Saako työmies sairastua?

Mitä mieltä Jyrki Katainen on Kokoomuksen linjauksesta
poistaa ensimmäisen sairauspäivän palkka?

Joskus Kokoomus pääsee yllättämään. Tavallisesti kyseinen puolue onnistuu taidokkaasti kätkemään sen tosiasian, että kaikki Suomen rikkaat ja elinkeinoelämä seisovat sen takana ja huijaamaan äänestäjiä uskottelemalla, että kokoomuslainen politiikka jotenkin palvelisi tavallisia palkansaajia. Viimeaikaiset Kokoomuksen kannanotot ovat kuitenkin paljastaneet puolueen synkänsinisen värin kirkkaimmillaan.

Viimeisin kokoomusleiristä tullut työntekijöiden kurittamisidea on sairauspäivän karenssi. Kokoomuksen puoluevaltuusto hyväksyi aloitteen, jonka mukaan ensimmäisestä sairaudesta johtuvasta poissaolopäivästä ei maksettaisi sairastuneelle työntekijälle palkkaa lainkaan ja kahden seuraavan viikon ajan sairastunut ihminen saisi vain 80 prosenttia palkastaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen työnsi jo asiaa pois käsistään sanomalla sairauspäivärahan olevan työmarkkina-asia. Puoluevaltuusto on kuitenkin Kokoomuksen korkein päätöksiä tekevä elin puoluekokousten välillä, joten se päättää puolueen linjasta. Haluan todellakin nähdä, miten kokoomusehdokkaat selittelevät olevansa palkansaajien asialla ja edustavansa työväenpuoluetta kunnallisvaalikampanjoissaan tämän kannanoton jälkeen.

Jos taloustieteelle annetaan mitään sijaa poliittisessa keskustelussa, kannattaa kuunnella Työterveyslaitoksen tutkija Tuula Oksasta. Hänen mukaansa Kokoomuksen ehdotus sairauspäivän karenssista kurittaisi eniten nuoria, naisia ja pienituloisia. Sairauspoissaoloja on muutenkin eniten pienipalkkaisilla ja Kokoomuksen ehdotus köyhdyttäisi heitä entisestään.

Jos taas työntekijöiden omalle mielipiteelle heitä koskevissa asioissa annetaan mitään arvoa, kannattaa noteerata PAMin, Metalliliiton ja JHL:n yhteinen kannanotto, jossa Kokoomuksen ehdotus tyrmätään. PAMin Ann Selin toteaa, ettei Ruotsissa käytössä oleva malli ole vähentänyt poissaoloja. Metallin Riku Aalto taas ihmettelee, miksei Kokoomus luota suomalaisiin työntekijöihin, vaan pitää heitä laiskoina pinnareina. JHL:n Jarkko Eloranta puolestaan huomauttaa, että sellaisilla työpaikoilla, joissa sairastumisen vuoksi voi olla poissa omalla ilmoituksella, on vähemmän poissaoloja, kuin työpaikoilla jotka kyttäävät ja kontrolloivat työntekijöitään.

Arvoisa Kokoomus. Peruuttamalla ei pääse eteenpäin. Miksi haluatte peruuttaa ajassa taaksepäin Suomen työmarkkinoilla, sellaiseen aikaan jolloin sairastuminen vaaransi työntekijän toimeentulon?

Vaikka Kokoomuksen idea onkin surkea, mielestäni sairauspoissaoloja on syytä pohtia. Työntekijällä on ehdottomasti oltava oikeus toipua rauhassa, kun sairaus iskee, pelkäämättä toimeentulonsa tai työpaikkansa puolesta. Samoin terveillä työntekijöillä on oltava oikeus siihen, etteivät heidän sairastuneet työtoverinsa tule töihin sairastuttamaan muita.

Etätyöt voisivat olla toimiva ratkaisu sellaisissa tapauksissa, joissa työntekijän sairaus ei ole niin vakava, että se veisi työkyvyn, mutta vastuullinen työntekijä ei tahdo ottaa riskiä, että levittää sairauttaan työpaikallaan. Kaikkiin töihin ja tilanteisiin etätyö ei kuitenkaan sovi. Turhia sairauspoissaoloja voisi myös vähentää kepin sijaan porkkanalla. Mitä jos työntekijälle maksetaan satanen lisää liksaa, jos hän ei ole kuukauden aikana päivääkään sairauslomalla? Tai jos jokainen terve kuukausi tuottaisi yhden ylimääräisen kesälomapäivän? Näin pienet kannustimet eivät saisi ketään tulemaan sairaana töihin, mutta voisivat vähentää tarpeettomia poissaoloja ja jopa motivoida työntekijöitä pitämään parempaa huolta itsestään.

Ollaanpa rehellisiä. Olisi naiivia kuvitella, että kaikki sairauspoissaolot olisivat aina ehdottoman välttämättömiä, eikä kukaan koskaan pitäisi sairauslomaa sairastumisen sijaan motivaatio- tai muista syistä. Asiattomat sairauspoissaolot ovat paitsi haitallisia työnantajan kannalta, voivat myös heikentää muiden työntekijöiden motivaatiota.

Kokoomuksen puoluevaltuuston idea on laitettava samaan mappi ööhön muiden samasta suunnasta viime aikoina tulleiden työntekijöiden kurjistamishankkeiden kanssa. Mutta kun työntekijät vaativat reilua kohtelua työnantajilta, on myös työntekijöiden pidettävä reilun pelin henki suhteessa työnantajaan. Puolustan ehdottomasti työntekijöiden oikeutta sairastaa ilman pelkoa toimeentulostaan. Jos sairauspoissaoloja tahdotaan todella vähentää, sen on tapahduttava yksipuolisen sanelun sijaan niin, että työnantajat ja työntekijät yhdessä miettivät keinoja parantaa työhyvinvointia ja työssäjaksamista, sekä kannustaa porkkanalla kepin sijaan.

Myös Dimitri Qvintus käsittelee asiaa blogissaan

Lahti irti Koiviston auton monopolista

Onko Kokoomuksen käsitys kilpailutuksesta se,
että voittaja täytyy tietää etukäteen?

Kaupungin julkisen liikenteen tarkoitus on, että ihmiset pääsevät kätevästi ja edullisesti paikasta toiseen, eikä saada rahaa bussiyhtiön omistajien taskuihin. Suurin osa lahtelaisista on tästä periaatteesta varmasti samaa mieltä, mutta Uuden Lahden kirjoituksen (12.9.) perusteella Lahden Kokoomuksen puheenjohtaja Mäki-Korvela ei taida olla.

Lahden kaupungin on mielekkäintä tarjota bussiliikenne tilaaja-tuottaja-mallilla niin, että kaupunki päättää linjoista ja kilpailuttaa ne pienissä, muutaman linjan nipuissa. Näin kilpailuun pääsevät mukaan sekä isot, että pienet yritykset. Jos mukana kilpailussa olisi vielä kaupungin oma bussiyhtiö, saataisiin bussilippujen hinnat mahdollisimman alhaiselle tasolle ja alennus- ja siirtoliput voitaisiin poliittisella päätöksellä säilyttää.

Mäki-Korvela oli huolissaan tilaaja-tuottaja-mallista sen vuoksi, että kyseisellä mallilla Koiviston Auto ei välttämättä voita tarjouskilpailua. Mikä ihmeen kilpailutus sellainen on, jossa voittaja tiedetään jo ennalta? Ja miksi Kokoomus asettuu suuren linja-autoyhtiön, eikä tavallisten kuntalaisten asialle? Mäki-Korvelalla on epäilemättä varaa kulkea paikasta toiseen mersullaan, mutta me tavalliset lahtelaiset tarvitsemme linja-autojakin.

Jos linja-autoliikenne järjestetään tilaaja-tuottaja-mallin sijaan näennäiskilpailulla, annetaan Koiviston Autolle käytännössä monopoli vastata Lahden joukkoliikenteestä seuraavien kymmenen vuoden ajan. Tämä tarkoittaisi lahtelaisille bussimatkustajille korkeita hintoja. Koiviston Auto hoitaa liikennettä Lahden (lipun hinta 3,20 €) lisäksi esimerkiksi Kuopiossa (3,20 €) ja Jyväskylässä (3,20 €). Kaupungeissa, joissa liikennettä hoitaa kunnallinen yhtiö lippujen hinnat ovat alemmat, esimerkiksi Turussa ja Tampereella 2,50 €.

Jokainen näkee näistä luvuista jutun ytimen. Kokoomus tahtoo antaa Koiviston Autolle käytännön monopolin Lahden paikallisliikenteeseen ja rangaista bussin käyttäjiä korkeilla lipun hinnoilla. Onneksi muissa puolueissa osataan asettaa edulliset lippujen hinnat ja reittien kätevyys etusijalle.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Uusi Lahti - lehdessä 19.9.2012

Yritysmyönteinen Lahti

Lahteen tarvitaan enemmän työpaikkoja. Kaikki eivät voi olla töissä julkisella sektorilla, vaan yksityisten yritysten mahdollisuuksia työllistää on parannettava. Tämä tarkoittaa kahta asiaa: Uusien yritysten perustaminen on tehtävä helpommaksi ja houkuttelevammaksi ja olemassa olevien yritysten työllistämisedellytykset on turvattava.

Yritykset tarvitsevat sekä osaavaa työvoimaa, että ostokykyisiä asiakkaita. Osaaminen täytyy ottaa huomioon kaupungin koulutustarjonnassa. Jos Lahti voi kouluttaa työvoimaa sellaisille aloille, joilla on kysyntää työvoimalle, se vetää yrityksiä alueelle. Kun Lahdessa tarjottava koulutus on työllistävää, opiskelupaikkaansa harkitsevat opiskelijat myös kokevat sen houkuttelevaksi.

Kaupunki voisi myös omalta osaltaan olla vähentämässä yrittäjien kohtaamaa byrokratiaa. Tavoitteeksi on asetettava yhden luukun periaate, jossa yrittäjä voi hoitaa kaiken viranomaisasiointinsa samassa palvelupisteessä. Sujuvalla asioinnilla myös helpotetaan vastuullisen yrittäjän lakisääteisten velvollisuuksien hoitamista.

Lahden kaupungin päätöksillä on usein suoria tai epäsuoria vaikutuksia alueen yritysten toimintaedellytyksiin. Kaikkien kaupungin päätöksentekoelinten tulisi pitää kirkkaana mielessä, että kuntalaisten palvelemiseen kuuluu alueen yritysten kannustaminen luomaan lahtelaisille työpaikkoja.

Yritysmyönteisyyttä ei pidä tulkita niin, että se tarkoittaisi hehtaarihallien kaavoittamista kaupan suuryksiköille, tai halpatyövoiman tarjoamista yrityksille. Nimenomaan suuria yrityksiä ei tule päästää tallomaan pieniä yksityis- tai yksinyrittäjiä. Isot marketit eivät lisää työpaikkoja, vaan vähentävät niitä.

Kun yritykset maksavat asiallisia palkkoja, ne varmistavat tuotteilleen ja palveluilleen myös maksukykyisen asiakaskunnan. Lahti on siinä edullisessa asemassa, että sen yritykset voivat hyödyntää myös itärajan takana asuvia, potentiaalisia asiakkaita. Tehokas elinkeinopolitiikka täydentää kotimaista kulutuskysyntää ulkomaisella, erityisesti venäläisten kuluttajien kysynnällä.

Lahdessa on huomattavan vähän valtion työpaikkoja verrattuna muihin kaupunkeihin, mistä Lahden työllisyys kärsii. Tämän haitan kompensoimiseksi on kaikkien kaupungin toimielinten ja valtuustoryhmien tehtävä yhdessä töitä yritysten kasvamisen ja työllistämisen edistämiseksi.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 18.9.2012

Republikaanit ovat vaarallisia

Lupaavasta nimestään Why some politicians are more dangerous than others huolimatta James Gilliganin teos ei ole oppikirja siitä, kuinka sinusta tulee vaarallinen poliitikko. Sen sijaan Gilligan vertailee Yhdysvaltojen henkirikos- ja itsemurhalukuja siihen, kumman suuren puolueen presidentti istuu Valkoisessa talossa. Korrelaatio on selkeä: Henkirikokset ja itsemurhat lisääntyvät aina republikaanipresidentin aikana ja vastaavasti laskevat, kun vallassa on demokraatti.

Kirjoittaja hämmästelee itsekin sitä, kuinka selvästi väkivaltaiset kuolemat Yhdysvalloissa lisääntyvät republikaanien ja vähenevät demokraattien aikana. Hän kertoo olevansa psykiatrian professorina kiinnostunut psykologiasta, eikä politiikasta. Uskoo ken tahtoo, kirjalla on hyvin vahva propaganda-arvo. Gilliganin todistusaineisto on joka tapauksessa vakuuttavaa. Väkivaltaisten kuolemien määrän kuvaaja on kuin vuoristoja ja laaksoja. Ja kaikki nousut sattuvat republikaanien valtakaudella, kaikki laskut demokraattien.

Talouskasvua, sekä lakia ja järjestystä painottava republikaaninen puolue näyttäisi siis käytännössä saavan aikaan vain talouslamoja, jotka aiheuttavat työttömyyttä, syrjäytymistä, väkivaltarikollisuutta ja itsemurhia. Kas kas. Luvut eivät myöskään anna uskottavuutta republikaanien ”tough on crime” – ajattelulle. Vuonna 1975 Yhdysvalloissa oli noin 100 vankia 100 000 asukasta kohden ja maassa tehtiin 8,3 murhaa 100 000 asukasta kohden. Vuoteen 1996 mennessä vankien määrä oli nelinkertaistunut ja 100 000 asukasta kohden vankeja oli yli 400. Montako murhaa tuona vuonna tapahtui 100 000 asukasta kohden? Tasan samat 8,3.

Vuodesta 1900 vuoteen 1912 Yhdysvaltoja hallitsi republikaanipresidentti ja väkivaltaisten kuolemien määrä nousi 15,6:sta 100 000 asukasta kohti lukuun 21,9. Woodrow Wilson pudotti luvun 17,4:än, kunnes republikaanit Harding, Coolidge ja Hoover saivat taas nostettua luvun ennätyksellisen korkealle 26,5:en.

Franklin Roosevelt aloitti vuonna 1933 paitsi kaksikymmentä vuotta kestäneen demokraattipresidenttien kauden, myös 36 vuotta kestäneen ajan, jolloin murhien ja itsemurhien määrä pysyi jatkuvasti alle vuosisadan keskiarvon. Vasta kun republikaanien ”etelän strategia” vuodesta 1968 käänsi 11 osavaltiota demokraattisista republikaanisiksi, pystyi Nixon nousemaan valtaan ja palauttamaan väkivaltaisten kuolemien tason Yhdysvalloissa epideemiselle tasolle.

Politiikka voi joskus vaikuttaa kilpaurheilulta, pelkiltä vaaleilta, joissa joko voitetaan tai hävitään. Gilliganin kirja muistuttaa – karmaisevallakin tavalla – että yhteiskunnallinen päätöksenteko kuitenkin vaikuttaa konkreettisella tavalla ihan oikeiden ihmisten elämään. Oikeistolainen talous- ja sosiaalipolitiikka näyttäisi vahvojen tilastollisten korrelaatioiden perusteella johtavan väkivaltaiseen ja kurjistuvaan yhteiskuntaan. Suomalaisten koalitiohallitusten vaikutukset yhteiskuntaan eivät varmaankaan ole yhtä selkeitä kuin amerikkalaisen kaksipuoluejärjestelmän presidenttien, mutta olisi mielenkiintoista nähdä tilastollista analyysia siitä, millaista tuhoa porvarihallitukset ovat tehneet suomalaisen yhteiskunnan koherenssille.

Teksti on julkaistu Debatissa 4.9.2012