Lapset trendikonsumerismin kuristuksessa

Kävin tänään etsiskelemässä syntymäpäivälahjaa pian neljä vuotta täyttävälle kummitytölleni, Assille. Vaatekaupassa hämmästelin, kuinka valtavia määriä erilaisia vaatteita lapsille on saatavilla. Lasten vaatteiden muotivirtaukset näyttävät vaihtuvan yhtä nopeasti kuin aikuistenkin, eivätkä lasten vaatteet ainakaan halvempia ole, kuin aikuisten. Ilmeisesti niissä ei siis makseta vain kankaasta.

Löysin uskoakseni hyvän lahjan, mutta tämä ilmiö jäi vaivaamaan. Hankkiessaan kysyntää vaatteilleen ja luodessaan uusia markkinoita ovat vaatetuottajat ja -kauppiaat ilmeisesti löytäneet melko helpon ja puolustuskyvyttömän uhrin: Lapset. Tämä kuluttajaryhmä tuntuu olevan myös melko varakasta. Tuloerojen kasvun myötä ainakin toisissa perheissä tuntuu olevan varaa laittaa lasten muotivaatteisiin summia, jotka ovat esimerkiksi opintotukea suurempia. Lasten on myös ymmärrettävästi vaikea kyseenalaistaa heille syötettävää konsumerismin ilosanomaa: "Kun ostat joka viikko uudet vaatteet, saat hyväksyntää. Kun ostat joka viikko uudet vaatteet, tulet onnelliseksi."

Talodellisesta perspektiivistä katsoen tällainen ei vaikuta mielekkäältä. On jo riittävän paha, että aikuisille rahdataan vaatteita toiselta puolelta maailmaa, Bangladeshista, Indonesiasta ja Kambodžasta. Käyttökelpoiset vaatteet hylätään lyhyen käytön jälkeen, koska on ostettava taas uusia, jotta pysyy muotivirtausten ja trendien perässä. Rahtilaivat tuovat taas uusia lasteja Kauko-Aasian sweat shopeista. Täytyykö myös lapset integroida osaksi tätä maailmantaloudellista haaskausta?

Lasten opettaminen trenditietoisiksi konsumeristeiksi on myös inhimillisesti problemaattista. Millaiset elämänarvot oppii lapsi, jolle jo pienenä tolkutetaan, että hänellä on oltava rahaa viimeisimmän muodin mukaisiin vaatteisiin, jotta hänet hyväksytään, jotta hänen tunnustetaan olevan hyvä ihminen? Lasten sosiaaliset suhteet eivät ole sen yksinkertaisempia, kuin aikuistenkaan, ja epämuodikkaiden vaatteiden pitäminen voi hyvinkin johtaa silmätikun asemaan esimerkiksi koulussa. Samalla lapset oppivat myös ilmentämään sosiaalisia hierarkoita, siis vanhempiensa taloudellista toimeentuloa, vaatteillaan. Tämä on omiaan johtamaan alempien sosiaaliluokkien lapsien syrjintään.

Lasten kasvaminen aikuiseksi ja oman identiteetin muodostaminen ei ole helppoa. Lapset joutuvat jo hyvin nuorella iällä kantamaan huolta ulkonäöstään, koulustaan ja suhteistaan perheeseensä ja vanhempiinsa. Ei heille tarvitse ainakaan lisätä epävarmuutta itsestään pakottamalla heidät jatkuvasti tarkastelemaan itseään siitäkin perspektiivistä, ovatko heidän vaatteensa sellaiset, kuin vaateteollisuuden anonyymi auktoriteetti määrää.

Lasten integroiminen vaateteollisuuden trendikonsumerismiin on heidän raastamistaan lasten maailmasta ja pakottamista aikuisten maailmaan. Olkaamme me aikuiset sen verran viisaita, että vaikka itse höyrähtäisimme muotitrendien seuraamiseen, antaisimme lapsille mahdollisuuden välttää sitä mahdollisimman pitkään. Ei 11-vuotiaan tarvitse vielä tietää, mikä on muodikasta ja mikä ei, hän ehtii sitä pohtimaan myöhemminkin. Älkäämme viekö lapsia vaatekauppoihin, viekäämme heidät leikkipuistoihin, kirjastoihin ja elokuviin. Älkäämme opettako lapsille kuinka heidän tulee pukeutua saadakseen hyväksyntää, opettakaamme heidät hyväksymään itsensä sellaisina, kuin ovat.