Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu presidentin valtaoikeuksista ja niiden mahdollisesta kaventamisesta. Silläkin riskillä, että haukun jokaista Suomessa käytävää yhteiskunnallista keskustelua, täytyy todeta ettei keskustelu tästäkään aiheesta ole erityisen hedelmällistä tai monipuolista. Erinomaisena valopilkkuna täytyy todeta, että SDP järjesti valtaoikeuksista nettipohjaisen jäsenkyselyn, jolla se kartoitti koko jäsenistönsä näkemyksiä aiheesta. Odotan mielenkiinnolla tuloksia.
Perusteluja presidentin roolin vähentämiseksi olen kuullut pääasiassa kolmenlaisia: 1) muuallakin on vähennetty presidentin valtaa 2) nykyinen järjestelmä on kansainvälisesti sekava 3) vallan siirtäminen presidentiltä pääministerille on parlamentaarisempaa
Mielenkiintoisimmat perustelut presidentin valtaoikeuksien vähentämisen puolesta ovat korostaneet presidentin vallan ja parlamentarismin yhteensovittamattomuutta. Paralmentarismissa valta on pääministerillä ja hänen johtamallaan hallituksella. Parlamentti, Suomessa eduskunta, päättää onko hallituksella sen luottamus vai ei. Pelkän parlamentarismin näkökulmasta presidentillä ei tulisi olla merkittäviä valtaoikeuksia, eikä itse asiassa valtioon tarvita presidenttiä lainkaan.
Usein keskustelussa tehdään looginen virhe ja ymmärretään parlamentarismi ja demokratia synonyymeiksi. Parlamentarismi on kuitenkin vain yksi tapa, jolla demokraattiseen politiikkaan voidaan pyrkiä. Tärkeää keskustelussa presidentin valtaoikeuksista on kysymys siitä, millainen valtiollisten instituutioiden välisten valtasuhteiden järjestely johtaa demokraattisimpaan politiikkaan.
Demokratialla tarkoitan tässä sitä, että toteutettava politiikka on sellaista, kuin kansalaisten enemmistö tahtoo sen olevan. Politiikan sisällön huomioiminen on erittäin tärkeää demokratian tasoa arvioitaessa. Toinen tapa olisi pitää politiikkaa demokraattisena jos se on tehty tiettyjen institutionaalisten järjestelyjen kautta. Tällainen tarkastelutapa kuitenkin redusoi kansalaiset pois demokratian määritelmästä ja on todellisuudelle vieras.
Hallituksen viime aikojen toiminta ei ole antanut hyvää kuvaa parlamentarismin ja demokratian yhteydestä. Hallitus pystyy ajamaan läpi laajojen kansanjoukkojen vastustamia politiikkoja, kuten Lex Nokian, yliopistouudistuksen ja eläkeiän noston. Sille riittää, että eduskunnan porvarillinen enemmistö ei äänestä hallituksen epäluottamuksen puolesta. Tilannetta kutsutaan ruoskaparlamentarismiksi: niin kauan kun kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP saavat uhkailtua, lahjottua ja kiristettyä kansanedustajansa äänestämään hallituksen luottamuksen puolesta, voi hallitus tehdä mitä lystää.
Presidentti ei yksin voi tilannetta purkaa. Se, ettei kaikkea poliittista valtaa ole keskitetty hallitukselle tuo kuitenkin politiikkaan kontingenssia. Kontingenssi voi pelastaa yhteiskunnan kunnianhimoiselta ja päämäärätietoiselta hegemonialta
Presidentinvaaleissa kansalaisilla on mahdollisuus ottaa suoraan kantaa siihen, kuka valtionpäämiehenä toimii seuraavan kuuden vuoden ajan. Kun hallituksen päämiestä valitaan eduskuntavaaleissa, on valintatapa epäsuora ja yhteys oman äänen ja sen välillä, millaista politiikkaa valtakunnassa neljän vuoden ajan voi hämärtyä.
Poliittisen vallan käyttö ei maailmasta häviä, vaikka presidentin valtaoikeuksia vähennettäisiin. Valta siirtyy muualle, käytännössä pääministerille. Kansalaisilla ei ole samanlaisia suoria vaikutusmahdollisuuksia pääministerin, kuin presidentin valintaan. Avoimuutta ei lisää se, että vallankäyttö siirtyy avoimista vaaleista kabinetteihin.
3 kommenttia:
"Demokratialla tarkoitan tässä sitä, että toteutettava politiikka on sellaista, kuin kansalaisten enemmistö tahtoo sen olevan."
kannattanet sitten Sveitsin mallista suoraa demokratiaa? Vai sitä, että päätöksentekijät tekisivät päätöksiä (nykyistäkin enemmän) galluppien perusteella?
muuten vielä: noissa mielestäsi kansan vastustamista asioissa presidentillä ei ole nykyisenkään valtiosäännön puitteissa muuta valtaa kuin puhevaltaa - toki hän allekirjoittaa lait, mutta se on pelkkä muodollisuus. Lienet siis sillä kannalla että pitäisi palata aikaan jolloin presidentillä oli aidosti myös sisäpoliittista valtaa?
Kiitos kommenteista ja pahoittelen, että kesti vähän vastata
Yleisesti ottaen demokratiaan kuuluu minusta se, että politiikka on kansalaisten tahdon mukaista. Kuinka tämä käytännössä tehdään, onkin vaikeampi kysymys
Gallup-demokratiaan en usko, mutta kansanäänestyksiin sen sijaan kylläkin. Ongelmansa toki niissäkin on, mutten pitäisi Sveitsin mallia ainakaan mitenkään epädemokraattisena
Siinäkin olet tietysti oikeassa, että vaikka presidentin valtaoikeuksiin ei puututtaisi, hän ei voisi pelastaa kansaa nykyisen hallituksen sisäpoliittisilta tempuilta. Korkeintaan viivyttää niitä
Ongelmahan on siinä, että annettuaan äänensä eduskuntavaaleissa äänestäjä ei voi enää mitenkään suorasti vaikuttaa hallituksen politiikkaan. Niin kauan kuin hallituksella on enemmistö eduskunnassa, sen ei tarvitse välittää lainkaan tekemistensä legitimiteetistä kansalaisten mielissä. Ja nykyisen ruoska-parlamentarismin ajalla hallituksella on aina se luottamus
Jos presidentti voisi hajottaa eduskunnan, kun tietty määrä kansalaisia sitä vaatii, tarkoittaisi se, että kansalaisilla on koska hyvänsä mahdollisuus vetää luottamuksensa pois eduskunnalta ja sitä kautta hallitukselta, ja harkita ääntään uudestaan uusissa eduskuntavaaleissa
Lähetä kommentti