Tasapuolisuus, Rawls ja tulonjako

Yhteiskunnallisia ja poliittisia asioita pohdiskellut filosofi John Rawls pohjaa yhteiskunnalliset käsityksensä teoriaansa tietätämättömyyden verhosta. Ajatus sinänsä on yksinkertainen: Yhteiskunta on oikeudenmukainen silloin, kun se järjestetään niin, kuin sen järjestäisivät ihmiset, jotka olisivat täysin tietämättömiä omasta asemastaan yhteiskunnassa. Tietämättömyyden verhon tulisi siis vapauttaa ihmiset ahtaista yksilöllisistä tai ryhmäintresseistään ja sallia heidän katsoa kokonaisuutta. Kun he eivät tietäisi, millaisessa asemassa tulevat olemaan yhteiskunnassa, suunnittelisivat he sen niin, että vaikka joutuisivat huonoimpaan mahdolliseen asemaan, olisi heillä mahdollisimman hyvät olot.

Ajatus on sama, kuin kakun leikkamisessa: Jos leikatessaan kakkua ei tiedä minkä palan tulee saamaan, on järkevää leikata kaikki palat mahdollisimman saman kokoisiksi. Käytännössä tietämättömyyden verhon takana olevan ihmisen olisi pakko suunnitella yhteiskunta tasapuoliseksi. Ilman tietoa syntyykö hän aateliseksi vai plebeijiksi, hän ei hyväksyisi aatelisarvoja. Kun ei tietäisi syntyykö rikkaaseen, vai köyhään sukuun, säätäisi hän progressiivisen perintöveron. Hän voisi olla musta tai valkoinen, nainen tai mies, terve tai invalidi, joten hän suunnittelisi yhteiskunnan niin, ettei ketään voida sortaa.

Rawlsin ajatus on tietysti vain hypoteettinen. Emme voi irroittaa kaikkia maailman ihmisiä, nykyisiä ja tulevia, omaisuudestaan ja taidoistaan ja lähettää heitä vaikka Kuuhun mietiskelemään yhteiskunnan uutta järjestystä. Ja kuinka miljardit ihmiset sitten neuvottelisivat keskenään siitä, millainen on oikeudenmukainen tapa järjestää yhteiskunta, jos kukaan ei tietäisi itsestään edes sitä, millainen hän on, tai millaisia taitoja hänellä on? Onko Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria siis vain filosofinen norsunluutorni, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa?

Ei. Teorian vahvuus on juuri siinä, ettei sitä voi toteuttaa käytännössä, vaan se on yhteiskuntafilosofinen ajatusleikki. Ihminen voi sen avulla miettiä omia arvojaan ja asenteitaan ja kysyä itseltään ”Miksi haluan yhteiskunnan olevan tällainen? Haluaisinko samaa, jos olisin tietämättömyyden verhon takana?” Näin ihminen voi irroittautua kyvyistään esimerkiksi lääkärinä. Hän voi miettiä, miksi hänen tulisi saada suuri määrä rahaa, koska hänellä on lahjakkuus lääkäriksi ja toisen henkilön, jolla on lahjakkus vaikka sairaanhoitajaksi tai opettajaksi, tarvitsee pienemmän summan rahaa.

Pohtiessamme tietämättömyyden verhoa oikeudenmukaisuusteorian perustana joudumme kyseenalaistamaan myös ihmisen taidot hänen asemansa perustana. Oikeistolaiseen retoriikkaan kuuluu usein ajatus, että ihmisen itse ansaitsemat rahat kuuluvat hänelle itselleen. Tällä argumentilla vastustetaan muun muassa verotusta, tulonsiirtoja ja hyvinvointipalveluita. Tällainen ajattelu perustuu naiiviin, atomistiseen ja riittämättömään omaisuuskäsitykseen. Emme elä lockelaisessa utopiassa, jossa yksinäinen ihminen muuntaa kesyttämätöntä luontoa, jota on loputtomasti käytettävissä, omalla työllään omaisuudekseen.

Yhteiskuntamme ja taloutemme pohjautuvat pitkälle kehittyneeseen erikoistumiseen, jossa jokaisen työpanos on riippuvainen toisten työpanoksesta. Kenenkään omaisuus ei ole absoluuttisesti hänen omaansa, vaan perustuu aina myös toisten tekemisiin ja ponnisteluihin. Yrittäjä saa rahansa asiakkailtaan, jotka taas saavat ne omilta työnantajiltaan tai -tekijöiltään. Yrittäjä hyödyntää yhteiskunnallista infrastruktuuria myös esimerkiksi katuna, jota pitkin asiakkaat voivat tulla hänen yritykseensä, poliisina joka estää toista ”yrittäjää” ryöstämästä hänen firmaansa ja puhtaana ilmana, jota yrittäjä ja hänen asiakkaansa voivat hengittää.

Ihmisten yksilöllisten taitojen ja kykyjen vaikutus heidän asemaansa yhteiskunnassa ja tuloihinsa on myös mielenkiintoinen kysymys. Ihmisethän eivät ansaitse synnynnäisiä lahjakkuuksiaan sen enempää, kuin he ansaitsevat vaikka sukupuoltaan, ihonväriään, aatelisarvoa tai perintöä. Lahjakkuudet jakaantuvat ihmisille mielivaltaisesti. Jos toinen on synnynnäisesti lahjakas suunnittelemaan tietokoneohjelmia ja pystyy suunnittelemaan niitä niin, että hänen työnsä arvo on 20 euroa tunnilta, mutta toinen on vielä lahjakkaampi ja hänen tuottamiensa tietokoneohjelmien arvo on 40 euroa työtuntia kohti, ansaitseeko jälkimmäinen myös kaksi kertaa suuremmat tulot?

Yhteiskuntamme ei myöskään ole neutraali sen suhteen, millaisia taitoja se arvostaa. Nämä arvostukset muuttuvat yhteiskuntien mukana. Voinemme todeta, että tällä hetkellä yhteiskuntamme arvostaa esimerkiksi markkinointia suuresti, sillä sen osaajille maksetaan tuntuvia palkkoja ottaen huomioon, ettei markkinointi tuota mitään. Jos yhteiskunnassa arvostettaisi toisenlaisia taitoja ja toisenlaista osaamista, olisi tulonjakokin toinen. Voidaanko tulonsiirtojen oikeutusta nyt miettiä siitä näkökulmasta, että ne ovat korvausta heille, joiden taitoja emme tämän hetken yhteiskunnassa arvosta niin, että he voisivat olla yhteiskunnallisen tulonjaon kärkikastia?

Toinen erikoinen piirre taitojen ja tulonjaon suhteessa on viihdyttäjien ansiot. Pop-laulajille, urheilijoille tai näyttelijöille maksetaan kaiken käsityskyvyn ylittäviä summia. Ansionsa toki heillekin, mutteikö kohtuuden nimissä suurin osa näistä miljoonapalkkioista kuuluisi tärkeämpien ja tuottavampien töiden tekijöille? Kuten YUP laulaa Normaalien maihinnousu- levyllä olevalla kappaleellaan Kaikki on hyvin: ”Kuka sekoitti herrat ja narrit niin hyvin, ettei enää milloinkaan, toista toisesta erottamaan, kyennyt taikuri taitavinkaan?”

Kuvassa John Rawls

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

John Rawls: Oikeudenmukaisuusteoria
John Rawls: Political liberalism
Stephen Mulhall & Adam Swift: Liberals and Communitarians
Raymond Plant: Modern Political Thought
Robert Nozick: Anarchy, State & Utopia