Kieltolain jälkeen alkoholi on Suomessa vakiinnuttanut asemansa hyväksyttynä, sosiaalisena huumeena. Sitä täällä käytetäänkin runsaasti ja sen käyttö aiheuttaa paljon ongelmia. Terveydelliset ongelmat kukin alkoholin käyttäjä kantaa itse, mutta sosiaaliset ongelmat säteilevät alkoholin ongelmakäyttäjien läheisiinkin.Suomessa alkoholia myydään jokaiselle täysi-ikäiselle, jolta löytyy maksukykyä. Keltään ei siis kielletä alkoholin ostamista ja käyttöä, ei vaikka se voisi olla hänen lähipiirilleen ja hänelle itselleen hyväksi.
Ei ole mielekästä, että ihminen, jolle alkoholin käyttö on ongelma ja joka tahtoisi siitä eroon, voi aina heikon hetken sattuessa sortua uudestaan juomaan. Tästä kärsii hän itse ja usein myös hänen perheensä esimerkiksi perheväkivallan muodossa.
Siksi alkoholin ostamisesta tulisi tehdä luvanvaraista. Jokainen tietyn iän täyttävä ihminen saisi kortin, joka oikeuttaa ostamaan alkoholia vähittäismyynnistä ja anniskelusta. Tämän kortin menettäisi, jos henkilö ei enää hallitsisi alkoholin käyttöään, tai siitä tulisi ongelmallista. Esimerkiksi yhden väkivaltaisen käyttäytymisen juovuksissa virkavalta voisi antaa anteeksi, mutta ottaa jo toisesta tapauksesta henkilön alkoholiostoluvan, eli viinakortin, määräajaksi takavarikkoon. Fraasi kortti kuivumaan saisi uuden merkityksen.
Erityisen nuorten alkoholin käyttöä voitaisi valvoa tarkemmin ja heidän viinakorttinsa voitaisi ottaa pois pienemmistä syistä ja pidemmiksi ajoiksi. Viinakortin menettäminen myös oletettavasti vähentäisi rattijuopon mahdollisuuksia syyllistyä uudestaan rattijuopomukseen. Juovuksissa perheen hakkaaminen loppuisi, kun alkoholia ei enää saisi mistään ilman korttia.
Kortista ei saisi kuitenkaan tehdä moralistisen kontrollin välinettä. Kortin ei tulisi rajoittaa ihmisten alkoholin käyttöä määrällisesti. Ei ole valtiovallan määrättävissä, mikä on sopiva määrä alkoholia ihmiselle. Sen sijaan valtiovallan on määrättävä, mikä on haitallista käyttäytymistä juovuksissa.
Alkoholin oston tekeminen luvanvaraiseksi auttaisi myös niitä, jotka tahtovat lopettaa alkoholin käyttönsä, mutta joille se on vaikeaa. Tällaiset henkilöt voisivat luovuttaa viinakorttinsa vapaaehtoisesti viranomaisille joko pysyvästi tai määräajaksi. Näin heidän ei olisi niin helppo sortua alkoholin houkutuksille, kun sen saaminen olisi vaikeampaa.
4 kommenttia:
Eikös tällaista järjestelmää olisi sitten helppo käyttää väärin? Esimerkiksi, niin että kaverit tai joku joka tekisi sillä bisneistä ostaisi kortittomalle viinaksia.
Jes, eikä tuo liene alkuunkaan ainoa ongelma. Suomessa on pitkät perinteet kotipoltolle ja tämä tulisi tuossa systeemissä varmasti lisääntymään.
Alkoholismi on kuitenkin kovasti toisenlainen riippuvuus kuin tupakointi ja monin verroin vaikeampi lopettaa. Pelkkä aineen saannin estäminen tuskin riittää. Pietarista tiedämme, että epätoivoiset spurgut polttavat vaikka hissin napit saadakseen tarpeellisen päivittäisen pössyannoksensa.
Tätä kautta en usko viinakortilla saavutettavan mitään erikoisempaa. Epäilisin asiassa käyvän samoin kuin kroonisten rattijuoppojen kanssa, joille ei se 47:s linnareissukaan riitä tahtia hidastamaan.
Kiitos kommenteista
Ehdottamaani järjestelmää olisi epäilemättä mahdollista käyttää väärin, mutta samalla se antaisi mahdollisuuden puuttua väärinkäytöksiin. Nykyisin esimerkiksi lapsille alkoholia välittävien henkilöiden toimintaa ei voida mitenkään estää. Ehdottamani järjestelmä vaatisikin, että alkoholin välittäminen henkilölle, jolla ei ole asianmukaista korttia, johtaisi myös välittäjän kortin menettämiseen.
Uskoisin, että tällä järjestelmällä voitaisi ehkäistä ihmisen alkoholisoitumista, ennen kuin tilanne on niin paha, kuin Pate kuvasi.
Ehdottamasi viinakorttimalli ei ole nähdäkseni realistinen viinakortin väärinkäyttömahdollisuuksien vuoksi. Toiseksi, alkoholin ongelmakäyttö ei tule välttämättä päivänvaloon. Kaikki alkoholin väärinkäyttäjät eivät käyttäydy päihtyneenä väkivaltaisesti eivätkä myöskään syyllisty rattijuopumukseen, joten väärinkäytön toteaminen muodostuisi problemaattiseksi. Lisäksi alkoholiongelma saattaa olla yksilölle, perheelle, suvulle tai naapurustolle suuri salaisuus. Johtaisiko viinakorttimalli ilmiantoyhteiskuntaan, jossa sukulaiset, naapurit ja tuttavat ilmiantaisivat alkoholin väärinkäyttäjiä? Toisaalta viinakorttimalli saattaisi johtaa vaikenemisen kulttuuriin, jossa päihdeongelma miellettäisiin entistä vahvemmin jokaisen ihmisen yksityisasiaksi.
Suomalainen päihdekulttuuri on muuttunut ajan saatossa yhä sallivammaksi. Vielä 1970-luvulla Suomessa toteutettiin tahdonvastaista päihdehuoltoa. Nykyisen päihdehuoltolakimme (41/1986) nojalla olisi mahdollista toteuttaa tahdosta riippumatonta hoitoa, mutta todellisuudessa päihdehuoltolain tahdonvastainen sääntely on jäänyt soveltamattomaksi. Päihdehuoltolain 10 §:n mukaan tahdosta riippumattoman hoidon järjestäminen on mahdollista, jos vapaaehtoisuuteen perustuvat palvelut eivät ole mahdollisia tai ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Tahdosta riippumattoman hoidon muita edellytyksiä ovat terveysvaara tai päihteitä käyttävän henkilön väkivaltaisuus.
En halua suinkaan toimia tahdosta riippumattoman päihdehuollon puolestapuhujana. Ihmettelen vain, miksi päihdehuoltolakimme tahdonvastainen sääntely on jäänyt soveltamattomaksi. Mitä tämä kertoo päihdekulttuuristamme ja päihdehuollostamme? Perustuslakimme (731/1999) 7 §:n 1. ja 3. momentin mukaan "jokaisella on oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Tahdosta riippumattomissa toimissa rajoitetaan perustuslaissa säädettyjä vapausoikeuksia, joten tahdosta riippumattomien toimien tulee ehdottomasti olla viimesijaisia vaihtoehtoja. Päihteiden väärinkäytöstä vapautuminen on pitkäkestoinen (jopa elinikäinen) ja mutkikas prosessi, joka edellyttää vankkaa omakohtaista motivaatiota sekä vertais- ja/tai ammatillista tukea. Tahdonvastaisen päihdehuollon aikana omakohtaista motivaatiota päihteistä vapautumiseen ei ehdi välttämättä syntyä. Voisiko tahdonvastainen päihdehuolto kuitenkin toimia joidenkin henkilöiden kohdalla pysäyttävänä tekijänä ja uuden elämän alkuna?
"Toiminnallamme luomme sitä todellisuutta, jossa jatkossa toimimme. Toiminnallamme tuotamme myös koko ajan itseämme jonkinlaisina. Tulemme toimintamme näköisiksi." -Antti Särkelä-
Lähetä kommentti