisun lisäksi on kansan syvistä riveistä kannatuksensa hakevan puolueen vältettävä viestinnässään elitistisiä klisheitä. Keskiluokan puhutteleminen on ymmärrettävää, koska Suomessa ns. keskiluokka hankkii tulonsa rehellisellä työnteolla. Mutta ketä esimerkiksi ruotsin kielen opetuksesta käytävässä keskustelussa lämmittää “kaksikielisyys on rikkaus"- tyyppiset fraasit? Jos pakollista ruotsin opiskelua halutaan puolustaa, se täytyy tehdä perustelemalla, kuinka nykyinen malli hyödyttää tavallisista oloista ponnistavaa koululaista ja opiskelijaa.

Mitä siis tulisi tehdä? Oleellista on pitää sekä yksilöinä että porukkana aina selkeästi mielessä, miltä omat teot, puheet ja kirjoitukset vaikuttavat tavallisten ihmisten silmissä. Poliittiset päätöksentekijät ja puolueaktivistit eivät ensisijaisesti kommunikoi toisille establishmentin edustajille, vaan normaalia arkea eläville kansalaisille. Esimerkiksi työn tarjonnan lisäämisestä hössöttäminen vaikuttaa järjettömältä työttömänä tai työttömyysuhan alla elävän ihmisen näkökulmasta.

SDP:llä on jo vuosikymmenten ajalta toimivat keskusteluyhteydet kaikille yhteiskunnan osa-alueille, mukaan lukien elinkeinoelämä ja valtiolliset instituutiot. Nämä tuovat tavallisten palkansaajien edunvalvontaan sellaista uskottavuutta, jota Perussuomalaisilla ei ole. Mutta keskustelukanavia on käytettävä kahteen suuntaan. SDP:n on oltava kanava, jonka kautta kansalaisten huoli työpaikoista, palkoista, asumiskustannuksista, julkisista palveluista, verotuksen oikeudenmukaisuudesta jne. kulkevat kaikkien päätöksentekijöiden korviin.

Sen sijaan ei voi olla niin, että demariedustajat käyvät EK:n seminaarissa ja ottavat sen jälkeen asiakseen edistää vientiyritysten hintakilpailukykyä palkkoja alentamalla. Ei voi olla niin, että demariedustajat käyvät Suomen Pankin tilaisuudessa ja omaksuvat kestävyysvajeeseen tulkinnan, että opiskeluaikoja täytyy lyhentää ja eläkeikää nostaa. Se vie SDP:lta uskottavuuden kansan korvina ja jättää tilaa Perussuomalaisille ja muille populisteille.

Eikö demari sitten saa käydä oopperassa tai pelata golfia? Saa tietysti. Jokainen päättää omista harrastuksistaan, eikä jokin harrastus tee ihmisestä yhtään sen elitistisempää, kuin toinenkaan. Mutta kannattaa pitää mielessä, millaisen kuvan itsestään antaa, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Jos kovasti hehkutat oopperaa, golfia, katumaastureita ja 30 euron shamppanjabrunsseja, etäännytät tiettyä äänestäjäkuntaa itsestäsi ja puolueestasi.

SDP:n ja sen aktiivien on pidettävä aate ja päämäärät kirkkaana mielessä. Rooli linkkinä tavallisen kansalaisen ja valtiollisen päätöksentekokoneiston välillä on löydettävä uudelleen. Ilolla olen huomannut, että tähän suuntaan kehitys on viime aikoina kulkenutkin. Kun SDP palaa nöyrästi kansan pariin josta se on tullutkin, viedään Perussuomalaisilta yksinoikeus siihen eliitin vastaisuuteen, jota se käyttää hengitysilmanaan.

Olen aikaisemmin kirjoittanut oikeistopopulistien vastaisista strategioista otsikolla Kuinka populistit kesytetään