Ulkonäkökeskeisyys

Takaako sopiva ruiske hyväksyttävän ulkonäön?

Usein toistellaan, että nykyaikana yhteiskunta ja ihmiset ovat hyvin ulkonäkökeskeisiä. Tämä itsestäänselvänä pidetty hokema jätetään kuitenkin tarkastelematta ja pohtimatta tarkemmin. Varmasti elämme ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa, mutta millä tavalla tämä ulkonäkökeskeisyys ilmenee, mitkä mekanismit sitä toisaalta edistävät ja toisaalta hillitsevät ja kuinka se vaikuttaa laajemmin? Olen aikaisemmin kirjoittanut aiheeseen liityen otsikolla Kauneuden tuotteistamisen problematiikka.

Näkö on ihmiselle tärkeä aisti, joten se, miltä asiat näyttävät, ei ole mitenkään yhdentekevä asia. Ihmisen ulkonäöllä on oma roolinsa ja se vaikuttaa esimerkiksi taiteissa, estetiikassa ja kumppanin valinnassa. Ulkonäkökeskeisyydellä tarkoitetaan kuitenkin sitä, kun ihmisen ulkonäöllä alkaa olla vaikutusta sellaisiin asioihin, joiden kannalta sillä ei ole relevanssia. Näin ulkonäkö imperialisoi yhä suuremman kentän sellaiseksi, joista päätettäessä ulkonäkö onkin vaikuttava tekijä. Esimerkkejä tästä voimme keksiä loputtomiin. Ymmärtääkseni on tutkittu, että nykyistä kauneusihannetta edustavat naiset saavat parempaa palkkaa, kuin ne naiset, jotka eivät täytä tätä ihannetta. Henkilön ulkonäkö voi vaikuttaa siihen, palkataanko hänet tiettyyn työhön, kuinka uskottavana häntä pidetään akateemisessa seminaarissa ja ilmeisesti se otetaan nykyisin huomioon myös ministerivalinnoissa.

Ulkonäkö saa siis kohtuuttoman suuren painoarvon ja siitä tulee eräänlainen ihmisarvon mittari. Tämä on toki epäoikeudenmukaista, sillä se johtaa siihen, että tietynlaisia ihmisiä syrjitään ja toisenlaisia suositaan ilman, että tällä preferoimisella olisi mitään tekemistä heidän omien ansioidensa kanssa. Siihen, kuten kaikkeen diskriminointiin, liittyy myös taloudellinen tehottomuus. Kun organisaatiossa, oli se sitten yritys, julkinen virasto tai muu, jaetaan tehtäviä muilla kriteereillä, kuin pätevyyden mukaan, kärsii organisaation tehokkuus.

Tämä ulkonäkökeskeisyys aiheuttaa hallaa myös henkilökohtaisella tasolla. Vaikka ulkonäkökeskeisyyttä on alettu markkinoida miehillekin, on ulkonäkö tietysti naisille huomattavasti keskeisempi asia, heitä kun on totuttu pitämään esteettisenä sukupuolena. En väitä olevani naisten sielunelämän suvereeni tuntija ja tulkitsija, mutta monilla, erityisesti nuorilla naisilla, on niin suuria paineita ulkonäkönsä suhteen, että se vaikuttaa heidän itsetuntoonsa ja sitä kautta muuhunkin elämäänsä. Nämä käsitykset omasta ja muiden ulkonäöstä eivät useinkaan pohjaudu todellisuuteen kovin vahvasti. Esimerkiksi ryhmässä naisia kaikki voivat olla toisilleen kateellisia ulkonäöistään ja pitää itseään muita vähemmän kauniina. Erittäin kauniitkin naiset valittelevat usein, mikä heidän ulkonäössään on vikana ja kuinka joku muu on heitä kauniimpi.

Itsetunnon heikentyminen ulkonäkökeskeisyyden ja epärealististen ulkonäkökuvitelmien kautta johtaa naiset hankalaan asemaan. Kun tietyn ihmisryhmän itsetunto on saatu painettua alamaihin, ei tuo ryhmä ole kovinkaan halukas tai innokas taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta. Kun ihminen ei pidä itseään arvokkaana, ei hän osaa vaatia itselleen samaa palkkaa kuin muutkin nauttivat, vaan on valmis tekemään työtä huonommilla ehdoilla. Samalla tavalla huonolla itsetunnolla varustetun ihmisen on vaikea irroittautua väkivaltaisesta parisuhteesta. Ja kun naiset on kollektiivisesti saatu tämän itsetunnon musertamisen kautta pitämään itseään vähempiarvoisina, jättäytyvät he uusintaviin töihin ja se potentiaali, joka heillä olisi tuottaviin töihin, menetetään. Kun otetaan huomioon, kuinka pirullinen naisten alistusmekanismi länsimainen ulkonäkökeskeisyys on, on yllättävää kuinka vähän naistutkimus on kiinnittänyt siihen huomiota.

Suurena syyllisenä ulkonäkökeskeisyyteen ja edellä mainittuun itsetunnon rusikoimiseen voidaan pitää mediaa ja kehnoa medialukukykyä. Media marssittaa joka päivä jokaiseen olohuoneeseen jatkuvalla syötöllä tietynlaista kauneusihannetta edustavia malleja. Heidät nostetaan jalustalle ja oletetaan jokaisen unohtavan omat kauneusihanteensa ja valitsevan televisioruudulta tai lehtikuvista uudet, valmiiksi pureskellut kauneusihanteet. Näin media yksinkertaistaa sen, mikä voi olla kaunista, hyvin kapeaksi ja kontrolloiduksi kaistaleeksi. Nämä kauneusihanteet ovat kuitenkin hyvin keinotekoisia. Niiden tuottamiseksi on käytetty suuret määrät rahaa, aikaa ja vaivaa ja niitä ovat olleet valmistelemassa ulkonäköteollisuuden parhaat lahjakkuudet. Lisäksi mallit esitetään vain tietyllä tavalla, jonka tarkoitus on antaa niistä mahdollisimman hyvä kuva.

Jos ihminen vertaa itseään näihin malleihin, totta kai hän on erilainen. Valitettavasti hän tulkitsee tämä erilaisuuden olevan kauneuden puutetta. Sen sijaan, että ihminen ajattelisi televisiossa olevan kuvan olevan erilainen kuin hän itse, hän tulkitsee sen kauniimmaksi, kuin hän itse. Tällainen vertailu saa naiset kuvittelemaan, että he ovat jotenkin epähyvännäköisiä ja siis vähempiarvoisia. Nämä kuvat vääristävät tietysti myös miesten kuvaa naisista. Niin sanotut tavalliset naiset siis konstruoidaan rumiksi, tai ainakin vähemmän kauniiksi, kuin median esittämät naiset.

Upeinkin niin sanottu luonnollinen nainen löytää eroavaisuuksia itsensä ja median antaman virheettömän ja kliinisen mallin välillä. Juuri nuo persoonalliset piirteet viimeistelevät naisen kauneuden, mutta valitettavan usein nainen itse tulkitsee ne ulkonäkönsä virheiksi. Ja näin naisen on mahdollista kritisoida itseään, olipa hän millainen hyvänsä: ”Voi kun mulla on liian suora/käyrä nenä ja liian isot/pienet rinnat ja liian vaalea/tumma tukka ja mä olen liian laiha/lihava!” Esimerkiksi rintojen koon ympärille rakentunut aivan älytön kultti. Ymmärtääkseni rintojen koko ei korreloi lainkaan sen kanssa, kuinka hyvin ne voivat toteuttaa tehtäväänsä, eli ruokkia lapsia. Miksi ihmeessä isorintaiset naiset ovat sitten julistaneet itsensä paremmiksi ja miksi pienirintaiset menevät tähän mukaan, kun kaikkien rinnat ovat koosta riippumatta funktionaalisesti yhtä hyvät?

Tätä ulkonäkökeskeisyyttä ja vääristyneitä kauneusideaaleja uusintavat mediat pystyvät käyttämään vaikutusvaltaansa ja tuottamaan maailman naisille ja miehille onnettomuutta ja riittämättömyyden tunnetta niin kauan, kuin kansalaisten medialukutaito ei kehity sellaiseksi, että he osaisivat suhtautua kriittiseti heille syötettyihin kauneusmalleihin. Onkin outoa, etteivät naistutkijat suhtaudu kriittisemmin näihin medioihin, vaan tuntuvat seuraavan niitä siinä missä muutkin.

Naiset! Unohtakaa teille syötetyt kauneusihanteet ja ymmärtäkää, kuinka kauniita olette.

Miehet! Unohtakaa teille syötetyt kauneusihanteet ja katsokaa, kuinka upeita naisia ympärillänne on.