Yrityksen perustamista harkitsevalle potentiaaliselle yrittäjälle epävarmuus sosiaaliturvasta ja toimeentulosta on suurempi huoli, kuin verot tai byrokratia. |
Olen itse harkinnut yrityksen perustamista. Suurin huolenaiheeni on kuitenkin, miten minun käy jos en onnistu ensimmäisellä, enkä toisellakaan yrittämällä. Siksi lupaukset laittaa yrittäjien sosiaaliturva kuntoon kuulostavat hyvältä. Yrittäjän vaihtoehdot eivät voi olla vain menestyminen ensimmäisellä yrityksellä tai elinikäinen konkurssivelka.
Usein yrittäjyyden suurimpina esteinä mainitaan korkeat verot ja työvoimakustannukset, sekä tarkemmin määrittelemätön byrokratia. Jos liikeideani on hyvä ja yritykseni menestyy, sillä on varaa maksaa verot ja palkkaa minulle kuten myös muille mahdollisille työntekijöille.
Yrityksen toiminnan pyörittämiseen kuuluu tietty määrä paperitöitä, joista uskoisin selviäväni. Turhan byrokratian karsimista kukaan tuskin vastustaa.
Suuret yritykset ja elinkeinoelämä hallitsevat edunvalvonnan. Mielestäni Suomeen tarvitaan edunvalvontajärjestö myös potentiaalisille yrittäjille. Uskon, että kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat valmiit kokeilemaan siipiään ja perustamaan oman yrityksen, jos epäonnistumisen riskejä pienennetään, on tässä maassa paljon.
Mielipidekirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 21.12.2014 otsikolla Aloittelevan yrittäjän riskejä pitäisi pienentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti