On helppo nähdä malka toisen
silmässä, vai miten sitä sanotaankaan. Suomessa mielellään kauhistellaan
islamilaisten maiden äärimmäisiä uskonnollisia käytäntöjä, kuten burkhia, tai
naureskellaan amerikkalaisten fundamentalistikristittyjen käsityksille
kreationismista.
Suomessa vallitsee muodollisesti
uskonvapaus: jokainen kansalainen saa uskoa tai olla uskomatta mihin hyvänsä,
oman tahtonsa mukaan. Käytännössä tämä jalo periaate kuitenkin toteutuu miten
kuten. Uskonnonopetuksen pitäisi olla tunnustuksetonta, mutta kaikkialla näin
ei ole. Varsinkin pienillä paikkakunnilla monet uskonnonopettajat ovat itse
uskovaisia ja katsovat asiakseen sumeilematta siirtää omat arvonsa
oppilailleen.
Toinen tapa, jolla ihmisiä epäsuorasti
painostetaan uskontojen pariin on se, että kirkot ovat omineet monet ihmiseloon
kuuluvat juhlat ja seremoniat omikseen. Ihmisiä on liitetty pariskunniksi,
lapsille on annettu nimiä ja nuorille järjestetty initaatioriittejä iät ja
ajat. Eivät ne ole seurakuntien yksinoikeutta. Kuitenkin seurakunnat antavat
kirkkonsa vain jäsentensä juhlia varten.
Näitä epäsuoria tapoja häijympi
tapa varmistaa jäsenten suuri määrä seurakunnissa on kuitenkin lasten
uskonnonvapauden loukkaaminen. Suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon siksi,
että vanhemmat päättävät lastensa puolesta näiden uskonnollisesta
vakaumuksesta, kun lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät pysty muodostamaan
tai ilmaisemaan omaa tahtoaan. Vuonna 2010 Evankelis-luterilaiseen kirkkoon
kuului 78,2 % suomalaista (vuonna 2009 79,7 %) ja samana vuonna syntyneistä
79,3 % kastettiin Evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi (vuonna 2009, 80,7
%).
Uskonnonvapauden on oltava aito
vapaus. Aito vapaus valita uskontonsa ja maailmankatsomuksensa voi olla vain
yksilöllä, jonka kehitysaste sallii hänen pohtia asiaa ja muodostaa oman
näkemyksensä. Sylivauva ei tietenkään tällaiseen pysty. Siksi asiaa ei tulisi
päättää lapsen puolesta. Lapsi on oma yksilönsä ja hänelle kuuluu samat
vapaudet, kuin muillekin yhteiskunnan jäsenille.
Joitain asioita vanhempien on
päätettävä lapsensa puolesta hänen ollessa pieni, mutta elämänkatsomuksesta
päättäminen ei ole välttämätöntä. On oikeudenmukaisempaa antaa lapsen olla
ilman ylhäältä päätettyä uskontoa, kunnes hän on riittävän kypsä päättääkseen
asiasta itse. Nykyisin ihminen voi erota vanhempiensa hänelle päättämästä
uskontokunnasta tultuaan täysi-ikäiseksi. Minun mielestäni lainsäädäntö on
muutettava niin, että ihminen voi liittyä uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi
vasta saavutettuaan täysi-ikäisyyden.
Uskonnonvapaus on yksilöllinen, ei
kollektiivinen vapaus. Perhe ei päätä uskonnostaan yhdessä, vaan jokainen sen
jäsen päättää omastaan itse. Toisen ihmisen puolesta päättäminen ei ole
uskonnonvapautta. Valinnanvapauteen ei kuulu, että yksi ihminen käyttää toisen
vapautta. Ei edes siinä tapauksessa, että näiden ihmisten suhde on
vanhempi-lapsi-suhde.
SDP:n puoluekokouksessa oli
käsiteltävänä muutama aloite, jotka koskivat uskonnonvapautta. Yhdessä
esitettiin
vihkioikeuden poistamista uskonnollisilta yhdyskunnilta, mutta sitä
puoluekokous ei hyväksynyt. Klassinen kirkon ja valtion erottamista esittävä
aloite taas sai puoluekokouksen aivan sekaisin, vaikka sekulaarin ja modernin
valtion luulisi olevan sosialidemokraateille päivänselvä tavoite.
Erityisen paljon minua harmittaa
se, ettei
lasten uskonnonvapautta vaativaa aloitetta hyväksytty. Aloitteen idea
oli tehdä lasten uskonnonvapaudesta todellinen vapaus tyhjän julistuksen
sijasta siten, että uskontokuntaan voisi liittyä vasta 15 vuotta täytettyään.
Puoluekokous kuitenkin vesitti aloitteen ja päätti sen sijaan ottaa SDP:n
linjaksi laskea ikärajaa erota ja liittyä itsenäisesti uskonnolliseen
yhdyskuntaan 16 ikävuoteen, mikä on aivan eri asia.
Äärimmäisen törkeällä tavalla
lasten uskonnonvapautta loukataan ympärileikkauksella. Ympärileikkaus tehdään
lapselle, joka ei pysty muodostamaan omaa mielipidettään, eikä päättämään
uskonnostaan. Ympärileikkauksella lapsen vartaloon jätetään lähtemätön jälki,
jolla hänet merkitään vanhempiensa valitseman uskonnollisen yhdyskunnan
yhteyteen loppuiäkseen. Ruumiillinen koskemattomuus on ehdoton perusoikeus,
jota ympärileikkaus loukkaa räikeästi.
Tyttöjen ympärileikkaus on
yleisesti ottaen tuhoisampi yksilön loppuelämän kannalta, kuin poikien, mutta
periaatteellisella tasolla molemmat ovat yhtä vakavia loukkauksia yksilön
ruumiillista itsemääräämisoikeutta kohtaan. Suomessa on epäselvää, voidaanko
poikia ympärileikata uskonnollisista syistä, jos operaation suorittaa lääkäri,
vai tulkitaanko teko törkeäksi pahoinpitelyksi.
Suomeen on ehdottomasti säädettävä
laki, jolla lasten ympärileikkaamisesta tehdään rikos, lapsen sukupuolesta
riippumatta. Ruumiillinen koskemattomuus on luovuttamaton periaate, jota ei voi
loukata edes uskonnollisten seremonioiden, kulttuurin tai traditioiden vuoksi.
Modernissa valtiossa tämä ymmärretään ja moderni valtio suojelee kansalaistensa
perusoikeuksia.