Sivut

perjantai 16. marraskuuta 2007

Alistuksen lyhyt historia


Pitkään kestäneen luonnonvalinnan seurauksena ovat elämänmuodot planeetallamme kehittyneet sellaisiksi, kuin ne nyt ovat. Ihminen on edennyt kehityksessään seuraavalle asteella, jossa se ei enää kehity kohti alituisesti parempaa elämää vain yksilönä, vaan ihmisyhteisön kehittyminen on jopa merkittävämpi prosessi, kuin yksilöllinen. Ihmisen on yksilönä mahdotonta kehittyä, ilman että hänen yhteisönsä kehittyy.

Kun yksilö ja yhteisö kehittyvät käsi kädessä, on ihminen kohdannut uuden evolutionaarisen ympäristön. Ihmiskunnan historiaa voidaan tulkita tätä taustaa vasten pyrkimyksenä alati laajemaan vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen, mutta myös jatkuvina romahduksina takaisin paitsi yhteiskunnallisen sorron, myös yksilöllisen onnettomuuden tilaan. Ja kuten ihmisyksilö tapaa luopua uskosta omaan kehitykseensä kohdatessaan vastoinkäymisiä, tapaavat ihmisyhteisöt luopua uskostaan yhteisöllisyyteen vain siksi, että ovat itse muovanneet yhteisönsä huonosti.

Aina silloin tällöin joku valistunut ihmisyksilö tai ryhmä yksilöitä on käsittänyt yhteisönsä epäkohdat ja pyrkinyt tekemään uudistuksia. Ja aivan yhtä usein nämä uudistukset ovat kohdanneet vastarintaa, sillä ne ovat järkyttäneet aikaisemman etuoikeutetun yhteisön sisäisen ryhmän asemaa. Näin ihmiskunta on käynyt koko olemassaolonsa ajan kamppailua, jossa yhtenä osapuolena ovat olleet eteenpäin katsovat ja alistavia rakenteita purkavat ryhmät ja toisena vanhoihin järjestelmiin ja etuoikeuksiin tukeutuneet konservatiivit.

Kenties absolutismia ja feodalismia kritisoineet ja vastustaneet ajatukset, jotka realisoituvat vallankumoukseksi Ranskassa 1789, ilmentävät tätä kehää parhaiten. Valistuksen filosofian innoittamina vaurastuva porvaristo alkoi käsittää oman merkityksensä silloisen järjestelmän taloudelle ja kyseenalaistaa aateliston perimykseen perustuvan ylivallan. ”Miksi me teemme kaikki työt, mutta aateliset ottavat rahat ja vallan?” kysyivät porvarit hävittäessään Bastiljin. Liberalismi aatteena syntyi tähän historialliseen kehitysvaiheeseen: Sen tuli turvata yksilöiden oikeudet vallanpitäjän mielivallalta.

Vaan mihin porvaristo käyttikään saavuttamaansa valtaa ja liberalismia? Uuden vastaavan, joskin vaikeammin hahmotettavan ja siksi vaikeammin kritisoitavan sortokoneiston, kapitalismin muodostamiseen. (Joonatan Virtanen kirjoittaa osuvasti porvarillisen ajattelun ja valistuksen suhteesta täällä) Kuten feodaaliruhtinaat olivat sortaneet porvareita ja vieneet heidän työnsä hedelmät heiltä keskiaikaisen yhteiskuntajärjestelmän provinsseissa, samoin porvarit sortivat työläisiä ja veivät heidän työnsä hedelmät industriaaliyhteiskunnan yrityksissä. Ja kuten ruhtinas vaati absoluuttista päätösvaltaa hallitsemassaan läänityksessä, vaati ja vaatii porvari absoluuttista päätösvaltaa omistamassaan yrityksessään.

Älyllinen ja periaatteellinen ristiriita näiden vaatimusten ja liberalismin välillä on ilmeinen, mutta se ei häiritse yksilönvapauksiin vetoavaa porvaria.

Marxilainen yhteiskuntafilosofia puolestaan puuttui teollisuusyhteiskunnan ongelmiin ja pyrki tarjoamaan emansipatorisen pakotien. Se ei estänyt toisia ihmisiä rakentamasta hänen nimissään Neuvostoliittona tunnettua sortokoneistoa. Ja entäs kristinusko sitten? Eikö Jeesuksen ydinsanoma ollut nimenomaan lieventää oman aikansa uskonnon kaapuun pukeutunutta alistusta? Ja eikö hänen nimissään rakennettu laajempi, vahvempi, totalitaarisempi ja autokraattisempia sortokoneisto, kuin ihmiskunta oli koskaan aiemmin nähnyt?

Pyrin kirjoittamaan ihmiskunnan ongelmallisesta suhteesta sortoon pian laajemmin

10 kommenttia:

Antti Vesala kirjoitti...

Muutama asiavirhe vaatii korjaamista.

Ensinnäkään liberalismi ei suinkaan syntynyt Ranskan vallankumouksessa, sen oppihistoria voidaan paljon perustellummin vetää jo uskonpuhdistuksesta tai jopa Magna Cartasta, mutta viimeistään 1600-luvulta lähtien voi aivan hyvin puhua jo melko kypsästä aatteesta, riippumatta siitä, millä nimitysksellä sitä onkin kutsuttu.

Englantilainen republikanismi ja whig-aate sisältävät pääosan niistä aineksista, joista liberalismin sisältö tuli muodostumaan. Monessa mielessä vallankumous ja siitä seurannut jakobinismi ovat liberalististen periaatteiden kanssa täysin vastakkaisia. Isossa-Britanniassa periaate hallittujen suojaamisesta hallitsijoiden mielivallalta oli ollut voimassa pitkään ennen Ranskan vallankumousta.

Porvaristo ei myöskään luonut kapitalismia Ranskan vallankumouksen jälkeen, vaan yksityisomistukseen ja erillistä kirjanpitoa harjoittaviin yrityksiin perustuva talousjärjestelmä on kehittynyt jo 1400-luvulla Italian kaupunkivaltioissa. Niin sanottu "kapitalismi", sellaisena kuin se halutaan ymmärtää teollisen vallankumouksen seurauksena, ei sekään syntynyt Ranskassa. Päin vastoin: Ranska oli suursti huolissaan siitä, ettei maassa ollut läheskään riittävästi "kapitalismia". Ranska pyrki monenlaisin ja suurimittaisin ponnisteluin matkimaan Englantia ja mm. teollisuusvakoilun avulla ottamaan sen etumatkaa kiinni, heikohkolla menestyksellä.

Marxin ajatuksista täytyy huomauttaa, että hän nimenomaan propagoi väkivaltaista vallankumousta eikä voinut hyväksyä maltillisempien sosialistien tai liberaalien (kyllä vain), saati konservatiivien (kyllä vain!) pyrkimyksiä parantaa työväestön oloja vähittäisillä uudistuksilla. Marxin ennustukset menivät pääosin mönkään, ja hänen talousteorioidensa kulmakivenä ollut omituinen työnarvoteoriakin vedettiin vessasta alas jo 1800-luvulla.

Ristiriitojen "ilmeisyys" puolestaan on taas kerran kirjoittajan omassa mielikuvituksessa, enkä lähde niitä tässä enempää kommentoimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Yritätkö sinä Vesala kiistää porvariston ja kapitalismin yhteyden kokonaan?

Pete kirjoitti...

Karl Marx ilmoitti viimeiseen hengenvetoonsa asti olevansa kommunisti ja vastusti jyrkästi reformistista sosiaalidemokratiaa. Itse näkisin hyvinvointivaltioon ja sosiaaliseen markkinatalouteen nojaavan sosialidemokratian juuria enemmän klassisessa liberalismissa ja kristillisessa etiikassa kuin marxilaisessa luokkataisteluopissa.

Antti Vesala kirjoitti...

Anonyymille kommentoin: En missään tapauksessa yritä kiistää tuota yhteyttä. Jos luetun ymmärtäminen ei tuota vaikeuksia, voit itse todeta tuosta taaempaa, että kiistän vain virhetulkinnan, jonka mukaan "porvaristo" olisi keksinyt "kapitalismin" Ranskan vallankumouksen jälkeen.

Joonatan Virtanen kirjoitti...

Älä anna älyllisen otteen löystyä, Antti! Tiedät oikein hyvin että väitteet jonkin poliittisen taloustieteen teorian "omituisuudesta" tai sen "vessasta vetäminen" ovat normatiivisia ja poliittisia kysymyksiä, ts. niistä ei voi väittää vakavan korrespondenssitotuuden mielessä noin, ellei halua vain veistellä ärsytyksiä. Puolusta mielummin sisällöllisillä argumenteilla jotain vaihtoehtoista arvoteoriaa Marxia vastaan. Vihdoin ja viimein kuulisin mielelläni sinulta rakentavia, retoriikan riisumaan pyrkiviä sisällöllisiä väitteitä. Muu huutelu ei saa mitään mielekästä aikaan.

Antin tarkistukset liberalismin aatehistoriaan ovat mielestäni jokseenkin paikallaan. V. 1789 vallankumous ei ollut yksiselitteisesti "porvariston" vallankumous vaan useiden etu- ja aatetekijöiden risteymä, jossa nk. porvarilliset aatteelliset muutospaineet näyttelivät keskeistä, mutteivät suinkaan ainutta merkittävää osaa. Mitä Marxiin tulee, hänen käytännön toimintasuositustensa ydin ei ole hänen tuotantonsa moniselitteisyyden vuoksi avattavissa yhdellä lauseella, vaan siitä ollaan käyty raskasta tulkinnallista ja näin ollen poliittista kamppailua hänen kuolemastaan lähtien. Suosittelen lähempää tutustumista, täältä voi aloittaa.

Petelle: kuinka hyvin tunnet esim. Forssan ohjelmaa? Minun nähdäkseni jos otetaan klassinen liberalismi ja kristillinen etiikka, meillä ei ole vielä mitään sosialidemokratiaa edes etäisesti muistuttavaa. Ellemme halua leikkiä Kokoomusta SDP:n nimellä.

Pete kirjoitti...

Varsin hyvin uskoisin Forssan ohjelman tuntevani. Se oli mielestäni puhtaan pragmaattinen silloisiin yhetiskunnallisiin ongelmiin käytännön reformeja hakenut ohjelma. Kaukana vallankumouksellisuudesta.

Antti Vesala kirjoitti...

Marxin taloustieteellinen oppi perustui puutteelliseen, yksinkertaistavaan ja subjektiiviset arvostukset täysin unohtavaan työnarvoteoriaan, ja lisäksi siinä ei ollut mitään roolia esimerkiksi yrittäjyydelle (tietenkään, koska yrittäjyys perustuu yksityiseen omistamiseen).

Marxilainen taloustiede ei kestänyt alun pitäenkään mitään kunnon kritiikkiä, ja se säilyi 1900-luvun ajan hengissä melkeinpä yksinomaan siksi, että Neuvostoliitossa oltiin noudattavinaan Marxin oppeja ja ne näyttivät ulospäin jopa toimivan käytännössä esimerkiksi tuotantotilastojen laajamittaisen väärentämisen ansiosta. Todellisuudessa Neuvostoliiton talous pysyi jotenkin elinkelpoisena niinkin pitkään kuin pysyi siksi, että virallisen talouden ulkopuolella toimi harmaa talous ja musta pörssi, joiden kautta ihmiset kykenivät hankkimaan tarvitsemansa hyödykkeet.

Jos joku provosoituu siitä, että käytän noista varsin riidattomista tosiasioista värikästä termiä "vessasta vetäminen", vika ei liene minun. Marxia vastaan ei tarvitse puolustaa mitään vaihtoehtoista talousteoriaa, koska Marxin teoria itsessään ei ole koskaan päässyt "vaihtoehtoisuuden" tilastaan valtavirraksi. Syyt ovat mm. nuo edellä kuvatut, eli jo 1800-luvulla esitetty teoreettinen kritiikki (esim. E.R. von Böhm-Bawerk) sekä käytännön testi maailman suurimmassa taloustieteen laboratoriossa eli Neuvostoliitossa.

Monista 1800-luvun sosialismin haarakkeista marxilaisuus omi itselleen nimityksen "tieteellinen sosialismi", mikä ehkä osaltaan selittää sen suosiota niin sanotun älymystön keskuudessa.

Joonatan Virtanen kirjoitti...

Marx oli poliittisen taloustieteen arvostelija eikä suunnitelmatalouden teoreetikko. Neuvostoliiton taloushistoria ei mene de facto Marxin tuotannon piikkiin sen enempää kuin 1900-luvun länsitalous kenenkään liberalismin klassikon piikkiin. Työnarvoteoriassa tai sen kritiikissä poliittinen taloustiede on poliittista par excellence, eli olemme jälleen arvopositioissa. Minusta Marxin tunnistama ja tuomitsema tavarafetissaatio ylittää subjektiivisten arvostusten ongelman; tuomitsen eettisesti kaikkien ihmistoimijoiden yritykset välineellis-esineellistää toisia toimijoita taloudessa. Oikeudenmukaisuuden periaatteen nojalla ihmisten yhteisön ei tule sallia tällaista vapautta syövää vapautta kellekään jäsenistään. Näin ollen olemme vapauskäsityskeskustelussa jälleen kerran.

Forssan ohjelmasta: lainaan nyt pitkiä pätkiä, mutta koen tarpeelliseksi nostaa ne kaikkien keskustelijoiden suoraan tarkasteltaviksi, jolloin kunkin omien tulkinnallisten johtopäätösten teko helpottuu.

"Syvimpänä syynä kaikkialla huomattavaan kansojen työtätekeväin kerrosten sorronalaiseen asemaan eivät ole yksityiset valtiolliset laitokset, vaan se koko yhteiskunnallisen elämän perustuksena oleva ja oloja täydellisesti vallitseva tosiasia, että tuotannonvälikappaleiden omistaminen on tullut yksien yksinoikeudeksi. Samalla kuin taloudellinen kehitys on erottanut työvoiman omistajat, työväenluokan, tuotannon välikappaleista, on se saanut heidät mitä raskaimpaan riippuvaisuuteen tuotannonvälikappaleiden omistajista - niihin luettuina maan suurtilojen omistajat ja kapitalistiluokka - joiden valtiollisen ja taloudellisen vallan ilmestymismuotona nykyinen luokkayhteiskunta on."

"Yksityistuotannon syrjäyttäminen tekee yksityisomistuksenkin tarpeettomaksi ja vahingolliseksi, samalla kuin kehitys luo välttämättömät henkiset ja aineelliset edellytykset uusille yhteistuotantomuodoille, joiden perustuksena on, että yhteiskunta omistaa tuotannon välikappaleet. Samassa kohoaa köyhälistö itsetietoiseksi siitä, että sen täytyy kannattaa ja jouduttaa tätä kehitystä ja että tuotannon välikappalten siirtymisen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi tulee olla sen päämääränä, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi. Ainoastaan luokkatietoisuuteen herännyt ja luokkataisteluun järjestynyt köyhälistö voi olla tämän välttämättömänä kehityksen kannattajana. Köyhälistön järjestäminen, sen kohottaminen tajuamaan asemansa ja tehtävänsä, sen tekeminen henkisesti ja aineellisesti taistelukykyiseksi on siis sosialidemokraattisen puolueen Suomessa varsinaisena ohjelmana, jonka toteuttamiseksi se käyttää kaikkia tarkoituksenmukaisia ja kansan luonnollista oikeudentunnetta vastaavia keinoja."


Teksti puhuu puolestaan. Tässä on kiistatta kyse vahvasti marxilaiseen poliittisen taloustieteen kritiikkiin nojaavasta periaateohjelmasta. Huomatkaa, että jyrkistä vaatimuksista huolimatta väkivaltaisesta vallankumouksesta ei puhuta mitään. Sosialidemokratian aatehistoriasta (eikä minun nähdäkseni aatetulevaisuudestakaan) ei saa Marxia kirjoitettua ulos ilman tarkoituksenmukaista epärehellisyyttä.

Pete kirjoitti...

Öh, ainakaan minä en kiistä Marxin merkitystä sosialidemokratian aatehistorialle. Ensimmäisellä kommentillani viittasin moderniin pohjoismaiseen sosialidemokratiaan - nimitettäköön sitä vaikka hyvinvointivaltiososialidemokratiaksi - sen kanssa nähdäkseni Marxin luokkataisteluopeilla on aika vähän tekemistä.

Forssan ohjelma oli oman aikansa ohjelma ja siinä oli mukana sosialisointavoitteita kuten muidenkin silloisten työväenpuolueiden ohjelmissa. Minusta Forssan ohjelmassa merkittävämpiä olivat tavoitteet jotka liittyivät sosiaalivakutukseen, työsuojeluun ja työntekijöiden oikeuksiin sekä julkisiin palveluihin. Ne olivat selkeästi reformistisia ja radikaalimpi osa työväenliikkeestä (myös Marx itse) tuomitsi sen tyyppisen tavoitteenastetannan kapitalismia uusintavana luokkasopuiluna.

Joonatan Virtanen kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että reformistinen sosialidemokratia on eri käytännön toimintasuositusten positiossa kuin luokkataisteluoppi, vaikka niiden analyysipohja onkin jaettu Marxin tuotannossa. Sosialidemokratia kehkeytyi marxilaisessa työväenliikkeessa Toisessa internationaalissa. On kuitenkin täysin tulkintakysymys, voiko Marx anakronistisesti tuomita sosialidemokratian haudastaan, vaikka mainittu johtopäätös vaikuttaisikin ilmeiseltä. Minun mielestäni Marxin tuotannolla voi olla huomattavasti annettavaa sosialidemokratian edistysprosessille, eikä ainoastaan hänen, vaan koko 1800-1900 -lukujen vasemmistolaisen kehityskulun ja keskustelun reasessointi on tarpeen.