Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina lasten ruumiillisesta kurituksesta tekemänsä tutkimuksen. Sen mukaan kolmannes suomalaisista hyväksyy lasten ruumiillisen kurituksen.
Tulos on järkyttävä ja täysin tuomittava! Lapsen ruumiilliselle kuritukselle ei voi olla pätevää syytä. Lapsen ruumiillinen koskemattomuus on niin tärkeä asia, ettei sitä voi murtaa mistään hinnasta. Lasten ensimmäisten ihmissuhteiden merkitys hänen tulevan elämänsä kehitykselle on niin suuri, että hänellä on oltava varmuus siitä, etteivät hänen läheisimmät ihmisensä tarkoituksella häntä satuta.
Lasten väkivaltainen kurittaminen on Suomessa kielletty jo 1979, mutta ilmeisesti konservatiiviset asenteet haihtuvat hitaasti. On käsittämätöntä, että vielä nykyaikana joku voi asettaa itsensä niin selkeästi toisen ihmisen yläpuolelle, että voi käyttää väkivaltaa saadakseen tämän taipumaan lyöjän tahtoon. Erityisen hirvittäväksi väkivallan käytön omien vaatimusten toteuttamiseksi tekee se, jos kärsijä on oma lapsi.
Tutkimuksesta käy myös ilmi, että ruumilliseen kuritukseen suhtautuvat hyväksyvämmin ne, joita on itseään kuritettu väkivaltaisesti. Tämä tulos ei liene yllättävä: Käyttäytymismallit opitaan vanhemmilta ja väkivallan kierre jatkuu. Yllättävämpää on, että vaikka tämän raskaan perinnön kulkeminen sukupolvelta toiselle tiedetään, asenteet muuttuvat silti hitaasti. Moni lyö lastaan tietäen, että hänkin tulee aikanaan lyömään omaa lastaan.
Vähän yli joka kymmenes tutkimukseen vastanneista hyväksyy myös lapsen lyömisen nyrkillä tai lapsen potkimisen kurituksen muotona. Tällainen on sairasta, miten moinen voi olla mahdollista hyvinvointiyhteiskunnassamme?
Syyt lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan ovat moninaiset. Raaistunut yhteiskuntamme ei tue vanhempia lastensa kasvattamisessa ja hoidossa riittävästi ja yrittäessään pärjätä työelämän alati kasvavien vaatimusten kanssa moni saattaa sortua niinkin groteskiin kasvatusmetodiin, kuin väkivaltaan. Toisaalta yhteiskuntaamme on atomisoitu ja tehty yksilökeskeisemmäksi niin, että kodin sisällä tapahtuvien asioiden katsotaan olevan yksilöiden itsensä päätettävissä, eikä yhteiskunnalla ole siihen puuttumista. Tämä on välinpitämättömyyttä, jonka seurauksena liian moni kärsii väkivallasta omassa kodissaan.
Lapset on turvattava väkivallalta ja siihen vaaditaan tuntuvaa panosta yhteiskunnalta ja keskittymistä perheiden hyvinvointiin.
Lastensuojelun keskusliitto kampanjoi väkivallattoman lapsuuden puolesta. Älä lyö lasta
6 kommenttia:
Hyvä kirjoitus! Huomioin itsekkin kyseisen uutisen ja etenkin siitä netissä olevia keskusteluja. On kyllä huolestuttavaa huomata miten suomalaiset hakkaavat seuraavan sukupolven kunnollisiksi kansalaisiksi. Anteeksi siis "kurittaa". Em. sanalla nyt tuntui keskusteluissa olevan se merkitys että kun jos lasta lyö, käsin tai puukepillä niin se onkin vain "kurittamista" eikä pahoinpitelyä. Paljon tuntui kuuluvan että jos vain vähän läimäsee tai huitasee ja jos siitä ei jää jälkiä(mustelmia) niin se on ok. Kumma kyllä että lyömistä ja potkimista siellä tunnuttiin paheksuva. Mutta jos vain "vähän" läpsäisee... puolisoon/työtoveriin/jne. tämä koulutus ei kaiketi tunnustettu yltävän. Miksi? Jos se on hyväksyttävä "muistutuskeino" huonosta käytöksestä niin eikö se toimivi vaikkapa puolison kanssa yhtä hyvin? Oli kyllä surullista luettavaa miten "aikuiset" ihmiset puolustelivat hakkaamista.
Unohdin nimen edellisestä kommentista joten editoitko sen siihen?
Jo otsikosta alkaen osoitat, ettet edes yritä ymmärtää mistä kirjoitat. Puhuminen väkivallasta ja turpaan vetämisestä on vakavaa liioittelua, kun perinteisellä ruumiillisella kurittamisella harvoin on turpaan vetämisen kanssa mitään tekemistä.
Anonymous... Mitä sinä pidät rajana sille että mikä on "perinteistä ruumiillista kurittamista" ja mikä pahoinpitelyä? Miten kovaa saa lyödä(ja millä)että se on kurittamista? Entäs keneen kohdistuva? Esim vaikkapa vähän demetoitunut vanhus joka käyttäytyy huonosti, olisiko oikein kurittaa kyseistä vanhusta? Entän työtoveria joka työpaikalla käyttäytyy sopimattomasti? Mikä on se fundamentaalinen ero näiden välillä?
Ehkä tärkein argumentti ruumiillista kuritusta vastaan on se, että se on tutkitusti tehoton kasvatusmenetelmä, johon lapsi turtuu erittäin nopeasti. Sen sijaan jämäkkä kiinnipito lapsen menettäessä tyystin malttinsa on ehdottomasti oikein ja tarpeellista, vaikka kukkahatut tässä kohden älähtävätkin. Se ei nimittäin taatusti ole väkivallaton toimenpide, joskaan ei samalla tapaa aggressiivinen kuin selkäsauna. Sikäli turha lässytys pois kurituksen ympäriltä: vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä ja olla myös inhottava.
Kiitos kommenteista,
Tapaan olla avoin erilaisille mielipiteille, mutten voi käsittää anonyymin kommentoijan erottelua lapsen ruumillisen kurittamisen ja väkivallan välillä. Ero näiden välillä on vain retorinen, jolla voi yrittää hakea legitimiteettiä omalle epäreilulle käytökselleen ja fyysisen voiman väärinkäytölle.
Teemu toitkin hyvin esille "lasten perinteisen ruumiillisen kurituksen" ongelmia. Miksi ihmeessä lapset, kaikista herkimmät olennot, olisivat hyväksyttävämpi kohde väkivallalle, kuin muut ihmiset?
Nimimerkki Paten kanssa olen samaa mieltä, ettei väkivaltaisesta kurituksesta luopuminen saa tarkoittaa kurituksesta luopumista kokonaan. Kuten sanoitkin, vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä ja olla ikävä este hänen ja impulsiivisten halujensa toteutumisen välillä. Tosin elämä tuottaa niin paljon pettymyksiä muutenkin, lapsellekin, ettei vanhempien tarvitse niitä tarkoituksella järjestää. Myös lapsen piteleminen on joskus tarpeen, jotta häntä voi estää vahingoittamasta itseään tai muita.
Lähetä kommentti