Ranskan parlamentin alahuone on hyväksynyt lain, joka kieltää kasvot peitttävän pukeutumisen julkisilla paikoilla. Päätös on merkittävä monellakin tapaa.
Keskustelua on käyty lähinnä kulttuurien välisen suvaitsevaisuuden ja maahanmuuttajien assimiloitumisen näkökulmasta. Tällainen kysymyksenasettelu johtaa epärakentavaan vastakkainasetteluun. Liberaalien, humaanien ja suvaitsevaisten ihmisten tulisi vastustaa "huivikieltoa", rasististen, nationalististen ja islam-kammoisten tahojen taas puolustaa sitä.
Tämä kaksijakoisuus on ilmestynyt keskusteluun siitä huolimatta, että Ranskassa on oltu lakitekstin muotoilussa hyvin varovaisia sen suhteen, ettei tekstiä pystyisi lukemaan mitään kansanryhmää vastaan suunnattuna. Laissa ei mainita mitään yksittäisiä vaatekappaleita tai uskontoja, vaan kielletään kasvot peittävä pukeutuminen ylipäätään.
On kuitenkin sanomattakin selvää, että kiellon pääasiallisena kohteena ovat burkhaa käyttävät musliminaiset. Kielto ei ole kuitenkaan suunnattu heitä vastaan, vaan heitä auttamaan. Kieltämällä burkhan käyttö yritetään musliminaiset vapauttaa pakosta käyttää sitä.
Tässä on huivikiellon ensimmäinen merkittävä poliittinen piirre. Se tunnustaa, että yhteiskuntaan voi muodostua valtarakenteita, jotka alistavat joitain sen jäseniä näennäisen valinnanvapauden nimissä. Tällainen voi olla esimerkiksi alakulttuuri, joka edellyttää jäseniltään tietynlaista käyttäytymistä tai pukeutumista. Joskus alistussuhde voi muodostua niin tukalaksi, ettei pelkkä sosiaalinen laissez faire- linja riitä, vaan alistetut on ravistettava irti alistussuhteesta lainsäädännöllä. Juuri tästä on kyse Ranskan huivikiellossa.
Huivikieltoa on vastustettu myös vetoamalla yksilön vapauteen pukeutua, kuten tahtoo. Tästä oikeudesta tuskin kukaan onkaan eri mieltä, mutta huivikiellolla paradoksaalisesti edistetään vapautta ilmaista itseään vapaasti pukeutumisellaan. Lainsäätäjä on tulkinnut, että kasvot peittävää huivia käyttävät naiset eivät toimi vapaasta tahdostaan, vaikka he kysyttäessä ilmoittaisivatkin pukeutumisensa olevan täysin oma valintansa.
Toinen huivikiellon merkittävä poliittinen piirre liittyy siis näennäiseen valinnanvapauteen. Nykyisen poliittisen diskurssin hegemonia on vahvasti vulgaariliberalistinen: Yksilön mielihalut ja fiilikset ovat kaiken päätöksenteon ylin auktoriteetti, eikä niitä käy kritisoiminen.
Jos siis ihminen
haluaa tuhlata kaikki rahansa nettipokeriin, se on okei. Tai jos ihminen
haluaa ostaa 70 paria kenkiä, se on okei. Ja jos ihminen
haluaa pukeutua burkhaan, se on okei. Kukaan ei kysy, mistä nämä halut johtuvat tai millainen vaikutus niillä on ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen.
"Mistä sen voisi tietää, mikä on ihmiselle hyväksi. Antaa jokaisen tehdä, mitä lystää, eikä siihen pidä valtion puuttua" argumentoi vulgaariliberalisti. Nyt tältä relativismilta on katkaistu niska! Holhouksen alainen lapsi ei muutu taikaiskusta emansipoituneeksi ja kriittiseksi kansalaiseksi saavuttaessaan täysi-ikäisyyden, vaan aikuisen ihmisen harkintakyky ja vapaa tahto voi sumentua, tai voidaan sumentaa, ja hänen päätöksiään voidaan manipuloida.
Mielenkiintoista on, millaisia seurauksia yhteiskunnalliseen keskusteluun on sillä, että harhakuva vapaasta, manipuloimattomasta tahdosta on nyt murrettu. Tuoko se keskusteluun uusia näkökulmia siitä, että valtion tulisi tukea kansalaistensa aitoa itsemääräämisoikeutta?
Ranskan huivikieltoa kannattavat nationalistit, konservatiivit, rasistit, ksenofoobikot ja islam-kammoiset omista, vastenmielisistä syistään. Niin kannattavat myös emansipaation ja tasa-arvon ystävät, mutta aivan eri syistä.
