Uskonnonvapaus ja ympärileikkaus

On helppo nähdä malka toisen silmässä, vai miten sitä sanotaankaan. Suomessa mielellään kauhistellaan islamilaisten maiden äärimmäisiä uskonnollisia käytäntöjä, kuten burkhia, tai naureskellaan amerikkalaisten fundamentalistikristittyjen käsityksille kreationismista.

Suomessa vallitsee muodollisesti uskonvapaus: jokainen kansalainen saa uskoa tai olla uskomatta mihin hyvänsä, oman tahtonsa mukaan. Käytännössä tämä jalo periaate kuitenkin toteutuu miten kuten. Uskonnonopetuksen pitäisi olla tunnustuksetonta, mutta kaikkialla näin ei ole. Varsinkin pienillä paikkakunnilla monet uskonnonopettajat ovat itse uskovaisia ja katsovat asiakseen sumeilematta siirtää omat arvonsa oppilailleen.

Toinen tapa, jolla ihmisiä epäsuorasti painostetaan uskontojen pariin on se, että kirkot ovat omineet monet ihmiseloon kuuluvat juhlat ja seremoniat omikseen. Ihmisiä on liitetty pariskunniksi, lapsille on annettu nimiä ja nuorille järjestetty initaatioriittejä iät ja ajat. Eivät ne ole seurakuntien yksinoikeutta. Kuitenkin seurakunnat antavat kirkkonsa vain jäsentensä juhlia varten.

Näitä epäsuoria tapoja häijympi tapa varmistaa jäsenten suuri määrä seurakunnissa on kuitenkin lasten uskonnonvapauden loukkaaminen. Suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon siksi, että vanhemmat päättävät lastensa puolesta näiden uskonnollisesta vakaumuksesta, kun lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät pysty muodostamaan tai ilmaisemaan omaa tahtoaan. Vuonna 2010 Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 78,2 % suomalaista (vuonna 2009 79,7 %) ja samana vuonna syntyneistä 79,3 % kastettiin Evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi (vuonna 2009, 80,7 %).

Uskonnonvapauden on oltava aito vapaus. Aito vapaus valita uskontonsa ja maailmankatsomuksensa voi olla vain yksilöllä, jonka kehitysaste sallii hänen pohtia asiaa ja muodostaa oman näkemyksensä. Sylivauva ei tietenkään tällaiseen pysty. Siksi asiaa ei tulisi päättää lapsen puolesta. Lapsi on oma yksilönsä ja hänelle kuuluu samat vapaudet, kuin muillekin yhteiskunnan jäsenille.

Joitain asioita vanhempien on päätettävä lapsensa puolesta hänen ollessa pieni, mutta elämänkatsomuksesta päättäminen ei ole välttämätöntä. On oikeudenmukaisempaa antaa lapsen olla ilman ylhäältä päätettyä uskontoa, kunnes hän on riittävän kypsä päättääkseen asiasta itse. Nykyisin ihminen voi erota vanhempiensa hänelle päättämästä uskontokunnasta tultuaan täysi-ikäiseksi. Minun mielestäni lainsäädäntö on muutettava niin, että ihminen voi liittyä uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi vasta saavutettuaan täysi-ikäisyyden.

Uskonnonvapaus on yksilöllinen, ei kollektiivinen vapaus. Perhe ei päätä uskonnostaan yhdessä, vaan jokainen sen jäsen päättää omastaan itse. Toisen ihmisen puolesta päättäminen ei ole uskonnonvapautta. Valinnanvapauteen ei kuulu, että yksi ihminen käyttää toisen vapautta. Ei edes siinä tapauksessa, että näiden ihmisten suhde on vanhempi-lapsi-suhde.

SDP:n puoluekokouksessa oli käsiteltävänä muutama aloite, jotka koskivat uskonnonvapautta. Yhdessä esitettiin vihkioikeuden poistamista uskonnollisilta yhdyskunnilta, mutta sitä puoluekokous ei hyväksynyt. Klassinen kirkon ja valtion erottamista esittävä aloite taas sai puoluekokouksen aivan sekaisin, vaikka sekulaarin ja modernin valtion luulisi olevan sosialidemokraateille päivänselvä tavoite.

Erityisen paljon minua harmittaa se, ettei lasten uskonnonvapautta vaativaa aloitetta hyväksytty. Aloitteen idea oli tehdä lasten uskonnonvapaudesta todellinen vapaus tyhjän julistuksen sijasta siten, että uskontokuntaan voisi liittyä vasta 15 vuotta täytettyään. Puoluekokous kuitenkin vesitti aloitteen ja päätti sen sijaan ottaa SDP:n linjaksi laskea ikärajaa erota ja liittyä itsenäisesti uskonnolliseen yhdyskuntaan 16 ikävuoteen, mikä on aivan eri asia.

Äärimmäisen törkeällä tavalla lasten uskonnonvapautta loukataan ympärileikkauksella. Ympärileikkaus tehdään lapselle, joka ei pysty muodostamaan omaa mielipidettään, eikä päättämään uskonnostaan. Ympärileikkauksella lapsen vartaloon jätetään lähtemätön jälki, jolla hänet merkitään vanhempiensa valitseman uskonnollisen yhdyskunnan yhteyteen loppuiäkseen. Ruumiillinen koskemattomuus on ehdoton perusoikeus, jota ympärileikkaus loukkaa räikeästi.

Tyttöjen ympärileikkaus on yleisesti ottaen tuhoisampi yksilön loppuelämän kannalta, kuin poikien, mutta periaatteellisella tasolla molemmat ovat yhtä vakavia loukkauksia yksilön ruumiillista itsemääräämisoikeutta kohtaan. Suomessa on epäselvää, voidaanko poikia ympärileikata uskonnollisista syistä, jos operaation suorittaa lääkäri, vai tulkitaanko teko törkeäksi pahoinpitelyksi.

Suomeen on ehdottomasti säädettävä laki, jolla lasten ympärileikkaamisesta tehdään rikos, lapsen sukupuolesta riippumatta. Ruumiillinen koskemattomuus on luovuttamaton periaate, jota ei voi loukata edes uskonnollisten seremonioiden, kulttuurin tai traditioiden vuoksi. Modernissa valtiossa tämä ymmärretään ja moderni valtio suojelee kansalaistensa perusoikeuksia.

Vappupuhe 2012

Punaisten muistomerkillä Lahden Hennalassa

Hyvät ystävät, hauskaa vappua! Tahtoisin näin vapun kunniaksi sanoa teille muutaman sanan työläisyydestä, politiikasta ja sivistyksestä.

Työläisyydestä

Henkilökohtaisesti vappu on ehdottomasti minun suosikkini vuoden juhlista. Vappuna kevään ja kesän kauneimmat päivät ovat vielä edessäpäin. Vapulla on myös yhteiskunnallinen luonne. Vappuna työtä tekevät ovat kokoontuneet juhlimaan yhdessä ja olleet ylpeitä työläisyydestään.

Vuosikymmenten varrella vihamielinen vastakkainasettelu vappuun liittyen on vähentynyt. Pidän itse ehdottoman myönteisenä sitä, ettei vapun viettoon enää liity sellaista porvarivihaa, kuin aikaisempina aikoina, vaan työtä tekevät juhlivat yhdessä ja ovat ylpeitä omista saavutuksistaan, eivätkä hyökkää muita vastaan.

Vuosisataisen historiansa aikana työväenliikkeen suhtautuminen työhön on aina ollut kahtalainen. Yhtäältä työ on ollut se, mikä on orjuuttanut työtä tekevät ihmiset. Työ on ollut se, minkä pääoman omistaja on tahtonut kiskoa työntekijästä irti, koska ilman työtä tehtaat eivät ole toimineet. Toisaalta työ on ollut se ainoa asia, minkä työläiset ovat omistaneet. Työ on se asia, mistä on oltu ylpeitä, jonka ympärille on rakennettu oma ammattiylpeys ja oma identiteetti.

Näin vappuna on hyvä pohdiskella myös niitä haasteita, jotka työväenliikkeen yhtenäisyys kohtaa. Itse näkisin yhtenä suurena haasteena sen, että vaikka omasta työstä osataankin olla ylpeitä, toisten työtä ei aina muisteta arvostaa. Yhteiskunnan muuttuessa myös työn tekemisen tavat ovat muuttuneet suuresti. Työtä tehdään loputtoman monella eri tavalla ja kaikkia näitä tapoja on syytä arvostaa.

Työtä tekevien on pidettävä huolta yhteisestä edunvalvonnastaan, vaikka työn muuttuminen onkin monipuolistanut työn tekemisen tapoja. Monilla aloilla ongelmana on, että työntekijät samaistuvat liiaksi työnantajaansa. Monet työntekijät kuvittelevat, että kun he uhrautuvat pyyteettömästi työnantajansa puolesta, työnantaja muistaa joskus palkita heidän oikeudenmukaisesti.

Toivottavasti näin käykin, mutta mitään takeita siitä ei ole. Minun mielestäni ei ole realistinen oletus, että työnantaja silkkaa hyvää hyvyyttään luopuu omista voitoistaan työntekijänsä vuoksi, jos ei ole pakko. Tällainen työntekijän ehkä naiivi ajattelutapa johtuu keskiluokkaisuusharhasta. Korkeasti koulutettu ja sisäsiistiä toimistotyötä tekevä työntekijä voi alkaa kuvitella olevansa pääoman omistaja, vaikka hän ansaitsee palkkansa omalla työllään, ei pääomatuloilla.

Vappuna onkin syytä muistaa, ettei työläisyys riipu siitä, tekeekö työtään vasaralla vai läppärillä. Ei ole merkitystä sillä, työskenteleekö tehtaassa vai toimistossa, kuljettaako rekka-autoa vai suunnitteleeko mainosgrafiikkaa. Tärkein asia on se, ansaitseeko ihminen tulonsa pääomaa omistamalla, vai omalla työllään. Ja työtä tekevien edunvalvonnan varmistamiseksi kaikille työtä tekeville on annettava mahdollisuus olla mukana yhteisessä ja yhtenäisessä työväenliikkeessä.

Päivänpolitiikasta

Politiikan kevät on ollut täynnä työtä tekeviä ihmisiä koskettavia asioita. Työministeri Lauri Ihalainen joutui tekemään kovan työn, mutta onnistui edesauttamaan työmarkkinajärjestöjä saavuttamaan sovun työurasopimuksesta. Hallituksen kehysriihen kanssa rinnakkain syntynyt työurasopimus pidentää työuria elinkeinoelämän laskelmien mukaan reilulla vuodella. Tämä tuo tuntuvaa helpotusta myös niin sanottuun julkisen talouden kestävyysvajeeseen.

Kova poliittinen vääntö käytiin myös vakausneuvotteluissa. Ja täytyy sanoa, että tiukkana aatteen miehenä olen erittäin tyytyväinen saavutettuun neuvottelutulokseen. Veroja korotetaan siten, että ne kohdennetaan progressiivisiin veroihin. Solidaarisuusverot kiristävät yli 100 000 euroa vuodessa tienaavien ja yli miljoonan euron perintöjä saavien verotusta. Tämä jos mikä on oikeudenmukaista.

Heti vakausneuvottelujen alkuun käytiin kiista siitä, kuinka suuri julkisen talouden vakautustarve on. Kiista oli ideologinen heti alusta lähtien. Kokoomus arvioi tarkoituksellisesti vakautustarpeen ylisuureksi. Poliittiselle oikeistolle valtion menojen leikkaaminen on itsetarkoituksellinen, ideologinen tavoite, jota he ajavat aivan täysin riippumatta siitä, mikä kulloinenkin taloustilanne sattuu olemaan. Vakautustarpeesta saa pätevältä kuulostavan verukkeen tälle ideologiselle tavoitteelle.

Viiden tuhannen miljoonan euron vakautustarvevaatimus saatiin kuitenkin neuvotteluissa torpattua. Pysyvien vakautustoimien määrä on 2800 miljoonaa, joka painottuu veronkorotuksiin. Suomalaisten käsitykseen oikeudenmukaisuudesta sopii se, että tiukkana taloudellisena aikana kaikki osallistuvat yhteisiin ponnisteluihin.

Molemmat oppositiopuolueet ovat keskittyneet omiin sisäisiin kähinöihinsä ja skandaaleihinsa. Aitojen vaihtoehtojen, jotka rakentavasti haastaisivat hallituksen esitykset, luomiselle ei ole ollut aikaa. Se on harmi, sillä mikään hallitus ei ole niin täydellinen, ettei se tarvitsisi hyvää oppositiota sparraajaksi.

Mikael Jungner on puhunut mandariineista ja sitruunoista pohtiessaan ihmisten erilaisia käyttäytymismalleja. Politiikkaa seuratessani olen huomannut, että poliitikot voi jakaa samaan tapaan karkeasti kahteen kastiin. Jotkut poliitikot ovat aidosti kiinnostuneita maailman muuttamisesta ja tekevät politiikkaa ideat edellä. Heille asiakysymykset ovat tärkeitä.

Toisen kastin poliitikot taas tekevät politiikkaa oma henkilö edellä. Heille on tärkeintä, kuka valitaan minnekin ja mieluiten valituksi tulee kyseinen poliitikko itse. He ovat aina ehdolla kaikkiin tehtäviin. He eivät koskaan missaa kokousta, jossa jaetaan paikkoja. Heille asiat ovat vain retorinen työkalu, joita käytetään sen perustelemiseen, miksi heidät pitäisi valita kulloiseenkin tehtävään.

Sivistyksestä

Hyvät kuulijat, vappu on paitsi työn ja työntekijöiden, myös sivistyksen juhla. Olen hyvin iloinen nähdessäni katukuvassa paljon ylioppilaslakkeja, ammattilakkeja ja opiskelijahaalareita. Sivistys on ollut meille suomalaisille aina tärkeä arvo. Sivistyneisyydellä suomalaiset ovat ottaneet paikkansa maailmassa ja ansainneet muiden kansakuntien arvostuksen.

Sivistys nostaa meidän barbariasta ja taantumuksesta kohti ylevämpiä päämääriä. Ihminen tarvitsee sivistystä kasvaakseen täyteen kukoistukseensa ihmisenä, kuten kukka tarvitsee vettä kasvaakseen. Muodollinen koulutus ja sivistys ovat tärkeitä asioita, mutta viime kädessä tärkeintä on sydämen sivistys. Ilman sitä hienotkin tutkinnot jäävät tyhjiksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä työskennellään sen puolesta, että suomalainen sivistys siirretään tulevillekin sukupolville. Ikävä tosiasia, joka on pidettävä mielessä, on se että Suomessa on 110 000 alle 30-vuotiasta nuorta ilman mitään toisen asteen tutkintoa. Sivistystämme ei pidä antaa päästä rapistumaan. Opetusministeri Jukka Gustafsson onkin tehnyt lujasti töitä parantaakseen nuorten mahdollisuuksia koulutukseen. Toisen asteen koulutuksen saavutettavuutta aiotaan parantaa, koska tällä hetkellä ollaan tilanteessa, että ylimääräisiä koulutuspaikkoja on alueilla, joilla ei ole opiskelijoita. Ja toisaalta alueilla, joilla olisi paljon nuoria, ei ole tarpeeksi koulutuspaikkoja.

On tärkeää antaa nuorille mahdollisuus käydä lukiota tai ammattikoulua kotoaan käsin. Ammatillisen koulutuksen puolella keskeyttämisprosentti on noin 30, kun taas lukiokoulutuksen osalta noin 13. Tämä johtuu osittain siitä, että valtaosa lukiolaisista käy korkeintaan 10 kilometrin päässä lapsuudenkodistaan, kun taas ammatilliseen koulutukseen joudutaan usein lähtemään toiselle paikkakunnalle.

Hyvät ystävät, arvoisat kuulijat!

Pidetään yhdessä huolta sivistyneestä ja työtä tekevästä yhteiskunnastamme. Pidetään huolta toisistamme.

Näillä sanoin tahdon toivottaa teille kaikille hauskaa vappua!

Puhe pidetty Lahden torilla 1.5.2012 auringonpaisteessa