Kishore Mahbubani neuvoo Eurooppaa

Singaporelainen Kishore Mahbubani on mielenkiintoinen ajattelija ja luen mielelläni hänen kirjoituksiaan. Mittava kansainvälinen kokemus muun muassa diplomaattina ja laaja oppineisuus antavat hänelle kyvyn laittaa suuria globaaleja kehityskulkuja selkeisiin perspektiiveihin. Mahbubanin ajatukset tulevat hänen teksteistään kirkkaasti esiin, eikä hän piilottele mielipiteitään. Hän havainnoi maailman tapahtumia tarkasti, mutta tekee aasialaiseen arvopohjaansa nojautuen jatkuvasti virheellisiä johtopäätöksiä, mikä tekee hänestä herkullista kritisoitavaa.

Newsweekin artikkelissa ”What Asia can teach the indebted West” Mahbubani kehottaa länsimaita ottamaan talouspolitiikassaan mallia Aasiasta. Tapansa mukaan Mahbubani ylistää aasialaista pragmatismia, joka hänen mukaansa on avain Aasian maiden taloudelliseen menestykseen. Esimerkiksi Kiina ja Intia olivat aiemmin ideologioiden riivaamia: tiukan marxismin ja nehrulaisen sosialismin. Kun Kiina 80- ja Intia 90-luvulla avasivat talouksiaan pragmatismin nimissä, lopputulos oli menestystarina.

Yhdysvaltoja Mahbubani kritisoi liiasta uskosta markkinoiden toimivuuteen ja niiden sääntelyn pelosta. Hän esittää amerikkalaisille esimerkiksi pientä kulutusveroa, polttoaineen verottamista ja maataloustukien leikkaamista. Eurooppalaisten saamat torut taas ovat aivan päinvastaisia. Euroopan hallitukset uskoivat liian pitkään kykyynsä kuluttaa rahaa ja lainata sitä lisää. Mahbubanin mukaan Euroopan hallitusten tärkein tehtävä on nyt leikata julkista kulutustaan, esimerkiksi maataloustukia, sekä pyrkiä nostamaan eläkeikää.

Mahbubanin neuvoihin kannattaa suhtautua vakavasti, mutta kriittisesti. Hänen ”pragmatisminsa” on erikoinen käsite, joka tuntuu olevan lähellä ekonomismia: valtio-ideologiaa, joka nostaa taloudellisen kehityksen kaikista valtion tavoitteista tärkeimmäksi. Näin Mahbubani naamioi ideologiansa ei-ideologiaksi ja kutsuu visiotaan pragmatismiksi.

Käsitteellinen epäselvyys tulee näkyväksi myös Mahbubanin ohjeissa Yhdysvalloille. Jos Yhdysvaltojen ongelma todella on, etteivät amerikkalaiset siedä ”isoa valtiota”, joka kuluttaa paljon rahaa, miksi Yhdysvallat sitten ylläpitää liberalistisen ideologian vastaisesti raskasta ja tehotonta maataloustukijärjestelmää? Eikö tämä juuri ole Mahbubanin kuvaamaa pragmatismia? Ideologisesti kestämätöntä talouspolitiikkaa voidaan harjoittaa, jos se on poliittisesti tarkoituksenmukaista. Kuten se on maataloustukien tapauksessa vaikutusvaltaisen maatalouslobbyn pitämiseksi tyytyväisenä.

Vapaan kaupan tärkeys on kuitenkin asia, josta Mahbubani aiheellisesti muistuttaa länsimaita. Tuntuu melkoisen turhauttavalta näpertelyltä, ettei Yhdysvaltojen kongressi ole voinut hyväksyä vapaakauppasopimuksia esimerkiksi Panaman ja Kolumbian kanssa, kun samaan aikaan maailman suurimmat vapaakauppasopimukset solmitaan Aasiassa: Kiinan ja ASEAN-maiden FTAn (Free Trade Agreement) piiriin kuuluu 1,9 miljardia ihmistä, Intian ja Aseanin 1,7 miljardia. On kuitenkin muistettava, että EU:n ja Etelä-Korean välinen uusi FTA antaa toivoa siitä, etteivät työpaikkojen menettämistä pelkäävät länsimaat ole kokonaan hylänneet vapaan kaupan ideoita.

Länsimaiden tai ainakin Euroopan olisi äärimmäisen tärkeää laatia oma visio tai strategia siitä, kuinka maanosan menestys turvataan pitkällä aikavälillä. Tätä suunnitelmaa laadittaessa on hyvä katsoa Aasian suuntaan ja ottaa oppia asioista jotka siellä on tehty oikein. Mutta suunnitelma on ehdottomasti tehtävä eurooppalaisten arvojen pohjalta ja tiedostaen, että se tulee olemaan nimenomaan ideologinen projekti, ilman pragmatismin tai neutraaliuden kaapua.

ASEM ikkunana tulevaisuuden maailmanjärjestykseen

Maailman valtioiden välillä on suuri määrä erilaisia yhteistyöelimiä: Euroopan unioni on selkeästi pisimmälle institutionalisoitunut, mutta myös muilla on painoarvoa kansainvälisessä politiikassa. Joskus kansainvälistä politiikkaa seuraavien tahojen kuulee esittävän, että maailma regionalisoituu EU:n mallin mukaisesti. Lähialueiden maat muodostavat siis liittoja keskenään, ja ulkosuhteiden painopiste siirtyy valtioiden välisten asioiden hoidosta näiden liittojen suhteisiin. ASEM tuo yhteen Euroopan ja Aasian päämiehet.

Toistaiseksi suurin osa valtioiden välisistä yhteistyöelimistä on kuitenkin keskittynyt vain osallistuvien valtioiden välisen kaupan organisoimiseen ja välttänyt ottamasta muita tehtäviä. Taloudellinen integroituminen voi kuitenkin johtaa myös poliittiseen yhteistyöhön: valtioiden johtajat saattavat konsultoida toisiaan myös muissa kohtaamissaan haasteissa havaitessaan yhteistyön hyödyllisyyden taloudellisissa kysymyksissä.

ASEAN on Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöorganisaatio. Se perustettiin 1967 stabiloimaan osallistujamaiden suhteita, joita kaikkia yhdisti pelko vietnamilaisen kommunismin leviämisestä niiden omalle alueelle. Viimeistään Vietnamin liittyminen järjestöön vuonna 1995 kuitenkin sinetöi sen, että ASEAN oli tullut kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan – ja se onkin nyt kymmenen jäsenvaltion organisaatio, joka organisoi paitsi jäsentensä taloussuhteita, myös jäsenvaltioiden suhteita niin sanottuihin ASEAN+3 -maihin, Kiinaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan.

ASEM:in taustaa

Neuvostoliiton kommunistisen regiimin romahtaminen 1989–1991 muutti oleellisesti maailmanjärjestystä. Geopoliittinen kilpailu kapitalismin ja kommunismin välillä muuttui äkisti geotaloudelliseksi kilpailuksi kolmen kapitalismin muodon välillä. Suuressa geotaloudellisessa pelissä maailmalla oli kahden sijasta kolme napaa: Pohjois-Amerikka, Eurooppa sekä Itä- ja Kaakkois-Aasia. Suurvallat omaksuivat uuden tilanteen nopeasti ja ryhtyivät soveltamaan toimintaansa muuttuneiden voimasuhteiden mukaan.

Pohjois-Amerikalla ja Euroopalla on pitkään ollut luonteva ja ystävällinen trans-atlanttinen suhde, mutta uudessa tilanteessa Euroopan oli katseltava ympärilleen uusien yhteistyökumppanien löytämiseksi. Kaakkois-Aasia vaikutti lupaavalta yhteistyön suunnalta, olihan EU:lla ja ASEAN:illa pitkä kokemus alueiden välisestä yhteistyöstä. EU piti huolta alueiden välisistä suhteista myös kylmän sodan aikana, ja sillä oli yhteistyösopimukset esimerkiksi Etelä-Amerikan Mercosurin, Persianlahden GCC:n ja eteläisen Afrikan SADC:n kanssa.

Eurooppalaisesta näkökulmasta maailman tila ei näyttänyt hyvältä 1990-luvulla. Aasian markkinat kasvoivat, mutta eurooppalaisten yritysten investoinnit kohdistuivat suurelta osin Euroopan sisään, kun yritykset valmistautuivat uuteen kilpailuasetelmaan yhtenäismarkkinoiden myötä. Yhtenäismarkkinat eivät kuitenkaan pelastaneet Euroopan taloutta ja vuonna 1995 työttömyys Euroopassa oli ennätyskorkealla, keskimäärin 10,7 prosentissa. Samaan aikaan aasialaiset ja amerikkalaiset taloudet lähenivät toisiaan APEC-organisaation kautta.

Yhdysvaltain merkitys ASEM:in synnylle

APEC:iin kuuluvat aasialaisten talouksien lisäksi Yhdysvallat, Kanada, Peru, Chile, Meksiko, Australia ja Uusi-Seelanti. Australian pääministerin Bob Hawken aloitteesta syntynyt APEC sai tuulta siipiensä alle, kun presidentti Bill Clinton kutsui 1993 osallistujamaiden valtionpäämiehet neuvotteluihin. Jo vuoden 1994 kokouksessa sovittiin, että Tyynenmeren alueen taloudet luovat vapaan kaupan ja investointien alueen teollistuneiden talouksien osalta vuoteen 2010 mennessä ja kehittyvien talouksien osalta vuoteen 2020 mennessä.

Tavoite oli kunnianhimoinen, mutta kokouksella oli myös symbolista merkitystä. Se oli ensimmäinen merkittävä kansainvälinen talouspoliittinen kokous, jossa eurooppalaisilla ei ollut istuinta, ei edes tarkkailijajäsenenä. Estääkseen geotaloudellisen marginalisaation horisontissa siintävällä ”Tyynenmeren vuosisadalla” Euroopan oli vahvistettava maailmantalouden kolmion sivua, joka yhdistää Aasian ja Euroopan toisiinsa.

Huippukokouksia ja verhottua uusimperialismia?

Näkyvin ASEM:in toimintamuoto ovat kahden vuoden välein järjestettävät hallitusten päämiesten huippukokoukset. Kokoukset järjestetään vuorotellen Aasiassa ja Euroopassa, viimeksi Pekingissä 2008 ja sitä ennen Helsingissä 2006. Huippukokousten välillä järjestetään myös osallistujamaiden sektoriministerien tapaamisia, joissa ministereillä on mahdollisuus keskustella oman alansa globaalipoliittisista kysymyksistä. Tämä vähentää ulkoministeriöiden valtaa, sillä muut ministeriöt voivat hoitaa kansainvälisiä kysymyksiä omalla sektorillaan niiden ohi ASEM-tapaamisissa.

Koska ASEM:illa ei ole omaa henkilökuntaa tai budjettia, kokousten valmisteluvastuu on osallistujamailla. Euroopan puolelta tehtävää hoitaa puheenjohtajamaa ja komissio, mutta aasialaiset maat vuorottelevat koordinaattorin tehtävää. Joidenkin kriitikoiden mukaan tämä pakottaa aasialaiset osallistujat jäljittelemään EU:n mallia toiminnassaan ja vaikuttaa kaakkoisaasialaisen identiteetin rakentumiseen. Myös ASEM:in aloitteiden rahoitus, joka perustuu halukkaiden vapaaehtoiseen rahoitukseen eikä yhteiseen budjettiin, tarkoittaa, että varakkailla eurooppalaisilla mailla on enemmän vaikutusvaltaa ASEM:in asialistan muodostumiseen kuin aasialaisilla.

Näpsäkkä keskustelukerho vai tulevaisuuden regionalistisen maailmanjärjestyksen malli?

ASEM noudattaa samaa yksimielisyyden periaatetta kuin ASEAN: mitään ei päätetä, elleivät kaikki osallistujamaat hyväksy asiaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei prosessilla olisi merkitystä. Yhdenkään maan ei tarvitse jäädä pois kokouksista siksi, että sen täytyisi pelätä sanktioita, jos se ei noudata muiden maiden tahtoa. Myös pienten maiden mahdollisuus raskaan sarjan diplomatiaan kokousten avulla on arvokasta.

Talous dominoi maailmanpolitiikkaa, ja yhdessä Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja itäinen Aasia dominoivat maailman taloutta. Vuonna 2000 nämä maat tuottivat yhdessä 87 % koko maailman bruttokansantuotteesta. Näiden kolmen talousjättiläisen kokemukset yhteistyöstä vaikuttavat oleellisesti siihen, kuinka maailma tulevaisuudessa järjestyy. Menemmekö kohti alueellisia yhteistyöjärjestöjä, jotka valvovat etujaan yhtä itsekkäästi kuin nykyiset kansallisvaltiot, vai kohti globaalia valtiota? Johtaako pettymys kansainväliseen yhteistyöhön tarkoitettujen järjestöjen murtumiseen ja paluuseen kansallisvaltiokeskeiseen maailmanjärjestykseen?

Maailman järjestäminen

Westfalenilaiseen regiimiin kuului ajatus suvereeneista valtioista, jotka käyttävät ehdotonta valtaa omalla alueellaan, mutta vastavuoroisesti pidättäytyvät ottamasta kantaa toisten valtioiden asioihin. Nykyisen maailman globaalit haasteet – kuten ilmastonmuutos, talouskriisit ja kansainvälinen terrorismi – ovat tehneet tällaisesta maailmanmallista vanhanaikaisen, sillä näihin haasteisiin vastaamiseen tarvitaan valtioiden välistä yhteistyötä, ja valtioiden on tehtävä myönnytyksiä suhteessa absoluuttiseen itsemääräämisoikeuteensa.

Ilmeisesti ihmiskunta on nyt murroskohdassa, sillä maailmanjärjestyksen tulevaisuus vaikuttaa epäselvältä. Francis Fukuyama on esittänyt, että historia on päättynyt ja kaikki kansat kulkevat kohti liberaalia demokratiaa. Samuel Huntington taas aivan päinvastaista: Hänen arvionsa mukaan kylmän sodan ideologinen konflikti korvautuu kulttuurien välisellä yhteentörmäyksellä, kun islamilainen maailma haastaa muut kulttuurit.

Euroopan unioni ei ole valtio eikä kansainvälinen järjestö, vaan jotain muuta, sui generis. ASEM voidaan nähdä kyynisesti välineenä, jolla osallistujamaat ajavat kansallisia intressejään tai joka betonoi kapitalistista maailmantalousjärjestelmää. Yhtä kaikki, ASEM on uniikki kansainvälisen politiikan työkalu, sillä se tuo yhteen kaksi regionalistista poliittista entiteettiä. Näin alueellisten yhteistyöjärjestöjen ja globaalivaltion väliin syntyy yksi poliittisen toiminnan kerros lisää.

Euroopan unioni globaalina toimijana

Kun maailmanjärjestyksen tulevaisuutta ja sitä murrosta, jossa nyt elämme, pyritään hahmottamaan, kaikkein pisimmälle edenneen alueiden välisen foorumin tutkiminen voi tuottaa arvokasta tietoa. Eurooppalaisten on käsitettävä, että heidän mantereellaan on keskeinen merkitys sille, millaiseksi tulevaisuuden kansainvälinen järjestelmä muodostuu. Takaavatko alueelliset valtioiden yhteistyöjärjestöt kaupan vapauden ja maailman rauhan, vai luisutaanko uuteen kauppasotien aikakauteen, joskin valtioiden sijaan mantereiden kokoisissa yksiköissä? Vastaus riippuu oleellisesti siitä, kuinka EU ja sen jäsenvaltiot hoitavat kauppasuhteensa muuhun maailmaan.

Kriitikoiden mukaan EU käyttää ASEM-prosessin rakennetta määrätietoisesti hyväkseen muovatakseen ASEAN:ista samantapaisen institutionaalisen järjestön kuin EU. Myös Afrikan Unionin instituutiot muistuttavat eurooppalaista mallia. Euroopan unionin julkilausumaton tavoite näyttäisi siis olevan moninapainen kansainvälinen järjestys, jossa pienempien valtioiden mantereiden mukaan muodostamat yhteistyöjärjestöt tasapainottavat suurvaltojen eli Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan vaikutusvaltaa. Kyseisillä suurvalloilla on puolestaan intressi rikkoa järjestöjen yhtenäisyyttä divida et impera –taktiikalla, jotta ne voivat saavuttaa etuja globaalissa pelissä.

ASEM antaa Euroopan unionille mahdollisuuden käyttää diplomaattisia ja taloudellisia valtaresursseja vaikuttaakseen Kaakkois-Aasian kehitykseen, mutta unionin keskeisin tapa vaikuttaa kansainvälisesti on sen taloudellisen menestyksen tuoma imuvoima. Tahto liittyä Euroopan unioniin antaa unionille mahdollisuuden vaatia ehdokasmailtaan demokratian, avoimen yhteiskunnan ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Ilman jäsenyyden muodossa tarjottavaa porkkanaa nämä vaatimukset voisivat jäädä tyypilliseksi kansainvälisten suhteiden sanahelinäksi.

Ikkuna maailmanjärjestyksen tulevaisuuteen

EU voi vaikutusvallallaan pyrkiä muovaamaan maailmanjärjestystä haluamaansa suuntaan. Jos ASEAN kehittyy samantapaisesi toimijaksi kuin EU ja jatkaa laajenemistaan, siitä voi tulla Aasian demokratiaa ja talouksia stabiloiva organisaatio. Kun EU on ottanut jäsenikseen Armenian, Georgian ja Azerbaidzhanin, ja Nepal, Bhutan ja Tadzhikistan ovat liittyneet ASEAN:iin, voivat nämä kaksi organisaatiota lyödä kättä Keski-Aasiassa. Kenties sadan vuoden kuluttua Uzbekistan ensimmäisenä valtiona liittyy molempiin.

Tämä tapahtuu tosin vain, jos Kaakkois-Aasia tahtoo yhä leikkiä Euroopan kanssa. Se voi myös kääntää katseensa kohti Intian työvoimaa, Lähi-idän energiaa ja pääomaa sekä itäisen Afrikan luonnonvaroja ja kulttuuria, ja luoda näillä tuotannontekijöillä alkavasta vuosisadasta Intian valtameren vuosisadan – joskin meri on nimettävä uudestaan diplomaattisemmin. Tässä skenaariossa Eurooppa ja Amerikka jätetään maailmankaupan marginaaliin ja niistä tehdään pelkkiä kulutustuotteiden globaalien tuotantoketjujen päätepisteitä.

Maailmanrauhan edistämisessä YK:lla on tärkeä merkitys. Paljon riippuukin siitä, millaiseksi YK:n rooli muodostuu regionalisoituvassa maailmassa. Myönteiset kokemukset kansainvälisestä yhteistyöstä voivat saada valtiot riisumaan suvereniteettinsa haarniskaa. Toisaalta vahvistuneet valtioiden alueelliset yhteenliittymät voivat myös laskelmoida, että niillä on tahtoessaan varaa ohittaa kansainvälisen yhteisön mielipide etujaan ajaessaan.

Demokratian ja autoritarismin konflikti

Dikotomia kylmän sodan kapitalistisen ja kommunistisen leirin välillä on murtunut, mutta maailman valtioiden välillä on huomattavia eroja niiden demokraattisuuden suhteen. Demokraattisten valtioiden joukkoa johtavat Pohjois-Amerikka ja Eurooppa, autoritaarisia taas Venäjä ja Kiina. Suuri osa maailman valtioista liikkuu pitkällä aikavälillä näiden kahden leirin välillä ja niiden päätöksiin vaikuttavat monet asiat, eräänä keskeisimmistä taloudellisen menestyksen liikkeet.

Realistisen kansainvälisten suhteiden koulukunnan keskeisenä ajattelijana pidetty Robert Kagan on esittänyt olemassa olevien kansainvälisten järjestöjen rinnalle perustettavan demokraattisten valtioiden yhteisöä. Tämä yhteisö kannustaisi heikommin vakiintuneita demokratioita pysymään valitsemallaan tiellä esimerkiksi edullisin kauppasopimuksin. Yhdysvaltojen 2008 presidentinvaaleissa republikaanien ehdokas John McCain ottikin idean esille, mutta keskustelu aiheesta ei jatkunut kovin pitkälle.

Euroopan on harkittava, kuinka se voi parhaiten tukea autoritaarisesti hallittujen valtioiden demokraattisia voimia. Valko-Venäjä ei ole tukenut Venäjän aggressiivisia toimia Georgiaa vastaan eikä tunnustanut itsenäisiksi Venäjän tunnustamia Abhasiaa tai Etelä-Ossetiaa. Tämä on rohkaiseva esimerkki siitä, että ilmeisesti EU:n painostustoimenpiteet ovat vaikuttaneet jotenkin Valko-Venäjään. Voidaanko tulevaisuudessa samalla tavalla auttaa esimerkiksi Kuuban demokratisoitumista?

Globalisaation tulevaisuus on vasta alkanut

ASEM-yhteistyössä eurooppalaiset pääsevät merkittävällä tavalla vaikuttamaan siihen, millaiseksi Kaakkois-Aasian maiden taloudet ja keskinäiset suhteet muodostuvat. Samalla Eurooppa on vaikuttamassa koko siihen tapaan, jolla kansainväliset suhteet ymmärretään ja maailmaa hahmotetaan.

Voidakseen toimia legitiimisti ja arvokkaasti osana globaalin kansainvälisen regiimin luomisessa Euroopan on hahmoteltava itselleen visio uudesta maailmanjärjestyksestä. Tämän vision on perustuttava siihen hyvään, mitä Euroopalla on antaa maailmalle ja ihmiskunnalle: Valistuksen arvoihin ja ihmiskunnan uskoon itseensä – siihen, että se voi nousta oman kohtalonsa herraksi.

Globalisaatio ei ole vain yksisuuntainen prosessi, jossa Eurooppa opettaa ja muu maailma kuuntelee. Eurooppalaisten on muistettava nöyryys ja ymmärrettävä maailmanyhteiskunnan tarkoittavan myös sitä, että pöydissä, joissa eurooppalaisia koskevista asioista päätetään, istuu myös haitilaisia, madagaskarilaisia ja singaporelaisia.

Regionalismista väline globalisaation hallintaan

Monet valtioiden ja niiden kansalaisten nykyään kohtaamat ongelmat ovat luonteeltaan globaaleja. Se tarkoittaa, ettei yksittäinen valtio pysty toimeenpanemaan tehokasta politiikkaa, jolla se voisi muokata itseensä vaikuttavia olosuhteita. Mikäli valtio ei ryhdy rakentavaan yhteistyöhön muiden valtioiden kanssa, sen rooliksi jää vain siitä riippumatta muodostuviin olosuhteisiin reagoiminen.

Yksittäinen valtio ei voi ilmastonmuutokselle mitään parhaallakaan ilmasto- ja energiapolitiikalla, jos muut valtiot eivät tee omaa osaansa. Globaali talouskriisi on myös osoittanut, kuinka haavoittuvaisia kansantaloudet ovat jossain aivan muualla alkunsa saaneille virheille. Euroopan unioni on pisimmälle institutionalisoitunut valtioiden välinen alueellinen yhteistyöelin, mutta samantapaisia järjestöä on maailmalla paljon.

Mielenkiintoinen tapaus on vuodesta 1996 kokoontunut EU:n ja Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEAN:in johtajat yhteen tuova ASEM. Tämä organisaatio tuo samaan neuvottelupöytään niin suuren maailmanpoliittisen painoarvon massan, että sillä on mahdollisuus vaikuttaa aidosti globaaleihin asioihin ja samaan aikaan viedä maailmaa pois Yhdysvaltain yksipuolisesti dominoimasta regiimistä.

On harmillista, että ASEM:ista tiedetään Suomessa oikeastaan vain Smash Asem- mielenosoitus, joka pidettiin Helsingissä 2006 huippukokouksen aikaan. Suomalaistenkin on ymmärrettävä, että heidän hyvinvointiinsa ja tulevaisuuteensa liittyvistä asioista päätetään kasvavissa määrin neuvottelupöydissä, jotka sijaitsevat kaukana Suomesta ja joissa istuu ihmisiä hyvin monista maista.