Enemmän vai vähemmän töitä?

Työ on erittäin keskeinen käsite sekä yhteiskunnan toiminnan ja menestyksen, että yksilön elämän hallinnan ja merkityksen kannalta. Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, kuka tekee töitä, mitä töitä ja minkä verran. Nykyisin yhteiskunnat ovat niin solmussa ja yksilöt kaikkialla kokevat merkittävää epävarmuutta osittain juuri siksi, että postmodernisaatio on puraissut kaiken käsittämättömäksi muuttavilla leuoillaan voimakkaimmin nimenomaan työtä.

Yhdessä blogikirjoituksessa ei voi ratkaista kaikkia työn käsitteeseen ja sen muutokseen liittyviä kysymyksiä, sillä aihe on niin laaja, että siitä on kirjoitettu lukuisia kirjojakin. Mutta kenties aihetta voisi lähestyä pienen edistysaskeleen kautta, joka on pikemminkin teknillinen ja määritelmällinen muutos, kuin vallankumouksellinen uusi muutos työn olemuksessa. Ajatus on kahtalainen: Yhtäältä saada ihmiset tekemään omaa työtään tehokkaammin ja toisaalta luoda uusia työpaikkoja tuomalla kotityötä normaalin palkkatyön piiriin.

Taloudellinen tehokkuus perustuu erikoistumiseen: Yhdet osaavat tehdä yhtä työtä paremmin ja toiset toista. Kun alkukantaiset yhteisöt kehittivät viljelytekniikoitaan sen verran, ettei kaikkien tarvinnut koko ajan keskittyä elannon hankkimiseen maasta, saattoi joku erikoistua valmistamaan auroja ja muita maanviljelyssä tarvittavia työkaluja. Korkealaatuiset työvälineet taas lisäsivät maatalouden tuottavuutta entisestään ja positiivinen kierre lähti liikkelle.

Taloudellista tehottomuutta taas syntyy, kun ihmiset työskentelevät muissa tehtävissä, kuin niissä, joita parhaiten osaavat. Suomessa palvelusektori on alikehittynyt ja siksi työntekijät joutuvat tekemään heille sopimattomia töitä, kun näitä ei ole mahdollista ostaa palveluntarjoajalta. Kotityöt ovat tästä ilmeisin esimerkki. Erikoisalansa, oman ansiotyönsä lisäksi ihmisten täytyy kuluttaa aikaansa ja energiaansa myös kotitöihin. Tämä aika ja energia on pois siitä, mitä he osaisivat tehdä parhaiten.

Kerrostaloissa osa tyypillisistä kotitöistä, kuten esimerkiksi lumenluonti, lämmitys tai korjaukset on ulkoistettu. Niitä eivät tee asukkaat itse, vaan he ostavat ne huoltoyhtiöltä. Miksi jäädä tähän? Miksei myös ruoanlaittoa, siivousta ja pyykinpesua voisi teettää huoltoyhtiöillä? Tämä tarkoittaisi lisääntynyttä vapaa-aikaa,uusia työpaikkoja, kehittynyttä tasa-arvoa ja myös ekologisesti kestävämpää toimintaa.

Olettakaamme arkkitehti, joka on pätevä työssään ja pystyy 2 000 työtunnissa suunnittelemaan piirrustukset, joiden arvo on 100 000 euroa. Näin hänen työnsä tuottavuus on 50 euroa tunnissa. Toisin sanoen, jos hän tekee kotitöitä kaksi tuntia, joiden tuottavuus on esimerkiksi kahdeksan euroa tunnilta, menetetään taloudellisena tehokkuutena 84 euroa. Työskentelemällä kahdeksan tuntia vuorokaudessa hän saa edellä mainitun piirrustuksen valmiiksi 250 vuorokaudessa. Jos hän sen sijaan työskentelisi joka päivä yhtä paljon kuin nyt, mutta tekisi kahden kotityötunnin sijaan kaksi tuntia ansiotyötään, valmistuisi piirrustus lähes kaksi kuukautta nopeammin, 200 vuorokaudessa.

Taloudellista tehokkuutta voisi siis tavoitella hyvin inhimillisesti panostamalla erikoistumiseen ja antamalla ihmisille mahdollisuuden keskittyä ansiotyöhönsä. Suurempi tuottavuus toisi suuremmat palkat, joista seuraisi kasvanut kulutuskysyntä, korkeammat verotulot ja niin edelleen. Kaikkea kotitöiden ulkoistamisesta syntyvää vapaa-aikaa ei suinkaan ole tarpeen käyttää ansiotyössä. Edellä mainitsemamme arkkitehti voisi tehdä vain yhdeksän tuntia päivässä ansiotyötään ja käyttää toisen vapautuvan tunnin esimerkiksi itsensä sivistämiseen ja kehittämiseen, harrastuksiinsa tai yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tai perheensä kanssa oloon tai nukkumiseen

Työnjaon muutos tekisi hyvää myös perheille ja parisuhteille, jotka tuntuvat nyt muuten olevan lujilla. Liian monet ovat stressaantuneita epävarmoista ja raskaista töistään ja kotityöt ovat rahan ohella yleisin riitojen aihe parisuhteissa. Jos ihmisiä voidaan jotenkin rohkaista kestämään suhteissaan ottamalla osa raskaasta taakasta pois heidän harteiltaan, on se ehdottomasti syytä tehdä. Kotityöt eivät myöskään aina jakaannu reilusti sukupuolten kesken.

Uudelleen jaettu työ tarkoittaisi myös lisää työpaikkoja. Kun kotityöt eivät enää olisi ansiotyösfäärin ulkopuolella, vaan niistä maksettaisi palkka, kuten kaikista muistakin töistä, tehostaisi se taloutta myös lisäämällä työllisyyttä. Kun edellä mainitun arkkitehdin ohella myös kolme hänen kaveriaan jättävät aiemmin itse hoitamansa kotityöt ulkopuoliselle työntekijälle, tarkoittaa se yhtä täysipäiväistä työpaikkaa lisää. 4 000 kotitöistään luopuvaa tarkoittaa tuhatta uutta työpaikkaa, 1 000 000 neljännesmiljoonaa. Nämä työpaikat pystyisivät myös murtamaan pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien ydintä, sillä ne eivät vaadi erityisen pitkää koulutusta tai kattavaa ammattiosaamista.

Tehostuminen tarkoittaisi myös ympäristön rasituksen vähenemistä. Energiaa kuluu paljon vähemmän, jos ravintolassa lämmitetään yksi uuni sen sijaan, että asuinalueen kaikki 6 000 asukasta lämmittävät omansa. Pesuainetta päätyy vesistöihin ja vettä kuluu vähemmän, jos pyykit pestään keskitetysti muutamassa isossa koneessa. Polttoainetta palaa vähemmän, jos yksi paketti- tai rekka-auto tuo asuinalueen ruokaostokset koteihin, kuin jos jokainen asukas jyristelee markettiin omalla autollaan, pahimmassa tapauksessa jonkinlaisella kaupunkimaasturilla.

Yhteiskunnan edistyminen ja vaurastuminen on ollut pitkä prosessi, joka on jatkunut ensimmäisten ammattien kehityksestä lähtien. Tämä erikoistuminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan vaatii poliittisia visioita ja näiden visioiden toteuttamista edistyäkseen. Kotitöiden ulkoistaminen kodeista ulkopuolisille palveluntarjoajille olisi yksi askel tässä melko pitkässä prosessissa.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:
Ulrich Beck; The Brave new World of Work
Ulrich Beck; Riskiyhteiskunta
Jeremy Rifkin; Työn loppu
Osmo Soininvaara; Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi