Sivut

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Nettilaskut toimeentulotukeen


Toimeentulotuki on ihmisen viimesijainen tulonlähde, kun mitään muuta tulonlähdettä ei ole. Tuki on tietty summa, josta henkilön on maksettava menonsa. Osa menoista, kuten vuokra ja sairaanhoitokulut, korvataan tämän päälle.

Toimeentulotukea myöntävät kunnat ja ne voivat harkintansa mukaan ottaa tuen myöntämisessä huomioon erilaisia kuluja. Jyväskylässä olisi mahdollista ottaa linjaksi, että internet-yhteys ja sen tuoma osallisuus informaatioyhteiskuntaan kuuluu jyväskyläläisten perusoikeuksiin. Tämä tarkoittaisi toimeentulotuen saajan kohtuullisten internet-kulujen korvaamista täysimääräisesti niin, ettei se vähentäisi henkilön muita käytettävissä olevia tuloja.

Korvaamalla internet-yhteydestä aiheutuvat kulut esimerkiksi 40 euroon asti kuukaudessa, uusi Jyväskylä tarjoaisi myös kaikkein köyhimmille asukkailleen ja heidän perheilleen mahdollisuuden hyödyntää internetin valtavia mahdollisuuksia työnhakuun, sosiaaliseen toimintaan, opiskeluun ja harrastuksiin. Tämä ei olisi kohtuuton kuluerä kaupungille, mutta osoittaisi konkreettisella tavalla, ettei meidän Jyväskylässämme koko kansan tietoyhteiskunta ole olemassa vain juhlapuheissa.

Ei kommentteja: