Juhlikaamme Eurooppa-päivää

Tänään 9. toukokuuta vietetään koko Euroopan unionissa Eurooppa-päivää. Kaiken Euroopan unionia kohtaan esitetyn kritiikin keskellä tämä päivä on erinomainen mahdollisuus juhlistaa kaikkia yhteiseurooppalaisia saavutuksia ja niitä tekoja, jotka ovat vielä edessä päin.

Suurin eurooppalaisen integraation kautta saavutettu etu on rauha. Koko tunnetun historian toisiaan vastaan taistelleet kansat ymmärsivät toisen maailmansodan kauhujen jälkeen tarkastella itseään ja naapureitaan aivan uudesta näkökulmasta. Enää omaa etua ei tavoiteltu kilvoittelemalla toisten kanssa, vaan yhteistyössä toisten kanssa. Ja kas, se mitä pidettiin vielä äsken mahdottomana, idealismina ja utopiana, on ollut totta jo kuusikymmentä vuotta. Euroopassa ei ole käyty suuria sotia. Valitettavia raakuuksia on kuitenkin tapahtunut esimerkiksi Balkanilla, mutta tämä kertoo lähinnä, ettei eurooppalainen integraatio ole vielä valmis.

Euroopan unionilla on ihmeellinen vetovoima. Valtiot tietävät saavuttavansa merkittävää taloudellista etua liittymällä unioniin. Samoin niiden poliittinen painoarvo kasvaa jäsenvaltioina. Lisäksi jäsenyyttä tavoittelevat maat kokevat saavansa turvallisuutta ollessaan rakenteellinen osa merkittävää kansainvälistä organisaatiota. Tätä voimaa Euroopan unionin on mahdollista käyttää pakottaakseen valtioita omaksumaan demokraattisia piirteitä ja tekemään yhteiskunnistaan ja talouksistaan avoimempia. Tätä vetovoimaa voidaan myös käyttää sen varmistamiseksi, etteivät Balkanin tragadiat toistu ja että niistä vastuulliset saadaan vastaamaan teoistaan.

Rauhan lisäksi toinen merkittävä sektori, jolla Euroopan unioni voi menestyä, on paitsi sen omien kansalaisten, myös koko maapallon tason kattava taloudellinen oikeudenmukaisuus. Yksin toimivien kansallisvaltioiden on esimerkiksi vaikea asettaa mielekkäitä rajoituksia pääoman liikkumiselle tai verottaa sen tuottoa. Nimenomaan tällaisten ongelmien, joissa pääoman omistajat voivat kilpailuttaa valtioita toisiaan vastaan, ratkaisussa tarvitaan unionin kaltaisia monivaltiollisia yhteisöjä.

Monet valtiot tahtoisivat verottaa pääomatuloja tiukemmin, mutta joutuvat nyt alistumaan niiden verotuksen alentamiseen, sillä muuten pääoma pelottelee siirtyvänsä "sijoittajaystävällisempään" maahan, siis maahan, joka ei huolehdi taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta niin hyvin. Keskinäisen kilpailun sijaan tällaisten valtioiden tulisikin sopia yhdessä tietyistä ehdoista, joita pääomasijoituksilta oletetaan ja sen yhtenäisestä verottamisesta.

Törkeimpiä esimerkkejä tästä kansainvälisestä veronkierrosta ovat niin sanotut veroparatiisit (tai oikeammin veroparasiitit), jotka houkuttelevat yrityksiä alueelleen minimaallisella yritysverotuksella. Nämä yritykset voivat kuitenkin toimia muissakin maissa, mutteivät maksa niihin veroja, joten ne saavat epäreilun kilpailuedun paikallisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä vastaaan. Näin suurista yrityksistä tuleekin eräänlaisia virtuaalisia veronmaksajia, kuten Ulrich Beck on todennut. Ne vievät toimintansa maihin, joissa ei ole verotusta. Silti ne olettavat mailta, joissa toimivat, sijoittajaystävällisyyttä. Tähän kuuluu esimerkiksi, että maassa on oltava laaja infrastruktuuri, toimivat liikenneyhteydet, koulutettua työvoimaa ja terveydenhuolto, mikäli yrityksen työntekijä sattuu sairastumaan. Kaiken tämän ylläpito jää työntekijöille ja pienemmille yrityksille.

Euroopan unionilla olisi mahdollisuus laittaa tällaiset veroparasiitit kuriin, jos vain poliittista tahtoa löytyisi. Valitettavan usein kuitenkin päättäviin elimiin valikoituu ihmisiä, joiden omissa intresseissä on voittojen hakeminen hyväksikäyttämällä järjestelmän heikkouksia, eikä näiden heikkouksien korjaaminen. Jos Euroopan unioni haluaa parantaa legitimiteettiaan kansalaistensa parissa, tulee sen rauhan säilyttämisen ohella panostaa myös taloudellisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseen. Tämä tulisi tuntumaan jokaisen eurooppalaisen lompakossa parempina palkkoina, parempana sosiaaliturvana ja vilkkaampana yrityselämänä.