Osku Pajamäen Ahne sukupolvi

Annoin Pajamäen uuden kirjan Ahne sukupolvi ylioppilaslahjaksi veljelleni Oskarille. Ennen lahjoitusta luin kirjan itse protokollan ja hyvien tapojen vastaisesti. Se ainakin on hyvä piirre kyseissä kirjassa, että sen pystyy lukemaan yhdessä illassa.

Keskeisin pointti, jota Pajamäki painottaa kirjassaan, on sukupolvien välisen tulonjaon ja muiden etuisuuksien jakautumisen kieroutuminen. Hän esittää, että kaikki aikaisemmat sukupolvet ovat työskennelleet voidaksen antaa lapsilleen maailman parempana, kuin millaisena itse ovat sen saaneet. Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat kuitenkin katkaisseet tämän sukupolvelta toiselle kulkevan ketjukirjeen ja ovat röyhkeästi pitäneet itsellään omaisuuden, virat ja säännölliset työsuhteet.

Ahne sukupolvi on herättänyt jonkin verran julkista keskustelua. Osa on tunnustanut sen käsittelevän tärkeitä asioita, osa taas on närkästynyt sen moittiessa tiettyä sukupolvea siitä, että se nauttii työnsä hedelmistä. Osan mielestä taas siinä, että toiset ottavat kaikki rahat, eikä toisille jää mitään, ei ole mitään ongelmallista. Omasta mielestäni teoksessa on kuitenkin hyvä pointti. Se avaa erästä mekanismia, jolla omaisuutta ja valtaa keskitetään monilta harvoille. Tämä on tietysti vain yksi osaa suurempaa ja läpitunkevampaa yhteiskunnallista järjestelyä, jolla aiemmin hajautettua omaisuutta ja valtaa uudelleen keskitetään yhä harvemmille. Samalla murretaan totuttuja solidaarisuuden muotoja, kuten vanhempiensa solidaarisuutta lapsiaan kohtaan. Minusta ainakin on sietämätöntä, että keski-ikäiset ukkelit tuhlaavat tuhansia euroja huvittaakseen itseään kaukomatkoilla, samaan aikaan kun heidän lapsensa eivät ole varmoja, riittävätkö heidän rahansa edes nuudeleihin joka päivä. Alleviivatakseen valta-asemaansa ahne sukupolvi vielä investoi sukupolvelta toiselle kulkeneet rahat ulkomaille ja vaikeuttaa näin lastensa työn saantia Suomessa.

Opus on vahvasti popularisoitu esitys sen kuvaamista ongelmista. Tämä on tietysti mielekästä, jos sille tavoitellaan mahdollisimman laajaa lukijakuntaa ja jos mahdollisimman moni ihminen tahdotaan saada kiinnostuneeksi ongelmasta. Toisaalta tähän omaisuuden keskittämisen prosessiin liittyy niin monimutkaisia aspekteja, että aiheesta voisi luulla olevan jopa taloustieteen oppikirjaksi. Toivottavasti kansantaloustieteen opiskelija Pajamäki joskus laajentaa teostaan näin.

Pajamäki ei esitä teoksessaan kovin hyviä ratkaisuja ongelmaan. Pitkien listojen ottaminen käyttöön vaaleissa pakottaisi hänen mukaansa nuoria eduskuntaan, kun puolueet asettaisivat näitä ehdokkaita listojensa kärkeen. Mutta onko tämä mielekäs oletus? Onko mikään suomalainen instanssi niin vahvasti keski-ikäisten miesten käsissä, kuin puolueet? Lopettaisivatko nämä politiikan vanhat ketut todella toistensa junttaamisen listoille ja antaisivat noin vain sijaa nuoremmille? Epäilenpä.

Eduskunnalla tietysti olisi mahdollisuus säätää lakeja, jotka estävät ahnetta sukupolvea tuhlaamasta yhteistä perintöämme ja jotka suojaavat nuortenkin oikeuksia toimeentuloon, säännölliseen työsuhteeseen, asuntoon ja niin edelleen. Mutta niin kauan, kuin nuoriso alistuu vallassa olevaan järjestelmään, eikä äänestä vaaleissa näitä ongelmia ajavia ehdokkaita, näyttää tilanne melko toivottomalta.