Regionalismista väline globalisaation hallintaan

Monet valtioiden ja niiden kansalaisten nykyään kohtaamat ongelmat ovat luonteeltaan globaaleja. Se tarkoittaa, ettei yksittäinen valtio pysty toimeenpanemaan tehokasta politiikkaa, jolla se voisi muokata itseensä vaikuttavia olosuhteita. Mikäli valtio ei ryhdy rakentavaan yhteistyöhön muiden valtioiden kanssa, sen rooliksi jää vain siitä riippumatta muodostuviin olosuhteisiin reagoiminen.

Yksittäinen valtio ei voi ilmastonmuutokselle mitään parhaallakaan ilmasto- ja energiapolitiikalla, jos muut valtiot eivät tee omaa osaansa. Globaali talouskriisi on myös osoittanut, kuinka haavoittuvaisia kansantaloudet ovat jossain aivan muualla alkunsa saaneille virheille. Euroopan unioni on pisimmälle institutionalisoitunut valtioiden välinen alueellinen yhteistyöelin, mutta samantapaisia järjestöä on maailmalla paljon.

Mielenkiintoinen tapaus on vuodesta 1996 kokoontunut EU:n ja Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEAN:in johtajat yhteen tuova ASEM. Tämä organisaatio tuo samaan neuvottelupöytään niin suuren maailmanpoliittisen painoarvon massan, että sillä on mahdollisuus vaikuttaa aidosti globaaleihin asioihin ja samaan aikaan viedä maailmaa pois Yhdysvaltain yksipuolisesti dominoimasta regiimistä.

On harmillista, että ASEM:ista tiedetään Suomessa oikeastaan vain Smash Asem- mielenosoitus, joka pidettiin Helsingissä 2006 huippukokouksen aikaan. Suomalaistenkin on ymmärrettävä, että heidän hyvinvointiinsa ja tulevaisuuteensa liittyvistä asioista päätetään kasvavissa määrin neuvottelupöydissä, jotka sijaitsevat kaukana Suomesta ja joissa istuu ihmisiä hyvin monista maista.

Ek:n savupiippukannanotto

Elinkeinoelämän keskusliitto on linjannut elinkeinoelämän kannan hallituksen esitykseen energia- ja päästöveroista ja päätynyt vastustamaan niitä. EK:n kannanoton mukaan verot haittaavat työllistämistä ja vähentävät investointihalukkuutta Suomeen.

Energiaintensiivisen suurteollisuuden lyhyen tähtäimen intressien näkökulmasta kannanotto on käsitettävissä. Jos unohdetaan täysin esimerkiksi globaalien energiantuotantomarkkinoiden kehitys, finanssikriisiin liittyvä rakennemuutos ja ilmastonmuutos, on kannanotto jopa ymmärrettävä.

Jos energia on halpaa, pystyy energiaa runsaasti kuluttava teollisuus tuottamaan paljon tavaraa suhteellisen edullisesti. Suomessa halpa energia on perinteisesti ollut teollisuuden kilpailuvaltti. Tervetuloa 2000-luvulle EK. Se ei voi olla enää.

Energian käytön ja tuotannon ongelmat ovat jo laajalti ihmisten tiedossa, sekä Suomessa että globaalisti. Seuraava globaali markkina tulee olemaan energian säästöön ja puhtaaseen tuotantoon perustuva teollisuus. Kilpailu on jo käynnissä. Valtiot määräävät tiukkenevia energiatehokkuusvaatimuksia teollisuudelle ja kulutustuotteille. Tässä kisassa pärjäävät ne yritykset, jotka pystyvät adaptoitumaan parhaiten uusiin energiatehokkuuden vaatimuksiin.

Energiavero tuottaa valtion kassaan rahaa ja kannustaa teollisuusyrityksiä kehittämään tuotantoaan energiatehokkaammaksi. Se tapahtuu luomalla uusia innovaatioita energiansäästöön ja –tuotantoon. Uudet innovaatiot energia-alalla takaa suomalaisten yritysten menestyksen globaalissa taloudessa tulevaisuudessakin.

Suomi ei ole eristäytynyt talous, joka voi kynsin hampain pitää kiinni vanhasta savupiipputeollisuudesta. Menestyminen globaalissa taloudessa vaatii muutoksen tuuliin ja suuriin trendeihin reagoivaa elinkeinopolitiikkaa silloinkin, kun se tekee hetkellisesti kipeää.

Kokoomusnuoret tunnustavat väriä

Kiitos Kokoomusnuorille selkeäsanaisesta kannanotosta, jossa he kannattavat sosiaalisten tulonsiirtojen ja julkisten palveluiden leikkaamista. Tämä talouspoliittiseksi naamioitu kannanotto paljastaa itse asiassa nyky-kokoomuksen yhteiskuntapoliittisen linjan: tuloerot eivät ole vielä riittävän suuria. Köyhillä ei ole vielä tarpeeksi surkeaa ja rikkailla tarpeeksi mukavaa, vaan tilannetta on kärjistettävä entisestään.

Sosiaalisten tulonsiirtojen ja julkisten palveluiden leikkaaminen rokottavat raskaiten kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Tätä äärimmäisen raakaa yhteiskuntapolitiikkaa perustellaan kannanotossa sillä, ettei ”Suomella ole enää varaa”. Samaan aikaan kokoomuksen kannattajilla on enemmän huvipursia, urheiluautoja ja maailmanympärimatkoja kuin koskaan aikaisemmin. Opintotukiin ja kirjastoihin ei kuitenkaan ole varaa. Hassua.

Erityisen kriittisesti kokoomuksen umpioikeistolaista linjaa tarkastelleet ovat huomanneet suunnan kulkevan kohti yhä aggressiivisempaa hyvinvointiyhteiskunnan purkamista. Nyt vero- ja talouspolitiikan puolelta uskallettiin gallupien tuomassa voimantunnossa tulla myös yhteiskuntapolitiikan puolelle ja sanoa kokoomuksen viesti ääneen: rikkaiden on oltava rikkaampia ja köyhien köyhempiä.

Kiitos Kokoomusnuorille tästä palveluksesta demokratialle. Kannanotto paljastaa taas poliittisen oikeiston värin, joka työväen presidentistä lähtien on hämärretty, äänestäjien vaaleissa arvioitavaksi.Äänestäjien on äänestäessään helpompi ottaa kantaa siihen, millaisessa yhteiskunnassa tahtovat elää.

Eurovaalien jälkeen syksyllä pidetään monessa ylioppilaskunnassa edustajistojen vaalit. Riittääkö kokoomuksella kantti ottaa teemakseen, että jo myönnetty opintotuen korotus täytyy perua? Tai kampanjoivatko kokoomuksen ehdokkaat vaatimalla, että puolet kampuksen kirjastoista on suljettava?

Nähtäväksi jää

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää

Tänään 19.3. vietetään Minna Canthin syntymäpäivää ja tasa-arvon päivää. Minna Canth oli 1800-luvun loppupuoliskolla pääasiassa Kuopiossa ja Jyväskylässä vaikuttanut kirjailija ja yhteiskunnallinen keskustelija. Hänellä on ollut erityisen suuri vaikutus sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen Suomessa.

Jos Minna Canth eläisi nyt, hän olisi varmasti ilahtunut monesta asiasta. Koulutus ja sen tasa-arvoisuus oli Canthille tärkeä asia ja nykyinen, kaikille sukupuolesta ja sosiaalisesta asemasta riippumaton korkeinkin koulutus varmasti miellyttäisi häntä. En usko Canthin kuitenkaan olevan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Tasa-arvo, ja Canth kannatti nimenomaan universaalia tasa-arvoa, on kaikkea muuta kuin valmis.

Canth oli kansallismielinen kirjailija ja hänellä on merkitystä suomenkielisenä kirjailijana. Ehkä nykyisestä näkökulmasta Canthia voisi pitää anakronisesti nationalistina. Mutta tuohon aikaan nationalismi oli edistyksellinen, emansipatorinen aate. Kansallisuusaatteen avulla kansan suuria massoja pyrittiin saamaan tiettyjen poliittisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien piiriin. Uskoisin, että nykymaailmassa Canthin voimallinen eettisyys saisi hänet taistelemaan myös sen puolesta, että kaikkialla maailmassa ihmiset voivat kouluttautua ja sivistyä sukupuolestaan, rodustaan ja sosiaalisesta asemastaan riippumatta.

Kirjallisessa tuotannossaan Canth edusti realismia. Hän kuvasi yhteiskunnallisia epäkohtia teoksissaan armottomasti ja naturalistisesti. Siksi uskon, että hän kävisi päin nykyisenkin yhteiskunnan tasa-arvon ongelmia järjen miekkaa heiluttaen, eikä kompastelisi romantillisiin tai muihin irrationaalisiin harhoihin. Hän olisi varmasti raivokkaasti kritisoimassa kaikkea hömppää, oli kyse sitten uusliberalistisesta talouspolitiikasta, missikisoista tai horoskoopeista!

Canthin kritisoimista alkoholista tai esiaviollisesta seksistä ei ole päästy eroon, mutta häntä kiehtoisivat varmasti myös nyky-yhteiskunnan rakenteellisemmat kysymykset. Mistä johtuu palkkaepätasa-arvo? Miksi historian koulutetuin naissukupolvi ei ole siirtynyt hellan äärestä yhtiöiden ja puolueiden johtoon, tai barrikadeille, vaan juorulehtien ja viihdesarjojen ääreen? Miksi sivistys ei ole vapauttanut ihmisiä juoppoudesta ja irstaudesta, vaan kenties jopa pahentanut niitä?

Minulle tärkein ominaisuus Minna Canthissa oli hänen periksiantamattomuutensa. Hän ei antanut konservatiivisille ihmisille periksi, vaan puhui niiden asioiden puolesta, joihin uskoi, vaikka hänen päälleen syljettiin. Sellaista asennetta tarvitsemme yhteiskunnalliseen keskusteluun yhä loputtomien opportunististen kompromissien tilalle ja siksi minä juhlistan tänään Minna Canthia kunnioittaen.

Kuva JSDN:n kojulta Jyväskylän kävelykadulta tasa-arvopäivänä. Myös Jani Kokko oli paikalla ja kirjoittaa tasa-arvonpäivästä blogissaan

Simone de Beauvoir: Onko Sade poltettava?

Simone de Beauvoir tunnetaan lähinnä toisen maailmansodan jälkeisen feminismin äitihahmona, mutta hänen yhteiskunnallinen filosofiansa on käsitellyt muitakin aihepiirejä. Onko Sade poltettava?- teos on esseekokoelma kirjailijan tuotannosta, joka koostuu hyvin laajaa inhimillistä skaalaa koskettavista aiheista. Sara Heinämaa on kirjoittanut kirjaan johdannon.

Johdannon ja suomentajan saatesanojen lisäksi kirjassa on kuusi esseetä: Naisten asema (la condition féminine, julkaistu alun perin 1961), Moraalinen idealismi ja poliittinen realismi (Idéalisme moral et réalisme politique, 1945), Eksistentialismi ja kansanviisaudet (L´existentialisme et la sagesse des Nations, 1945), Kirjallisuus ja metafysiikka (Littéraryre et métaphysique, 1946), Kokemuksistani kirjailijana (Mon expérience d´écrivain, 1966) ja nimikkoessee Onko Sade poltettava? (Faut-il brûler Sade, 1951-52).

Beauvoirin kaiken ajattelun taustalla kajastaa eksistentialismin vaikutus. Eksistentialismin moraali perustuu ajatukselle, ettei ihminen voi kohtaamissaan valintatilanteissa ulkoistaa vastuuta päätöksistään millekään ulkoiselle auktoriteetille, olipa tämä auktoriteetti maallinen, kuten lainsäädäntö tai selestiaalinen, kuten jumala. Ihminen joutuu jokaiseen valintatilanteesen ilman valmiita toimintamalleja ja joutuu tekemään ratkaisun vain oman järkensä ja omantuntonsa pohjalta, edustaen tuossa ainutlaatuisessa tilanteessa koko ihmiskuntaa.

Esseissä on monia esiin nostamisen arvoisia ajatuksia. Naisten asemaa käsittelevä essee on hämmästyttävän ajankohtainen iästään huolimatta. Se kuvaa naisten yhteiskunnallista asemaa hyvin terävästi, eikä tyydy pelkkään naisen euro- hokemaan. Kenties tekstissä on kuitenkin jonkinlainen ristiriita, sillä kirjailija puhuu jatkuvasti yleistäen siitä, kuinka sukupuolet kokonaisuutena käyttäytyvät, vaikka hänen tavoitteensa on emansipoida ihmiset sukupuolestaan.

Eksistentialismi ja kansanviisaudet- esseessä Beauvoir esittelee oivaltaa pohdiskelua siitä, kuinka kansanomaisilla ”viisauksilla”, eli yleisillä hokemilla voidaan ylläpitää raadollista ihmiskuvaa. Ihmistä kuvataan ihmiselle sudeksi, eikä vaikkapa joutseneksi. Nämä hokemat ylläpitävät kahdenlaista ajattelutapaa: yhtäältä ihmisen on helppo selittää muiden ihmisten altruistinen käytös salakavalaksi, ”ketun häntä kainalossa”. Toisaalta itsen tekemät vääryydet voidaan antaa itselle anteeksi yksittäisinä inhimillisinä hairahduksina, eikä ihmisen tarvitse huomata tarvetta muuttaa omaa käytöstä moraalisesti kestävämmäksi.

Pervertikkona ja sadistina tunnettua markiisi de Sadea Beauvoir ei tuomitse markiisin naisiin kohdistamasta ilmeisestä halveksunnasta huolimatta, vaan pyrkii ottamaan kyseenalaiseen valistusfilosofiin uuden näkökulman. Hän katsoo Saden ravistelleen aiheuttamillaan skandaaleilla oivallisesti oman aikansa käsityksiä soveliaasta, vaikka provosoinneillaan aiheutti tavoittelemalleen emansipaatiolle enemmän hallaa kuin hyötyä.

Beauvoir katsoo Saden alustaneen sellaista individualistista moraalia, joka irrottautuu ulkoisista ja yhteiskunnallisista normeista ja rakentaa etiikkansa vapaasti itse. Muun muassa Nietzschen ajatteluun Saden vaikutus on selvä. Mutta onko Sade myös kylvänyt individualismissaan ne siemenet, joista myöhemmin kasvoi uusliberalismi?

Teksti on julkaistu Keski-Suomen viikossa 12.3.

Presidentin valtaoikeudet

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu presidentin valtaoikeuksista ja niiden mahdollisesta kaventamisesta. Silläkin riskillä, että haukun jokaista Suomessa käytävää yhteiskunnallista keskustelua, täytyy todeta ettei keskustelu tästäkään aiheesta ole erityisen hedelmällistä tai monipuolista. Erinomaisena valopilkkuna täytyy todeta, että SDP järjesti valtaoikeuksista nettipohjaisen jäsenkyselyn, jolla se kartoitti koko jäsenistönsä näkemyksiä aiheesta. Odotan mielenkiinnolla tuloksia.

Perusteluja presidentin roolin vähentämiseksi olen kuullut pääasiassa kolmenlaisia: 1) muuallakin on vähennetty presidentin valtaa 2) nykyinen järjestelmä on kansainvälisesti sekava 3) vallan siirtäminen presidentiltä pääministerille on parlamentaarisempaa

Mielenkiintoisimmat perustelut presidentin valtaoikeuksien vähentämisen puolesta ovat korostaneet presidentin vallan ja parlamentarismin yhteensovittamattomuutta. Paralmentarismissa valta on pääministerillä ja hänen johtamallaan hallituksella. Parlamentti, Suomessa eduskunta, päättää onko hallituksella sen luottamus vai ei. Pelkän parlamentarismin näkökulmasta presidentillä ei tulisi olla merkittäviä valtaoikeuksia, eikä itse asiassa valtioon tarvita presidenttiä lainkaan.

Usein keskustelussa tehdään looginen virhe ja ymmärretään parlamentarismi ja demokratia synonyymeiksi. Parlamentarismi on kuitenkin vain yksi tapa, jolla demokraattiseen politiikkaan voidaan pyrkiä. Tärkeää keskustelussa presidentin valtaoikeuksista on kysymys siitä, millainen valtiollisten instituutioiden välisten valtasuhteiden järjestely johtaa demokraattisimpaan politiikkaan.

Demokratialla tarkoitan tässä sitä, että toteutettava politiikka on sellaista, kuin kansalaisten enemmistö tahtoo sen olevan. Politiikan sisällön huomioiminen on erittäin tärkeää demokratian tasoa arvioitaessa. Toinen tapa olisi pitää politiikkaa demokraattisena jos se on tehty tiettyjen institutionaalisten järjestelyjen kautta. Tällainen tarkastelutapa kuitenkin redusoi kansalaiset pois demokratian määritelmästä ja on todellisuudelle vieras.

Hallituksen viime aikojen toiminta ei ole antanut hyvää kuvaa parlamentarismin ja demokratian yhteydestä. Hallitus pystyy ajamaan läpi laajojen kansanjoukkojen vastustamia politiikkoja, kuten Lex Nokian, yliopistouudistuksen ja eläkeiän noston. Sille riittää, että eduskunnan porvarillinen enemmistö ei äänestä hallituksen epäluottamuksen puolesta. Tilannetta kutsutaan ruoskaparlamentarismiksi: niin kauan kun kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP saavat uhkailtua, lahjottua ja kiristettyä kansanedustajansa äänestämään hallituksen luottamuksen puolesta, voi hallitus tehdä mitä lystää.

Presidentti ei yksin voi tilannetta purkaa. Se, ettei kaikkea poliittista valtaa ole keskitetty hallitukselle tuo kuitenkin politiikkaan kontingenssia. Kontingenssi voi pelastaa yhteiskunnan kunnianhimoiselta ja päämäärätietoiselta hegemonialta

Presidentinvaaleissa kansalaisilla on mahdollisuus ottaa suoraan kantaa siihen, kuka valtionpäämiehenä toimii seuraavan kuuden vuoden ajan. Kun hallituksen päämiestä valitaan eduskuntavaaleissa, on valintatapa epäsuora ja yhteys oman äänen ja sen välillä, millaista politiikkaa valtakunnassa neljän vuoden ajan voi hämärtyä.

Poliittisen vallan käyttö ei maailmasta häviä, vaikka presidentin valtaoikeuksia vähennettäisiin. Valta siirtyy muualle, käytännössä pääministerille. Kansalaisilla ei ole samanlaisia suoria vaikutusmahdollisuuksia pääministerin, kuin presidentin valintaan. Avoimuutta ei lisää se, että vallankäyttö siirtyy avoimista vaaleista kabinetteihin.