Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulotason määräytyminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulotason määräytyminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Palveluiden universaalisuus


Alkuviikosta osallistuin SDP:n työntekijöiden neuvottelupäiville, jotka pidettiin Polvijärvellä, Huhmarin lomakeskuksessa. Tapahtuma oli erinomainen tilaisuus toimijoille eri puolilta Suomea tavata toisiaan ja keskustella kunnallisvaalien valmisteluista oman kunnan ulkopuolella. Käsittelimme myös valtakunnallista kampanjaa kunnallisvaaleihin ja puolueen tulevaisuuden visioita. Aikaa oli lisäksi ideologiseen keskusteluun.

Täytyy sanoa, että tapahtumasta jäi todella voimautunut fiilis! Uusi puoluejohto, puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja puoluesihteeri Ari Korhonen ovat päässeet työhönsä hyvin kiinni ja eteenpäin mennään johdonmukaisella ja pitkäjänteisellä toiminnalla. Urpilainen kiteyttää tämän hetken tilanteen hyvin: Sosialidemokraattiset arvot ovat suomalaisten parissa valtavan suosittuja, mutta niitä edistävä sosialidemokraattinen puolue ei ole. Mikäli Suomessa tehtävän politiikan tahdotaan olevan äänestäjäkunnan enemmistön tahdon mukaista, on SDP:n kirkastettava imagoaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittäjänä.

Ideologinen keskustelu käynnistyi ajatuksesta maksuttomasta päivähoidosta. Vaatimuksen legitiimiydestä vallitsi kattava yksimielisyys. Suomessa esikoulu, peruskoulu, toisen asteen koulutus ja korkeakoulut ovat maksuttomia. Maksuton päivähoito on johdonmukainen jatke tälle politiikalle.

Olen saanut itse huomata mielenkiintoisen piirteen esikoulusta nyt, kun oma poikani Riku on aloittanut esikoulun. Maksuton esikoulu koskee vain puolta päivää. Jos vanhempi on päivätöissä, hän joutuu pitämään lastaan esikoulun lisäksi toisen puolen päivää päivähoidossa. Ja tämä esikoulua täydentävä päivähoito maksaa ainakin Jyväskylässä melkein saman verran, kuin kokopäiväinen päivähoito. Kas kas

Maksutonta päivähoitoa on kritisoitu siitä, että se hyödyttää suurituloisia, sillä pienituloisilla on jo nyt päivähoitomaksun nollaluokka (jonka porvarihallitus tosin yritti poistaa). Nykyinen päivähoitomaksujen porrastus on joka tapauksessa hölmö, sillä se asettaa saman maksun vanhemmalle, jonka tulot ovat 2 000 euroa, kuin 10 000 euroa kuussa.

Taloudellisesti porrastetut palvelumaksut ovat ylipäätään ongelmallisia, sillä ne luovat kaksinkertaisen progression ihmisten tulonmuodostukseen. Siis ansaitessaan lisää rahaa, ihminen joutuu paitsi maksamaan korkeampaa veroa, myös korkeampia palvelumaksuja. Tällainen luo kannustinloukkuja, joissa ihmisen työpanoksen kasvu ja siitä seuraava tulojen lisääntyminen ei realisoidu niin, että hänellä todella olisi enemmän rahaa käytettävissään.

Päivähoidon maksuttomuus on universaalia, kaikki maksavat palveluista yhtä paljon. Univeraaliuden etuna on ennakoitavuus sen suhteen, kuinka paljon ihmisen tulojen kasvu vaikuttaa hänen käytettävissä oleviin tuloihinsa Se myös purkaa tehokkaasti kannustinloukkuja ja näin antaa positiivisen kannusteen työntekoon.

Yhteiskunnan toiminnan universalisoimisessa univeraalit palvelut ovat tärkeä asia ja niitä on puolustettava. Samaan aikaan olisi hyvä pohtia myös universaaleja tulonsiirtoja. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu ajatus, että mikäli ihminen ei voi hankkia elantoaan tekemällä työtä, yhteiskunta takaa hänelle tietyn tulotason. Miksi tämän tulotason pitäisi riippua siitä, miksi henkilö ei voi hankkia elantoaan työnteolla?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Käänteinen maisterivero


Kalevi Sorsa- säätiö on esitellyt ajatuksen maisteriverosta. Veron ajatus olisi, että valmistuttuaan maisteri maksaisi tietyn tulotason ylittävistä tuloistaan ylimääräistä veroa, jonka veron tarkoitus on maksattaa edes osa koulutuksesta opiskelijalla itsellään, jälkikäteen. Ehdotus on melko pitkälti tyrmätty sitä seuranneessa keskustelussa, joskin SYL on ollut asiasta yllättävän hiljaa

Sanon suoraan, että ajatus maisteriverosta on typerä. Paitsi että maksuton koulutus on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksiselitteinen perusoikeus, antaisi maisterivero myös aivan vääränlaisen signaalin niille ihmisille, jotka harkitsevat korkeakoulutuksen hankkimista.

Maisterivero voisi sopia sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisten tulot todella riippuisivat heidän koulutuksestaan. Voimme kyllä kuvitella tilanteen, jossa ihmisen tulotasoon vaikuttavat ainoastaan hänen koulutuksensa ja tekemänsä työn vaativuus, määrä ja tuottavuus. Tällainen järjestelmä vaatisi jonkinlaisen keskussuunnitteluviranomaisen, joka määrittelisi kuinka vaativaa mikäkin työ on ja paljonko siitä kuuluu saada palkkaa. Näin koulutuksen tuomasta palkan lisästä olisi mielekästä pyytääkin hieman veroa.

Elämme kuitenkin sellaisessa talousjärjestelmässä, jossa ihmisen tulot riippuvat markkinoista. Ja markkinoilla moni muukin asia vaikuttaa tulotasoon, kuin koulutus ja tehtävä työ. Markkinatilanteessa työn tuottavuuden ja siitä saatavan palkan välillä ei ole välttämättä minkäänlaista korrelaatiota. Toisin sanoen on mahdollista olla upporikas tekemättä päivääkään työtä, tai toisaalta tehdä itseään säästämättä arvokasta työtä ja pysyä silti köyhänä.

Mikäli työn tuottavuuden ja työntekijän tulojen välille tahdotaan markkinayhteiskunnan tilanteessa luoda korrelaatiota, tulisi keskittyä verottamaan kaikkia niitä asioita, jotka tuovat ihmiselle tuloja ilman hänen omaa työpanostaan, siis esimerkiksi perintöjä ja pääomatuloja.

Olemme valinneet tietynlaisen yhteiskunnan ja tietynlaisen talousjärjestelmän. Valitsemamme järjestelmä suosii joitain lahjakkuuksia enemmän kuin toisia. Siksi osa ihmisistä on varakkaampia, kuin toiset. Valinta olisi kuitenkin voitu –ja voitaisiin yhä- tehdä toisin, jolloin varakkuus siirtyisi yksiltä toisille. Tämän suuren talous- ja yhteiskuntapoliittisen valinnan vuoksi on reilua, että heille jotka ovat tämän valinnan vuoksi jääneet tappiolle, maksetaan korvauksenomaisesti tulonsiirtoja.

Koska ihmisten tulotason määräytymisessä on vähintäänkin jonkin verran mielivaltaa, tulisi verotuksellisilla ratkaisuilla pyrkiä tukemaan korrelaatiota ihmisen tekemän työn ja hänen toimeentulon tasonsa välillä. Siksi esittäisinkin käänteistä maisteriveroa: Saakoot maisteriksi valmistunut tiettyä, hyvin maltillista, verovähennystä esimerkiksi kymmenen ensimmäistä vuotta valmistumisen jälkeen. Sillä maisterin, kuten muidenkin korkeammin koulutettujen, ansiotaso johtuu pitkälti heidän omasta osaamisestaan ja työstään, eikä samalla tavalla mielivaltaisista markkinoiden toimintatavoista.