Sivut

lauantai 13. maaliskuuta 2010

SDP:n temmattava poliittinen aloite


Viime vuosina poliittinen oikeisto on pystynyt hallitsemaan poliittista keskustelua niin Suomessa, kuin muuallakin Euroopassa. Tämä hallinta on näkynyt myös vaalituloksissa. Poliittisen vasemmiston on saatava julkisesta keskustelusta parempi ote.

Sosialidemokratian erottaa oikeistolaisesta konservatismista se, että se on progressiivinen ja eteenpäin kulkeva aate, joka pyrkii rakentamaan tulevaisuudesta paremman. Siksi sosialidemokratia on strategisesti parhaimmillaan hyökätessään olemassaolevia vääryyksiä vastaan. Puolustuskannalla ollessaan, esimerkiksi puolustaessaan hyvinvointivaltiota oikeistolaiselta markkinaistamishuumalta, sosialidemokratia pärjää heikommin.

Poliittinen keskustelu onkin siis käännettävä tilanteesta, jossa oikeisto purkaa hyvinvointivaltiota ja vasemmisto puolustaa sitä tilanteeksi, jossa vasemmisto esiintyy hyvinvointivaltion kehittäjänä ja uudistajana. Näin SDP pääsee tekemään poliittista offensiiviä ja oikeisto joutuu altavastaajaksi.

Sosialidemokratian saavutukset koko pohjoismaalaisen hyvinvointiyhteiskunnan luomisessa ovat kiistattomat. Äänestäjiä ei kuitenkaan vakuuteta näitä tekoja muistelemalla, vaan kirkkaalla visiolla siitä, kuinka tulevaisuuden yhteiskunnasta tehdään vielä parempi. Viime aikoina SDP on edennyt hyvään, proaktiiviseen suuntaan. Puoluekokous 2010 antaa mahdollisuuden lujittaa tätä kehitystä ja vahvistaa sosialidemokratian roolia yhteiskunnallisena uudistusvoimana.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Keski-Suomen Viikossa 11.3.2010.

1 kommentti:

Ipo kirjoitti...

Musta kyl tuntuu, että minkään puolueen ei kantsi keskittyä odottelemaan että joku toinen puolue olis aloitteellinen ensin. Ihan rohkeesti vaan toimimaan hyvinvointivaltion puolesta! SDP saa kunnian olla eka. Tosin odotan samaa aktiivisuutta myös Vasemmistoliitolta.