Sivut

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Ihmeellinen Saksa ja asevelvollisuus

Kävin piipahtamassa Saksassa hyvän ystäväni Saken luona, joka palaa tänään vaihto-opiskelustaan Baijerista. Kiitokset vain majoituksesta, matkaseurasta ja kärsivällisyydestä. Istuskellessamme Augsburgin Helsinki-baarissa kahvilla, tuumailimme, että Saksan ja Suomen poliittinen johto voisivat vaihtaa paikkoja hetkeksi. Molemmilla mailla olisi nimittäin paljon opittavaa toisiltaan. Tapa tehdä tietyt asiat huonosti tuntuu kuitenkin istuvan lujassa molemmissa maissa.

Paitsi että lainsäädännössä tupakoinnista julkisilla paikoilla, Saksa voisi ottaa suomalaisesta järjestelmästä oppia myös sosiaaliturvajärjestelmässään, tai laajemmin yhteiskuntapolitiikassaan. Jos suomalainen sosiaaliturva on tilkkutäkki, kuvaa saksalaista kenties paremmin kalaverkko, jossa reiät ovat melko suuria. Samanlaista universalismia, kuin mihin Suomessa on ainakin aiemmin pyritty, ei ole. Tätä kuvaa hyvin se, ettei Saksassa ole minimipalkkaa. Paitsi että tämä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia ja epävarmuutta, se on näennäisen paradoksaalisesti myös rasite taloudelliselle kehitykselle.


Katsokaamme esimerkiksi Berliiniä. Miksi Euroopan suurimman kansan pääkaupungin itäpuolelta löytyy yhä asuinalueita, jotka ovat samassa kunnossa kuin DDR:n aikaan? Koska asukkaiden palkat ovat niin surkeat, ettei heillä ole varaa kunnostaa talojaan tai maksaa uusien asuntojen vuokraa! Jos säännöllisestä työpaikasta jää verojen jälkeen käteen 400 euroa kuussa, ei se ole järin paljoa Berliinin kaltaisessa kaupungissa. Sama kulutuskysynnän ongelma vaivaa myös uusien yritysten ilmaantumista.

Puolestaan asia, jonka saksalainen on osannut järjestää hyvin, on joukkoliikenne. Vaikka auto on saksalaiselle rakas, ja autokanta esimerkiksi Münchenissä on komeaa, pääsee Saksassa kätevästi myös autoton paikasta toiseen. Pienilläkin paikkakunnilla kulkee vähintään raitiovaunut, suuremmissa kaupungeissa niiden lisäksi kaupunkijunat ja metrot, S- ja U-bahnit. Kepuko Suomessa siirtää kaikki liikennemäärärahat pikkupaikkakuntien kunnanisien kyläteiden leventämiseen, vai miten ihmeessä täällä voi olla niin vaikeaa kehittää toimivaa joukkoliikennettä? Ihmettelin saksalaista joukkoliikennettä myös edellistä matkaa kommentoidessani.

Myös elinkeinopolitiikka tuntuu Saksassa olevan aivan eri vaihteella, kuin Suomessa. Pieneltäkin asuinalueelta löytyy vireää elinkeinotoimintaa, kioskeja, ravintoloita, matkatoimistoja, pubeja, kirjakauppoja, kahviloita, videovuokraamoita... Suomessa asuinalueiden ostoskeskuksetkin on uhrattu automarkettien vuoksi, joten tyypillisesti suomalaisella asuinalueella on kauppa, kioski ja räkälä. Tältä pohjalta tuntuu omituiselta, että suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa pienyrittäjät äänestävät samaa puoluetta, kuin suurpääoman omistajat, vaikka näiden ryhmien elinkeinopoliittiset intressit ovat jyrkässä ristiriidassa.

Tällä hetkellä Saksassa käydään keskustelua yleiseen asevelvollisuuteen perustuvasta maanpuolustusopista luopumisesta. SPD on valmis liikkumaan kohti ammattiarmeijaa. Tämä ratkaisuu tuntuu suomalaisen rauhanystävän silmissä erikoiselta. Juuri Saksalla on ikäviä historiallisia kokemuksia siitä, kun armeija irtautuu kansalaisyhteiskunnasta ja siitä tulee valtio valtiossa. Asevelvollisuusarmeija on kansan armeija, joka pitää puolustusvoimat lähellä yhteiskuntaa. Tällaista armeijaa, johon kuuluu jokainen kansalainen, on huomattavasti vaikeampi oikeuttaa aggressiivisiin sotiin, kuin ammattisotilaista koostuvaa armeijaa. Mikäli siirtymää perustellaan pasifismilla, vaikuttaa se kovin erikoiselta pasifismilta.

Kuvissa ylhäällä Jukka Augsburgin Helsinki-baarissa
Keskellä pojat nauttimassa saksalaisesta joukkoliikenteestä
Alhaalla Kaiser Wilhelm Gedächtniskirche, aavemainen muistutus siitä, että sodat voivat mennä pieleenkin

4 kommenttia:

Pete kirjoitti...

Muutama täsmentävä kommentti. Ensinnäkään Suomessakaan ei ole vähimmäispalkkaa vaan ns. minimipalkat määritetään yleissitovissa työehtosopimuksissa. Aivan kaikki eivät niiden piirissä ole ja kohtuuttoman pieniä palkkoja esiintyy Suomessakin. Vaikka järjestäytymisaste onkin Saksassa selvästi pienempi ei työehtosopimusten kattavuudessa ole Suomeen juuri eroa. Ei myöskään palkkojen ostovoimassa, olen tosin kuullut arvioita että se on juuri Suomessa eurooppalaisittain kehnohko.

Olettaisin palkkojen riittämättämyyden johtuvan Saksassa ennen kaikkea osa-aikatyön yleisyydestä sekä pienipalkkaisten tuloja nostavien sosiaalietuuksien vähäisyydestä. Niiden kansalaisten, joilla ei ole sanottavaa työhistoriaa, sosiaaliturva on Saksassa heikko. Työansionsa vakuuttaneiden saksalaisten osalta se on taas keskimäärin parempi kuin Suomessa.

Saksan suurimpia ongelmia lienee se, että konservatiivinen yhden elättäjän malliin perustuva perhepolitiikka ja protektionistinen työpaikkojen suojaamiseen keskittyvä elinkeinopolitiikka on osoittautunut surkeaksi vastaamaan työelämässä ja perherakenteissa tapatuneisiin murroksiin.

Antti A kirjoitti...

Mitä olen käsittänyt, niin Saksassa ongelmana on ihan yksinkertaisesti se, että thüringeriläiselle parturille (josta on tullut käsite julkisessa keskustelussa) tai saksilaiselle siivoojalle saatetaan maksaa täypäiväisestä työstä 4e tunnissa. Demarien ja Vasemmiston (puolue) ajaessa minimipalkkaa, minimipalkasta odotellaan seuraavien vaalien ykkösteemoja, varsinkin kun demarit ovat paineessa vasemmalta.

Pete kirjoitti...

Tuossa suhteessa Suomi ei erotu mitenkään edukseen. Ilman asumistukea ja muita tulonsiirtoja ei kokoaikaisen siivoojan palkoilla pääkaupungissa eletä.

Meillä ei vaadita minipalkkaa vaan uskotaan ilmeisesti yhä ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoimaan. Välillä väläytellään myös sitä, että työvoimapula pakottaa nostamaan alimpia palkkoja mutta toistaiseksi halvemman työvoiman maista riittää reserviä tekemään töitä halvalla.

Der Gastgeber kirjoitti...

Hyvää tekemistä. Kiitoksia Jukalle vierailusta. Haluaisin vielä lisätä, että myös saksalaisen olutkulttuurin siirtämiseen Suomeen tulee tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota.