Keskustelu opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista ja asemasta yhteiskunnassa jää usein valitettavan ohueksi. Opiskelijaliikkeen sisällä käytävässä debatissa kaikki opiskelijan asemaa koskevat kysymykset saadaan redusoitua kysymykseen siitä, onko tärkeämpää korottaa opintorahaa vai kasvattaa tulorajoja. Yhteiskunnassa laajemmin taas opiskelijaliike näyttäytyy etujärjestönä muiden joukossa. Järjestö pyrkii hankkimaan jäsenistölleen etuja ja sen ulkopuoliset tahot puolestaan leimaavat opiskelijoiden vaatimukset ahneudeksi, eikä niitä yleisesti nähdä sen legitiimimpinä, kuin muidenkaan järjestöjen vaatimuksia.Kenties osittain heikkotasoista keskustelua opiskelijoiden asemasta selittää se, ettei opiskelijoiden asemaa oikein ymmärretä. Suomessa on turvattu tietty minimitoimeentulon taso, joka taataan kaikille kansalaisille. Kaikille kansalaisille. Paitsi opiskelijoille. Jos ihminen siis erehtyy opiskelemaan, mikä on oikeastaan Suomen ainoa mahdollisuus pärjätä globaaleilla markkinoilla, hänet sysätään käytännössä asemaan, johon Suomessa ei ole edes mahdollista joutua: Häneltä evätään yksiselitteinen oikeus minimitoimeentuloon, sillä opintotuki on tuota rahasummaa tuntuvasti pienempi.
Pois maailman parantaminen ja halpatyövoimaa yrityksille
Vallanpitäjille opiskelijat ovat vaarallisia. Vallanpitäjille olisi helpompaa, jos kaikki ihmiset tekisivät pakkotahtisesti kellokortilla mitattavaa työtä ja käyttäisivät vapaa-aikansa vallanpitäjien hyviksi toteamien viihdykkeiden kuluttamiseen. Opiskelijat eivät ole sidottuja säännöllisen työn aikatauluihin ja heillä on aikaa havainnoida maailmaa ja ajatella. Moni epäkohta huomataan ja keksitään parannusehdotuksia. Usein autoritaarisesti hallittujen maiden protestit ovat juuri opiskelijoiden mielenosoituksia.
Niinpä valtaeliitille on edullista estää opiskelijoiden liiallinen mietiskeleminen kurjistamalla heidän toimeentuloaan riittävästi, jotta he ovat pakotettuja opiskelujensa ohella tekemään työtä. Siinä unohtuu eliitin etuoikeuksien kritisointi, kun kansalainen pannaan juoksemaan yliopiston ja työpaikan väliä! Tällä tavalla porvarillinen eliitti lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kriittisen ajattelun tukahduttamisen lisäksi se tarjoaa yrityksille korkeakoulutettua, mutta nöyrää ja halpaa työvoimaa.
Epäilemättä joillain opiskelijoilla on mukavasti rahaa käytettävissään. Joillekin iskä pystyy ostamaan kaksion opiskelupaikkakunnalta ongelmitta. Varmasti pystytään tilastollisesti osoittamaan, että taloudellisen nousukauden seurauksena myös joillekin opiskelijoille on valunut rahaa epäsuorasti ja että keskimäärin opiskelijoilla on enemmän rahaa käytettävissään, kuin kymmenen vuotta sitten. Mutta tällaisessa tarkastelussa unohtuu yksilö. Opiskelijat eivät ole käyriä viraston seinällä, vaan ihmisiä.
Opiskelijakin on ihminen
Opintotuen summan pysyessä vakiona inflaatio tietysti vähentää sen reaaliarvoa jatkuvasti. Toisaalta kasvava elintaso tekee koko ajan opiskelijoista köyhempiä suhteessa muuhun yhteiskunnan. Kolmas tekijä, joka vaanii opiskelijan lompakkoa, on ideologinen konsumerismi. Se määrä kulutusta, jota pidetään sosiaalisena normina, kasvaa alituiseen. Opiskelijatkin elävät yhteiskunnassa, jossa vaatteet, puhelimet ja seurustelukumppanit on jatkuvasti lyhenevässä ajassa vaihdettava muodikkaampiin.
Opiskelijoiden toisen luokan kansalaisten asema ei olekaan mikään vähäpätöinen asia, joka olisi ihan kiva korjata. Jos vain suhdanteet suovat, markkinat sallivat, eikä rahoille keksitä parempaa käyttöä. Esimerkiksi Anna Kontulan tunnettu tutkimus osoittaa, että idästä tuleva prostituutio on Suomessa vähenemässä, mutta vastaavasti opiskelijaprostituutio kasvussa. Toiset maat lisäävät elintasoaan niin, etteivät heidän kansalaisensa joudu enää myymään itseään. Samaan aikaan Suomi ajaa omat opiskelijansa sellaiseen köyhyyteen, ettei heillä ole muita vaihtoehtoja, kuin itsensä myyminen. Mitä seuraavaksi? Oletetaanko opiskelijoiden alkavan myydä elimiään?
Vaihtoehto on olemassa
Asioiden ei tarvitsisi mennä niin huonoon suuntaan, kuin niitä nyt ajetaan. Opintotuki, kuten muutkin sosiaaliset tulonsiirrot voitaisi sitoa indekseihin. Kun tuet kiinnitettäisi osittain kuluttajahintaindeksiin, se tarkoittaisi, että tuen reaaliarvo säilyy. Toinen osa voitaisi sitoa yleistä ansion kehitystä kuvaavaan indeksiin, jolloin opiskelijoiden köyhtyminen suhteessa muuhun yhteiskuntaan ainakin hidastuisi.
Asiat voitaisi tehdä toisin. Asiat voitaisi tehdä niin, ettei kukaan joutuisi elättämään itseään myymällä ruumistaan tai kerjäämällä. Kyse on vain siitä, tahdommeko.
Kirjoitus on julkaistu Visio-lehdessä 26.9. 2007
11 kommenttia:
Opiskelijoiden saamat sosiaalituet ovat pienempiä kuin useimpien muiden ryhmien - totta. Niitä voitaisiin korottaa - totta. Ja sinivihreä hallitus tekeekin niin. Tapahtuu jopa, että korotetaan sekä opintorahaa että tulorajoja. Näin mahdollistetaan ahkerimmille omatoiminen lisäansioiden hankkiminen rehellisin ja laillisin keinoin nykyistä laajemmassa määrin. Ei onnistunut SDP:n hallituskauden aikana. Ymmärrän harmituksen.
Täsmennetään kuitenkin sen verran, että hallitus SUUNNITTELEE korotuksia. Tavallisista ihmisistä vieraantuneilla valtaregiimeillä on kummallinen taipumus kuvitella, että ihmisille riittää jo kuvitteellinenkin raha, ostaakot sillä sitten kaviaaria kaupasta...
Näiden suunnitelmien, joiden toteutuminen riippunee EK:n sallimuksesta, kohdentuminen eri opiskelijoille kertoo myös jotain mielenkiintoista poliittisen oikeiston ideologiasta. Opintorahaa aiotaan nostaa 15 % ja opintotuen tulorajoja 30 %. Tulorajojen nostoon vaaditaan tietty määrä rahaa, joka maksetaan työtä opintojensa ohessa tekeville opiskelijoille.
Toinen ratkaisu olisi ollut jakaa tämä raha tasaisesti kaikille opiskelijoille. Mutta oikeisto teki sinällään rehellisen ideologisen valinnan ja osoitti, kuinka paljon sitä kiinnostaa tasa-arvoisuus. Niille opiskelijoille, joilla jo nyt on suuret tulot, annetaan lisää. Ja heistä, joilla ei ole suuret tulot, ei ole niin väliäkään. Opiskelijoiden välisiä tuloeroja on kasvatettava vaikka hampaat irvessä.
Koko tämä keskustelu saattaa tosin olla turhaa. Sillä jos hallitus pitää opintotuen nostosta yhtä tiukasti kiinni, kuin kokoomus vaalilupauksestaan terveydenhoitoalan palkkojen suhteen, lasketaan opiskelijan tulojen nousu senteissä...
Riku Honkasalo kuvailee osuvasti demarien paniikkireaktiota uusimmassa Nykypäivässä:
"Nyt SDP:ssä on paniikkireaktiona päätetty lopullisesti hylätä maltillisen valtionhoitajapuolueen status. Uuden uljaan sosialidemokratian käyttövoima on pölhöpopulismi, ja keinoarsenaalina pikkuasioiden paisuttelu, matemaattiset sekä optiset harhat ynnä asioiden räksyttävä ulostuonti."
Ei siis voi muuta kuin todeta, että olet sinä Jukka hyvä puolueen pikku soturi. Joskus tosin olisi hyvä ajatella omilla aivoilla, vaikka silloin voikin huomata Heinäluomankin voivan olla väärässä.
En tiedä, kuinka osuva tuo Riku Honkasalon heitto on. Siinä ei esitetä minkäänlaisia perusteluita, todetaan vain asian olevan tietyllä tavalla. Siksi kuulostaa hieman nurinkuriselta, mikäli kirjoittaja tällaisella tekstillä syyttää sosialidemokraatteja räksyttämisestä.
Myös kommentoijan oma kontribuutio omilla aivoilla ajattelemisesta tuntuu menneen väärään osoitteeseen. Heinäluoma on useinkin väärässä ja tekee virheitä, kuten kaikki muutkin ihmiset. Sen esiinnostaminen ei vain tunnu uskottavalta sellaisen puolueen suusta, joka uskoo raivokkaan itsepäisesti vallitsevaan uusliberalistiseen markkinahegemoniaan ja näkee kaikki sen virheetkin johtuvana vain siitä, ettei markkinaistamista ole viety tarpeeksi pitkälle.
Vai mitä luulet, onko edes teoreettisesti mahdollista, että suuri ja mahtava kapitalismi tuottaa joskus huonon lopputuloksen, vai ovatko kaikki markkinamekanismin tuotokset jo määritelmällisesti oikein ja autuaita?
Tämän kirjoituksen pohjalta käynnistynyt keskustelu pystyi hetkessä ohittamaan kirjoituksen keskeisimmän sisällön ja siirtymään kansallisvaltiokeskeisen populismin hienoimpaan ilmentymään, kiistelyyn siitä kuka on antanut kenellekin ja kuinka paljon sekä toisaalta siihen, miten joku puolue omassa toiminnassaan eduskunnassa on kunnostautunut tai ollut kunnostautumatta.
Kerrassaan kiinnostavaa.
Kirjoituksen oivaltavimmat kohdat liittyivät ihmisten autonomiaan ja kykyyn harjoittaa kriittistä ajattelua. Materiaalinen puute ja yhteiskunnan valtarakenteet vaikuttavat kiistattomasti ihmisten vapauteen kehittää omaa identiteettiään. Erityisesti tämä on havaittavissa kehittyvissä maissa, joissa materiaalinen puute on kokonaisvaltaista ja yhteiskunnan rakenteet kehittymättömiä.
Mielenkiintoista on, että länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa voidaan nähdä hyvin samantyyppisiä ongelmia. Näissä yhteiskunnissa autonomiaa ei enemmistöjen kohdalla estä äärimmäinen köyhyys, vaan ennemminkin järjestelmän ideologiset valtarakenteet. Näiden rakenteiden haastamiseksi tarvitaan runsaasti kriittistä ajattelua. Jos ihmisellä ei koskaan elämänsä aikana ole mahdollisuutta syventyä tällaiseen työhön, myös tulokset jäävät vähäisiksi.
Se, että opintoetuudet ovat riittämättömät ja että opiskelijat joutuvat työskentelemään opiskelujensa aikana, on varmasti yksi ongelma. Ehkä kuitenkin olisi syytä kohdistaa arvostelu suoraan niihin ajatusmalleihin, jotka pakottavat ihmiset nöyrtymään järjestelmän vaatimusten edessä.
Valitettavasti ihmisten ajattelua ei ole mahdollista sitoa indeksiin.
Olen samaa mieltä Jussin kanssa. Vesala ja Tikka unohtivat hetkessä, mistä Jukka tässä oikein kirjoittaa.
Lisäksi ihmetyttää Tikan näkemys Jukasta puolueen pikku soturina, joka toistaa Heinäluoman sanomaa. Nähdäkseni Jukan kirjoituksessa nimenomaan kuulutetaan kritiikkiä kaikista rakenteista huolimatta. Se koskee siis kaikkia; niin SDP:tta, Kokoomusta kuin Jukkaa itseäkin. Missä ovat kokoomusopiskelijoiden maailmankaupan rakenteita arvostelevat pamfletit? Ehkä kokoomuslaista ”radikalismia” on vastustaa reilua kauppaa ja kutsua sitä kommunismiksi.
Minua ei kiinnosta ryhtyä mukaan kiistelyynne siitä kummat, demarit vai Kokoomus ovat halukkaampia korottamaan opintotukea.
Sen sijaan heittäisin kehään kysymyksen onko opintotukijärjestelmämme ylipäätään onnistunut ja mikä on sen legitimiteetti? Sitähän perustellaan tasa-arvolla. Sellaisen edistämisessä se on kyllä harvinaisen epäonnistunut etuus, sillä nykyisen opintotukijärjestelmämme olemassaoloaikana väestöryhmien väliset koulutuserot eivät ole kaventuneet juuri lainkaan.
Se että duunariperheistä mennään yliopistoon on tänä päivänä lähes yhtä harvinaista kuin 70-luvulla. Sitä että akateemisista perheistä mentäisiin ammatillisiin oppilaitoksiin ei tapahdu käytännöllisesti katsoen juuri lainkaan.
En ole esittämässä että opintotukijärjestelmä pitäisi muuttaa kokonaan lainamuotoiseksi tai muitakaan "heikennyksiä". Minusta pitää uskaltaa myös esittää kysymyksiä etuusjärjestelmien mielekkyydestä jos kerran ollaan kovasti yksimielisiä siitä että niihin pitää laittaa enemmän veroeuroja ja kiistellään vain siitä kuka laittaisi enemmän.
Nyt kommentoin Peten esittämään varsin yksinkertaisen epäloogista mutta valitettavan yleistä virhepäätelmää.
Se, että koulutuksen periytyvyys on (Suomessa) edelleen suhteellisen korkea ei aiheudu epäonnistuneesta opintotukijärjestelmästä. Samaa argumenttia käytetään myös maksutonta koulutusta vastaa väittämällä, että maksuton koulutus ei ole tasa-arvolla perusteltavissa, koska korkeakoulutuksen periytyvyys on edelleen korkealla tasolla.
Harvinaisen typeriä virhepäätelmiä molemmat!
Korkeakoulutukseen hakeutuminen ja korkean koulutustason arvostaminen on ensi sijassa kulttuurinen kysymys, johon vaikuttaa pitkälti asuinpaikka sekä opitut ja omaksutut asenteet ja arvot. Sukupolvien mittaisten toiminta- ja ajattelumallien muuttuminen kestää myös sukupolvia. Tätä muutosta, suuntaan tai toiseen, TUKEVAT sellaiset sosiaalietuudet kuten opintotuki.
Koulutuksen periytyvyyden vähentäminen on ensisijassa koulutus- ja sivistyspoliittinen kysymys, vasta sekundääristi sosiaalipoliittinen. Korkea koulutustaso sekä osaaminen, joka ilmeisesti on kaikkien hyväksymä tavoite, turvataan pitkän aikavälin koulutus- ja sivistypoliittisilla ratkaisuilla, joihin mielestäni ei kuulu korkeakoulukentän, kouluverkon tai korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän laskeminen.
T. Blogiin sattunut sivullinen
Ja minä taas kommentoin tuota kommenttia. En suinkaan ole väittänyt että koulutuksen periytyvyys johtuisi opintotukijärjestelmästä. Väitin että opintotukijärjestelmä ei ole onnistunut tasoittamaan eroja väestöryhmien välillä. Olen oikeastaan sivullisen kanssa samaa mieltä kaikesta mitä hän juuri esitti.
Opintotukijärjestelmää perustellaan varsin yleisesti mahdollisuuksien tasa-arvolla. Kuinka kestävä kyseinen perustelu on jos mahdollisuudet eivät kuitenkaan realisoidu? Halusin vain laajentaa näkökulmaa juuri siten kuin sivullinen huomauttaa. Jos oikeasti halutaan edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa tulisi opiskelijaliikkeessä puhua paljon muistakin ja laajemmista kysymyksistä kuin opintotuesta.
Sen korottaminen on toki ihan relevantti etujärjestötavoite eikä siinä sinänsä ole mitään kritisoitavaa.
Heh, kiva nähdä että joku tosiaan pyörtää sanomisiaan ja muuttaa mielipidettään.Erittäin kunnioitettavaa politiikassa. En voi oikein muuten tulkita Peten kommentointia.
T. Edelleen sivullinen ja blogiin sattunut
No jos haluat tuollaisen tulkinnan tehdä niin siitä vaan.
Itse en ymmärtääkseni kyllä ole mukana politiikassa vaan seuraan sitä. Ellei puolueen jäsenmaksun maksaminen kaksi kertaa vuodessa tarkoita sitä, että on sitten mukana politiikassa.
Lähetä kommentti