Raja henkilökohtaisen valittamisen ja yhteiskunnallisen kritisoimisen välillä voi olla joskus epäselvä. Jotenkin uskallan kuitenkin epäillä, etten ole ainoa, joka on huomannut, että maailmassa pidetään melko paljon meteliä. Tuo meteli myös helposti ärsyttää ihmistä, varsinkin jos hän tulee miettineeksi, miten suuri osa siitä on aivan turhaa.
On ymmärrettävää, että esimerkiksi rakennustyömailla, sepelimurskaamoissa ja lentokentillä on meluisaa. Valitettavasti meteliä on sellaisissakin paikoissa, joissa sitä ei välttämättä tarvitsisi olla, kuten puistoissa tai uimarannoilla. Lisäksi meteli tunkee sellaisiinkin paikkoihin, joissa ihmiset mieluiten olisivat ainakin osan aikaa hiljaisuudessa, eli koteihin.
Meteliä olisi toki mahdollista ja helppoa hillitä samoin, kuin muitakin ihmisten välisestä kanssakäymisestä syntyviä ongelmia, lainsäädännöllä ja rajoituksilla. Mutta olisiko ongelma korjattavissa tai edes lievennettävissä markkinoiden avulla? Olisiko mahdollista esimerkiksi suunnitella kerrostalo niin, että äänieristykseen panostettaisi hyvän naapurisovun nimissä? Ovet eivät paukkuisi äänekkäästi vaikka yrittäisi, putket tai hissit eivät pitäisi ääntä, eikä taloon saisi edes tuoda tietyn tehokkuuden tason ylittäviä äänenvahvistimia tai kaiuttimia.
Nämä talot voisivat sijaita asuinalueella, jonka sisäisiä liikenneväyliä ei avattaisi moottoriliikenteelle. Sinne tultaisi esimerkiksi raitiovaunulla tai polkupyörällä ja pysäköintipaikka autoille olisi alueen reunamilla. Alueella voisi pärisyttää polttomoottoria vain poikkeustapauksessa, eikä sinne koskaan tuotaisi autoja, joiden ainoa käyttötarkoitus on ”musiikin” ”jumputtaminen” mahdollisimman lujalla. Lehdet haravoitaisi maasta, eikä niiden käsittelemiseen kuten mihinkään muuhunkaan käytettäisi metelöintikoneita.
Tällaisille asumisratkaisuille, kuten laajemminkin meteliä vähentäville teknisille ratkaisuille ja standardeille luulisi olevan kysyntää. Ilmeisesti markkinamekanismi ei toimi kovin hyvin, kun sellaisia ei ole näköpiirissä.
Hiljaisuuden resurssin reilu jakaminen liittyy tietysti positiivisten ja negatiivisten oikeuksien kysymyksiin. Miksi nyt annamme suuremman arvon yksittäisen ihmisen positiiviselle oikeudelle ajaa autonsa aivan talonsa viereen, kuin lukuisten oikeuksien negatiivisille oikeudelle nukkua kotonaan ilman meteliä? Miksi pitkäpartaisella ukkelilla on oikeus virittää moottoripyöränsä pitämään mahdollisimman kovaa ääntä, mutta tuhansilla ihmisillä ei ole oikeutta kävellä kadulla ilman perkeleellistä meteliä?
Hiljaisuudesta tietävät kertoa ainakin Suomen luonto ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Kuva on Vancouverin kaupungin urbaanin metelin selvityksestä
3 kommenttia:
Täytyy myöntää, että melkolailla samanlaisia ajatuksia on päässäni pyörinyt etenkin silloin kun on pitänyt mennä nukkumaan keskellä päivää. Tosin tämä ikävyys unohtuu kun seuraavan kerran pitää itse meteliä. Tietty meteli toki kuuluu asiaan kaupungissa, vaikka kai ne traktoritkin maaseudulla ääntä pitävät.
Taloyhtiöt voivat melko helposti rajoittaa moniakin toimintoja hallitsemallaan alueella, mutta kaikkea meteliä ei voida koskaan eliminoida. Joskus on pakko remontoida, lapset huutavat (ehkäpä joskus joku aikuinenkin) ja vähänkin vanhempi hissi kolisee. Omakotiasuminen ratkaisee melko tehokkaasti melupulmat, mutta sekään ei taida sopia kaikille, eikä etenkään suuremmissa kaupungeissa ole monelle edes mahdollista. Onko meidät siis tuomittu kestämään meteliä? Kaupunkien keskustoissa varmasti, mutta asuinalueet kyllä mukautuvat jos asukkaat niin haluavat, kyllä ne markkinat lopulta toimivat, etenkin kun ihmisillä alkaa olla halua sijoittaa hiljaisuuteen.
Tulin tänä aamuna 06:30 kotiin yövuorosta. Kävellessäni Väinönkatua ylöspäin katuja puhdistava harja-auto kulki parikymmentä metriä yhtä matkaa kanssani. Ääni oli aivan hirvittävä ja kotona huomasinkin toisen korvani vinkuvan vielä monta tuntia episodin jälkeen. Jos kaupungissa asuu, kaupungin melun kestäköön, mutta kyllä lievä kuulovaurio aina harmittaa. Varsinkin jos se tulisi noin arkisesta ilmiöstä.
Toinen ilmiö jonka huomaan aamuauringon noustessa, on valtava määrä oksennusta, tupakantumppeja ja särkyneitä laseja pitkin keskustan katuja. Siinä on ihmisten hauskanpidon jäljet! Joka yö ne on puhdistettava pois tai keskusta muuttuisi elinkevottomaksi. Antaa siis harjakoneiden jyllätä, mutta seuraavan kerran laitan korvatulpat päähän.
Kiitos kommenteista. Mukava huomata, etten ole yksin tämän mökäongelman kanssa
Tietynlainen meteli kuuluu tietysti elämään, kuten Eeron mainitsemat huutavat lapset. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että melko suuri osa meitä rassaavasta metelistä on turhaa ja olisi melko helposti vältettävissä. Esimerkiksi Heikin mainitseman harja-auton tarvitsisi ehkä jyristellä vain joka toinen yö, jos ihmiset voisivat olla roskaamatta niin paljon.
Hintamekanismi voisi olla hyvä tapa puuttua metelin ongelmaan. Jos ihmiset voisivat hinnoitella sietokykynsä metelin suhteen, jäisivät sellaiset metelit pitämättä, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Samalla muodostuisi myös taloudellinen kannustin suunnitella teknisiä välineitä hiljaisemmiksi.
Hintamekanismi ei kuitenkaan lähde liikkeelle itsestään. Sitä varten hiljaisuus pitäisi määritellä, laskea ja jakaa kansalaisten kesken. Sitten esimerkiksi kaupungissa liikkuva ajoneuvo maksaisi kaupungille maksun sen mukaan, kuinka paljon se aiheuttaa meteliä ja tämä hinta maksettaisi rahana kaupungin asukkaille. Remontti- tai siivousfirma maksaisi asuinalueen ihmisille rahaa sen mukaan, kuinka pitkän ajan ja kuinka kovaa meteliä se alueella pitää.
Yleensä poliittisen oikeiston kannattajat pitävät hintamekanismista, mutta karsastavat resurssien tasaista jakamista. Mitäs mieltä olisitte tästä ehdotuksestani meluongelman korjaamiseksi?
Lähetä kommentti