Eduskuntavaalien alla vihreät pyrkivät keräämään kannatusta puolueelleen kahdesta suunnasta. Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä kiinnostuneille ja tuloerojen kasvua kavahtaville äänestäjille puhutaan julkisten palvelujen kehittämisestä ja perustulosta. Samaan aikaan kuitenkin paremmin toimeentulevalle keskiluokalle puuhataan veronalennuksia ja mahdollisuutta liiketoimintaan yksityistettyjen palvelujen alalla.
Ristiriita näiden kahden linjan välillä on selkeä. Tämä ristiriita tuli hyvin esiin viime viikolla, kun eduskunta sääti ns. Lex Soininvaaran. Laki mahdollistaa toimeentulotuen leikkaamisen nuorilta, jotka keskeyttävät koulutuksen tai kieltäytyvät siitä. Vihreiden kansanedustajat eivät äänestäneet lakia vastaan, vaikka puolue mielellään esiintyy perusturvaa edistävänä puolueena.
Vihreissä on myös kahdenlaisia aktiiveja. Kivat hippivihreät lähetetään kirpparivaatteisiin puettuina selittämään tulonsiirroilla eläville ihmisille, kuinka perustulo helpottaisi heidän asemaansa. Samaan aikaan uskottavat juppivihreät pikkutakeissaan houkuttelevat keskiluokan ääniä lupaamalla panna julkistalouden kuntoon kannustamalla työttömät töihin – vaikka kepillä jos ei muu auta.
Olen itse aikaisemmin sympatiseerannut vihreitä. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että vihreät ovat pääasiallinen kanava sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneiden äänestäjien kannatuksen kanavoimisessa porvarihallituksen eriarvoistavalle politiikalle.
Kaksilla korteilla pelaaminen on kannattava poliittinen strategia, jos äänestäjäkunta sallii sen. Vihreiden kannatus on kuitenkin lähtenyt luisumaan alaspäin. Ilmeisesti äänestäjät eivät enää suostu purematta nielemään vihreiden politiikan ristiriitaisuuksia.
Mielipidekirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 17.12.2010
