Enemmän vai vähemmän töitä?

Työ on erittäin keskeinen käsite sekä yhteiskunnan toiminnan ja menestyksen, että yksilön elämän hallinnan ja merkityksen kannalta. Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, kuka tekee töitä, mitä töitä ja minkä verran. Nykyisin yhteiskunnat ovat niin solmussa ja yksilöt kaikkialla kokevat merkittävää epävarmuutta osittain juuri siksi, että postmodernisaatio on puraissut kaiken käsittämättömäksi muuttavilla leuoillaan voimakkaimmin nimenomaan työtä.

Yhdessä blogikirjoituksessa ei voi ratkaista kaikkia työn käsitteeseen ja sen muutokseen liittyviä kysymyksiä, sillä aihe on niin laaja, että siitä on kirjoitettu lukuisia kirjojakin. Mutta kenties aihetta voisi lähestyä pienen edistysaskeleen kautta, joka on pikemminkin teknillinen ja määritelmällinen muutos, kuin vallankumouksellinen uusi muutos työn olemuksessa. Ajatus on kahtalainen: Yhtäältä saada ihmiset tekemään omaa työtään tehokkaammin ja toisaalta luoda uusia työpaikkoja tuomalla kotityötä normaalin palkkatyön piiriin.

Taloudellinen tehokkuus perustuu erikoistumiseen: Yhdet osaavat tehdä yhtä työtä paremmin ja toiset toista. Kun alkukantaiset yhteisöt kehittivät viljelytekniikoitaan sen verran, ettei kaikkien tarvinnut koko ajan keskittyä elannon hankkimiseen maasta, saattoi joku erikoistua valmistamaan auroja ja muita maanviljelyssä tarvittavia työkaluja. Korkealaatuiset työvälineet taas lisäsivät maatalouden tuottavuutta entisestään ja positiivinen kierre lähti liikkelle.

Taloudellista tehottomuutta taas syntyy, kun ihmiset työskentelevät muissa tehtävissä, kuin niissä, joita parhaiten osaavat. Suomessa palvelusektori on alikehittynyt ja siksi työntekijät joutuvat tekemään heille sopimattomia töitä, kun näitä ei ole mahdollista ostaa palveluntarjoajalta. Kotityöt ovat tästä ilmeisin esimerkki. Erikoisalansa, oman ansiotyönsä lisäksi ihmisten täytyy kuluttaa aikaansa ja energiaansa myös kotitöihin. Tämä aika ja energia on pois siitä, mitä he osaisivat tehdä parhaiten.

Kerrostaloissa osa tyypillisistä kotitöistä, kuten esimerkiksi lumenluonti, lämmitys tai korjaukset on ulkoistettu. Niitä eivät tee asukkaat itse, vaan he ostavat ne huoltoyhtiöltä. Miksi jäädä tähän? Miksei myös ruoanlaittoa, siivousta ja pyykinpesua voisi teettää huoltoyhtiöillä? Tämä tarkoittaisi lisääntynyttä vapaa-aikaa,uusia työpaikkoja, kehittynyttä tasa-arvoa ja myös ekologisesti kestävämpää toimintaa.

Olettakaamme arkkitehti, joka on pätevä työssään ja pystyy 2 000 työtunnissa suunnittelemaan piirrustukset, joiden arvo on 100 000 euroa. Näin hänen työnsä tuottavuus on 50 euroa tunnissa. Toisin sanoen, jos hän tekee kotitöitä kaksi tuntia, joiden tuottavuus on esimerkiksi kahdeksan euroa tunnilta, menetetään taloudellisena tehokkuutena 84 euroa. Työskentelemällä kahdeksan tuntia vuorokaudessa hän saa edellä mainitun piirrustuksen valmiiksi 250 vuorokaudessa. Jos hän sen sijaan työskentelisi joka päivä yhtä paljon kuin nyt, mutta tekisi kahden kotityötunnin sijaan kaksi tuntia ansiotyötään, valmistuisi piirrustus lähes kaksi kuukautta nopeammin, 200 vuorokaudessa.

Taloudellista tehokkuutta voisi siis tavoitella hyvin inhimillisesti panostamalla erikoistumiseen ja antamalla ihmisille mahdollisuuden keskittyä ansiotyöhönsä. Suurempi tuottavuus toisi suuremmat palkat, joista seuraisi kasvanut kulutuskysyntä, korkeammat verotulot ja niin edelleen. Kaikkea kotitöiden ulkoistamisesta syntyvää vapaa-aikaa ei suinkaan ole tarpeen käyttää ansiotyössä. Edellä mainitsemamme arkkitehti voisi tehdä vain yhdeksän tuntia päivässä ansiotyötään ja käyttää toisen vapautuvan tunnin esimerkiksi itsensä sivistämiseen ja kehittämiseen, harrastuksiinsa tai yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tai perheensä kanssa oloon tai nukkumiseen

Työnjaon muutos tekisi hyvää myös perheille ja parisuhteille, jotka tuntuvat nyt muuten olevan lujilla. Liian monet ovat stressaantuneita epävarmoista ja raskaista töistään ja kotityöt ovat rahan ohella yleisin riitojen aihe parisuhteissa. Jos ihmisiä voidaan jotenkin rohkaista kestämään suhteissaan ottamalla osa raskaasta taakasta pois heidän harteiltaan, on se ehdottomasti syytä tehdä. Kotityöt eivät myöskään aina jakaannu reilusti sukupuolten kesken.

Uudelleen jaettu työ tarkoittaisi myös lisää työpaikkoja. Kun kotityöt eivät enää olisi ansiotyösfäärin ulkopuolella, vaan niistä maksettaisi palkka, kuten kaikista muistakin töistä, tehostaisi se taloutta myös lisäämällä työllisyyttä. Kun edellä mainitun arkkitehdin ohella myös kolme hänen kaveriaan jättävät aiemmin itse hoitamansa kotityöt ulkopuoliselle työntekijälle, tarkoittaa se yhtä täysipäiväistä työpaikkaa lisää. 4 000 kotitöistään luopuvaa tarkoittaa tuhatta uutta työpaikkaa, 1 000 000 neljännesmiljoonaa. Nämä työpaikat pystyisivät myös murtamaan pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien ydintä, sillä ne eivät vaadi erityisen pitkää koulutusta tai kattavaa ammattiosaamista.

Tehostuminen tarkoittaisi myös ympäristön rasituksen vähenemistä. Energiaa kuluu paljon vähemmän, jos ravintolassa lämmitetään yksi uuni sen sijaan, että asuinalueen kaikki 6 000 asukasta lämmittävät omansa. Pesuainetta päätyy vesistöihin ja vettä kuluu vähemmän, jos pyykit pestään keskitetysti muutamassa isossa koneessa. Polttoainetta palaa vähemmän, jos yksi paketti- tai rekka-auto tuo asuinalueen ruokaostokset koteihin, kuin jos jokainen asukas jyristelee markettiin omalla autollaan, pahimmassa tapauksessa jonkinlaisella kaupunkimaasturilla.

Yhteiskunnan edistyminen ja vaurastuminen on ollut pitkä prosessi, joka on jatkunut ensimmäisten ammattien kehityksestä lähtien. Tämä erikoistuminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan vaatii poliittisia visioita ja näiden visioiden toteuttamista edistyäkseen. Kotitöiden ulkoistaminen kodeista ulkopuolisille palveluntarjoajille olisi yksi askel tässä melko pitkässä prosessissa.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:
Ulrich Beck; The Brave new World of Work
Ulrich Beck; Riskiyhteiskunta
Jeremy Rifkin; Työn loppu
Osmo Soininvaara; Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi

Terveisiä Slovakiasta

Lippu-lehti järjesti lukijamatkan Bratislavaan 8.-12.12.2006. Matka oli hyvin suunniteltu ja kaikki tuntui sujuvan yllättävän kätevästi. Lensimme Wienin kautta, joten meillä oli mahdollisuus tutustua myös tähän vanhaan Itävalta-Unkarin pääkaupunkiin. Vaikka seurueeseemme kuului vain 11 ihmistä, mahtui siihen porukkaan monenlaista ja poliittista keskustelua syntyikin matkan ratoksi mukavasti. Heti Helsinki-Vantaalla minut haastettiin perustulosta.

Bratislava ei välttämättä ainakaan pelkän keskustansa perusteella anna erityisen edustavaa kuvaa Slovakiasta. Slovakia on omaksunut useiden muiden uusien Eu-jäsenmaiden tavoin melko tyypillisen uusliberalistisen ajattelutavan mukaisen talouspolitiikan. Tasavero yhdistettynä mataliin palkkoihin, alhaiseen sosiaaliturvaan ja yrityksiä miellyttävään politiikkaan on vetänyt Slovakiaan yritystoimintaa ja maa hankkii aggressiivisesti lisää erityisesti Saksasta ja Itävallasta.


Bratislavaan rakennetaankin huomattavasti lisää liiketilaa, yhä korkeampia ja korkeampia taloja. Ostosmahdollisuuksia on. Talouskasvu vie hintoja ylöspäin, eikä itäinen Keski-Eurooppa enää olekaan hintatasoltaan mikään paratiisi. Kun tämä inflaatio yhdistetään suuriin tulo- ja varallisuuseroihin ja kapeaan julkiseen sektoriin, ei ole vaikea käsittää yhtälön johtavan kasvavaan sosiaaliseen syrjäytymiseen ja pahoinvointiin.

Julkinen liikenne Bratislavassa toimii hyvin ja on kohtuullisen hintainen. Tämä näkyykin kaupungissa, sillä suhteellisen kapeista kaduista ja autoilun rajoituksista huolimatta siellä ei ole samanlaisia ruuhkia, kuin monissa muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Linja-autojen ohella julkinen liikenne perustuu raitiovaunuihin ja johdinautoihin. Sekä johdinauto- että raitiovaunulinjat on rakennettu aikaan, kun Bratislava kuului osana Tsekkoslovakiaa Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Kun ne on aikanaan rakennettu, palvelevat linjat yhä bratislavalaisia. Hassua, ettei Suomi ilmeisesti ole vieläkään saavuttanut sellaista vaurautta, jota Tsekkoslovakiassa oli jo pian toisen maailmansodan jälkeen. Täällähän julkisen liikenteen kehittäminen kaupungeissa eritoten raiteille on aivan utooppista, koska se on liian kallista...


Suomen suurlähettiläs Slovakiassa, Rauno Vieremö oli ystävällinen ja otti meidät vastaan Suomen suurlähetystössä Bratislavassa. Hän vaikutti pätevältä kaverilta ja tiesi paljon Slovakian ja sen naapurimaiden asioista. Ilmeisesti Slovakia on kuitenkin melko rauhallinen asemamaa, sillä Suomella ei ainakaan toistaiseksi ole kovinkaan paljon yhteistyötä Slovakian kanssa. Suomalaisia asuu Bratislavassa kourallinen ja suomalaisia yrityksiä siellä toimii muutama.

Kaiken kaikkiaan Bratislavaa voi pitää mukavana paikkana vierailla, josta varmasti löytyy jokaiselle nähtävää vähintään muutamaksi päiväksi. Menkää nyt, kun se ei ole vielä täysin turistien valtaama ja hintataso on kohtuullinen!

Bratislavan kaupungin turistineuvontaa

Suomen suurlähetystö Bratislavassa

Valokuvat: Jörgen Illman

Uusia painopisteitä maaseutupolitiikalle

Keskustelu suomalaisen ja eurooppalaisen maaseudun kehittämisestä on jämähtänyt paikoilleen. Maataloustuottajien järjestöt vaativat lisää rahaa erimuotoisina tukiaisina, ja eurooppalaisella tasolla tehtyjen linjausten vesittämistä kansallisella tukipolitiikalla. Muut kansalaiset taas eivät halua maksaa näitä tukia korkeina veroina, jos saavat rahojensa vastineeksi vain huonolaatuisten elintarvikkeiden ylituotantoa ja tehotuotannon pilaaman ympäristön.

Tukiaiset tulevat kalliiksi ja nyt niihin valuu yli puolet Euroopan unionin budjetista maataloustukien ja aluerahastojen kautta. Tuet eivät ole ongelmallisia ainoastaan kustannusten vuoksi, vaan myös eettisestä näkökulmasta tarkasteltuina. Maataloustuet ja EU:n tuontitullit vaikeuttavat kehitysmaiden asemaa globaaleilla markkinoilla. Euroopassa ylläpidetään maataloustuotteiden ylituotantoa ja tämä ylituotanto dumpataan subventoituun alihintaan maailmanmarkkinoille. Juuri tällaiset maailmankaupan rakenteelliset vääristymät ovat syynä kehitysmaiden taloudelliseen kurjuuteen.

Olemme pirullisessa noidankehässä, jossa EU, yksittäiset jäsenvaltiot ja maataloustuottajien etujärjestöt pelaavat raakaa nollasummapeliä keskenään. Sekä maataloustuottajat, kehitysmaat, eurooppalaiset kansalaiset, että ympäristö kärsivät. Maataloustukien saajien salaaminen hankaloittaa sen näkemistä, kuka tästä hyötyy.

Tulevaisuudessa maataloustuista joudutaan luopumaan eettisistä, ympäristöllisistä ja taloudellisista syistä. Tukien loppuessa monet maatilalliset ja maanviljelystä elinkeinonsa saavat tulevat kohtaaman ongelmia. Siksi Suomen tulee jo nyt varautua muutoksiin. Ratkaisuna voisi olla uudenlainen maaseutupolitiikka, jossa tuettaisiin viljelijöiden ja karjankasvattajien lisäksi myös muita maaseudulla olevia elinkeinoja.

Maanviljelyssä tulisi myös keskittyä eettisesti kestävään tuotantoon ja korkeaan laatuun. Kuluttajat niin Suomessa kuin ulkomailla ovat yhä kiinnostuneempia käyttämiensä elintarvikkeiden alkuperästä. Suomalainen maataloustuottaja on perinteisesti halunnut tehdä työnsä kunnolla. Keskitettäessä maatalouden tuotantoa määrän sijasta laatuun, voisi maataloustuottaja taas osoittaa tuotteillaan ammattitaitoaan ja olla ylpeä aikaansaannoksistaan.

On myös mietittävä mitä hyödykkeitä on järkevää viljellä Suomessa. Tilanne, jossa esimerkiksi Espanjassa tuotetaan epäinhimillisissä työolosuhteissa huonolaatuisia tomaatteja ja tuodaan ne sitten Suomeen, on kestämätön. Jos tomaatit tuotettaisi suomalaisissa kasvihuoneissa, säästettäisi tuntuvasti energiaa verraten siihen, kuinka paljon niiden lennättäminen Espanjasta maksaa. Vanhanmalliset maataloustuet, joita osataan maksaa muuallakin, eivät siis suinkaan palvele suomalaisten
maataloustuottajien etuja.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 9.12. 2006 yhdessä Pekka Komun kanssa.

Hyvää itsenäisyyspäivää

Mitä on itsenäisyys?

Keskustelin poikani Rikun kanssa erilaisista kalenterin päivistä. Hän tiesi, että neljännen päivän jälkeen tulee viides ja sen jälkeen kuudes. ”Kuudes päivä on itsenäisyyspäivä”, minä sanoin. ”Niin!” ”Tiedätkös sinä, mitä se itsenäisyyspäivä tarkoittaa?” ”Kyllä tiedän” Riku vastasi, ”Se tarkoittaa sitä, että saa itse tehdä, mitä haluaa.”

Tähän toteamukseen tiivistyy jotain oleellista itsenäisyydestä. Itsenäisyys on juuri riippumattomuutta ulkoisista vaikutteista ja vapautta noudattaa vain yhtä auktoriteettia, omaa järkähtämätöntä tahtoa. Tämä itsenäisyys on samalla tavalla tärkeä niin yksityisille ihmisille, kuin valtioillekin. Ihmisten on voitava päättää omista asioistaan niin individuaalisesti yksilöinä, kuin kollektiivisesti kansakuntina.

Itsenäisyys ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, sillä kuten ihmiset mielellään komentelevat toisiaan, yrittävät myös valtiot ja nykyisin enenevissä määrin ei-valtiolliset korporaatiot vaikuttaa valtioiden mahdollisuuksiin päättää omista asioistaan. Aikaisemmin esimerkiksi Neuvostoliitto käytti mielellään muun muassa Suomen omia kansalaisia vaikuttaakseen suomalaiseen päätöksentekoon.

Nykyään uhat itsenäisyydelle tulevat erilaisten usein ulkomailta rahoitettujen lobbausryhmien, kuten NRA of Finlandin tai monenlaisten uususkonnollisten indoktrinaatioryhmien kautta. Pääomasijoittajien ja suurteollisuuden lobbaajat, jotka pyrkivät murtamaan koko suomalaisen yhteiskunnan keskeisimmän instituution, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön huomioon ottavan hyvinvointivaltion, ovat tässä itsenäisyyden horjuttamisessa erittäin keskeisessä asemassa.

Itsenäisyyspäivä ei ole itsepäisyyspäivä

Kuten lapselle voidaan antaa enemmän päätösvaltaa omista tekemisistään sitä mukaa, kun hän käyttäytyy vastuullisemmin, vaaditaan valtioltakin vastuullisuutta sen itsenäisesti tekemissä ratkaisuissa. Kosovon pommitukset olivat tästä selkeä esimerkki: Suvereeni valtio joutuu kansainvälisen yhteisön sotatoimien kohteeksi, jos se väärinkäyttää sille annettua vapautta päättää omista sisäisistä asioistaan. Oletettavasti jatkossa kehitys kulkee selkeämmin kohti tilannetta, jossa valtioilta vaaditaan esimerkiksi ihmisoikeus- ja ympäristöasioista huolehtimista, jotta niiden suvereeni itsenäisyys tunnustetaan.

Suomenkin tulee puolustaa itsenäisyyttään myös legitimiteettinsä vahvistamisen kautta. Pienen maan itsenäisyys riippuu siitä, tunnustavatko muut maat sen itsenäiseksi. Mitä legitiimimpää politiikkaa se harjoittaa, sitä myötämielisemmin muut maat siihen suhtautuvat. Suomen itsenäisyyden keskeisin puolustuslinja kulkeekin siis siinä, kuinka oikeudenmukaisesti Suomi pystyy jatkossa hoitamaan esimerkiksi ihmisoikeus- ja ympäristöpolitiikkansa, mutta myös kansainvälisen kehitysavun ja reilun kansainvälisen kauppapolitiikan linjaukset.