Ennen vaaleja Kokoomuksen imagopoliittinen sumutus onnistui hyvin. Oikeistokonservatiivinen puolue pystyi vakuuttamaan monet äänestäjät siitä, että se pystyy hälventämään vastakkainasettelua köyhien ja rikkaiden välillä ja pitämään huolta molempien eduista. Moni pienituloinen ihminen, joille tulonsiirrot ja julkiset palvelut ovat erityisen tärkeitä, äänesti ehdokasta Kokoomuksesta, jonka ideologiaan tulonsiirrot ja julkiset palvelut eivät kuulu.
Saatuaan mahdollisuuden muodostaa porvarihallitus Keskustan kanssa Kokoomus pääsee nyt näyttämään oikeaa väriään. Ensimmäisiksi kärsijöiksi valittiin kaikkein vähävaraisimmat lapsiperheet. Aiemmin köyhimmillä on ollut mahdollisuus maksuttomaan lasten päivähoitoon, nyt tämä niin sanottu nollamaksuluokka poistetaan. Oletettavasti tämä kouraisee tuntuvasti opiskelevia yksinhuoltajia, joiden on alettava maksaa opintotuestaan päivähoitomaksuja. Hallitus myös sopivasti päätti myöhästyttää lupailemaansa opintotuen korotusta.
Toisaalta oikeistolaiset puolueet tekevät samalla kätevästi tyhjäksi myös lupaamansa lapsilisän korotuksen. Yksinhuoltajille luvattiin kymmenen euron korotus lapsilisään. Mikäli alimmaksi päivähoitomaksuksi tulee kaavailtu 30 euroa, otetaan edellä mainittu suuri lupaus moninkertaisesti pois. Lapsilisän korotus ei myöskään auta sentilläkään kaikkein köyhimpiä lapsiperheitä, sillä se laskee samalla summalla toimeentulotukea. Tämä on törkeää ylimielisyyttä suhteessa vähävaraisiin. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni yksinhuoltaja äänesti nykyisen hallituskoalition puolueita, erityisesti pääideologia ja valtionvarainministeriöpuoluetta Kokoomusta ja kuinka tyytyväisiä he nyt ovat äänestyspäätökseensä.
Hyvätuloisimpien lapsiperheiden hoitomaksuihin hallitus ei aio puuttua.
Tämä tekee hyvin selkeäksi hallituksen ideologisen linjan: Köyhillä on oltava kurjempaa suhteessa rikkaisiin, kuin tähän mennessä. Ilmeisesti hallituksella ei ole riittävästi rikkaita miellyttäviä keinoja lisätä heidän varallisuuttaan, joten hyvinvointierojen lisäämiseksi suurempi osa yhteiskunnan kuluista on maksatettava kaikkein huonoimmassa ja sorretuimmassa asemassa olevilla. Erityisen traagiseksi tämän negatiivisen robin hoodismin tekee sen kohdentaminen raasti lapsiin.
Kuvassa päiväkoti Taikalamppu Jyväskylästä
Post Scriptum: Myös Esa Suominen pohtii lastenhoitoa ja köyhyyttä blogissaan
37 kommenttia:
Juu, toivoa sopii että vihreitä äänestänyt yksinhuoltaja ymmärtää viimeinkin, että ääni meni porvareille!
Allekirjoita sinäkin: http://www.adressit.com/nollamaksu
"Moni pienituloinen ihminen, joille tulonsiirrot ja julkiset palvelut ovat erityisen tärkeitä, äänesti ehdokasta Kokoomuksesta, jonka ideologiaan tulonsiirrot ja julkiset palvelut eivät kuulu."
Ymmärrän pettymyksen siitä, että ihmiset ovat äänestäneet SDP:n mielestä täysin väärin, mutta voisitte sentään olla valehtelematta Kokoomuksen ideologiasta. Yhteiskunnan vähäosaisten aseman parantaminen on kuulunut Kokoomuksen ohjelmaan sen perustamisesta lähtien. Lukekaa ohjelmat ensin ja haukkukaa ne vasta sitten.
Kiitos kommenteista. Ihailtavaa, että jollain on viitseliäisyyttä kerätä adressia tätä kylmää kapitalismia vastaan
Kokoomukselle sen sijaan blogistani on näköjään tullut hyvin anti-temaattinen tila...
En minä Antti sitä epäilekään, että kokoomuslaisilla olisi kanttia suoraan ohjelmiinsa kirjoittaa, että huono-osaisten asemaa tullaan kurjistamaan entisestään. Juuri tässä piilee poliittisen oikeiston sumutuksen taito!
Kokoomus voi kirjoitella ohjelmiinsa mitä lystää, mutta äänestyspäätökset olisi tehtävä ideologioiden pohjalta. Koreat, mutta tyhjiksi jäävät lauseet poliittisissa julistuksissa eivät merkitse mitään, mikäli todellinen politiikka on päinvastaista näiden julistusten kanssa. Kokoomus voi ohjelmissaan lupailla sitä ja tätä, mutta todellisuudessa politiikka antaa esimerkiksi tuloerojen kasvaa, mikä tarkoittaa faktisesti, että heikoimmassa asemassa olevat ovat alati kurjemmassa asemassa.
Kokoomuksessa ja sen kannattajissa on varmasti myös ihmisiä, jotka ovat aidosti huolissaan köyhien oloista (tosin omien havaintojeni mukaan melko paljon mukana on niitäkin, joita ei kiinnosta pätkääkään). Kyse onkin siitä, millaisia ratkaisuja poliitisella oikeistolla on heidän auttamisekseen. Oikeisto jaksaa uskoa markkinoiden voimaan ja sulkee silmänsä niiltä ongelmilta, joita kiihkeä usko markkinajärjestelmän erehtymättömyyteen aiheuttaa. Kun talouden liberalisointi kasvattaa tuloeroja, aiheuttaa syrjäytymistä ja tekee työnteon yhä kannattamattomammaksi suhteessa omistamiseen, markkinastalinistinen kokoomuslainen huutaa: "Ei ole liberalisoitu tarpeeksi!"
Et myöskään ottanut kantaa mainitsemiini konkreettisiin keinoihin köyhimpien jaloilleen auttamiseksi, siis tulonsiirtoihin ja julkisiin palveluihin, vaan puhuit abstraktimmin vähäosaisten aseman parantamisesta. Mikäli tulonsiirrot ja palvelut ovat pannassa, mitkä mahtavat olla kokoomuksen keinot tässä haasteessa?
Kiitos vastauksesta.
Olemme selvästikin eri koulukuntiin kuuluvia ainakin, mitä tulee tuloerokysymykseen. Kokoomuksella ei ole varsinaista kiveenhakattua kantaa tuloeroihin sinänsä, koska ne eivät ole puolueelle itsessään kiinnostava kysymys, eivätkä varmaan useimmille kokoomuslaisille myöskään ideologinen kysymys. Näin ollen on mainitsemaasi "sumutusta" puhua monien vasemmistopoliitikkojen tavalla myöskään tuloerojen "kasvattamisesta", koska pitäisi myös osoittaa ne tahot, joiden tavoitteena on "tuloerojen kasvattaminen". Tässä on siis vain yksi esimerkki käyttämistänne olkinukeista. Myös se, että Kokoomus tai joku muu tavoittelisi köyhien aseman kurjistamista, on suoraan sanottuna melko luiskaotsainen väittämä.
Itse näen tuloerojen muutokset seurauksena talouden yleisistä muutoksista. On tosiasia, että 90-luvun suuren laman aikana tuloerot kapenivat, kun yrittäjä- ja pääomatulot romahtivat suhteessa palkkatuloihin ja tulonsiirtoihin. Kuitenkin kaikissa tulokymmenyksissä ihmisillä meni keskimäärin huonommin. Kun lama kääntyi noususuhdanteeksi, parani ihmisten asema kaikissa tuloluokissa työttömyyden alenemisen myötä, yrittäjä- ja pääomatulot kasvoivat taas nopeammin kuin muut tulot. Tämä siis merkitsi tuloerojen kasvamista. Siteeratakseni itseäni viisaampia: "Rising tide lifts all boats." Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että kaikissa järjestelmissä on väliinputoajansa, joista täytyy lähimmäisenrakkauden nimissä pitää huolta.
Jokainen varmaan on kanssani samaa mieltä siitä, että Suomi on tänä päivänä ihmiselle parempi kuin esimerkiksi vuosina 1993-4. Vasemmalta alkaa tässä kohti varmasti kuulua huutelua "vaihtoehdottomuudesta" ja talouden tai pääoman ehdoilla elämisestä, mutta mielellään sitä kuulisi myös ne vaihtoehdot. Minusta energia voidaan poliittisessa päätöksenteossakin käyttää todellisiin ongelmiin eikä sellaisiin käyttökelvottomiin käsitekyhäelmiin kuin "suhteellinen köyhyys". Se ei mitenkään ole minulta pois, jos naapurini saa palkankorotuksen. Odotan myös naapuriltani vastaavaa asennetta.
Mitä tulee todelliseen politiikkaan, eikö yksi syy vaalitappioonne ollut juuri se, että vaalikampanjassa luvatut asiat ja kilpailijoiden syyttäminen opettajien lahjonnasta eivät enää uponneet ihmisiin 12 vuoden hallituksessa olon jälkeen?
Konkreettisista keinoista palaan edellisen viestini teemaan "lukekaa ohjelmat ensin ja haukkukaa ne vasta sitten". Omalla suosikkilistallani varsin korkealla on sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen kannustinloukkujen purkamiseksi. Jos ihmisen ei kannata ottaa työtä vastaan jopa yli 100%:n efektiivisen marginaaliveron takia (eli tuet putoavat vähintään palkan verran), vika ei ole ihmisessä vaan järjestelmässä. Tähän ollaankin jo tarttumassa.
Kokoomus haluaa, että yhteiset rahat riittävät ihmisten välttämättömien palveluiden järjestämiseen. Tämän vuoksi olemme valmiita käyttämään apuna myös yksityistä ja kolmatta sektoria. Kuten muuten on myös SDP, paitsi aina vaalien alla.
Argumentissa, jonka mukaan poliittinen oikeisto ei ole vastuussa tuloerojen kasvusta, koska se ei siihen ole nimenomaisesti pyrkinyt eikä kukaan ole erikseen maininnut intressikseensä tuloerojen kasvattamista, on looginen virhe. Totta kai vallankäyttäjä on vastuussa päätöstensä seurauksista, vaikka ne seuraukset olisivat tahattomia.
Tosin kokoomuslaisillakin oletettavasti on käytössään taloudellista tutkimusta sen verran, että tietävät esimerkiksi verotuksen painopisteen siirtämisen pääomatuloista ja perinnöistä työnteon verotukseen kasvattavan tuloeroja. Tämä ei vaan ole tainnut kiinnostaa kovin paljoa.
Keskustelu tuloeroista paljastaa laajemminkin sen epäpätevyyden, joka oikeistolaisen ideologian takana on. Noin sadan vuoden verran yhteiskuntatieteellistä tutkimusta sivuutetaan laput silmillä ja argumentit ovat tasoa "eihän se ole naapuriltani pois, jos minä saan uuden auton".
Jo pelkkä historiallinen evidenssi osoittaa näin naiivin näkemyksen pätemättömäksi. Köyhinkin suomalainen on nyt vauraampi, kuin oli suurin osa väestöstä esimerkiksi sata vuotta sitten. Mikäli vain absoluuttisella tulotasolla olisi merkitystä, Suomessahan tulisi nyt vallita utooppinen onnellisuus, jossa jokainen ihminen voisi nauttia vauraudestaan tietäen, ettei sata vuotta sitten ollut tällaisista rikkauksista puhettakaan.
Ja tämän pitäisi näkyä niin, ettei meillä olisi köyhyyttä, ei sosiaalista kurjuutta eikä itseään myymään joutuvia yksinhuoltajia ja opiskelijoita. Joka päivä voimme kuitenkin nähdä, ettei tämä pidä paikkaansa. Tämä johtuu siitä hyvin perustavanlaatuisesta yhteiskuntatieteellisestä faktasta, ettei ihmisten hyvinvointi ja onnellisuus johdu niinkään absoluuttisesta, kuin suhteellisesta tulotasosta.
Tästä näkökulmasta kokoomuslainen markkinaoptimismi näyttäytyy pikemminkin fundamentaalisena uskontona, kuin tieteellisenä ideologiana.
Sosiaaliturvan yksinkertaistamisesta voin olla samaa mieltä. Työn tekemisen tulisi olla aina kannustavaa ja nykyinen järjestelmä on mieletön. Epäilen vaan, että kun porvarihallitus pääsee yksinkertaistamaan, se tarkoittaa tukien poistamista... Vai kuinka aiotaan varmistaa se, että sosiaaliturvajärjestelmä on yhtaikaa kannustava, mutta takaa myös riittävän toimeentulon?
En tiedä, kuinka paljon tässä kahden kandidaatin kannattaa huudella toisilleen epäpätevyydestä tai argumenttien naiiviudesta. Vielä vähemmän tiedän (ehkäpä epäpätevyydestä johtuen), kuinka runsaassa määrin kannattaa vannoa "perustavanlaatuisten yhteiskuntatieteellisten faktojen" nimiin, koska ainakin omat vaatimattomat yhteiskuntatieteelliset opintoni ovat opettaneet minut suhtautumaan "perustavanlaatuisiin faktoihin" sangen suurella varauksella.
Lisäksi on ehkä paikallaan huomauttaa, että kuten varmaan itsekin käsität, "sata vuotta yhteiskuntatieteellistä tutkimusta" ei suinkaan ole mikään monoliitti tai edes kokoelma kumuloitunutta ja jatkuvasti edistynyttä luonnontieteen kaltaista jaettua tietämystä. Eri tieteenaloilla tietenkin "faktat" käsitetään eri tavoin. Käsitykseni mukaan koko yhteiskuntatieteen kenttä on täynnä keskenään kilpailevien käsitysten, koulukuntien ja lähestymistapojen jatkuvaa väittelyä. Mitään yhtenäistä "yhteiskuntatiede" -nimistä dogmien luetteloa ei ole olemassa, kuten ei ole myöskään "historia" tai "kansantaloustiede" -nimisiä kaanoneita. On enemmän tai vähemmän jaettuja ja paremmin tai huonommin perusteltuja näkemyksiä ja esityksiä, mutta kovin vähän jotain muuttumatonta ydintä.
Kun kirjoitat verotuksen painopisteen siirtämisistä tuloerojen kasvun aiheuttajina, et tarkemmin yksilöi, SDP:n ja Kokoomuksen vai SDP:n ja Keskustan hallituksiin? Mitätöikö vaalitappio ja oppositioon joutuminen kaiken vastuun omista aikaisemmista päätöksistä? Vai eikö vallankäyttäjä olekaan vastuussa päätöstensä seurauksista, kuten edellisen kommenttisi alussa painotat?
Historiallisesta evidenssistä ja köyhimmistä suomalaisista voin kommentoida, että itse olen perheineni tällä hetkellä todennäköisesti pienituloisimman viiden prosentin joukossa. Silti en koe olevani köyhä, koska elämässä on paljon muutakin rikkautta kuin valuttassa mitattava. Lisäksi pystyn ajattelemaan asioita myös aikaperspektiivissä ja tiedän, että nykyinen elämäntilanne opiskelijana on vain väliaikainen vaihe, jonka jälkeen on parempaa luvassa nykyistä parempien työtilaisuuksien myötä. Ihmisten onnellisuudella tai hyvinvoinnilla ei tarvitse olla mitään tekemistä absoluuttisen tai suhteellisen tulotason kanssa. On pelkkää keskussuunnittelun mahdollisuuksien harhaluuloihin hurahtanutta tyhmänröyhkeää haihattelua kuvitella, että ihmiselämän ainutkertaisuus iloineen ja suruineen voitaisiin redusoida tulojakauman pisteiksi. Tai sitten voi tosiaan puhua perustavanlaatuisista yhteiskuntatieteellisistä faktoista.
Ehdottomasti kahden kandidaatin kannattaa huudella toisilleen ja kyseenalaistaa toistensa argumenttien pätevyys!
Olen samaa mieltä, ettei yhteiskuntatieteissä ole eikä tulekaan olla ortodoksioita. Mikä tahansa voidaan kyseenalaistaa kuten muillakin tieteenaloilla, mutta vähitellen toiset väitteet alkavat vaikuttaa toisia pätevämmiltä.
Naiiviudella tarkoitin sitä, että esimerkiksi aristotelinen fysiikka selittää kivien putoavan maahan, koska kivien kuuluu olla maassa. Tämä on melko naiivia, kun sitä vertaa newtonilaisen fysiikan selitykseen siitä, miksi kivet putoavat maahan.
Samoin on laita sellaisten yhteiskunnallisten näkemysten kanssa, jotka ovat välinpitämättömiä tuloerojen suhteen. Ne ovat reduktiivisia, sillä ne eivät ota kaikkia yhteiskunnallisia aspekteja huomioon. Tällaisia ajatuksia voidaan esittää, mutta ne eivät nauti juuri suosiota yhteiskuntatieteilijöiden parissa, kuten ei aristotelinen fysiikka fyysikoiden parissa. Poliittisten ideologioiden luominen tällaiselta pohjalta on huolestuttavaa.
Toki SDP:tta on myös syytä kritisoida verorasituksen kohdentamisesta niin, että tuloerot ovat kasvaneet. Onkin tylsää katsoa vain puolueita, sillä hedelmällisempää olisi tarkastella laajemmin vasemmistolaista ja oikeistolaista ajattelua. Nythän SDP joutuu vastuulle liian oikeistolaisesta politiikasta ja tilalle tarjotaan vielä oikeistolaisempaa politiikkaa.
Aikaisemmin suomalaisessa puoluejärjestelmässä vallitsi eräänlainen hyvinvointivaltiokonsensus. Vaikka osa puolueista oli oikealla ja osa vasemmalla, kaikki painottivat tahtovansa hyvinvointivaltiota. Nyttemmin tämä super-ideologia on markkina-ajattelu, joka on juurtunut kaikkiin puolueisiin, myös SDP:seen. Ero on tosin siinä, että demareita tuloerojen kasvu harmittaa ja sitä pidetään välttämättömänä pahana. Poliittista oikeistoa taas ei juuri kiinnosta, sillä se tuntuu olevan heidän ääneenlausumaton tavoitteensa.
Tietysti muutkin asiat elämässä tuottavat onnellisuutta, kuin raha. On kuitenkin vähän hassua, että ne jotka tästä puhuvat katsovat yleensä kuitenkin, että esimerkiksi yritysten omistajille ja johtajille on erittäin tärkeää antaa paljon rahaa.
Yleensä sitä myös pidetään argumenttina tulontasauksen puolesta, että köyhällä ihmisellä sama summa rahaa tuottaa suuremman onnellisuuden, kuin rikkaalla. On nimittäin melko vaikea olla onnellinen elämän maksuttomista onnen aiheista, mikäli taustalla tuntuu jatkuva paine maksamattomista laskuista. Ja jos ihminen joutuu vaikka myymään itseään selvitäkäseen välttämättömistäkään menoista, tuntuu oikeistolainen lohdutus "et nyt saa rahaa, mutta katso miten kauniita puita tuolla on" kovin groteskilta.
Ei pitäisi lukea tätä kommenttiosastoa kovin myöhään, koska vastaaminen vie yöunet. Kuten näkyy käyvän nytkin (tietokoneen kello näyttää 2:25).
Itsensä myyminen vaikuttaa olevan jotenkin pinnalla, ainakin aiheen esiintymistiheyden perusteella näin voi todeta. Suhtaudun hiukan skeptisesti siihen, kuinka moni todella joutuu sellaisen toiminnan pariin täysin vastoin tahtoaan ja ilman mitään edeltäviä valinnanmahdollisuuksia. Suoranainen rikollisuus ja ihmiskauppa ovat sitten tietenkin täysin eri asioita, eikä niillä ole tekemistä tämän asian kanssa. Vilkaisu työvoimahallinnon nettisivuille osoittaa, että tälläkin hetkellä on tarjolla runsaasti kaikenlaista työtä, josta osa ei välttämättä vaadi edes mitään erityistä ammattitaitoa tai pitkää koulutusta. Vilkaisu ulos reaalimaailmaan (vaikkakin verkon yli tapahtuen) suhteellistaa turhan dramatiikan pois tästä köyhyyskeskustelusta. Valinnan mahdollisuuksia kun on.
Saman summan rajahyöty on oletusarvoisesti "köyhälle" suurempi kuin "rikkaalle", ja tällä perustellaan kyseessä olevan euron ottamista pois "rikkaalta" ja antamista "köyhälle". Mallihan on tuttu ns. hyvinvoinnin taloustieteestä, ja se jos mikä on reduktionistista ja yksinkertaistavaa. Kahden kuluttajan talous ceteris paribus -ehtoineen voi olla pedagogisesti ajatellen käyttökelpoinen havainnollistus, mutta wittgensteinilaisittain pitäisi jossain vaiheessa heittää tikkaat pois. Joku voi pitää tärkeänä sitä, mitä hetkellä P on henkilöillä X ja Y, ja ottaa tavoitteekseen näiden erojen tasaamisen. Toisen mielestä tärkeämpää on, millaiset mahdollisuudet X:llä tai Y:llä on tulevaisuudessa ja poistaa nimenomaiset ulkonaiset tekijät, jotka estävät heitä tavoittelemasta näitä mahdollisuuksia. Pelkän staattisen poikkileikkauksen tarkastelu ei ole kovin hedelmällistä kehityksen kannalta.
Newton ja Aristoteles ovat siitä vänkiä vekkuleita, että kummallakin on nykyään varsin vähän käyttöä fysiikassa, vaikka Newton nykykäsitysten mukaan olikin lähempänä luonnontieteellisen tieto-opin mukaista totuutta kuin Aristoteles. Ihmisen arkiajattelun tavoitettavissa olevan mittaluokan kappaleiden ominaisuuksien selittämiseen Newtonin lait soveltuvat täysin riittävällä tarkkuudella, mutta eipä Sir Isaac tiennyt suhteellisuusteoriasta tai kvanttimekaniikasta tuon taivaallista. Ydin- tai avaruusfysiikassa ei Newtonin opeista ole juuri iloa. Yhteiskuntatieteissä, erityisesti filosofisesti suuntautuneissa sellaisissa, antiikin ajattelijat ovat ihan kuranttia tavaraa, ja se on tietenkin ihan hyvä niin.
Luonnontieteissä ei ole samanlaisia koulukuntaerimielisyyksiä kuin ihmistieteissä, ja sangen harva luonnontieteellinen "oppiriita" voi jatkua kovinkaan pitkään ilman, että jompikumpi osapuoli osoittaa olevansa kertakaikkisen oikeassa (koska todisteet ovat vastaansanomattomat). Se, millainen yhteiskuntateoria sattuu kulloinkin olemaan suosiossa, ei ole ollenkaan samanlainen kysymys. Suosiossa oleminen ei vielä kerro yhteiskuntafilosofisen näkemyksen varsinaisesta pätevämmyydestä tai paremmuudesta mitään. Tobinin veroa käsittääkseni pidetään vasemmistolaisten keskuudessa mitä loistavimpana ideana, vaikka herra Tobin itse on hylännyt ajatuksen toteuttamiskelvottomana. Karl Marx itse lopetti pääomaa koskevan tutkimustoimintansa luettuaan oikeiden kansantaloustieteilijöiden aihetta käsittelevää tuotantoa. Marxilainen talousteoria oli talousteoriana kuollut jo syntyessään (koska se perustui pätemättömiksi osoitettuihin olettamuksiin ja oli vieläpä sisäisesti ristiriitainen), mutta silti sen varaan koetettiin rakentaa kokonainen maailmanjärjestelmä.
Korkeintaan sotatalouden poikkeuksellisiin olosuhteisiin sopivaa keynesiläistä makroteoriaa propagoitiin voimallisesti länsimaissa toisen maailmansodan päätyttyä, ja vaikka sen perusteet lahosivat alta viimeistään 1970-luvulla, sen suosio on edelleen vankka. Uskottavammalla tavalla talouden ilmiöitä selittävät näkemykset saavuttivat laajenevaa kaikupohjaa, ja viimeistään 1990-luvullahan tuli sitten vastaisku, kun kehitettiin viholliskuva otsikolla "uusliberalismi". Sitä vastustavat samalla paatoksella Erkki Tuomioja, kiviä heittelevä 15-vuotias angstinen teini ja Ranskan valtio.
Suurta huolestuneisuutta aiheuttanut "oikeistolaisuuden aalto" onkin ehkä hidasta heräämistä suunnitteluideologian painajaisesta. Mistä sitten on oltava huolissaan - siitäkö, että Keynesin ja Marxin hegemonia on murtumassa ja myös muunlaisilta pohjilta rakentuvat poliittiset ideologiat saavat kasvualustaa?
Rahan aiheuttamasta onnellisuudesta ja yritysjohtajien rahoista; minusta on "yhteiskunnallisesti ottaen" yhdentekevää, mitä yksittäinen yritys maksaa yhdelle tai toiselle, oli kyseessä sitten johtaja tai muu työntekijä. Se on sopimusosapuolten välinen asia eikä kuulu muille. Kaiken kaikkiaan "yhteiskunnallinen" on muodostunut jonkinlaiseksi epäsanaksi, joka voidaan liimata minkä tahansa poliittisen tavoitteen päälle tyhjentämään se merkityksestä.
Mikä tahansa tavoite muuttuu hyväksi, jos se on "yhteiskunnallinen", ja näin myös mitkä tahansa keinot sen tavoittelemiseksi saavat oikeutuksen. Lopputuloksen etiikka (joka on tyypillisesti vasemmistolainen ajattelutapa) sisältää aina totalitarismin siemenen. Minusta on hyvä, että sitä välillä vähän uskalletaan kyseenalaistaakin. Minusta on jotenkin irvokasta, että kovinkin suurina oikeudenmukaisuuden ja rauhan ihmisinä itseään pitävät henkilöt pukeutuvat paitoihin, joiden kuva-aiheena on argentiinalainen aatelisnulikka, psykopaatti, militaristi, keskitysleirin perustaja, Stalinin ihailija jne. jne. nimeltä Ernesto Guevara. Tämän voi ymmärtää ainoastaan "oletetun lopputuloksen etiikan" kautta.
Tervehdys! Muutamia huomioita käytyyn keskusteluun:
"Yhteiskunnan vähäosaisten aseman parantaminen on kuulunut Kokoomuksen ohjelmaan sen perustamisesta lähtien."
Ilman "yhteiskunnan vähäosaisten aseman parantamisen" määrittelyä em. lause voi tarkoittaa aivan mitä tahansa!
"Kokoomuksella ei ole varsinaista kiveenhakattua kantaa tuloeroihin sinänsä, koska ne eivät ole puolueelle itsessään kiinnostava kysymys, eivätkä varmaan useimmille kokoomuslaisille myöskään ideologinen kysymys."
Myönnetäänkö tässä siis, että Kokoomus tahtoo epäpolitisoida tuloerot ja niiden tilan niin, että niitä tulisi käsitellä kuten arvoneutraaleja luonnonilmiöitä joihin ei voi/tule yrittää vaikuttaa? Miten ihmeessä tästä positiosta käsin on mielekästä enää huolehtia "yhteiskunnan vähäosaisten" asemasta?
"Uskottavammalla tavalla talouden ilmiöitä selittävät näkemykset saavuttivat laajenevaa kaikupohjaa..."
Epäilen että tässä viitataan neoklassiseen poliittiseen taloustieteeseen tai sen sukulaisiin. En ole taloustieteilijä, mutta sitä ei vaadita sen huomion tekemiseen että ao. "uskottavuutta" ei perustella tässä mitenkään. Väite jää retoriikaksi. Sen sijaan mitä olen havaitsevinani, on että tässä on sisäänrakennettu premissi poliittisen taloustieteen tarkastelun kohteen luonnontieteellisyydestä ("talouden ilmiöitä"). Ymmärtääkseni kaikki kansantaloustiede sisältää runsaasti erottamatonta normatiivisuutta eli väitteitä siitä miten talouden tulisi toimia, perustuen joihinkin arvoihin (esim: vaurauden runsas kasaantuminen yhdelle taholle on hyväksyttävää, tai ei.) Väite talouden ilmiöiden arvoneutraaliudesta on väistämättä normatiivinen ja näin ollen myös poliittinen väite par exellence. Epäpolitisointi on aina huikean poliittista, sillä se tehdään tarkoituksenmukaisesti. Harjoittavatko nykypäivän taloustietelijät alaansa todella kuten fyysikot omaansa? Käsittääkseni ja toivoakseni eivät.
Ja vielä: Jos mainittu "yhteiskunnallisuus" (mitähän tässäkin tarkkaan ottaen tarkoitettiin?) tahdotaan ulos ihmisten välisestä kanssakäymisestä, viimeistään nyt "yhteiskunnan vähäosaisten aseman parantaminen" on ristiriidassa Antti Vesalan argumentaation kokonaisuuden kanssa.
Nähdäkseni keskustelu tulisi palauttaa luonnonilmiö-tosiasioiden demarkaation paikan kiistelystä arvoihin, joihin väittelevä ja poliittinen toiminta väistämättä nojaa, oikealla, vasemmalla, puolesta, vastaan ja siltä väliltä. :)
Kiitos Joonatan Virtaselle monipuolisesta kommentoinnista.
Tarkennan hiukan niitä kohtia, joita nostit esille:
Yhteiskunta/yhteiskunnallisuus
Kritiikkini "yhteiskunnallista" kohtaan koskee nimen omaan adjektiivimuotoa ja sen inflaatiota, jonka johdosta "yhteiskunnallisen" merkitys on käyttöyhteyksissään täysin hämärtynyt. Mitä tarkoitetaan kun puhutaan ihmisten "yhteiskunnallisesta kanssakäymisestä"? Tai ihmisten "yhteiskunnallisista tavoitteista", tai "yhteiskunnallisista arvoista" jne. Tämä taas ei liity mitenkään siihen, että yhteiskunta (subst.) tietenkin on olemassa, ja Kokoomuksen ohjelmissa yhteiskunnan vähäosaisten parantaminen on ollut mukana alusta saakka.
Omista ajatuksistani ja Kokoomuksen ohjelmista on hyvä huomauttaa, että molemmat voivat kyllä tahollaan olla sisäisesti koherentteja, vaikka niiden välillä olisi eroavaisuuksia. Palaan tämän kommenttiketjun ensimmäiseen postaukseeni, jossa narautan bloginpitäjän muunnetun totuuden kirjoittamisesta. Kokoomuksen ideologiaan kyllä kuuluvat sekä julkiset palvelut että tulonsiirrot, ja niin ne kuuluvat minunkin ideologiaani. Jukkahan tuossa vihjailee melko peittelemättömästi, että Kokoomus valehtelee ohjelmissaan. Keskusteluasetelmana pitäisi siis olla, että esim. Kokoomuksen tavoitteiden suhteen Kokoomuksen omat ohjelmat ovat epäluotettavampi lähde kuin poliittisen kilpailijatahon edustajan niistä esittämät populistiset karikatyyrit. Jokainen varmaan ymmärtää, että sellaista aksioomaa ei normaaliälyinen nielaise.
Kokoomuspuolueen linja saattaa jopa olla lähempänä Jukka Torikan kantaa kuin minun kantaani, mutta tämä on jo hiusten halkomista. Minä itse en edusta mitään Kokoomuksen mainstreamia.
Kokoomus ja tuloerot
Kokoomus ei käsitykseni mukaan pidä tuloeroja itsessään merkittävänä kysymyksenä. Ylempänä kuvaamillani esimerkeillä koetin osoittaa, että tuloerot eivät ole mikään yksinkertainen "hyvä-paha" -teema, vaan ne liittyvät laajempiin kokonaisuuksiin ja taloudellisten olojen muutoksiin.
Uskottavammat taloudelliset selitykset
1970-luvun talouskriisistä ei ollut ulospääsyä perinteisen makroteorian opein (eikä samanaikaisesti kohoavien työttömyys- ja inflaatiolukujen pitänyt olla edes mahdollisia), joten toiset keinot oli otettava käyttöön.
Talous- ja yhteiskuntatieteet ovat samalla tavalla ihmistieteitä (siis mieluumminkin "arts" kuin "sciences", viitatakseni vanhaan historiatieteen luonnetta koskeneeseen kiistaan). Verrattuna kuitenkin esimerkiksi historiatieteeseen, talous- ja yhteiskuntatieteissä pyritään huomattavasti laajemmassa määrin luomaan teorioita. Näitä teorioita ideaalitilanteessa sitten testataan empiriaa vasten, ja jos empiria osoittaa teorian puutteelliseksi tai vääräksi, sitä parannetaan tai se hylätään. Ei siis niin, että jos todellisuus käyttäytyy teorian valossa "väärin", hirttäydytään teoriaan ja syytetään todellisuutta. Tapahtuuko näin myös oikeasti, näkee ken elää.
Täälläpä on käyty mielenkiintoista keskustelua mielenkiintoisista kysymyksistä. Oma mielenkiintoni ylitti kommentointikynnyksen, kun keskustelussa siirryttiin arvioimaan erilaisten talousteorioiden kykyä selittää todellisuutta. Muutama kommentti.
Mielestäni John Maynard Keynesin talousteoreettisen ajattelun tuomitseminen epäonnistuneena tai korkeintaan poikkeuksellisiin olosuhteisiin soveltuvana talousteoriana vaatii syvempiä perusteluja kuin työttömyyden ja inflaation yhtäaikaisen esiintymisen 1970-luvun alussa. Itseasiassa tällaisilla empiirisillä havainnoilla on hyvin vähän tekemistä sen teorian kanssa, jonka Keynes esitti pääteoksessaan ja minkä vuoksi hänen ajatteluaan edelleen suuresti arvostetaan. Hicksin IS-LM-mallin ja Phillipsin käyrän kaltaisten sovellusten ympärille kehittyneellä "keynesiläisellä" makroteorialla onkin lähinnä tehty mahdolliseksi aikamme suurimman talousteorian pyyhkiminen pois valtavirran (uusklassisen) taloustieteen tieltä.
Tietenkin myös 1970-luvun alun stagflaation ja Phillipsin käyrän välinen ristiriita voidaan asettaa kyseenalaiseksi, vaikka sillä ei Keynesin ajatusten kanssa olisi paljonkaan tekemistä. Tämän teorian epäonnistumista perustelluissa argumenteissa on kyetty sekoittamaan keskenään niinkin yksinkertaiset asiat kuin kustannusinflaatio ja palkkainflaatio, joista vain jälkimmäisellä voidaan katsoa olevan suora yhteys työllisyystasoon. Kun 1970-luvun alun inflaatiosta voidaan puolestaan kiittää OPEC-maita, jotka toimillaan onnistuivat aiheuttamaan öljynhinnan räjähdysmäisen nousun ja nopean kustannusinflaation, muuttuvat argumentit teorian epäonnistumisesta järjettömiksi. Näillä argumenteilla kuitenkin kyettiin esittämään lopullisesti (toistaiseksi) Keynesin teorian arvottomuus.
Tässä nouseekin esiin kysymys siitä, kuinka tahallista tällainen väärinymmärtäminen on, esimerkiksi suhteessa oman taloustieteellisen ajattelun tai kokonaisen tieteellisen paradigman voimistamiseen saati sitten omien poliittisten tavoitteiden edistämiseen. Erityisesti, kun voidaan havaita, että vastaavalla tavalla todellisuuden kuvaamisessa epäonnistuneet teoriat ja mallit, esim. maailmankaupan teorian Heckser-Ohlin -malli ovat pystyneet säilyttämään oman asemansa taloustieteen valtavirrassa ja täysin hyväksyttyinä teoreettisina esityksinä todellisuudesta. Erityisen vaikea tätä on ymmärtää, kun tarkastelee näiden teorioiden lähtöoletuksia, jotka pitävät sisällään muun muassa oletuksen täydellisistä markkinoista.
Erilaisten talousteorioiden soveltaminen omien poliittisten tavoitteiden edistämiseksi on tässä valossa keskeinen osa todellisuutta ja yhteiskunnallista valtarakennetta. Tässä valossa kaikenlaiseen "uskottavaan taloudelliseen selitykseen" tuleekin suhtautua erityisen kriittisesti. Talousteoriat eivät saa koskaan nousta asemaan, jossa niistä johdetut päätelmät hyväksytään dogmaattisina totuuksina, koska sitä ne eivät missään nimessä ole eivätkä tule olemaan.
Kun mainitsin tästä keskustelusta jo omassa blogissani, lienee syytä osallistua myös itse keskusteluun.
Muutamia kommentteja ja kysymyksiä Antti Vesalalle:
Toteat, että vasemmalta ei ole tarjolla riittävästi vaihtoehtoja. Eikö esimerkiksi nollamaksuluokan säilyttäminen olisi juuri sellainen vaihtoehto, joka auttaisi köyhimpien asemaa?
Näetkö, että olisi kuitenkin mielekästä kaventaa tuloeroja? Vai pidätkö niitä vain välttämättömänä kehityksenä? En aivan ymmärrä kokoomuksen ja sinun kantaa siitä, että vain absoluuttisella köyhyydellä on merkitystä. Kyllähän sellaisessa yhteiskunnassa, jossa on suuret tuloerot ja paljon suhteellista köyhyyttä, yhteiskuntarauha on vaarassa. Tällöin myös rikkaimmille on haittaa suurista tuloeroista.
Niin muuten, itse en pukeudu mm. mainitsemistasi syistä Guevara-paitaan, enkä pidä siitä, että sosialidemokratia yhdistetään kommunismiin. Jos tälle linjalle mennään, niin mieleeni tulee kerta jolloin eräs kokoomuslainen pukeutui julkisesti hitler-naamariin:)
Autokratia on aina huono vaihtoehto. Oli se sitten vasemmalta tai oikealta.
Kiitän taas keskustelukavereita ja yritän jatkaa osaltani, tällä kertaa tosin lyhyesti.
Keynes, inflaatio, 70-luku
Vain vähän tiivistäen inflaatiosta ja 70-luvun stagflaatiosta voidaan huomauttaa, että jokainen Jussi Ahokkaan esille ottamista selityksistä on kyllä tuttu ja tunnettu; Yhdysvalloissa aikanaan lisäksi eritoten demokraattien suosima. Jokaisella osaselityksellä on epäilemättä ollut myös oma, joskin vain rajallinen ja lyhytaikainen vaikutuksensa inflaatioon, mutta yksikään niistä ei selitä rahan määrän kasvua. Tunnetut esimerkit inflaation ja rahan määrän lisääntymisen yhteydestä ja ajallisesta järjestyksestä osoittavat, että täysin erilaisissa maissa, täysin erilaisissa olosuhteissa muuten täysin vastaavia hintaindeksien nousuja vetää aina rahan määrän lisäätyminen, joka on tuotannon kasvua nopeampaa. Jos esimerkiksi julkisen kulutuksen lisääntyminen rahoitetaan verottamalla lisää tai lainaamalla kansalaisilta, inflaatio ei tietenkään lisäänny, koska tuolloin rahan määrä ei kasva. Inflaatio on ennen kaikkea rahataloudellinen ilmiö, ja siten ensisijaisesti politiikantekijöiden vika ja vastuulla.
Nollamaksuluokan poistamisesta (josta kaikki tämä keskustelu lähti liikkeelle), kuittaa Pekalle, että kommentistasi heijastuu jännällä tavalla nykytilanteen luonne: Kokoomuksen johdolla toteutetaan muutoksia, joita sosiaalidemokraattien johdolla vastustetaan ("säilytetään"). Jonkin asian pitäminen sellaisenaan ei kuitenkaan ole mikään "vaihtoehto", ihan käsitteellisestikään ajatellen. Korostan, jos en ole sitä jo riittävästi tehnyt, että kysymys on lapsen oikeudesta hoitoon, ei kotona olevien vanhempien oikeudesta olla hoitamatta omia lapsiaan. Mahdollisuus maksuttomaan puolipäivähoitoon on joka tapauksessa säilymässä, ja lisäksi kaikkein pienituloisimmille maksu tulisi olemaan noin pari kymppiä kuukaudessa. Saman verran säästää esimerkiksi vähentämällä tupakanpolttoa viidellä askilla kuukaudessa (tai lopettamalla kokonaan, kuten itse tein). Ne, jotka todella aikuisten oikeasti ovat sellaisessa tilanteessa, että lapset on pakko saada jatkuvasti koko päiväksi pois kotoa esimerkiksi poikkeuksellisen ahkeran ja aktiivisen työnhaun takia, pystyvät taatusti pienillä, yksinkertaisilla valinnoilla hoitamaan asian kuntoon. Viisi euroa viikossa on yksi euro joka arkipäivä. Se ei ole ongelma kenellekään, ja jos onkin, ratkaisu on jotain muuta kuin päivähoitokysymys. Minusta tässä asiassa oppositio on vain löytänyt hienon keppihevosaiheen kesäksi.
Minusta nollamaksuluokan poistaminen pikemminkin heijastaa Kokoomuksen käsitystä siitä, miten varallisuus pitäisi jakaa kuin sitä, että maksuluokan poistaminen olisi jollain tavalla luovempaa ja edistyksellisempää politiikkaa kuin pyrkimys tilan "säilyttämiseen". Toisin sanoen Kokoomus ajaa sellaista politiikkaa, jonka tarkoituksena on vähentää tulonsiirtoja köyhimmille.
Viittaan tässä siihen toiseen sinulle esittämääni kysymykseen absoluuttisesta ja suhteellisesta köyhyydestä, johon et ole vielä ehtinyt vastata. Koska Kokoomus, tai ainakin kokoomuslaisten "oikeistosiipi", on sitä mieltä, että suhteellisella köyhyydellä ei ole merkitystä, voidaan silloin esittää "kyllä asiat aina jotenkin järjestyvät" - kaltaisia kommentteja. Sellainen politiikka kuulostaa vastuuttomalta.
Ilmaiset asian seuraavasti:
"...pystyvät taatusti pienillä, yksinkertaisilla valinnoilla hoitamaan asian kuntoon."
En tätä suoraan epäilekään. Suurin osa ihmisistä pystyy jotenkin järjestämään päivähoidon, mutta se on taloudellisesti ja sosiaalisesti tukalassa tilanteessa olevalta ihmiseltä iso ponnistus ja tällöin pois jostakin muusta. 20 euroa on varakkaalle pieni raha, mutta erittäin paljon kaikista köyhimmille.
Merkittävää tässä asiassa on Kokoomuksen asenne, jossa kasataan yhä enemmän asioita yksilöiden vastuulle. Jos ei pysty huolehtimaan isestään, se on oma vika. Tällainen teesi ei ole jälkiteolliselle hyvinvointiyhteiskunnalle sopivaa, vaan yhteiskunnan hyvyys mitataan sillä, miten se huolehtii kaikista heikommistaan. Vaikka sata vuotta sitten kenelläkään ei ollut ilmaista päivähoitoa, ei se tarkoita sitä, etteikö asia voisi tai pitäisi olla nyt niin. Kysymys on yhteiskunnallisesta kehityksestä.
Nähdäkseni sosialidemokraatit eivät siis vain halua säilyttää asioita, vaan kehittää niitä humaanimpaan ja ihmisarvoisempaan suuntaan. Nollamaksuluokan poistaminen ei ole tällaista kehitystä. Siksi kannatan sen säilyttämistä, en sen takia että se on käsittellisesti säilyttävää. Yhtäaikaisesti on kehittävä järjestelmää entistä paremmaksi - ei vain säilyttää vanhoja rakenteita.
Kannustinloukkujen purkaminen on järkevää, mutta miten masennukseen sairastunut kahden lapsen yksinhuoltajaäiti hyötyy nollamaksuluokan lopettamisesta.
Kuten edellä olen jo kirjoittanut, Kokoomukselle tuloerot (tai suhteellinen köyhyys) eivät ole mikään itseisarvoinen kysymys. Toisin kuin Torikka tuossa väittää, suhteellisen köyhyyden ehdoton tärkeämmyys suhteessa absoluuttiseen köyhyyteen ei ole mikään kiveen hakattu ikuinen totuus (vaikka se ehkä onkin niin sanottu perustavanlaatuinen yhteiskuntatieteellinen fakta). Suhteelliseen köyhyyteen ripustautuminen osoittaa vain suunnitteluideologioihin uskovilta paternalistista (ja tungettelevaa) halua määritellä ihmisten itsensä puolesta, milloin näiden on koettava olevansa köyhiä.
Voi olla, että sellaisissa asioissa kuin tulonjako ja julkisen vallan vs. markkinoiden rooli sen toteuttamisessa, suhteellinen vs. absoluuttinen köyhyys, yksilön vastuu vs. yksilönvastuun sosialisointi jne. todella lukeudun Kokoomuksen "oikeistosiipeen", jos meillä nyt voi jokin "oikeistosiipi" sellaisenaan ollakaan. Kannatan mm. sosiaaliturvajärjestelmän kaavamaista yksinkertaistamista Milton Friedmanin luonnosteleman negatiivisen tuloveron tyyppisen perustulon suuntaan, kannatan myös tasaprosenttiveroa (poliittisesti päätetyn verottoman summan ylittävältä osalta, kuuluu em. perustulomalliin). En missään tapauksessa halua, että ihmiset jätetään tyystin oman onnensa nojaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että valtion/kunnan/julkisen vallan on toimittava puitetasolla ja jätettävä sisällöllinen harkinta mahdollisimman pitkälti ihmisten itsensä tehtäviksi. En nimittäin usko hetkeäkään, että keskussuunnitteluvirasto voisi tietää ihmisten puolesta, mikä heille on parasta. Nämä ovat omia mielipiteitäni, eivät Kokoomuksen kantoja.
Tässä tulee nyt varsin suoraan esille, miksi sinä kuulut Kokoomukseen ja minä sosialidemokraatteihin. Olemme näistä asioista eri mieltä.
Ymmärrän, että näkemyksellesi on jonkinlaista kannatusta lyhyellä aikavälillä, koska sillä tavoin voidaan maksimoida oma hyöty. Se on tavallaan rationaalista, joskin mielestäni huonoa politiikkaa. Kuitenkin, kuten olen jo aikaisemmin esittänyt, suhteellisesta köyhyydestä piittaamattomuus vaarantaa yhteiskuntarauhan ja on sitä kautta haitaksi myös kaikista rikkaimmille. Kokemukseni mukaan Yhdysvalloissa kärsitään kuvatunlaisesta tilanteesta. Edustamaasi linjaa voisi luonnehtia amerikkalaisessa kontekstissa enemmän republikaaniseksi kuin demokraattiseksi, siihenhän itsekin viittaat.
Suhteellisessa köyhyydessä ei ole kyse siitä, että valtio kertoisi ihmisille heidän olevan köyhiä, vaan tuloerojen kasvaessa rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa. Tällöin syntyy tahtomatta korostuneita sosiaalisia luokkia, jotka eriytyvät toisistaan. Ns. polarisaatiossa köyhien ja rikkaiden ihmisten massa kasvaa kummassakin ääripäässä ja aiheuttaa siten ristiriitoja - pahimmassa tapauksessa väkivaltaisuuksia.
Näkemyksessäni valtion ohjaus ei ole mitenkään väkivaltaista tai kahlitsevaa, sillä sen suunta ja aste päätetään edustukselliseen demokratiaan pohjautuvissa vaaleissa. Näin ollen me, muun muassa sinä ja minä, päätämme siitä mitä valtio on.
Sosialidemokratia ei estä yksilön menestystä tai ajattelua yhteiskunnassa, vaan pikemminkin tukee sitä. Se tukee myös niiden ihmisten menestystä ja kehitystä, joiden arvoa ei välttämättä yleensä mitata rahassa (esim. vakavasti sairaat). Kannattamani sosialidemokratia antaa ihmisille tasapuolisia mahdollisuuksia menestykseen. Toisin sanoen ihmisen elämän ei pitäisi olla riippuvainen annetuista lähtökohdista: myös köyhien perheiden lapsien tulisi päästä päivähoitoon ja myöhemmin ilmaiseen koulutukseen. Kannattamasi mallit tasaverosta ja valtion toimien rajaamisesta puitetasolle johtavat mielestäni sellaiseen järjestelmään, jossa kuvaamiani mahdollisuuksia ei pystytä takaamaan. Pikemminkin se johtaa juuri vastakohtaiseen tilanteeseen.
Hahmottelemasi malli sopii siis lyhyellä aikavälillä niille, jotka menestyvät taloudellisesti. Niille, jotka ansaitsevat vähän se on joka tilassa erittäin huono. Lopulta se johtaa eriarvoistumiseen, yhteiskunnan jakautumiseen, lieveilmiöihin ja siten se on huono kaikille.
Muutama kommentti lisää keskusteluun.
Kyllähän on selvää, että rahapolitiikalla on suora yhteys inflaatioon, siitä ei kai missään vaiheessa ollutkaan kysymys. Pikemminkin kysymys on siitä, millainen inflaation taso on eduksi millekin yhteiskuntaluokalle (kaleckilaisessa mielessä) ja millaisia tavoitteita rahapolitiikalle yleensä yhteiskunnassa asetetaan. Yhdysvalloissahan keskuspankin kirjattuina tavoitteina ovat mahdollisimman korkea työllisyys ja mahdollisimman matala inflaatio, kun taas Euroopan keskuspankin suorittama rahapolitiikka noudattelee suoremmin Antti Vesalankin suosimaa monetaristista linjaa, jonka mukaan pelkkä alhainen inflaatio on riittävä tavoite. Tällöin rahapolitiikan ja työllisyystason välillä ei nähdä olevan minkäänlaista yhteyttä edes lyhyhellä aikavälillä, mikä ei välttämättä ole koko totuus. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että rahapolitiikan tulee olla vain lyhyen aikavälin säätelykeino, jota tulee käyttää harkiten. Pitkän aikavälin talouskasvuun ja työllisyyteen voidaan sitä vastoin vaikuttaa finanssipolitiikan kautta varmistamalla riittävä kokonaiskysynnän taso, mikä Keynesinkin teoriassa oli keskeinen elementti.
Tästä päästäänkin toiseen mielenkiintoiseen kysymykseen, joita edelliset kommentit hienosti nostivat esiin eli kysymykseen markkinatalouden (hintamekanismin) ja julkisen vallan välisestä suhteesta. En nimittäin ole koskaan ymmärtänyt sitä vastustusta, jonka julkinen valta ja hyvinvointivaltio on viime vuosina saaneet osakseen. Julkinen valtahan on demokraattisessa valtiossa, kuten Pekkakin totesi, kansalaisten käsissä (ainakin periaatteellisesti näin tulisi olla). Silloinhan juuri ne sosiaaliset instituutiot ja rakenteet, jotka me ympärillemme luomme ilmentävät täysin niitä ajatuksia, jotka meillä on yhteiskunnan suunnasta. Albert O. Hirschmania lainaten näiden sosiaalisten voimien voidaan nähdä toimivan samalla lailla automaattisesti kuin hintamekanisminkin kuitenkin sillä erotuksella, että ne ovat lähtöisin kansalaisista ja yhteisestä tahdosta. Tällaisten voimien aliarviominen tai jopa suora vastustaminen herättää minussa aina kylmiä väreitä, sillä mielestäni samalla vastustetaan voimakkaasti demokraattista yhteiskuntaa ja ihmisten kykyä määritellä yhdessä yhteiskunnan suuntaa. Markkinavoimien kykyyn tuottaa tasaista ja tasapuolista kehitystä yksinään tuskin kukaan todella uskoo ainakaan empiiristen todistusaineistojen valossa. Se tekee julkisen vallan merkityksen ja tarpeellisuuden vähättelystä entistäkin kummaksuttavampaa.
Jotenkin tuntuu, että tällaisissa analyyseissa usein sekoitetaan keskenään (tahallisesti tai tahattomasti) hyvinvointivaltio ja terrorivaltio, joilla ei tosiaankaan ole mitään tekemistä keskenään. Valtio ja julkinen valta käsitteinä kaipaavatkin pikaista arvonpalauttamista ja sellaista määrittelyä, joka kuvaa niitä oikeudenmukaisessa valossa. Tällöin omien ideologisten tavoitteiden ajaminen näitä käsitteitä väärinkäyttäen ei enää olisi mahdollista.
Hyvinvointivaltio vs. demokratia
On ihan totta, ainakin noin periaatteessa, että hyvinvointivaltioon, tai miksi nykyistä asiaintilaa pitäisikään kutsua, johtaneet päätökset on tehty demokraattisessa järjestyksessä. Jatkuvasti uusille elämänalueille edennyt julkisen sektorin rooli on kuitenkin merkinnyt samalla koko ajan tihentyvää erilaisten säädösten, normien ja määräysten viidakkoa, joka puolestaan on vaatinut valtavan määrän erilaisia viskaaleja näitä normeja valvomaan. Yksikään demokraattisesti valittu edustuslaitos ei ikinä pysty hallitsemaan koko sääntelyn kenttää, mistä johtuen tosiasiallisia vallankäyttäjiä delegoinnin myötä ovat kansalaiskontrollin ulottumattomissa olevat virastot.
En missään tapauksessa vastusta edustuksellista demokratiaa enkä myöskään yhteiskunnan taholta avustettua tulonjakoa (kannatan mm. perustuloa!). Haluan sen kaiken vain hoidettavan vähemmällä byrokratialla, vähemmillä kustannuksilla ja enemmällä vapaudella. Jokainen julkinen interventio ja sen edellyttämä säädöstö plus byrokratia on varmasti tehty aina pelkkää hyvää tarkoittaen. Lopputulos kokonaisuudessaan ei varmasti ole ollut kenenkään tavoitteena. Järjestelmä on niin totaalinen, että se hallitsee itse itseään ilman, että yksikään demokraattisesti valittu päätöksentekijä pystyisi hallitsemaan kokonaisuuden riittävän hyvin voidakseen valehtelematta väittää kantavansa siitä mitään poliittista vastuuta.
Pohjoismainen malli, Jussi Ahokas ja sanojen oikea käyttö
Minua, päin vastoin kuin Jussi Ahokasta, kylmää ajatus siitä, että Suomessakin on päässyt valloilleen ajattelu, jonka mukaan ongelmat ratkeavat keksimällä uusia normeja ja lisäämällä byrokratiaa. Ajatus "yhteisestä tahdosta", "yhteisestä hyvästä", tai kuten vaikkapa Rousseau muotoilisi, "yleistahdosta" kuuluu suunnitteluideologioiden aksiomaattisiin lähtökohtiin. Minun mielestäni "yhteistä tahtoa" ei välttämättä kannata edes yrittää saavuttaa muissa kuin sellaisissa asioissa, joista sellaisinaan voidaan olla lähes jakamattomasti vain yhtä mieltä (kuten, että toista ei saa tappaa tai että toiselta ei saa varastaa jne.). Suurin osa noista universaalisti jaetuista periaatteista on sitä paitsi biologisen ja kulttuurisen evoluution vaikutuksen myötä voimassa joka tapauksessa ilman mitään suunnitelmia tai käskyjä.
Esimerkiksi tämä niin sanottu "pohjoismainen malli", tai "hyvinvointivaltio", tai hieman itseäni toistaakseni, miksi sitä nyt halutaankin kutsua, on vain yksi tapa järjestää yhteiskunta. Siihen kuuluu lisääntyvä riippuvuus byrokratiasta, tarveharkinnasta ja muista julkisen vallan ilmentymistä, juuri siitä johtuva periytyvä syrjäytyminen, raskas verotus ja monilla yhteiskunnan osa-alueilla vallitsevat tosiasialliset monopolit ja erioikeusjärjestelmät. Nämä ongelmat eivät lakkaa olemasta ongelmia vain hokemalla, että mutta kun tämä pohjoismainen hyvinvointimalli on kuitenkin paras. Se ei missään tapauksessa ole sitä kiistatta kaikilta osiltaan.
Jussi Ahokas ilmeisesti pitää allekirjoittaneen tapaa käyttää valtion ja julkisen vallan käsitteitä ideologisena ja vääränä. Hän on aivan oikeassa siinä, että käsittelen sanoja ideologisesti (tässäkö keskustelussa joku ei?). Myönnän suoraan, että tarkoitukseni on kyseenalaistaa vakiintunutta sosiaalidemokraattista hegemoniaa noiden mainittujen ja monien muidenkin termien suhteen. Enkös olekin röyhkeä ja kerettiläinen.
Dem. vs Rep.
Jos olisin amerikkalainen, joutuisin luultavasti pitkin hampain tukemaan republikaaneja. Demokraatit ovat sosialisteja, jotka kannattavat byrokratian lisäämistä ja monenlaisia protektionismin ilmentymiä. Republikaanien suurin ongelma on uskonnollinen konservatismi, jota vierastan aivan yhtä paljon kuin sosialismiakin (mahdollisesti jopa enemmän). Republikaanien piirissä on kuitenkin ollut viime vuosikymmeninä jonkinlaista rohkaisevaa yritystä taistella toisen maailmansodan jälkeistä byrokratisoitumistendenssiä vastaan ja jopa katkaista se hetkeksi 80-luvulla.
Kiitos Antille keskustelun jatkamisesta.
Heti alkuun haluan tuoda esiin, etten missään vaiheessa ole halunnut tuomita Antti Vesalan valtio -käsitystä vääräksi. Tässä keskustelussa käytettyjen käsitteiden määrittely on kuitenkin siinä määrin tärkeää, ettei sitä ole syytä sivuuttaa puolivillaisesti. Siksi Antin edellinen vastaus olikin mielenkiintoista luettavaa. Ideologisenahan tällaiset käsitteet ja niiden käyttö on välttämättä nähtävä, minkä vuoksi erilaiset näkemykset tässä kysymyksessä on syytä esittää perusteellisesti.
Toiseksi haluan huomauttaa, että en missään vaiheessa ottanut osaa Pohjoismaista mallia koskevaan keskusteluun, vaan pikemminkin halusin käsitellä valtiota ainakin hieman korkeammalla abstraktiotasolla. Toki minäkin ymmärrän liiallisesta byrokatisoitumisesta tai epätäydellisistä rakenteista syntyvät ongelmat, mutta ne lähtökohdat, joille erilaiset valtiot perustuvat on syytä erottaa toisistaan.
Totalitarismin vastustaminen nousee selkeästi esiin Antti Vesalan kommenteissa. Myös minä vastustan lähtökohtaisesti ja periaatteellisesti tällaista terrorivaltiota, jossa järjestelmä sortaa lähestulkoon kaikkia yksilöitä ehkä muutamia oligarkkeja lukuunottamatta. Siksi juuri annan tukeni hyvinvointivaltiolle, joka mielestäni on kauimpana tällaisesta järjestelmästä. Valtio, jossa on toimivat sosiaaliset instituutiot pystyy takaamaan kaikille jäsenilleen tasavertaiset materiaaliset mahdollisuudet ja ennen kaikkea tarjoamaan tien kohti emansipaatiota. Jos sosiaaliset instituutiot korvataan taloudellisen järjestelmän rakenteilla, näistä tavoitteista joudutaan välttämättä tinkimään.
Se, että "pohjoismainen sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio" on joiltakin osiltaan epäonnistunut tai liiaksi byrokratisoitunut, ei riitä perusteeksi hyvinvointivaltion hylkäämiselle. Liiallisen markkinauskon näen ongelmallisena juuri tällä perusteella. Ilman sosiaalisia voimia on suuri vaara ajautua totalitaariseen terrorivaltioon, jossa tuskin kenelläkään meistä on mahdollisuutta vapauteen ja vapautumiseen.
Suuri kiitos kaikille keskustelun osanottajille asiallisesta ja oppineesta keskustelusta! Pyrin ottamaan itsekin kantaa sikäli, kuin asiantuntemukseni riittää.
Kenties yksi näkemyksiämme eniten jakavista eriävistä näkökannoista on käsitykset valtiosta. Vaikka pohjoismaiset hyvinvointivaltiot tuppaavat ylibyrokratisoitumaan, siis saavuttamaan sellaisen byrokraattisuuden asteen, jota kukaan ei olisi halunnut, sen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa koko järjestelmän purkamista. Mikäli valtio on demokraattinen, on sillä oleva päätösvalta aina mahdollisimman tasaisesti jaettu: Jokaisella kansalaisella on saman verran ääniä. Toinen tapa päättää asioista voisi olla esimerkiksi talouden avulla, mikä tarkoittaisi, että toisilla on huomattavasti enemmän valtaa yhteisiin asioihin, kuin toisilla.
Byrokratisoitumista ei tarvitse nähdä demokratian esteenä, vaan demokratia byrokratian korjauskeinona. Byrokratiaa tulee suoraviivaistaa, sillä suurin osa kansalaisista pitää järjestelmää liian byrokratisoituneena. Byrokratia tapaa myös olla yhteiskunnan heikoimpien vihollinen. Syrjäytyneet ja huonosti tiedostavat ihmiset eivät osaa ja jaksa tapella kaikkien niiden esteiden kanssa, jota heidän eteensä kasataan, jotta he saisivat ne oikeudet, jotka heille on lailla taattu.
(Vaan kuka näistä esteistä hyötyy? Tietysti se, jonka mielestä yhteiskunnan tulisi uudelleen jakaa mahdollisimman vähän resursseja, jotta rikkaille turvattaisi mahdollisimman yltäkylläinen elintaso)
Koko hyvinvointivaltiojärjestelmän alasajo sen yhden synnytyskivun, byrokratian, vuoksi ohittaa kuitenkin kaikki ne ongelmat, jotka vallitsivat ennen kyseistä järjestelmää. Tietysti valtio ja yhteiskunta voidaan järjestää muutenkin kuin sosialidemokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan mukaan, mutta se tarkoittaa palaamista 1800-luvun yhteiskuntaan ja kaikkien sen ongelmien kanssa kompurointia.
Itse asiassa tällainena argumentaatio muistuttaa melko paljon erityisesti englantilaisten konservatiivien valitusta Ranskan vallankumouksen demokratisoimistoimista. Tuolloin Ranskassa ilmenneiden levottomuuksien vuoksi koko tasavaltalainen hallintojärjestelmä kyseenalaistettiin.
Yleisen tahdon käsite on totta kai ongelmallinen, mutta se ei oikeuta poliittista oikeistoa viemään epäsuosittuja ja kestämättömiä poliittisia visiotaan relativismin selän taakse piiloon ja huutelemaan sieltä, että "Kun me kerran ei voida tietää, mitä ihmiset yleisesti ottaen haluavat, niin yhtä hyvin me voidaan totetuttaa nämä meidän typerätkin mallit".
Yleisen tahdon äärimmäiset tulkinnat johtavat joko siihen, että suuri poliittinen filosofi a là Stalin tai IMF ilmoittaa mikä on yleinen tahto ja kaikkien on tehtävä niin, tai että sorrutaan relativismiin ja sen kautta anarkismiin, kun ei tunnusteta, että ihmiset saattaisivat löytää jonkinlaisia konsensuksia siitä, kuinka yhteiskunta tulee järjestää.
Demokratia pohjoismaisessa mallissaan on näiden äärimmäisyyksien välillä toistaiseksi paras vaihtoehto, sillä se pystyy löytämään edes jonkinlaisen keskitien antamalla ihmisille tilaa päättää omista asioistaan, mutta ottaessa tarvittaessa kantaa sellaisiin tekemisiin, jotka vaikuttavat muihinkin ihmisiin.
Ja ainakin Euroopassa ihmiset ovat melko selkeästi ilmaisseet, etteivät halua tuloerojen kasvun jatkuvan ja että vauraus tulisi ansaita työnteolla, eikä pääomakeinottelulla. Tässä onkin poliittisen oikeiston ongelma, kun se pyrkii syöttämään äänestäjille juuri päinvastaisia lääkkeitä, milloin minkäkin työväen presidentti- tyyppisen sumutuksen avulla.
On selvästi olemassa muutamia asioita, joista tämän keskustelun osanottajien kesken vallitsee yksimielisyys.
Useimmat ovat ottaneen jollain tavalla sellaisen kannan, että ylibyrokratisoituminen on ongelma, jonka ratkaisemiseksi pitäisi tehdä jotain. Hienoa. Ilmeisesti tässä asiassa erimielisyyttä on keinojen suhteen. Minun mielestäni kaavamainen yksinkertaistaminen on paitsi järkevin, myös käytännössä ainoa mahdollinen tapa toimia. Ilmeisesti arvoisat keskustelukaverit ovat ennemminkin yksityiskohtiin kohdistuvan muutostyön kannalla.
Kaikki kannattavat periaatetta, jonka mukaan kaikki äänet ovat samanarvoisia. Minä myös. Pientä erimielisyyttä puolestaan vallitsee sen suhteen, mistä kaikista asioista pitää päättää äänestämällä tai poliittisesti, eli mitkä kaikki asiat ovat niitä kuuluisia "yhteisiä" asioita. Näkemyksemme eroavat erityisesti talouskysymyksissä.
Seuraavassa kuvaava sitaatti. Tarja Halonen sanoi Punaisen Langan haastattelussa talvella 2006 seuraavaa Maarit Tastulan kysyessä, onko se pois muilta, jos joku rikastuu:
Siis se on pois yleensä siitä kun lasketaan siitä yhteisestä kassasta, et kuinka paljon riittää kenellekkin, niin siinä on kohtuusraja olemassa, siis mää en ollenkaa aja tasapalkkausta enkä sitä kaikkien pitäisi olla just, semmoset aikakaudet on varmaan ja järjestelmät takanapäin et pitää olla kannustimia, et semmonen joka haluaa tehdä enemmän niinku saa siitä niinku yrittämisestään ja ahkeruudestaan ja kaikesta tälläisestä koulutuksestaan niin saa siitä sitten niinku palkkiota se kannustaa ihmistä, mut jos on oikein isot tuloerot, on todettu että se ei ensinnäkään luo sitä yhteistä henkeä se ei luo käsitystä että me ollaan yhdessä jasit sitten siinä on on ihan yksinkertaisesti että ettei raha oo mitenkään rajaton resurssi vaan kyl se sitten on jostain muualta pois.
Minä olen sitä mieltä, että mitään tuossa tarkoitettua yhteistä kassaa ei ole olemassakaan.
Palaan Jukan historiatulkintoihin hieman paremmalla ajalla. Nyt saunaan!
Et Antti ilmeisesti halua ottaa kantaa tähän tuloerojen ja yhteiskuntarauhan suhteeseen?
Jokainen Yhdysvaltain politiikkaan perehtynyt voi tehdä omat päätelmänsä siitä, että kallistut republikaanien puolelle, kuten myös tästä kommentistasi: "Demokraatit ovat sosialisteja, jotka kannattavat byrokratian lisäämistä ja monenlaisia protektionismin ilmentymiä."
Jokainen tämän keskustelun lukenut voi myös tehdä valintoja sen perusteella, että sinä kokoomuslaisena haluat ajaa "republikaanista" politiikkaa Suomessa.
Saisi joku muukin porvari käydä kommentoimassa, tämähän käy kohta työstä. :)
Tuloerot ja yhteiskuntarauha
Ensinnäkin haluaisin tietää, mitä tarkoitetaan "yhteiskuntarauhalla". Pistäkää määritellen ensin.
Jos kysymys on siitä, että ihmiset pidättäytyvät tekemästä väkivaltaa toisilleen ja varastamasta tai tärvelemästä toisten omaisuutta, ei sillä ole välttämättä mitään tekemistä tuloerojen kanssa sinänsä. Tuloeroilla ei minun mielestäni ole mitään itseismerkitystä. Absoluuttinen toimeentulo ratkaisee. Mikään luonnonlaki ei vedä ihmisiä subsistenssirajalle, vaan kuten historia osoittaa, kaikissa tuloluokissa ihmisten toimeentulotaso on kasvanut, kun vain on annettu kasvaa. Kekseliäät, ahkerat ja riskinottoon valmiit ihmiset ovat tietenkin aina löytäneet keinot rikastumiseen, mutta sitä on melkein mahdotonta tehdä "säteilemättä" samaa hyvinvoinnin kasvua myös ympäristöönsä.
Jos väkivaltaa ja rötöstelyä lähdetään lietsomaan sen takia, että tuloerot ovat kasvaneet n prosenttiyksikköä m vuodessa, ihmettelenpä.
Dem vs Rep
Tiedän hyvin, että on suosittua pitää republikaaneja ihan tyhminä ja George Bushia ääliönä. Se on minulle oikeastaan ihan yksi lysti. Oma vaatimaton USA:n poliittisen historian harrastukseni ei kuitenkaan nojaa pyrkimykseen päästä yleisen mielipiteen sekä vasemmistomedioiden ja viihde-elokuvien välittämien käsitysten varassa muodostuneiden arkikäsitysten kanssa mahdollisimman täydelliseen harmoniaan.
Joka tapauksessa minun on täysin mahdotonta ymmärtää, minkä takia minun pitäisi fanittaa SDP:n amerikkalaista sisarpuoluetta kokoomuksen sisarpuolueen sijasta. En kamalasti pidä reppareistakaan, ja syitä on monia, mm. heikäläisten linjauksiin voimakkaasti vaikuttava uskonnollisuus. Jokainen Yhdysvaltain politiikkaan perehtynyt kyllä tietää, että demokraatit ovat sosialisteja, Yhdysvaltain oikeisto-vasemmistoakselilla.
Lisäksi olen kyllä muistanut muistuttaa, että minun ajatukseni eivät välttämättä ole yksi yhteen Kokoomuksen kantoja. Meillä moniarvoisuus on kirjattu periaateohjelmaankin, mitenkäs SDP:llä?
Kiitos vastauksestasi, jossa peittelemättömästi kerrot sympatioistasi George W. Bushin hallintoa kohtaan. Siis sillä erotuksella, että sanoudut irti sen uskonnollisista sävyistä. Osaan arvostaa sitä, että mielipiteet kerrotaan rehellisesti, kiitos siitä.
Määritelmäsi yhteiskuntarauhasta on ihan hyvä. Käytetään sitä.
Sen teorian ja empirian valossa, joka minulla on, Yhdysvaltain republikaaninen ja uusliberaalistinen politiikka on kiihdyttänyt siellä jo entuudestaan olevia suuria tuloeroja. Kysymys ei ole siitä, että väkivaltaan välttämättä suoraan lietsottaisiin, vaan monet asiat johtavat siihen, että ihmiset turvautuvat aseisiin ja väkivaltaan. Tällaiset teot ovat yleisiä ghettojen jengeissä, joiden jäsenet ovat kasvaneet köyhyydessä. Heillä ei republikaanisen politiikan ansiosta ole välttämättä ollut mahdollisuutta ilmaiseen koulutukseen tai muihin väyliin, jotka johtaisivat pois kurjuudesta. Tällöin on varsin selvää, että suuret tuloerot ovat vaarantaneet yhteiskuntarauhan. Jos rikkaimpien tuloja kavennettaisiin edes hieman ja niillä tuettaisiin köyhimpiä, olisi tilanne parempi. Mutta tätähän republikaanit eivät halua.
Republikaanien linjahan on tunnetusti sellainen, että se puoltaa käytännössä jokaisen kansalaisen oikeutta käsiaseeseen. Jo se, että aseita on helposti saatavilla, kärjistää aseellisen konfliktin mahdollisuutta. Aselain kannattajien slogan jonka mukaan: "Ihmiset tappavat ihmisiä, ei aseet", on naiivi. Ilman aseiden suurtaa määrää koko kysymyksenasettelua ei edes olisi. Republikaanit ovat taas väärässä.
Yhdysvalloissa on huomattavasti turvattomampaa kuin esimerkiksi Kanadassa tai Suomessa. Näissä kahdessa jälkimmäisessä maassa mm. huolehditaan paremmin vähäosaisista (esim. sosiaaliturva), pyritään rajoittamaan valtavia tuloeroja ja puututaan aseiden saantiin. Väitätkö, että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa?
SDP:ssä toki ajatellaan monella eri tavalla, mutta uskon tässä keskustelussa esittämieni näkemyksieni olevan "sosialidemokraattisia", vaikka ne eivät ole puolueen virallisia kantoja. Ainakin näiden kommenttien sosialidemokraattisuus korostuu, kun niitä vertaa sinun mielipiteisiin.
Tervehdys! Unkarin-matkani ja muut kiireet ovat estäneet minua osallistumasta tähän tosi mielenkiintoiseksi rönsynneeseen keskusteluun. Sääli!
Hyppään runsaasti käsittelyä osakseen saaneiden aiheiden yli yhteen Antin kommenttiin, joka vei huomioni yli kaiken muun.
Minä olen sitä mieltä, että mitään tuossa tarkoitettua yhteistä kassaa ei ole olemassakaan.
Argumentin esitys Halosen sitaatissa tuntuu ontuvan (osa epäilemättä kiitos transkriptiomuodon, jossa kenen tahansa spontaani puhe voi näyttää tuolta). Tästä huolimatta minusta Tarja Halonen ja Antti Vesala ovat tulleet nostaneeksi pöydälle hyvin olennaisen arvoteoreettisen ja poliittisen taloustieteen kysymyksen. Onko olemassa "yhteinen kassa"? Tai paremminkin: pitäisikö (vai ei) yhteistä kassaa olla olemassa, ja miksi.
Tämän ongelman äärellä minusta ylärakenteisempien ja yksityisempien kiistojen työläs puinti alkaa tuntua sapelinkalistelulta eri huoneissa. Otan Antin suoruudesta mallia ja tunnustan että minusta tämä "yhteinen kassa", vaikken itse kutsuisi sitä sillä nimellä, on tai sen pitäisi olla olemassa. Tällainen erimielisyys on perustava ja olennainen väittely on sen paikassa. Se tietysti ansaitsisi kirjastollisen väitteitä ja toisen perusteluja, mutta mikäpä aihe ei.
Minun mielestäni "yhteisen kassan" käsitteellinen ja käytännöllinen puuttuminen palautuu väistämättä erityyppisiin taloudellis-sosiaalidarwinistisiin ihmisyhteisöihin, jotka eivät ole haluttavia minun arvoistani käsin. Minusta ei ole mitään olemassa olevaa oikeutusta sille, että 10% prosenttia maailman ihmisistä omistaa 90% sen vauraudesta. Tämä epäkohta jos mikä on minusta "yhteinen asia".
Minusta on olemassa raja sille, kuinka paljon yhden yksityisen tahon on oikeutettua omistaa (tai edes ansaita) suhteessa siihen kuinka paljon muut tämän planeetan hänen kanssaan jakavat ihmiset omistavat. Esimerkkejä tähän liittyvistä epäsuhdista on tarpeetonta listata tähän; niitä varten voi kävellä ulos kaupungille - tai jos haluaa rautalankaversion, lentää kävelylle aasialaiseen, intialaiseen tai afrikkalaiseen suurkaupunkiin.
"Yhteisen kassan" puuttumisessa näen tämän rajan täyden kiistämisen. Koska taloudessa on minusta kyse ihmiskunnan elämän keinojen ylläpidosta, ilman "yhteistä kassaa" talous on sotaa, ja minä haluan rauhaa.
Pekalle toistan nyt itseäni, kun se nähtävästi on tarpeen. En jaksaisi koko ajan olla oikomassa tahallisia virhetulkintoja viesteistä, jotka kuka tahansa voi itse lukea täällä ja todeta, mitä olen niissä sanonut ja mitä en. Ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat kirjoittaa tätä palstaa yleisölle, mutta älkää nyt sortuko pitämään yleisöä tyhmänä. Sellainen kostautuu, mikäli muistatte vielä eduskuntavaaleja.
Edellisessä viestissään Antti Vesala kirjoitti mm.:
En kamalasti pidä reppareistakaan, ja syitä on monia, mm. heikäläisten linjauksiin voimakkaasti vaikuttava uskonnollisuus.
Minä olen enimmäkseen liberaali, republikaanit ovat enimmäkseen konservatiiveja, demokraatit ovat enimmäkseen sosialisteja. Toivottavasti tämä yksinkertaistus on riittävän yksinkertainen, että se tulee ymmärretyksi.
Tuossa asiassa nyt tuskin kovin paljon oli epäselvyyksiä. Se on tullut esille monta kertaa. En ole sinua konservatiivina pitänytkään, vaan minimivaltion kannattajana.
Tähän yhteiskuntarauhan ja tuloerojen väliseen teemaan et ilmeisesti ole kuitenkaan kovin innokas ottamaan kantaa? Johtunee siitä, että argumenttisi ovat heikkoja.
Kerrotaan vielä yksi esimerkki tästä aiheesta. Käydessäni Meksikossa Ensenada nimisessä paikassa rikkaimpien asukkaiden alue oli aidattu ja sitä valvoivat aseistetut vartijat. Vastaavissa paikoissa olen vierailut myös Yhdysvalloissa. Molemmilla alueilla aseelliset konfliktit ovat arkipäivää ja ikävä kyllä ne vaativat uhreja. Näiden muurien ulkopuolella elää joukko ihmisiä, joiden elintaso on murto-osa aidan toisella puolella oleviin verrattuna. Mitä epätasa-arvoisempi tilanne on, sitä enemmän se kärjistää ryhmien välisiä jännitteitä.
Haluan painottaa, että en tarkoita tällä sitä, että varallisuuden pitäisi jakautua kaikille samalla tavalla. Kuitenkin sellainen tilanne, jossa tulo-erot ovat valtavat, on epätoivottavaa. Mikäli näin käy, yhteiskuntarauha on vaarassa ja se mitä todennäköisemmin rikkoutuu. Kysymys ei ole vain absoluuttisen köyhdyyden torjunnasta, vaan suhteellisella köyhyydellä on myös suuri merkitys.
Vaikka tilanne ei olisi yhtä paha kuin esimerkiksi Meksikossa, luulisi että myös kaikista varakkamimpien olisi mukava kävellä ulkona, niin että siellä ei olisi likaista, kodittomia tai kulkutauteja. Väitätkö, että suurilla tuloeroilla ei ole mitään tekemistä edellämainitun ja sen kanssa, että osan väestöstä täytyy suojautua muureilla muusta maailmasta?
Pekka hyvä. Minä olen monta kertaa tässä(kin) keskustelussa todennut kannattavani tulonjakoa mahdollisimman vähän byrokratiaa vaativalla tavalla. Esimerkkinä olen käyttänyt Milton Friedmanin negatiivista tuloveroa. Hyvällä tulonjakosysteemillä todellinen ongelma eli mm. ontuvassa esimerkissäsi Meksikossa ilmeinen absoluuttinen köyhyys poistuisi kuvioista.
En väitä, ettei tuloeroilla olisi mitään tekemistä Meksikon ongelmien kanssa (älä sorru olkinukkeihin), mutta pitäisi ymmärtää myös ettei mikään tulonjakomalli auta, jos yhteiskunnassa monet muut asiat ovat kelvottomalla tolalla. Monien kehitysmaiden kehityksen todellinen este on korruptoitunut sosialistihallinto, joka pönkittää itse itseään "imperialismin" vastaisella retoriikalla. Jokainen valtio on tietenkin omanlaisensa tapaus eikä liiallinen yleistäminen koskaan ole erityisen hedelmällistä (paitsi jos perusteet ovat riittävän vahvat).
Mitä tulonjakoasioihin tulee, Meksikon ongelmana ei ole suhteellinen, vaan absoluuttinen köyhyys. Ne kurjat ja kärsimyksenalaiset eivät muutu yhtään onnellisemmiksi, vaikka jokainen kartanonomistaja menettäisi kaiken omaisuutensa. Jos et sitten todella juuri haluakin, että niiltä mainituilta kaikkein rikkaimmilta otetaan rikkaudet pois ja pakotetaan istumaan samalle jalkakäytävälle muiden kodittomien kanssa. Tällaiseltakaan ajatukselta ei aina voi välttyä näitä juttuja lukiessa. Suomessa Kimi Räikkösen omakotitalosta käytettiin keltaisessa lehdistössä nimitystä "ökylinna". Mentaliteetti vaikuttaa olleen, että Räikkösen tulotaso on jotenkin väärin ja muilta pois, eikä hän ainakaan saisi käyttää ansaitsemiaan rahojaan mihinkään sellaiseen, mikä näkyy naapuriin. Pidän siis kyllä tuloeroja huolestuttavina, jos kyse on siitä, että suuri osa ihmisistä elää kurjuudessa eli absoluuttisessa köyhyydessä. Suhteellinen köyhyyshän tuossa Meksiko-casessa vähenisi, jos rikkaiden rikkaudet katoaisivat ja kaikki istuisivat jalkakäytävällä. Eikä muutoksen johdosta oikeasti kukaan olisi yhtään sen paremmassa asemassa. Suhteellisen köyhyyden käsitteen ylivertaisuuteen ei kannata rakastua liiaksi, koska sen absurdiudesta löytyy vaikka kuinka paljon käytännön esimerkkejä.
Äärimmäiseen tulonjaon tasaisuuteen ei voida päästä millään muulla keinolla kuin väki- ja pakkovallalla. Lopputuloksen ihannointi sisältää ainakin hitusen hyväksyntää siihen välttämättä tarvittaville keinoille. Sen vuoksi suhtaudun suurella varauksella sellaisiin kommentteihin, joissa tulontasausta pidetään itsetarkoituksena.
Likaisen laitapuolenkulkijan näin muuten viimeksi tänään Jyväskylän keskustassa. Ei ole holhousvaltio tarveharkintoineen ja sosiaalisine mekanismeineen poistanut ongelmia Suomestakaan. Eikä poista, vaikka kuinka hyvin suunniteltaisiin.
Kiitos Antti, että vastasit kysymykseeni.
Selvitetään tässä vielä näitä käsitteitä.
"Absoluuttisen köyhyyden käsite tarkoittaa puutetta ravinnon ja juoman saannista, asumisesta ja hygieniasta ja siitä, että terveenä säilyminen on uhattuna taloudellisten resurssien vähäisyyden vuoksi."
"Suhteellinen köyhyys tarkoittaa pieniä tuloja suhteessa väestön keskituloon, eli voidaan puhua tuloköyhyydestä koko väestön tulojakaumaan suhteutettuna. EU määrittelee köyhäksi sen, jonka tulot ovat vähemmän kuin 60 prosenttia väestön mediaanitulosta. "
Meksiko on siitä ongelmallinen paikka, että siellä on paljon sekä suhteellista että absoluuttista köyhyyttä. Kun puhuin yhteiskuntarauhan rakoilusta, niin siihen riittää myös vähäisempi köyhyyden kokeminen kuin esimerkiksi ravinnon puute. Meksikon keskiluokka jää varsin pieneksi, kun sitä verrataan esimerkiksi Suomeen. Varallisuus on kasautunut pienelle osalle väestöstä. Joka tapauksessa kumpaankin köyhyyden muotoon pitäisi pystyä puuttumaan.
Kuten tuot asian vastauksesi lopussa esille, Suomessa on vielä paljon parannettavaa. Itse asiassa suhteellinen köyhyys on hyvin uhkaava Suomen yhteiskunnallisen kehityksen kannalta.
Viittaan seuraavassa Sosiaali- ja terveysministeriön "Sosiaaliturvan suunta" – raporttiin, jonka mukaan pitkäaikaiseen taloudelliseen ahdinkoon liittyy rahan puutteen lisäksi itsetunto-ongelmia, huonommuuden kokemuksia ja huolta lasten tulevaisuudesta. Köyhyys siis näyttäytyy kasautuneena huono-osaisuutena, jonka taustalla on usein pitkäaikainen tai toistuva työttömyys, elämän hallintaan liittyvät ongelmat ja syrjäytyminen yhteiskunnallista osallistumisesta.
Raportissa todetaan: "Tuloerot, pienituloisuus ja suhteellinen köyhyys ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun. Toisin sanoen yleinen hyvä taloudellinen kehitys on ollut epätasaista. Eniten ansaitsevat työssäkäyvät ja pääomatuloja saaneet kotitaloudet ovat onnistuneet lisäämään vaurauttaan enemmistöä nopeammin."
Pienituloisten kotitalouksien suhteellinen asema tulonjaossa on heikentynyt. Tulevaa tulonjakoa ennustavat laskelmat osoittavat lisäksi köyhien suhteellisen määrän edelleen kasvavan ja lähes 13 prosenttia suomalaisista olisi sen mukaan suhteellisesti köyhiä.
Erityisen huolestuttavaa asiasta tekee sen, että huomattava osa suomalaisista elää suhteellisen köyhyyden riskirajalla. Tällainen tilanne on varsin yleinen yksinhuoltajilla, suurilla lapsiperheillä sekä alle 3-vuotiaiden lasten perheillä. Näillä ryhmillä tulokehitys on heikentynyt laman aikana sekä 2000-luvun alkupuolella. Stakesin mukaan näiden lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on yleistynyt. Muutoin aikuisväestössä toimeentulotulo-ongelmat ovat yleisiä nuorilla, työttömillä, vähimmäistoimentuloturvalla elävillä ja yhden henkilön talouksilla. Juuri tämän takia päivähoidon nollamaksuluokka olisi pitänyt säilyttää.
Stakes muistuttaa myös lapsiköyhyydestä. Se on merkittävää, koska mm. heidän tutkimuksensa ovat osoittaneet, että lapsuuskodin köyhyys ennustaa kaksinkertaista köyhyysriskiä aikuisiällä. Lisäksi ylivelkaiset kotitaloudet ovat eräs toimeentulo-ongelmista kärsivä ryhmä, jota tavanomaiset köyhyysvertailut eivät tuo esiin.
Edellä mainitut köyhyyden muodot eivät mahdu absoluuttisen köyhyyden määritteeseen. Suhteellisesta köyhyydestä ovat huolestuneita mm. Sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan unioni ja miltei kaikki maat, joissa on kehittynyttä sosiaaliturvaa. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että myös moni kokoomuslainen on huolissaan samasta asiasta. Sinulle näihin ongelmiin puuttuminen on ilmeisesti ”sosialistista holhousta ja byrokratiaa”, joka on pois muilta kuin köyhiltä. Rikastuminen taas ei ole siinä ajatusmaailmassa koskaan keneltäkään pois.
Tarkennan Pekan loppukaneettia osaltani sen verran, että en vastusta ongelmiin puuttumista. Toistan vaikka kuinka monennen kerran, että kannatan esimerkiksi tulonsiirtojärjestelmää, joka ei orjuuta ihmisiä apaattisiksi hallintoalamaisiksi. Ei pidä pieksää olkinukkea, sellainen on vain huonoa keskustelutaitoa.
Pari kommenttia:
Pekka: "Sinulle näihin ongelmiin puuttuminen on ilmeisesti ”sosialistista holhousta ja byrokratiaa”, joka on pois muilta kuin köyhiltä."
En ole varma, ymmärränkö ollenkaan, mitä tuossa tarkoitat. Pois "muilta kuin köyhiltä" on käsittämätön päätelmä, koska sosialistinen holhous ja byrokratia nimen omaan on pois köyhiltä. Byrokratia ratsastaa aina raskaimmin juuri köyhien niskassa, koska taloudellisen vähäosaisuuden lisäksi heillä harvoin on tarpeeksi myöskään henkisiä voimavaroja pistää kampoihin.
Pekka: "Rikastuminen taas ei ole siinä ajatusmaailmassa koskaan keneltäkään pois."
Vapaaehtoisella vaihdolla hankittu aineellinen hyvinvointi ei ole keneltäkään pois, koska jos vaihto on todella ollut vapaaehtoista, sitä ei ole voinut tapahtua elleivät kaikki osapuolet ole voineet kokea hyötyvänsä siitä.
Vapaaehtoisuutta tietenkin rajoittavat kaikenlaiset suunnittelun ilmentymät kuten suorat ja epäsuorat erioikeus- ja suosikkijärjestelmät sekä lainsäädännöllä ja määräyksillä synnytetyt monopolit. Sellainen on aina viime kädessä pois kuluttajilta, varsinkin pieni- ja keskituloisilta.
Ensinnäkin olemme aivan eri diskursseissa.
Edellisen kommenttini tarkoitus oli osoittaa, että näkemyksesi ainoastaan absoluuttisen köyhyyden merkittävyydestä on naiivi. Kuten em. esimerkeilläni esitän suhteellista köyhtyyttä on ja sillä on merkitystä.
Kun näihin epäkohtiin puututaan, tarvitaan instituutioita ja byrokratiaa. Arkikielessä byrokratia tarkoittaa kankealla ja huonolla tavalla toimivaa järjestelmää (vrt. esim. Weberin Ideaali byrokratia), joka on harhaanjohtavaa. Byrokraattisen organisaation tarkoitus on todellisuudessa toimia rationaalisesti ja laskelmoidusti organisaation johdon asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi. En kannata siis byrokratiaa byrokratian vuoksi (ja usein sen karsiminen on suotavaa), vaan käytännössä byrkokratia monesti on välttämätöntä esimerkiksi sosiaalipoliittisten instituutioiden toteuttamiseksi.
Jätän vastauksesi epäloogisuudet muiden kommentoitavaksi.
Pyrin ottamaan huomioon sen, että olemme eri diskursseissa ja toivon samaa muiltakin. Mikäli vastauksissani on epäloogisuuksia, toivon tietenkin ne nostettavan esille. Oletan muussa tapauksessa, että niitä ei ole vain ymmärretty.
En kiistä suhteellisen köyhyyden merkitystä kokonaisuudessaan. Ymmärrän, että ja miksi monet mainitsemasi tahot ovat ilmiöstä huolissaan.
Väitän kuitenkin absoluuttisen köyhyyden olevan se, jolla todella isojen ihmisten eli aikuisten oikeesti on merkitystä ihmisille itselleen. Tarvehierarkian alimmalla portaalla on kyse henkiinjäämisestä. Siellä ei todellakaan kiinnosta, onko itse vai naapuri lähempänä jotain mielivaltaisesti päätettyjä keskiarvoja.
On aivan toista vertailla omaa ja naapurin autoa tai lueskella lehdistä, kuinka väärin on kun joku tienaa tuplasti sen mitä minä, ja vielä kehtaa asua hienommass asunnossa. Länsimaissa, jotka kaikki ovat markkinatalouden ja demokratian varassa kehittyneitä hyvinvointiyhteiskuntia, kyse on pitkälti tahallisesta kateuden ja kaunan lietsonnasta. Vasemmisto vain tekohengittää kannatustaan ylläpitämällä yhteiskunnassa kaunaa ja vastakkainasettelua.
Suhteellisesti mitattava aineellinen hyvinvointi on aina subjektiivisesti koettua. Se, että tämä näkemys poikkeaa sosiaalidemokraattisesta näkemyksestä ei tee siitä naiivia. Pyrkimys lokeroida ihmiset suunnittelijoiden hallussa olevan "paremman tiedon" perusteella ja leimata eriävät mielipiteet vaikkapa nyt naiiveiksi on ylimielisyyttä, joka aiheuttaa vaalitappioita. En laskuta tästä arvokkaasta vinkistä mitään.
"Pyrin ottamaan huomioon sen, että olemme eri diskursseissa ja toivon samaa muiltakin. Mikäli vastauksissani on epäloogisuuksia, toivon tietenkin ne nostettavan esille. Oletan muussa tapauksessa, että niitä ei ole vain ymmärretty."
Kannattaa ottaa huomioon 3. vaihtoehto: Arvopohjat ovat yksinkertaisesti erilaiset. Ja esimerkiksi sosialismia on käytetty kovin usein sinä mainitsemanasi olkinukkena.
Muutamia yleisiä huomioita:
Suhteellisen köyhyyden vähentämisen itseisarvoisena pitämisen vastaisten argumenttien muoto on monessa mielessä samankaltainen kuin universaalien etuuksien vastainen argumentointi, vai mitä olet mieltä? Tämän kysymyksen jätän avoimeksi, etten sorru turhaan johdatteluun.
Suomalaisen (ja kenties muuallakin) poliittisen keskustelun mielenkiintoisena piirteenä on, että monet arvopohjaisia ratkaisuja käsittelevät keskustelevat jäävät junnaamaan kateuskäsitykseen. Ties kuinka monta kertaa ovat oikeistolaiset henkilöt väittäneet minulle, että "eihän se ole keneltäkään pois jos toinen menestyy" aivan kuin itse olisin väittänyt päinvastaista. Eli Suomessa ilmeisesti yleinen tapa käydä poliittista argumentaatiota on vihjailla muiden olevan vain kateellisia tai yllyttävän siihen.
Sitten vielä kommentointia argumentoinnistasi:
Ensin toteat näin:
"Länsimaissa, jotka kaikki ovat markkinatalouden ja demokratian varassa kehittyneitä hyvinvointiyhteiskuntia, kyse on pitkälti tahallisesta kateuden ja kaunan lietsonnasta. Vasemmisto vain tekohengittää kannatustaan ylläpitämällä yhteiskunnassa kaunaa ja vastakkainasettelua."
Ja sitten näin:
"Pyrkimys lokeroida ihmiset suunnittelijoiden hallussa olevan "paremman tiedon" perusteella ja leimata eriävät mielipiteet vaikkapa nyt naiiveiksi on ylimielisyyttä, joka aiheuttaa vaalitappioita."
Ristiriitaa? Onko 'naiivi' kovinkin paljon pahempi 'kateuden ja kaunan lietsojaa'? Tässä palaankin alussa mainitsemaani 3. vaihtoehtoon. Kenties kyseessä onkin "vain" arvoero, eikä kateuden pohjalta lähtevä poliittinen toiminta. Kenties.
Jottei nyt vain jäisi epäselvyyttä mielipiteistäni, väännän nyt rautalankaa vielä kerran:
1) Kannatan tulonjakoa, mutta vastustan nykyisen kaltaista tapaa toteuttaa se.
2) Olkoon arvoero, mutta minusta absoluuttinen köyhyys on todellisempi ongelma kuin suhteellinen.
3) Menestyminen muilta pois tai ei, ja kuka väittänyt näin tai ei, mutta sellaista ajattelutapaa nyt vaan esiintyy vasemmistolaisten keskuudessa. Tai sitten mm. Tarja Halonen ei ole vasemmistolainen.
Keskustelurintaman eri puolet ovat todella eri diskursseissa - arvojen suhteen. Sortaako "sosialistinen holhous" köyhiä? Kyllä vaan, aivan johdonmukaisesti - Antin arvoista käsin, mutta ei minun ja muiden.
Epäilen (korostan, epäilen, enkä ole väsäämässä olkimiestä) että Antin arvojen mukaan köyhille olisi parasta että he torjuisivat mainitun "holhouksen" ja pyrkisivät mitä pikimmiten uusliberalistisen markkinatalouden "peliin mukaan" (kuten Thomas Friedman neuvoo maailman köyhiä lystikkäässä pamfletissa The Lexus and the Olive Tree). Tästä arvokatsannosta käsin "holhous" johdonmukaisesti ei ole haluttavaa.
Kuitenkin, väite siitä että "sosialistinen holhous ja byrokratia" sortaa köyhiä on arvojen ja tosiasioiden välisten lainalaisuuksien suhteen täysin samanmuotoinen kuten esitetty "En nimittäin usko hetkeäkään, että keskussuunnitteluvirasto voisi tietää ihmisten puolesta, mikä heille on parasta." Antti, Kokoomus ja markkinaliberaali liike eivät sitä samaan hengenvetoon voi tietää hekään! Kuka nyt ei halunnutkaan syyllistyä "paremman tiedon" hallussapitämiseen ja ao. ylimielisyyteen?
Olen jo kahdesti esittänyt keskustelun siirtämistä arvoihin, joissa sitä voidaan käydä osapuolten puhumatta toistensa ohi. Etenkin Antilla menevät väittämissä arvot ja tosiasiat jatkuvasti sekaisin. Jo Humen giljotiini leikkasi tosiasioihin palautuvat arvot niistä erilleen: siitä, että jokin on, ei seuraa että jonkin pitäisi olla niin. Arvojen monopoleja ei voi kritisoida samalla itse monopolisoiden omat arvonsa.
Pyydän Joonatan Virtasta osoittamaan, missä kohti arvot ja tosiasiat menevät minulta sekaisin. Muuten joudun tulkitsemaan, että kirjoituksiani ei vain ole ymmärretty.
Tuosta yhdestä esittämästäsi sitaatista näkee tietenkin heti, että siinä vain annan ymmärtää ihmisten itse tuntevan omat asiansa parhaiten. Koska näin on (tosiasia), voin turvallisin mielin kannattaa mm. sosiaaliturvajärjestelmän kaavamaista yksinkertaistamista ja siten ihmisten oman harkintavallan lisäämistä oman elämänsä suhteen (arvopohjainen mielipide tms.) - eli lisää vapautta (ja valtaa!) ihmisille itselleen, vähemmän kontrollia, tarveharkintaa ja kyttäystä. On arvovalinta arvostaa vapautta enemmän kuin joitakin muita arvoja.
Mielestäni erotan arvot ja niihin perustuvat mielipiteet sekä tosiasiat toisistaan varsin selkeästi. Toivon tietenkin samaa myös muilta (enkä tarkoita tässä pelkästään poliittisten arvostelmien esittämistä perustavanlaatuisina yhteiskuntatieteellisinä faktoina).
Humen giljotiini muuten kuuluu: "Siitä miten on, ei voi päätellä, miten pitäisi olla".
Voisin siteerata useampia kirjoituksiasi tässä blogissa pyrkiäkseni osoittamaan, missä minun positiostani käsin olet väärässä arvojen ja tosiasioiden jaon suhteen, mutta toistaiseksi aikaisemmassa vastauksessa mainitsemasi väite "annat ymmärtää ihmisten itse tuntevan omat asiansa parhaiten" riittää - sikäli kun ymmärsin oikein että puollat tämän väitteen lukeutumista tosiasioiden piiriin. Tämä riittää toistaiseksi sillä katsomani ongelma on jokseenkin kokonaisuudessaan siinä.
"Annat ymmärtää ihmisten itse tuntevat omat asiansa parhaiten"? Kuvailemasi asiainlaita on minun mielestäni arvostelma eikä tosiasia. Karkeasti ottaen tosiasioiden piiriin lukeutuvat mielestäni eksaktien tieteiden falsifioitavissa olevat väitteet ei-tietoisesta maailmasta. Millä perusteella voidaan kaikki muut väitteet paitsi "ihmiset tuntevat omat asiansa parhaiten" falsifioida?
Tietenkin lukuisia vakuuttavia perusteluja voidaan esittää ao. väitteen puolesta ja vastaan. Emme kuitenkaan voi päästä sen ns. totuudesta samanlaiseen yksimielisyyteen kuin siitä, putoaako henkilö kun hän astuu katonharjan yli. Näin ollen väite kuuluu arvojen ja arvostelmien piiriin. Edes tosiasioihin tukeutuvat perustelut (erimuotoiset naturalistiset reduktivismit) eivät tee arvoista tosiasioita, ja tämä nimenomaan on mielestäni ilmaistu Humen giljotiinissa.
Epäilen, että olemme kanssasi eri mieltä arvojen ja tosiasioiden demarkaatiosta. Tässä on mielestäni oikeastaan kyse vain "arvot ja tosiasiat menevät sekaisin"-ongelman toisenlaisesta muotoilusta, sellaisesta jossa tunnustetaan että yhteistä pohjaa (samankaltaista demarkaatiota) ei ole. On huomautettava että minäkin voin esittää erilaisia perusteluja väitteelle "ihmiset tuntevat omat asiansa parhaiten", puolesta ja vastaan, mutta en esitä puhuvani tosiasioista edellä määritellyssä mielessä - vain arvostelmista.
Humen giljotiinista vielä: muotoilin sitä tulkintani mukaan. Humen ajattelussa "meillä" ei juuri muuta "ole" kun havaintoja (ja niiden jälleenmuotoiluja eli esim. päätelmiä), joten mielestäni tässä yhteydessä se, että "ei voida päätellä" on yhtä kuin "ei seuraa" silloin kun yritämme muotoilla tiedostamme käytännön toimintasuosituksia.
Lähetä kommentti