Sivut

maanantai 5. joulukuuta 2011

Huomioita tulevista presidentinvaaleista


Kuva: YLE
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään ensi kuussa ja kampanjointi on lähtenyt käyntiin. Paneelikeskusteluja on käyty, puheita on pidetty, äänestäjiä on kahvitettu ja gallupeja on julkaistu. Hyvä näin.

Mielipidemittauksia voidaan tulkita monella tavalla. Hyvin erikoinen tulkinta löytyy Helsingin Sanomien otsikosta viikon takaa, jossa kerrotaan Paavo Lipposen kannatuksen polkevan paikallaan. Otsikointi vaikuttaa tarkoitushakuiselta, kun ottaa huomioon, että kaikkien muiden pääehdokkaiden kannatus oli pudonnut edellisestä kyselystä, kun Lipposen oli pysynyt samassa.

Timo Soinin kannatus oli pudonnut 11 prosentista yhdeksään ja Paavo Väyrysen kymmenestä kahdeksaan. Samaan aikaan Sauli Niinistön kannatus oli romahtanut 44 prosentista 41:en. Kun ottaa huomioon, että kuukautta aiemmin tehdyssä kyselyssä Niinistön kannatus oli vielä 50 %, näyttää Salen kannatus olevan syöksykierteessä alaspäin.

Kokoomuksen politrukkien reaktioita presidentinvaaliin ja hupeneviin kannatuslukuihin onkin mielenkiintoista seurata. Puoluesihteeri Taru Tujunen on fiksu ja hän tajusi jo monta vuotta sitten Niinistön kannatuksen olevan niin korkealla, ettei se voi tulla kuin alaspäin. Tujunen onkin luultavasti ohjeistanut joukkojaan olemaan nöyrällä mielellä, vaikka välillä Niinistön pohjoiskoreamaiset kannatusluvut olisivat varmasti innostaneet ylpeyteen.

Onkin hätkähdyttävää, kuinka vaatimattomia ja nöyriä kokoomuslaiset nyt ovat verrattuna kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen! Kuusi vuotta sitten kokoomuslaiset lähtivät kampanjaan voitonvarmoina, pöyhkeinä ja ylimielisinä. Nyt kaikki se turha uho on poissa. Kokoomuksessa kai nyt toivotaan, että jos vaan ollaan hissukseen ja kovasti toivotaan, niin koko Niinistön suosio ei ehdi sulaa pois ennen vaaleja.

Hyvin ankea skenaario olisi sellainen, jossa toisella kierroksella ovat vastakkain Sauli Niinistö ja Timo Soini. Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa kannattavalle tavalliselle kansalaiselle valinta näiden kahden miehen edustamien maailmankuvien välillä olisi epämiellyttävä. Nurkkakuntainen nationalismi ja erilaisuuden kammo eivät kuulu moderniin yhteiskuntaan. Toisaalta olisi surkeaa joutua äänestämään oikeistolaista porvariehdokasta tilanteessa, jossa kansainvälinen finanssikapitalismi ja oikeistolainen sääntelemättömyyteen perustuva talouspolitiikka ovat juuri tuhoamassa koko globaalia taloutta.

Kannatan itse Paavo Lipposta presidentinvaaleissa. On äärimmäisen tärkeää, että toiselle kierrokselle pääsee vasemmistolainen ehdokas, jonka arvoihin kuuluu avoimuus, sivistys ja solidaarisuus.

Tiedän, että minulla on monia vasemmistolaisesti ajattelevia ystäviä, jotka eivät affilioidu mihinkään yksittäiseen puolueeseen, mutta jotka kannattavat avointa yhteiskuntaa, joka kunnioittaa erilaisia ihmisiä ja suhtautuvat kriittisesti oikeistolaiseen markkinauskoon siitä, kuinka laissez faire - politiikka panee kaiken itsestään kuntoon.

Vetoankin nyt näihin ystäviin, että he voisivat kanssani kannattaa Lipposta ja näin auttaa häntä pääsemään ensin toiselle kierrokselle ja siten haastamaan pankkiiri Niinistön. Sillä presidentinvaaleissa ei ole kyse vain henkilöistä, vaan myös ideologioista. Enkä minä tahdo toista kierrosta, jolla täytyy valita konservatiivisen oikeistolaisuuden ja markkinaoikeistolaisuuden väliltä.

Linkki: Paavo Lipposen kampanjasivusto

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin, Jukka, juuri näin.

-Kati

Jukka Torikka kirjoitti...

Kiitos Kati kommentista! Mukavaa, että joku on joskus samaakin mieltä kanssani :)