Eduskunta käsitteli keskiviikkona 20.2. valtioneuvoston selontekoa kauppojen aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksista. Selonteko ohittaa mielenkiintoisimmat ja tärkeimmät kysymykset, joihin kauppojen aukioloaikoja koskevalla lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa: Millaiseksi kaupan rakenne muodostuu ja millaiset vaikutukset työllisyyteen ja sitä kautta talouskasvuun ja verokertymään sillä on.
Jo selonteon otsikko johtaa tarkastelun fokuksen harhapoluille. Sunnuntaiaukiolojen vapautuksessa on kyse nimenomaan suurten automarkettien sunnuntaiaukiolojen vapautuksesta. Talouskasvun ja verokertymän näkökulmasta keskeinen kysymys on, onko suurten automarkettien aukiolon salliminen sunnuntaisin johtanut siihen, että sunnuntaikauppaa siirtyy pienistä lähikaupoista marketteihin ja johtaako tämä ”pikkukauppojen kuolemiin”, siis kaupan rakenteen muuttumiseen suurempien yksiköiden suuntaan.
Minä väitän, että suurten markettien aukiolojen salliminen sunnuntaisin on johtanut ja tulee jatkossakin johtamaan siihen, että pienet lähikaupat menettävät ”sunnuntain monopolin” niille tuomaa kilpailuetua. Seurauksena on, että pienten kauppojen suhteellinen lukumäärä ja niiden osuus kaupan volyymistä pienenee. Koska oletan, että pienet kaupat työllistävät enemmän suhteessa myyntiin kuin suuret marketit, väitän että suurten kauppojen sunnuntaiaukiololla on negatiivinen vaikutus työllisyyteen verrattuna tilanteeseen, jossa vain pienet lähikaupat voivat olla auki sunnuntaisin.
Lisäksi väitän, että koska suuret marketit paitsi työllistävät vähemmän suhteessa myyntiin kuin pienet kaupat, myös pystyvät teettämään sellaisia töitä kuin tuotteiden lajittelu ja kuljettaminen asiakkaillaan, palkatun ja veroja maksavan henkilökunnan sijaan, suurten kauppojen sunnuntaiaukiololla on negatiivinen vaikutus kuntien ja valtion verokertymään.
Edelleen väitän, että tämän ohella suurten markettien sunnuntaiaukiolojen salliminen johtaa myös epäterveempään kaupunkirakenteeseen, suurempiin ilmastopäästöihin ja ympäristökuormitukseen, sekä inhimillisen hyvinvoinnin vähenemiseen verrattuna tilanteeseen, jossa vain pienet lähikaupat voivat olla auki sunnuntaisin.
Suoraan näitä väitteitä ei voi vahvistaa tai kumota valtioneuvoston selonteon pohjalta. Mutta selonteosta löytyy muita, asiaa sivuavia tietoja. Esimerkiksi: ” Kaupan vuoden 2010 tilinpäätöstilaston mukaan kaupassa toimi 46 000 yritystä ja ne työllistivät 251 600 henkilöä. Yritysten määrä väheni 600, sen sijaan henkilöstön määrä kasvoi 1 600 henkilöllä edellisestä vuodesta. Pk-yrityksissä työskenteli runsas puolet eli 54 prosenttia kaupan henkilöstöstä. Henkilöstön määrä supistui Pk-yrityksissä 1900 henkilöllä edellisestä vuodesta, kun se suurilla yrityksillä kasvoi 3500 henkilöllä.” [s. 6]
Sitä ei kerrota, millaisia tai minkä kokoisia lopetetut yritykset olivat, mutta pk-yritysten henkilöstön määrä väheni ja suurten yritysten kasvoi, mistä voinee päätellä jotain. Lisäksi kaupan alalla se yksi prosentti yrityksistä, joka ei ole pk-yrityksiä, kerää 63 % alan liikevaihdosta. ”Kaupan yritykset keräsivät vuonna 2010 liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa. Liikevaihdon 7,3 miljardin euron kasvusta 37 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Vähittäiskaupan osuus liikevaihdon kasvusta oli 0,9 miljardia euroa. Kaupan toimialalla lähes 99 prosenttia yrityksistä kuuluu EU:n määritelmän mukaisiin pk-yrityksiin. Ne keräsivät 37 prosenttia kaupan liikevaihdosta.” [s. 6]
Vertailussa muihin maihin Suomen päivittäistavarakauppaa voi kuvata oligopolisesti keskittyneeksi ja suuriin automarketteihin painottuneeksi. S- ja K- ryhmien yhteenlaskettu osuus päivittäistavarakaupan markkinaosuudesta oli vuonna 2011 yli 80 %. keskimäärin. ”Ruotsissa kahdella suurimmalla kaupparyhmittymällä (ICA ja Coop) on 71 prosentin markkinaosuus. Tanskassa kahdella suurimmalla kaupparyhmittymällä on 69 prosentin markkinaosuus ja Norjassa 64 prosentin markkinaosuus.” [s. 7]
Lisäksi suurten markettien sunnuntaiaukiolojen salliminen näyttäisi vahvistavan markettien suurta valtaa markkinoilla entisestään: ”Suomen päivittäistavarakauppaa leimaa korkean keskittyneisyyden lisäksi myymäläpinta-alaltaan suurten myymälöiden vahva asema. Myyntipintaalaltaan yli 1000 m2:n myymälöiden markkinaosuus on kasvanut tasaisesti ollen vuonna 2011 jo 64,9 prosenttia.” [s. 8]
Mitä sitten pitäisi tehdä? Sunnuntaiaukiolon salliminen vain pienille, siis myymäläpinta-alaltaan alle 400 neliömetrin kokoisille kaupoille toisi niille pientä kilpailuetua suhteessa suuriin automarketteihin. Tämä voisi olla se henkireikä, joka pelastaa pahiten hätää kärsivät lähikaupat. Sunnuntain parempi myynti tuo riittävät katteet, että kauppaa voi pitää arkisin auki hieman huonommilla myynneillä.
Kuluttajilla säilyisi mahdollisuus tehdä välttämättömät ostokset sunnuntaisin ja vieläpä kätevästi lähikaupassa. Jos joku välttämättä haluaa jotain niin hienoa ja eksoottista, että tuote löytyy vain suuren automarketin valikoimasta, niin tuo valikoima olisi kuitenkin saatavilla kuutena päivänä viikossa. Lähipalvelujen tukeminen sunnuntaimyynnin monopolilla myös auttaisi turvaamaan palvelujen saatavuuden myös autoilemattomille kuluttajille.
Olisiko pienten lähikauppojen tukeminen kieltämällä suurten automarkettien aukiolo sunnuntaisin sitten epäreilua kilpailun vääristämistä tai muuten vapaiden markkinoiden vastaista? Ei minusta. Tällä hetkellä marketit saavat epäreilua kilpailuetua siitä, että verokiila iskee kaupan työntekijöiden tekemään työhön, muttei kuluttajien. Kärjistäen siis; jos ostokset kuljetetaan asuinalueen lähikauppaan kahdella rekalla, näiden rekkojen kuljettajien tekemää työtä verotetaan. Jos taas ostokset kuljettaa automarketista 300 kuluttajaa omilla autoillaan, tätä kuljetustyötä ei veroteta.
Sunnuntaiaukiolojen rajoittaminen koskemaan vain pieniä lähikauppoja ei siis vääristäisi kilpailua, vaan pikemminkin kompensoisi suurten automarkettien nyt saamaa kilpailuetua. Se olisi pehmeä keino, jolla julkinen valta voisi vaikuttaa kaupan rakenteeseen epäsuorasti.
Mikäli vain pienten lähi- ja keskustakauppojen aukiolo sunnuntaisin sallittaisiin ja sillä olisi olettamani pieniä lähikauppoja tukeva vaikutus, tarkoittaisi se parhaassa tapauksessa myös terveempää kaupunkirakennetta ja pienempää ilmastokuormitusta. Suomeen ei tarvita amerikkalaistyylisiä rinkelikaupunkeja. Rinkelikaupungeissa on vain nukkumalähiöitä ja autioituneita keskustoja, joita piirittävälle markettirenkaalle kaikki palvelut ovat siirtyneet.
Ostosten kuljettaminen automarketeista tai muista vastaavista jakelukeskuksista kuluttajien koteihin tuhansilla yksityisautoilla on sekin sekä ilmaston, että logistiikan näkökulmasta älytöntä. Suuri määrä autoja teillä aiheuttaa paitsi enemmän päästöjä, myös enemmän liikenneonnettomuuksia, kuin tavaroiden kuljettaminen lähikauppoihin rekoilla. Kuluttajat taas voisivat käyttää liikenteessä ja marketeissa sompailun sijaan aikaansa harrastuksiin, itsensä kehittämiseen tai vaikkapa perheen ja ystävien kanssa hengailuun.
Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee valtioneuvoston selontekoa kauppojen aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksista keskiviikkona 13.3. Toivon, että valiokunta käyttää tiedonsaantioikeuksiaan mahdollisimman laajasti saadakseen vastaukset niihin kysymyksiin, joihin selonteko ei vastaa. Erityisesti toivon, että valiokunta pyrkii saamaan selville kauppojen sunnuntaiaukiolon vaikutukset kaupan rakenteisiin ja sitä kautta työllisyyteen ja verokertymään. Työllisyyden parantaminen on hallitusohjelman ytimessä ja kaikki kivet joiden alta uusia työpaikkoja voitaisiin löytää, on käännettävä.
 |
| Automarketit valtaavat markkinoita Suomessakin. Suojelisiko pieniä lähikauppoja, jos vain ne saisivat olla auki sunnuntaisin? |
Valtioneuvoston selonteko suurten automarkettien sunnuntaiaukioloista ei vastaa kysymykseen siitä, onko uudistus tappanut lähikauppoja ja sitä kautta heikentänyt työllisyyttä. Vaikutukset työllisyyteen ja verokertymään ovat kuitenkin keskeisimmät tekijät, joiden pohjalta kauppojen aukioloista tulee päättää.
Eduskunta käsitteli keskiviikkona 20.2. valtioneuvoston selontekoa kauppojen aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksista. Selonteko ohittaa mielenkiintoisimmat ja tärkeimmät kysymykset, joihin kauppojen aukioloaikoja koskevalla lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa: Millaiseksi kaupan rakenne muodostuu ja millaiset vaikutukset työllisyyteen ja sitä kautta talouskasvuun ja verokertymään sillä on.
Jo selonteon otsikko johtaa tarkastelun fokuksen harhapoluille. Sunnuntaiaukiolojen vapautuksessa on kyse nimenomaan suurten automarkettien sunnuntaiaukiolojen vapautuksesta. Talouskasvun ja verokertymän näkökulmasta keskeinen kysymys on, onko suurten automarkettien aukiolon salliminen sunnuntaisin johtanut siihen, että sunnuntaikauppaa siirtyy pienistä lähikaupoista marketteihin ja johtaako tämä ”pikkukauppojen kuolemiin”, siis kaupan rakenteen muuttumiseen suurempien yksiköiden suuntaan.
Minä väitän, että suurten markettien aukiolojen salliminen sunnuntaisin on johtanut ja tulee jatkossakin johtamaan siihen, että pienet lähikaupat menettävät ”sunnuntain monopolin” niille tuomaa kilpailuetua. Seurauksena on, että pienten kauppojen suhteellinen lukumäärä ja niiden osuus kaupan volyymistä pienenee. Koska oletan, että pienet kaupat työllistävät enemmän suhteessa myyntiin kuin suuret marketit, väitän että suurten kauppojen sunnuntaiaukiololla on negatiivinen vaikutus työllisyyteen verrattuna tilanteeseen, jossa vain pienet lähikaupat voivat olla auki sunnuntaisin.
Lisäksi väitän, että koska suuret marketit paitsi työllistävät vähemmän suhteessa myyntiin kuin pienet kaupat, myös pystyvät teettämään sellaisia töitä kuin tuotteiden lajittelu ja kuljettaminen asiakkaillaan, palkatun ja veroja maksavan henkilökunnan sijaan, suurten kauppojen sunnuntaiaukiololla on negatiivinen vaikutus kuntien ja valtion verokertymään.
Edelleen väitän, että tämän ohella suurten markettien sunnuntaiaukiolojen salliminen johtaa myös epäterveempään kaupunkirakenteeseen, suurempiin ilmastopäästöihin ja ympäristökuormitukseen, sekä inhimillisen hyvinvoinnin vähenemiseen verrattuna tilanteeseen, jossa vain pienet lähikaupat voivat olla auki sunnuntaisin.
Suoraan näitä väitteitä ei voi vahvistaa tai kumota valtioneuvoston selonteon pohjalta. Mutta selonteosta löytyy muita, asiaa sivuavia tietoja. Esimerkiksi: ” Kaupan vuoden 2010 tilinpäätöstilaston mukaan kaupassa toimi 46 000 yritystä ja ne työllistivät 251 600 henkilöä. Yritysten määrä väheni 600, sen sijaan henkilöstön määrä kasvoi 1 600 henkilöllä edellisestä vuodesta. Pk-yrityksissä työskenteli runsas puolet eli 54 prosenttia kaupan henkilöstöstä. Henkilöstön määrä supistui Pk-yrityksissä 1900 henkilöllä edellisestä vuodesta, kun se suurilla yrityksillä kasvoi 3500 henkilöllä.” [s. 6]
Sitä ei kerrota, millaisia tai minkä kokoisia lopetetut yritykset olivat, mutta pk-yritysten henkilöstön määrä väheni ja suurten yritysten kasvoi, mistä voinee päätellä jotain. Lisäksi kaupan alalla se yksi prosentti yrityksistä, joka ei ole pk-yrityksiä, kerää 63 % alan liikevaihdosta. ”Kaupan yritykset keräsivät vuonna 2010 liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa. Liikevaihdon 7,3 miljardin euron kasvusta 37 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Vähittäiskaupan osuus liikevaihdon kasvusta oli 0,9 miljardia euroa. Kaupan toimialalla lähes 99 prosenttia yrityksistä kuuluu EU:n määritelmän mukaisiin pk-yrityksiin. Ne keräsivät 37 prosenttia kaupan liikevaihdosta.” [s. 6]
Vertailussa muihin maihin Suomen päivittäistavarakauppaa voi kuvata oligopolisesti keskittyneeksi ja suuriin automarketteihin painottuneeksi. S- ja K- ryhmien yhteenlaskettu osuus päivittäistavarakaupan markkinaosuudesta oli vuonna 2011 yli 80 %. keskimäärin. ”Ruotsissa kahdella suurimmalla kaupparyhmittymällä (ICA ja Coop) on 71 prosentin markkinaosuus. Tanskassa kahdella suurimmalla kaupparyhmittymällä on 69 prosentin markkinaosuus ja Norjassa 64 prosentin markkinaosuus.” [s. 7]
Lisäksi suurten markettien sunnuntaiaukiolojen salliminen näyttäisi vahvistavan markettien suurta valtaa markkinoilla entisestään: ”Suomen päivittäistavarakauppaa leimaa korkean keskittyneisyyden lisäksi myymäläpinta-alaltaan suurten myymälöiden vahva asema. Myyntipintaalaltaan yli 1000 m2:n myymälöiden markkinaosuus on kasvanut tasaisesti ollen vuonna 2011 jo 64,9 prosenttia.” [s. 8]
 |
| Hypermarkettien ja isojen supermarkettien markkinaosuus on yli 60 prosenttia. Näet kuvan suurempana klikkaamalla sitä |
Mitä sitten pitäisi tehdä? Sunnuntaiaukiolon salliminen vain pienille, siis myymäläpinta-alaltaan alle 400 neliömetrin kokoisille kaupoille toisi niille pientä kilpailuetua suhteessa suuriin automarketteihin. Tämä voisi olla se henkireikä, joka pelastaa pahiten hätää kärsivät lähikaupat. Sunnuntain parempi myynti tuo riittävät katteet, että kauppaa voi pitää arkisin auki hieman huonommilla myynneillä.
Kuluttajilla säilyisi mahdollisuus tehdä välttämättömät ostokset sunnuntaisin ja vieläpä kätevästi lähikaupassa. Jos joku välttämättä haluaa jotain niin hienoa ja eksoottista, että tuote löytyy vain suuren automarketin valikoimasta, niin tuo valikoima olisi kuitenkin saatavilla kuutena päivänä viikossa. Lähipalvelujen tukeminen sunnuntaimyynnin monopolilla myös auttaisi turvaamaan palvelujen saatavuuden myös autoilemattomille kuluttajille.
Olisiko pienten lähikauppojen tukeminen kieltämällä suurten automarkettien aukiolo sunnuntaisin sitten epäreilua kilpailun vääristämistä tai muuten vapaiden markkinoiden vastaista? Ei minusta. Tällä hetkellä marketit saavat epäreilua kilpailuetua siitä, että verokiila iskee kaupan työntekijöiden tekemään työhön, muttei kuluttajien. Kärjistäen siis; jos ostokset kuljetetaan asuinalueen lähikauppaan kahdella rekalla, näiden rekkojen kuljettajien tekemää työtä verotetaan. Jos taas ostokset kuljettaa automarketista 300 kuluttajaa omilla autoillaan, tätä kuljetustyötä ei veroteta.
Sunnuntaiaukiolojen rajoittaminen koskemaan vain pieniä lähikauppoja ei siis vääristäisi kilpailua, vaan pikemminkin kompensoisi suurten automarkettien nyt saamaa kilpailuetua. Se olisi pehmeä keino, jolla julkinen valta voisi vaikuttaa kaupan rakenteeseen epäsuorasti.
Mikäli vain pienten lähi- ja keskustakauppojen aukiolo sunnuntaisin sallittaisiin ja sillä olisi olettamani pieniä lähikauppoja tukeva vaikutus, tarkoittaisi se parhaassa tapauksessa myös terveempää kaupunkirakennetta ja pienempää ilmastokuormitusta. Suomeen ei tarvita amerikkalaistyylisiä rinkelikaupunkeja. Rinkelikaupungeissa on vain nukkumalähiöitä ja autioituneita keskustoja, joita piirittävälle markettirenkaalle kaikki palvelut ovat siirtyneet.
Ostosten kuljettaminen automarketeista tai muista vastaavista jakelukeskuksista kuluttajien koteihin tuhansilla yksityisautoilla on sekin sekä ilmaston, että logistiikan näkökulmasta älytöntä. Suuri määrä autoja teillä aiheuttaa paitsi enemmän päästöjä, myös enemmän liikenneonnettomuuksia, kuin tavaroiden kuljettaminen lähikauppoihin rekoilla. Kuluttajat taas voisivat käyttää liikenteessä ja marketeissa sompailun sijaan aikaansa harrastuksiin, itsensä kehittämiseen tai vaikkapa perheen ja ystävien kanssa hengailuun.
Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee valtioneuvoston selontekoa kauppojen aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksista keskiviikkona 13.3. Toivon, että valiokunta käyttää tiedonsaantioikeuksiaan mahdollisimman laajasti saadakseen vastaukset niihin kysymyksiin, joihin selonteko ei vastaa. Erityisesti toivon, että valiokunta pyrkii saamaan selville kauppojen sunnuntaiaukiolon vaikutukset kaupan rakenteisiin ja sitä kautta työllisyyteen ja verokertymään. Työllisyyden parantaminen on hallitusohjelman ytimessä ja kaikki kivet joiden alta uusia työpaikkoja voitaisiin löytää, on käännettävä.
