Keskustelu suomalaisen ja eurooppalaisen maaseudun kehittämisestä on jämähtänyt paikoilleen. Maataloustuottajien järjestöt vaativat lisää rahaa erimuotoisina tukiaisina, ja eurooppalaisella tasolla tehtyjen linjausten vesittämistä kansallisella tukipolitiikalla. Muut kansalaiset taas eivät halua maksaa näitä tukia korkeina veroina, jos saavat rahojensa vastineeksi vain huonolaatuisten elintarvikkeiden ylituotantoa ja tehotuotannon pilaaman ympäristön.
Tukiaiset tulevat kalliiksi ja nyt niihin valuu yli puolet Euroopan unionin budjetista maataloustukien ja aluerahastojen kautta. Tuet eivät ole ongelmallisia ainoastaan kustannusten vuoksi, vaan myös eettisestä näkökulmasta tarkasteltuina. Maataloustuet ja EU:n tuontitullit vaikeuttavat kehitysmaiden asemaa globaaleilla markkinoilla. Euroopassa ylläpidetään maataloustuotteiden ylituotantoa ja tämä ylituotanto dumpataan subventoituun alihintaan maailmanmarkkinoille. Juuri tällaiset maailmankaupan rakenteelliset vääristymät ovat syynä kehitysmaiden taloudelliseen kurjuuteen.
Olemme pirullisessa noidankehässä, jossa EU, yksittäiset jäsenvaltiot ja maataloustuottajien etujärjestöt pelaavat raakaa nollasummapeliä keskenään. Sekä maataloustuottajat, kehitysmaat, eurooppalaiset kansalaiset, että ympäristö kärsivät. Maataloustukien saajien salaaminen hankaloittaa sen näkemistä, kuka tästä hyötyy.
Tulevaisuudessa maataloustuista joudutaan luopumaan eettisistä, ympäristöllisistä ja taloudellisista syistä. Tukien loppuessa monet maatilalliset ja maanviljelystä elinkeinonsa saavat tulevat kohtaaman ongelmia. Siksi Suomen tulee jo nyt varautua muutoksiin. Ratkaisuna voisi olla uudenlainen maaseutupolitiikka, jossa tuettaisiin viljelijöiden ja karjankasvattajien lisäksi myös muita maaseudulla olevia elinkeinoja.
Maanviljelyssä tulisi myös keskittyä eettisesti kestävään tuotantoon ja korkeaan laatuun. Kuluttajat niin Suomessa kuin ulkomailla ovat yhä kiinnostuneempia käyttämiensä elintarvikkeiden alkuperästä. Suomalainen maataloustuottaja on perinteisesti halunnut tehdä työnsä kunnolla. Keskitettäessä maatalouden tuotantoa määrän sijasta laatuun, voisi maataloustuottaja taas osoittaa tuotteillaan ammattitaitoaan ja olla ylpeä aikaansaannoksistaan.
On myös mietittävä mitä hyödykkeitä on järkevää viljellä Suomessa. Tilanne, jossa esimerkiksi Espanjassa tuotetaan epäinhimillisissä työolosuhteissa huonolaatuisia tomaatteja ja tuodaan ne sitten Suomeen, on kestämätön. Jos tomaatit tuotettaisi suomalaisissa kasvihuoneissa, säästettäisi tuntuvasti energiaa verraten siihen, kuinka paljon niiden lennättäminen Espanjasta maksaa. Vanhanmalliset maataloustuet, joita osataan maksaa muuallakin, eivät siis suinkaan palvele suomalaisten
maataloustuottajien etuja.
Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 9.12. 2006 yhdessä Pekka Komun kanssa.
4 kommenttia:
Ensinnäkin en uskaltaisi väittää maatalostukien olevan mitenkään merkittävä syy kehitysmaiden tilanteeseen. Eiköhän vakaan poliittisen järjestelmän puute ole kuitenkin huomattaavasti suurempi tekijä. Monissa Afrikan maissa on kuitenkin kansainväliselläkin mittapuulla valtavat luonnonvarat, mutta niiden hyötymisestä koituvat tulot valuvat 99,99 % aivan muualle minne kuuluisi. Maatalouden osalta tulee käymään samoin ellei poliittinen vakaus ensin lisäänny. USA:n totaalinen epäonnistuminen Somaliassa lienee taas eräs esimerkki siitä, ettei vakaus ainakaan tykkidiplomatialla lisäänny.
Sitä taas en ymmärrä, miksi maataloustuista jouduttaisiin "luopumaan eettisistä, taloudellisista ja ympäristöllisistä syistä". Se, että EU:n maataloustukien nykyrakenne on totaalisen älytön ei vielä tarkoita sitä, että niistä täytyisi luopua. Yleensä siitä vedetään johtopäätös, että rakenteita on korjattava. Eettisiä syitä en pysty kuvittelemaan.
Muu teksti on sinällään järkevää. Tosin mitä on tomaattien lennättäminen Suomeen? Ei kai niitä nyt lentokoneella tänne rahdata vaan laivalla minun käsittääkseni. Ei ole kuunaan kannattavaa kuljettaa lopputuotteena 2 e/kg maksavaa elintarviketta lentokoneella. Pelkän rahdin hinta on korkeampi. Oletteko nyt ihan vakavissanne? Lisäksi on syytä muistaa, ettei kasvihuoneviljely ole mitenkään erityisen energiatehokasta. Lämmitys ja kastelu maksaa melkoisesti investoinneista puhumattakaan. Tuotannon laatua olen tavannut pitää lähinnä perusteena suomalaisen suosimiselle. Ovathan ne tuhannesti tuontitomaatteja maukkaampia.
Pate,
vastaan mielelläni kommenteihisi.
Olet oikeassa, että Suomeen ei tuoda lentokoneella tomaatteja Espanjasta -eihän siinä olisi mitään järkeä! Tässä kirjoituksessa "lennättäminen" on huono sanamuoto, sillä tarkoitus on kuvata tuotteen kaukaa tuomista.
Espanjassa monilla tomaattitiloilla on varsin epäinhimilliset työolosuhteet. Työntekijät joutuvat esimerkiksi ahkeroimaan muovisen pressun alla samaan aikaan, kun aurinko porottaa. Siellä pressun alla on sitten todella kuuma ja hyönteismyrkkyjä joutuu hengittämään (ilmastointia kun ei ole) työskennelleessään mahdollisti vielä alle minimipalkalla. Olisiko tässä niitä eettisiä syitä luopua maataloustuista, jos niillä tuetaan kuvatun laista toimintaa? Käsitykseni tästä perustuvat Helsingin Sanomista saatuihin tietoihin.
Tsekissä taas on viljan liikatuotantoa, koska EU maksaa sitä enemmän tukia, mitä enemmän tuottaa. Totta kai tällainen kannustettavuus on maatalousyrittäjyyden kannalta järkevää, mutta ei kokonaisuuden, jos viljalle ei ole oikeasti käyttöä. Siellä ne viljat sitten makaavat siilossa.
Kreikassa viljellään tupakkaa, mutta se on niin huono laatuista, että sitä ei saa myydä EU:n alueella. Maataloustukia kuitenkin annetaan kreikkalaisille tupakkaviljelijöille.
Tällä tavoin nykyiset maataloustukirakenteet ovat mielestäni kyseenalaisia eettisistä, taloudellisista ja ympäristöllisistä syistä. Ei niistä tarvitse luopua täysin, mutta nykyrakenne on kestämätön ja on luotava parempi struktuuri. On varmasti olemassa maanviljelyä, jota on järkevä tukea, mutta nykymuodossaan läheskään kaikki viljely ei täytä tällaista miellekkyyttä.
Mitä tulee maataloustukien vaikutukseen kehitysmaiden tulevaisuusnäkymissä, niin en ole kanssasi samaa mieltä. Hyvin suuri osa kehitysmaiden ongelmista johtuu niiden kolonialistesta historiasta (ja toisinaan sen jälkeen omaksutusta kommunistisesta hallintotavasta). Afrikassa esimerkikisi on kuitenkin yhtä monta historiaa ja tarinaa kuin on valtioitakin. Poliittinen järjestelmä ei ole yleensä vakaa, kuten toteat. Silti olen sitä mieltä, että EU:n tullien ja maataloustukien löyhentäminen antaisi uudenlaisia mahdollisuuksia kehitysmaille käydä kauppa -nyt se on välillä miltei mahdotonta. Mikäli myös pienet yritykset ja paikalliset maanviljelijät voisivat tehdä kauppaa, niin he vaurastuisivat ja se todennäköisesti vaikuttaisi myös heidän poliittiseen järjestelmään. Erittäin tärkeää olisi talouden kestävä ja oikeudenmukainen vilkastuminen kehitysmaissa. Tällä tarkoitan siis sitä, että myös kaikista köyhimmät pystyisivät hyötymään kaupan vapautumisesta Eettinen näkökulma tässä on myös siinä, että nyt suuret yritykset rakentavat tehtaita kehitysmaihin ja hyötyvät siellä halvasta työvoimasta. Mikäli tariffit olisivat alemmat, niin myös pienemmät yritykset ja yksityishenkilöt voisivat käydä helpommin kansainvälistä kauppaa. Nyt vain suurilla yrityksillä on varaa maksaa EU:n kalliita tullimaksuja.
Yksi huolenaihe tällaisessa kaupan vapauttamisessa on tuotteiden laatu ja esim. ne työolosuhteet, joissa hyödykkeet on tuotettu. EU voisi säätää niille omat laatustandardinsa ja pykälänsä, joita valvottaisiin. Näin EU voisi tukea kehitysmaita vastuullisesti. Toki liika puuttuminen on pahasta, kuten olemme nähneet useissa rakennerahastoissa Afrikassa.
Varmasti on niin, että poliittisen järjestelmän vakautuminen auttaa kehitysmaita, mutta niin auttaisi myös taloudellisten mahdollisuuksien laajeneminen. Toki esim. niissä maissa, joissa soditaan on syytä ensin palauttaa yhteiskuntarauha ennen kuin voidaan puhua tuotannosta.
Se, että mainitsemasi "99,99" prosenttia luonnonvarojen hyödyistä menee väärään osoitteeseen johtuu osittain juuri siitä, että alin sosiaalinen kerrostuma ei pääse hyötymään kaupankäynnistä esim. EU-maissa.
Kaikista tuista ei tarvitse luopua, kaikkea kauppaa ei tarvitse vapauttaa, mutta on myönnettävä, että nykytilanne on kestämätön. Teemme tällä hetkellä hallaa itsellemme ja muille.
Pekka Komu
Vastaamiseen meni luvattoman paljon aikaa, mutta työkiireiltä en aiemmin ehtinyt.
Tosiaan olen samaa mieltä, että tukijärjestelmän nykyrakenne on aivan älytön, kuten jo toin ilmi. Espanjalaiset eivät kolmelle kasvukaudelleen tukia tarvitse, ranskalaistenkin kohdalla se on kyseenalaista. Suomi taas tarvitsee, jottei tämä sektori kärsi liikaa EU:n myötä. Toki tuotantotapoja ym. on sitten vastaavasti kehitettävä. Reaalimaailmassa asia on puhtaasti poliittinen ja se on täsmälleen ainoa syy miksi tällainen järjestelmä on edes syntynyt. Kukaan ei halua luopua saavutetusta edusta, oli se kuinka oikeudeton hyvänsä. Espanjalaisista tomaattiviljelmistä minulla on sama tieto, joten ei siitä sen enempää.
Eettisillä syillä ymmärsin teidän tarkoittavan jotain vastaavaa kuin että itse tuotannon subventoimisessa olisi jotain perustaltaan immoraalia. Kiitos selvennyksestä sillä nyt voin olla asiasta samaa mieltä.
Kehitysmaa-kysymys taas on hyvin mielenkiintoinen. Et edelleenkään mielestäni tuo tarpeeksi selvästi esille, miksi uskot vientitulojen todella päätyvän alkuperäistuottajille kuten sanot. Epävakaa poliittinen järjestelmä tarkoittaa reaalimaailmassa samaa kuin jos viet banaaneja viljelmältä vankkureilla kohti satamaa niin joudut matkalla lahjomaan viisi armeijan tullimiestä sekä muutaman rosvopartion saadaksesi rahdin perille. Esimerkiksi Etelä-Amerikka on pullollaan esimerkkejä mahtavia määriä kahvia, banaaneja tm. tuotetta vievistä viljelijöistä, jotka silti nauttivat varsin mitätöntä elintasoa samasta syystä. Tilanne tosin on monta kertaluokkaa Afrikkaa parempi.
Yleisestikin näkisin olevan niin, ettei demokratialla ja kapitalismilla ole mahdollisuutta tuoda vakautta, vaaan asia käy aina toisin päin. Vapaat markkinat ilman kuvaamasi kaltaisia tulleja sun muita barrikadeja johtavat kyllä voimakkaaseen kasvuun muiden edellytysten ollessa kunnossa, kuten vaikkapa Chilestä näkee.
Kiitos vastauksesta Pate. Tässä on varsin hedelmällinen keskustelu käynnissä. Oikeastaan näyttää siltä, että olemme jossain määrin samaa mieltä ko. asiasta.
Palasin juuri Keniasta, jossa olin tarkastamassa tilannetta. Nairobissa oli varsin hurja meininki. Tuontitullien purkaminen ja yhteiskunnallisen vakauden saavuttaminen ovat kummatkin tärkeitä tavoitteita, eikä niiden preferenssijärjestystä välttämättä tarvitse liikaa pohtia.
Esimerkiksi Kenia on panostanut paljon talouspoliittisiin uudistuksiin ja on viime vuosina nauttinut noin 4-5% talouskasvua, joskin se on nyt hidastumaan päin. Ikävä kyllä siellä on tehty talouspolitiikkaa muiden politiikan sektorien kustannuksella. Tulevaisuudessa Kenian kannattaisi yhä enemmän keskittyä mm. sosiaalipoliittisten instituutioiden rakentamiseen, joka vahvistaisi mainitsemaasi yhteiskunnallista vakautta.
Yksi ongelma kehitysmaiden talouksissa on kehittymätön toimintakenttä ja tukirakenteiden puuttuminen. Käytännössä hyödykkeiden toimittajaketju on joko todella lyhyt (esim. banaaninviljelijä myy itse banaaninsa kadulla) tai sitten sen pituus on jaettu ulkomaalaisten yritysten kesken (banaaninviljelijä myy hedelmät vaikka Nestlelle, joka jalostaa niistä tuotteita jossakin muussa maassa). Toisin sanoen kehitysmaissa pienyrittäjiä ovat esim. maanviljelijät, mutta keskisuuret yritykset voivat jopa miltei puuttua kokonaan. Näin ollen suuret ylikansalliset yritykset pääsevät hyötymään suoraan pienyrittäjistä ilman, että paikallinen alihankintaketju saisi omansa tuotantoprosessista.
Tästä näkökulmasta katsottuna tarvittaisiin vaikka jonkinlaisia uusyrityskeskuksia ja muita tukipalveluja kehitysmaiden pk-yrityksille. Sitten, kun tämä vaihe on saavutettu, niin siitä mainitsemastani tullien purkamisesta on hyötyä. Eli tuontitullien purkaminen tukisi yhteiskunnallista vakautta ja yhteiskunnallinen vakaus tukisi tuontitullien purkamisesta hyötymistä.
Kehitysmaihin tarvitaan veturiyrityksiä, jotka kasvattaisivat paikallista alihankintaketjua ja lisäisivät hyvinvointia. Tämä kaikki on toki vain talouspolitiikkaa ja siinä rinnalla pitää olla paljon muuta, kuten esimerkiksi koulutusjärjestelmän kehittämistä ja terveyspalveluja (esim. HIV:n leviämisen ja lapsikuolleisuuden hidastamista).
Pahimmillaan uusliberalistinen talouspolitiikka unohtaa kokonaan nämä rakenteelliset vinoutumat, eikä se edes tue omia tavoitteitaan, kuten vapaata kauppaa. Lisäksi tulojen epätasainen jakautuminen on erittäin huolestuttavaa: Afrikassakin on huomattavan paljon miljonäärejä, jotka elävät täysin eri todellisuudessa valtaväestön kanssa. Kolonialismi vaikuttaa kokoajan taustalla: vähintään antaen toimintamalleja riistämiselle. Nykyinen neokolonisaatio on miltei yhtä paha juttu, joskin se ei ole aina niin näkyvää.
Euroopan unionin kannattaisi nyt fokusoitua entistä enemmän Afrikkaan. Yhteiskunnallisten olojen vakauttaminen on tärkeää kuten myös epäoikeudenmukaisten tullijärjestelmien asteittainen purkaminen. Meidän tulee jatkuvasti miettiä, miten voimme auttaa heikoimmassa osassa olevia afrikkalaisia. Älkäämme unohtako heitä.
Lähetä kommentti