Sivut

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Monetarismin musta kirja


Naomi Klein suomii kirjassaan
monetaristista talouspolitiikkaa
(Löysin vanhan kirja-arvion ja julkaisen sen, koska monetarismia on lyötävä joka päivä)

Naomi Klein: Tuhokapitalismin nousu (The Shock Doctrine: the Rise of Disaster Capitalism)

Tuhokapitalismin nousu on massiivinen teos. Vaikka kyseessä on vasta Kleinin kolmas julkaistu kirja, hän on jo saavuttanut huomattavan aseman globalisaatiokriittisissä aktivistipiireissä kahden aiemman teoksensa No logo (WSOY 2001) ja Vastarintaa ja vaihtoehtoja (WSOY 2003) aiheuttaman yhteiskunnallisen keskustelun vuoksi. Tuhokapitalismin nousu on selkeästi pitkään ja huolellisesti valmisteltu teos, joka nostaa Kleinin keskeisimpien globaalin kapitalismin kriitikoiden ja vaihtoehtoisten maailmantalousjärjestelmien pohtijoiden joukkoon.

Tuhokapitalismissa on kyse yhdestä keinosta globaalin talousjärjestelmän ja kansantaloudellisten super-trendien muuttamiseksi. Tuhokapitalismin ydin on siinä, että joko itse aiheutettuja tai luonnonkatastrofeja käytetään avuksi, kun demokraattisesti päätettyjä sääntöjä halutaan pyyhkiä pois suuryritysten voitontavoittelun tieltä. Tällä epäreilulla tavalla pyritään murtamaan toisen maailmansodan jälkeen vallinnut suuri konsensus siitä, että vapaiden markkinoiden toimintaa tulee tasapainottaa valtion suhdannepolitiikalla ja että yhteiskuntarauhan säilymisen vuoksi valtioiden tulee turvata tietty toimeentulon taso kaikille kansalaisilleen.

Ihmiset ympäri maailman vastustavat markkinoiden ja suuryritysten ylivaltaa ja vaativat itselleen oikeutta maahansa ja elinkeinoihinsa, sekä sitä kautta parempaa elämänlaatua itselleen ja perheelleen. Siksi kapitalismin jatkuva laajeneminen kohtaa vastarintaa ja demokraattisesti toimivat valtiot usein hylkäävät markkinoiden vallan laajentamisen. Tuhokapitalismin toimijat iskevät markkinareformeineen juuri silloin, kun kansa on heikoimmillaan ja keskittynyt hengissä selviämiseen, siis katastrofin aikana ja välittömästi sen jälkeen. Tulvan, hirmumyrskyn tai tsunamin jälkeen kuolleita omaisiaan etsivä ihminen ei ehdi miettiä yksityistämistä tai ay-liikkeen heikentämistä.

Ja jos sopiva katastrofi ei ota luonnosta syntyäkseen, sellainen voidaan järjestää vallankaappauksen tai sodan muodossa.

Merkillepantavaa Tuhokapitalismin nousussa on Kleinin systemaattinen ja laaja aineiston käyttö. Kirja on hänelle suuri projekti, selvästi Kleinin kirjallisen historian suurin, joka kulkee läpi neljän vuosikymmenen ja viiden mantereen. Kirjailija käy läpi ihmiskuntaa kohdanneita katastrofeja ja niitä seurannutta epädemokraattista kapitalisoimista alkaen Etelä-Amerikan diktatorisista vallankaappauksista 70-luvulla, edeten Etelä-Afrikan, Kiinan, Puolan ja Venäjän demokraattisten reformien murskaamisen kautta ja päätyen yhä jatkuviin jälleenrakennustöihin New Orleansissa, Sri Lankassa ja Irakissa.

Klein tahtoo kiskoa oikeistolaiset taloustieteilijät esiin sen tieteellisen objektiivisuuden verhon takaa, jonka taakse he usein piiloutuvat, ja asettaa heidät vastuuseen kannattamansa talousideologian seurauksista. Kirjailijan tähtäimessä on erityisesti Chicagon koulukunta ja Milton Friedman, jotka ovat pääsyytettyjä tässä monetarismin mustassa kirjassa.

Tehtävä on vaikea ja Kleinin suurin kompastuminen onkin kirjan kaksinaisessa rakenteessa, joka etenee esitellen vuoroin yhteiskuntien muokkaamista katastrofien kautta ja yksilöiden murtamista kidutuksen avulla. Argumentti taloudellisen ja poliittisen vapauden suhteesta olisi johdonmukainen myös ilman yksityiskohtaisia selontekoja erilaisista kidutusmenetelmistä, jotka sinänsä mielenkiintoisena materiaalina toimisivat kenties paremmin omana kirjanaan. Kirjailija ei onnistu rohkeassa tavoitteessaan nivoa yhteen kaksi hyvin erilaista ilmiötä, kliininen kidutus ja katastrofeja hyödyntävä voiton tavoittelu. Analogiaa yksilön kiduttamisen ja yhteisön murskaamisen välillä toistetaan johdonmukaisesti koko kirjan ajan, mutta silti Milton Friedmanin suora syyttäminen groteskeilla kidutuskuvauksilla ei vakuuta.

Tuhokapitalismin nousu on yhtaikaa yhteiskuntatieteellinen analyysi eräästä ilmiöstä, mutta myös vahva poliittinen pamfletti. Se ei kuitenkaan tarjoa suoria ohjeita siihen, kuinka yksittäinen lukija voisi antaa tukensa monetarismin vastaiseen työhön. Paljon harkittavaa jää lukijan oman päättelyn varaan ja lukijan itsensä vastuulle.

Poeettisesti Klein katsoo Etelä-Amerikan ja sen vasemmistopresidenttien suuntaan uuden globaalin järjestyksen luomisessa ja vakiinnuttamisessa oikeistolaisen taloushegemonian jälkeen. Näin hän sulkee uusmonetarismin ympyrää, sillä sen voittokulun alun Klein sijoittaa Pinochetin toteuttamaan Chilen vallankaappaukseen.

Toivottavasti kirjailija saa joskus kirjoittaa teoksen nimeltään Tuhokapitalismin romahdus.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Paljain rinnoin prostituutiota vastaan

Mielenosoitus yläosattomissa -
vapautumista vai alistumista?
Ryhmä naisia yläosattomissa seisoo parlamenttitalon edessä ja huutaa ”Ukraina ei ole bordelli!” Mielenkiinto kieltämättä herää, tässä saattaa olla kyse keskustelua herättävästä ilmiöstä.

Katsoin Ylen Silminnäkijät- dokumentin Topless-taistelijat. Ukrainassa on perustettu Femen- niminen feministiliike. Lukuisista muista feministiliikkeistä Femen eroaa siinä, kuinka se tuo viestiään esiin: naiset esiintyvät mielenilmauksissaan rinnat paljaina.

Medianäkyvyyden kannalta valittu viestinvälitystapa on täysosuma. Kaikissa järjestön mielenilmauksissa on median mielenkiinto taattu ja dokumentin perusteella kaikissa mielenilmauksissa näytti olevan monikymmenkertainen määrä valokuvaajia paikalla verrattuna mielenosoittajien määrään.

Femen syntyi ensisijassa prostituutiota ja naiskauppaa vastaan, mutta vastustaa myös diktatuuria ja oligarkkien valtaa. Femen käyttää seksikaupan omia aseita - eli alastonta naisvartaloa - sitä itseään vastaan.

Kysymys, jonka Femen herättää on ilmeinen. Kehittääkö naisten vaatimusten esittäminen alasti naisten emansipaatiota ja tasa-arvoa, vai tunnustetaanko siten, että naiset ovat mielenkiintoisia vain kehoina?

Järjestössä toimivien naisten vaatimukset eivät ole kovin pitkälle kehiteltyjä tai syvällisiä. He vastustavat prostituutiota ja oligarkkeja, sekä vaativat feminististä vallankumousta, eli nykyisten vallanpitäjien korvaamista naisilla. He kiinnittävät aivan oikein huomiota siihen, että esimerkiksi opiskelu on niin kallista, ettei köyhillä perheillä ole varaa elättää opiskelevia lapsiaan ja monet ajautuvat prostituutioon ansaitakseen edes välttämättömän elannon.

Analyysia ei viedä sen pidemmälle. Dokumentissa ei mietitä tuloerojen tasaamista progressiivisella verotuksella tai toimeentulon turvaamista kattavalla hyvinvointivaltiolla, tulonsiirroilla ja maksuttomalla opiskelulla. Yhdellä Femenin perustajista, Alexandralla, on talouspolitiikan tutkinto. Mutta ilmeisesti hänen mielipiteistään ei olla kiinnostuneita tutkinnon, vaan aivan muiden syiden vuoksi.

”Oligarkit ja porvarit ovat kaikki rikollisia, jotka pitää syöstä vallasta ja korvata naisilla. Pitää tehdä feministinen vallankumous.” toteaa yksi järjestön aktivisteista. Ensimmäisestä lauseesta voin olla samaa mieltä, mutta pelkäänpä että tämän aktivistin näkemys on hieman naiivi. Jos vaikkapa nykyisten oligarkkien sijaan valtaa alkaisivat käyttää heidän vaimonsa, tehtäisiinkö ongelmille kuten tuloeroille jotain? Tuskin.

Alistavan patriarkaatin korvaaminen alistavalla matriarkaatilla ei tee ihmiskunnasta yhtään vapaampaa, vaan ainoastaan vaihtaa sortajat toisiin. Tätä ilmiötä on kuvattu hyvin Orwellin kirjassa vuonna 1984, jossa hän kuvaa mielikuvitusvaltionsa totalitaarista poliittista järjestelmää. Järjestelmälle ei ole mitään merkitystä, ovatko johdossa sosialistit vai porvarit, juutalaiset vai natsit, miehet vai naiset. Järjestelmälle on merkitystä vain sillä, että järjestelmä itse säilyy.

Naiset eivät ole yhtäläinen ryhmä, jossa kaikilla jäsenillä olisi yhtenevät intressit. Joitain yhteisiä teemoja voidaan löytää, kuten perheväkivallan vastustaminen, mutta sen tavoitteen jakaa suurin osa miehistäkin. Todellisuudessa köyhällä ja rikkaalla naisella ei ole sen enempää yhteistä keskenään kuin on köyhällä ja rikkaalla miehellä. Politiikan teon kannalta yhteiskuntaluokka ja sosiaalinen ryhmä ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin sukupuoli.

Mutta kuinka vastaisin omaan kysymykseeni, eli onko Femenin tapa välittää viestiään kannatettava vai tuomittava? Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että naisten mielipiteitä on kuunneltava silloinkin, kun heillä on vaatteet päällä.

Emansipoitunut ja itsenäinen nainen päättää täysin itse omasta vartalostaan. Ylhäältä käsin sanellun moralismin, yhteiskunnallisten pakkojen tai minkäänlaisen porvarillisen repression ei pidä kahlita naisen, tai yleensä ihmisen, vapautta saada päättää itse, mitä tai kuinka tekee omalla kehollaan. Yksilön seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kontrollointi on tehokkain tapa pitää yksilö alistettuna.

Mutta tämä ei ole vielä riittävä näkökulma, josta käsin miettiä topless-protesteja. Emansipoitunut yksilö on vapaa, mutta käyttää vapauttaan vastuullisesti. Femenin protestien pahin ongelma on mielestäni, että ne tekevät yksilön seksuaalisuudesta kauppatavaraa. Dokumentin alussa yksi naisista sanoo: ”Meillä naisilla on kauneutemme, viehätysvoimamme ja kehomme. Ne ovat tärkeimmät aseemme ja me käytämme niitä. Topless- protesti ei tarkoita sitä, että me myymme itseämme.”

Eikö? En voi välttyä kiinnittämästä huomiota siihen, että Femenin suhde mediaan on nimenomaan vaihtosuhde. Sopimus on implisiittinen, mutta silti selkeästi näkyvä: Femenin naiset näyttävät rintansa ja vastineeksi media pitää heidän agendaansa esillä.

Minä uskon, että kauneus, viehätysvoima, kehollisuus ja seksuaalisuus yleisesti ovat jotain arvokkaampaa kuin kauppatavaraa, jota voi vaihtaa joko medianäkyvyyteen kuten Femenin tapauksessa, tai rahaan, mitä Femen puolestaan vastustaa.

Femen tuo esiin esimerkiksi perheväkivallan, yliopistoissa tapahtuvan professorien ja oppilaiden välisen seksuaalisen hyväksikäytön ja ydinvoiman vaarat. Tämä kaikki on ansiokasta ja näitä asioita on tärkeää pitää esillä. On valitettavaa, että media ja yleisö jaksaa kiinnostua näistä asioista vain, koska viesti esitetään paljaisiin rintoihin kirjoitettuna.

Kritiikkiä osoittaessa on kai rehellistä tehdä itsetarkastelua. En olisi varmasti katsonut Topless- taistelijat dokumenttia, jos en olisi nähnyt Hesarin televisio-ohjelmasivuilla kuvaa yläosattomasta naisesta. Enkä varmasti olisi kirjoittanut tätä tekstiä naisten emansipaatiosta, jolleivät Femenin aktivistit olisi esiintyneet dokumentissa paljaine rintoineen.

Auts. Tunnen syyllisyyden piston sydämessäni. Menestystä kuitenkin Femenille sen edistämissä tärkeissä tavoitteissa!


Olen aikaisemmin ehdottanut prostituution vähentämistä puuttumalla sekä kysyntään, että tarjontaan tekstissä Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan.


Topless-taistelijat Silminnäkijä dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa 6.1.2012 asti


Femenin verkkosivu

maanantai 5. joulukuuta 2011

Huomioita tulevista presidentinvaaleista


Kuva: YLE
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään ensi kuussa ja kampanjointi on lähtenyt käyntiin. Paneelikeskusteluja on käyty, puheita on pidetty, äänestäjiä on kahvitettu ja gallupeja on julkaistu. Hyvä näin.

Mielipidemittauksia voidaan tulkita monella tavalla. Hyvin erikoinen tulkinta löytyy Helsingin Sanomien otsikosta viikon takaa, jossa kerrotaan Paavo Lipposen kannatuksen polkevan paikallaan. Otsikointi vaikuttaa tarkoitushakuiselta, kun ottaa huomioon, että kaikkien muiden pääehdokkaiden kannatus oli pudonnut edellisestä kyselystä, kun Lipposen oli pysynyt samassa.

Timo Soinin kannatus oli pudonnut 11 prosentista yhdeksään ja Paavo Väyrysen kymmenestä kahdeksaan. Samaan aikaan Sauli Niinistön kannatus oli romahtanut 44 prosentista 41:en. Kun ottaa huomioon, että kuukautta aiemmin tehdyssä kyselyssä Niinistön kannatus oli vielä 50 %, näyttää Salen kannatus olevan syöksykierteessä alaspäin.

Kokoomuksen politrukkien reaktioita presidentinvaaliin ja hupeneviin kannatuslukuihin onkin mielenkiintoista seurata. Puoluesihteeri Taru Tujunen on fiksu ja hän tajusi jo monta vuotta sitten Niinistön kannatuksen olevan niin korkealla, ettei se voi tulla kuin alaspäin. Tujunen onkin luultavasti ohjeistanut joukkojaan olemaan nöyrällä mielellä, vaikka välillä Niinistön pohjoiskoreamaiset kannatusluvut olisivat varmasti innostaneet ylpeyteen.

Onkin hätkähdyttävää, kuinka vaatimattomia ja nöyriä kokoomuslaiset nyt ovat verrattuna kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen! Kuusi vuotta sitten kokoomuslaiset lähtivät kampanjaan voitonvarmoina, pöyhkeinä ja ylimielisinä. Nyt kaikki se turha uho on poissa. Kokoomuksessa kai nyt toivotaan, että jos vaan ollaan hissukseen ja kovasti toivotaan, niin koko Niinistön suosio ei ehdi sulaa pois ennen vaaleja.

Hyvin ankea skenaario olisi sellainen, jossa toisella kierroksella ovat vastakkain Sauli Niinistö ja Timo Soini. Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa kannattavalle tavalliselle kansalaiselle valinta näiden kahden miehen edustamien maailmankuvien välillä olisi epämiellyttävä. Nurkkakuntainen nationalismi ja erilaisuuden kammo eivät kuulu moderniin yhteiskuntaan. Toisaalta olisi surkeaa joutua äänestämään oikeistolaista porvariehdokasta tilanteessa, jossa kansainvälinen finanssikapitalismi ja oikeistolainen sääntelemättömyyteen perustuva talouspolitiikka ovat juuri tuhoamassa koko globaalia taloutta.

Kannatan itse Paavo Lipposta presidentinvaaleissa. On äärimmäisen tärkeää, että toiselle kierrokselle pääsee vasemmistolainen ehdokas, jonka arvoihin kuuluu avoimuus, sivistys ja solidaarisuus.

Tiedän, että minulla on monia vasemmistolaisesti ajattelevia ystäviä, jotka eivät affilioidu mihinkään yksittäiseen puolueeseen, mutta jotka kannattavat avointa yhteiskuntaa, joka kunnioittaa erilaisia ihmisiä ja suhtautuvat kriittisesti oikeistolaiseen markkinauskoon siitä, kuinka laissez faire - politiikka panee kaiken itsestään kuntoon.

Vetoankin nyt näihin ystäviin, että he voisivat kanssani kannattaa Lipposta ja näin auttaa häntä pääsemään ensin toiselle kierrokselle ja siten haastamaan pankkiiri Niinistön. Sillä presidentinvaaleissa ei ole kyse vain henkilöistä, vaan myös ideologioista. Enkä minä tahdo toista kierrosta, jolla täytyy valita konservatiivisen oikeistolaisuuden ja markkinaoikeistolaisuuden väliltä.

Linkki: Paavo Lipposen kampanjasivusto