Demokratian historia ei ole pelkkää voittokulkua edistysaskeleesta toiseen. Hallittavien tahtoon perustuva hallintatapa, johon esimerkiksi suomalaiset ovat tottuneet, on melkoinen kummallisuus tarkasteltaessa kaikkia ihmisyhteisöjä koko ihmiskunnan historian ajalta. Demokratialla on aina ollut vastavoimansa, jotka uskovat autoritaarisiin hallintatapoihin. Uudistuminen on demokratialle kohtalon kysymys: mikäli kansanvaltainen hallintatapa ei kykene vastaamaan uusiin haasteisiin, vaan jää paikalleen hykertelemään itsetyytyväisyydessään, se tullaan hylkäämään hyödyttömänä reliikkinä.
Vastaukset kysymykseen, mitä demokratia on, ovat loputtomat. Demokratian vahvuus onkin siinä, ettei sitä pystytä tunkemaan yhteen määritelmään, vaan se saa elinvoimaa erilaisista tavoista, joilla se määritellään ja ymmärretään. Tämän ominaisuuden toinen puoli on, että mikä tahansa yksittäinen demokratian hahmotustapa on riittämätön. Demokratiaa ei myöskään voida puolustaa, jollei sen monipuolisuutta tunnusteta.
Tyypillisesti demokratia voidaan ajatella demokraattisten instituutioiden, kuten yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, eduskunnan, oikeusvaltioperiaatteen ja parlamentaarisesti valvotun hallituksen kautta. Tällaiselta muodolliselta demokratialta voidaan kuitenkin vetää matto jalkojen alta, jollei sitä täydennetä mekanismeilla, jotka aktualisoivat kansalaiselle kuuluvan poliittisen vallan. Esimerkiksi kansalaisten mahdollisuus poliittisten päättäjien vaihtamiseen vaaleissa on aivan hyödytön, jos merkittävää valtaa todellisuudessa käyttävät kuitenkin suuryritysten omistajat. Vaaleista tulee lähinnä seremoniallinen tapahtuma, joka ei mitenkään vaikuta yhteisön elämään.
Kun yhteiskunnat 1700-luvulta lähtien kehittyivät maatalousyhteiskunnista teollisuusyhteiskunniksi, teollisuus pystyi tuottamaan suuria määriä materiaalisia hyödykkeitä tarviten paljon työvoimaa. Kun tämä työvoima oppi organisoitumaan ja vaatimaan teollisuuslaitosten omistajilta parempia palkkoja ja työoloja, se oli mukana demokratiaa vahvistavassa prosessissa. Taloudellista ja poliittista päätösvaltaa siirrettiin harvoilta tuotannollisen pääoman omistajilta suurelle määrälle työntekijöitä, jotka pystyivät käyttämään valtaansa ammattiyhdistysliikkeensä kautta. Näin työntekijät saivat edes tasavertaisemman aseman suhteessa työnantajiin.
Keskeinen poliittinen toimija teollisuusajan yhteiskunnassa oli siis proletaarinen teollisuustyöntekijä. Yhteiskunnallinen muutos on kuitenkin avannut uusia tapoja siirtää poliittista valtaa enemmistön ulottumattomiin. Markkinatalouteen perustuvassa maailman talousrakenteessa kuluttaja on kuningas – mutta lapsikuningas. Ainakin periaatteessa kaikki taloudellinen ja tuotannollinen toiminta maailmassa riippuu siitä, millaisiin tuotteisiin kuluttaja on valmis rahansa käyttämään. Valitettavasti maailman kuluttajat ovat kuitenkin hajanaisuudessaan helposti harhaan johdettavissa ja pitävät kulutuspäätöksillään tietämättään yllä tuotantotapoja, joita eivät hyväksy.
Vallankäyttöä harvalukuisten tuottajien ja kuluttajien suuren määrän välillä voitaisiin demokratisoida. Kuluttajat voisivat organisoitua omien etujensa ja arvojensa toteutumista valvovaksi kuluttajaliikkeeksi – vastaavalla tavalla kuin teollisuusyhteiskunnan työntekijät aikoinaan. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi tuotevastuun paranemista. Siinä missä yksittäistä kuluttajaa voidaan pompotella myyjän, valmistajan ja maahantuojan välillä loputtomasti, voisi yhtenäinen kuluttajaliike tarvittaessa julistaa suuren boikotin sellaisia tuotteita vastaan, joita ostaessaan kuluttaja ei saa rahoilleen vastinetta.
Kuluttajaliikkeen vaikutusmahdollisuudet eivät suinkaan rajautuisi tuotevastuun valvomiseen. Järjestäydyttyään kuluttajat voisivat vaatia tuottajilta esimerkiksi ihmisoikeuksien, ympäristön ja demokratian kannalta kestäviä tuotanto-olosuhteita. Olisi mahdollista vaatia selvitystä kaikista tuotteessa käytetyistä kemiallisista aineista ja niiden vaikutuksista ihmisen terveyteen ja ympäristöön. Kuluttajaliike voisi vaatia yrityksiltä minimipalkkoja työntekijöilleen ja rohkaista työntekijöitä osallistumaan demokraattiseen ja järjestölliseen toimintaan.
Hyvin järjestäytynyt kuluttajaliike voisi myös saavuttaa merkittävää vaikutusvaltaa ylikansallisessa politiikassa. Kuluttajaliike voisi uhata boikotilla valtioita, jotka rikkovat demokraattisia ja poliittisia osallistumisoikeuksia. Kuluttajat voisivat myös painostaa esimerkiksi aggressiivista ja sotaisaa valtiota, joka ei noudata kansainvälisiä sopimuksia. Jos 500 miljoonan jäsenen kuluttajaliitto uhkaisi tämän maan tuotteita boikotilla, jollei maan ulkopolitiikka muutu, jääräpäisimmänkin presidentin olisi pakko kuunnella. Viimeistään boikotista kärsivät, voittojaan menettävät yrittäjät saisivat hänet kuuntelemaan.
Kuluttajaliikkeen yhteistyö työväenliikkeen kanssa vaikuttaisi luontevalta, sillä molempien intresseissä on reilun pelin hengen tuominen talouselämään niin tuotannossa kuin kulutuksessakin. Näin kuluttajaliike olisi kehittämässä demokratiaa kosmopoliittisempaan suuntaan, sillä se antaisi kaikkien maiden kuluttajille suojaa kasvotonta, globaalia tuotanto- ja markkinointikoneistoa vastaan. Kuluttajaliikkeestä muodostuisi eräänlainen rautahansikas, jonka avulla kansalaiset voisivat varmistaa saavansa ne oikeudet, jotka heille on laissa säädetty.
Kirjoitus on julkaistu 9.2.2007 Pätkätyöläinen-lehdessä.
Lue uusin Pätkätyöläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti