Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Tervetuloa Euroopan unioniin, Kanada!












Kylmän sodan projektina alkanut eurooppalainen integraatio on huomannut olevansa vaikeassa paikassa vuodesta 1989 alkaneen vallankumousten sarjan jälkeen, joka kaatoi itäisen Euroopan ja sitten itsensä Neuvostoliiton kommunismin. Ideologista ongelmaa tässä ei ole ollut. Eurooppalaiselle yhteisölle oli ominaista määrittää itsensä kultaisena keskitienä, joka luo oman linjansa yhtäältä amerikkalaisen liberaalikapitalismin ja toisaalta totalitaristisen valtiokommunismin väliin.

Epävarmuutta aiheutti pikemminkin Neuvostoliiton rautakouran irtoaminen Itä-Euroopasta, sillä se oli stabiloinut tuon alueen geopoliittisessa mielessä siten, ettei laajentuminen itään ollut oleellinen kysymys. Raja oli vedetty, selkeästi määritetty, eikä sitä missään tapauksessa käynyt ylittäminen. Nyt Eurooppa huomaa olevansa uudessa tilanteessa, jossa raja itään on auki periaatteessa hyvinkin kauas. Balkanin maat epäilemättä kuuluvat Eurooppaan ja niillä on geopoliittinen oikeus tulla Euroopan unionin jäseniksi, kunhan ne täyttävät Kööpenhaminan kriteerit. Mutta entä Turkki? Entä Israel, Moldova tai Georgia?

Grönlanti on maantieteellisesti selvästi lähempänä Pohjois-Amerikkaa kuin Eurooppaa, mutta se kuului silti vuoteen 1985 Euroopan unionia edeltäneeseen EEC:hen ja kuuluu yhä Pohjoismaiden neuvostoon. Myös Kanada vaikuttaa melko eurooppalaiselta yhteiskunnalta, erityisesti kun sitä verrataan Yhdysvaltoihin. Onko mitään muuta syytä, mikseivät Kanada ja Grönlanti kuuluisi Euroopan unioniin, kuin parantuvien kommunikaatioyhteyksien jatkuvasti pienentämä Atlantti?

Euroopan länsirajan ohella tarkempi tarkastelu osoittaa myös Euroopan etelärajan, joka tavallisesti on ymmärretty Välimereksi, ongelmalliseksi. Marokon jäsenhakemus Euroopan unioniin evättiin 1986 vedoten siihen, ettei Marokko ole Eurooppaa. Oliko tämä peruste oikeutettu? Eikö Eurooppa ole vuosisatoja ymmärretty Välimerta ympäröiväksi alueeksi, Pohjois-Afrikka mukaan lukien? Toisaalta nykyisen eurooppalaisen integraation alkuvaiheessa diktaattorien hallitsemat Portugali, Espanja ja Kreikka niputettiin samaan kategoriaan Välimeren maiden kanssa, joita ei pidetty yhteensopivina eurooppalaisen demokratian kanssa.

Koska Euroopan unionin potentiaalisen laajentumisen rajojen hakeminen puhtaan maantieteellisesti on ongelmallista kaikkiin ilmansuuntiin, voi eurooppalaisuuden määrittäminen arvojen pohjalta olla hedelmällisempää. Miksei Euroopan unionin jäsenyys voisi olla avoin kaikille niille maille ja kansoille, jotka jakavat yhteiset eurooppalaiset arvot ja elävät yhteiskunnissaan niiden mukaan?

Jos EU vapautuisi maantieteellisistä pidäkkeistä, sen tulisi myös muokata toimintatapojaan pystyäkseen yhä toimimaan tehokkaasti. Jäsenvaltioiden eriaikainen eteneminen erilaisilla integraation sektoreilla tulisi tehdä nykyistä helpommaksi. Jo nyt osa EU-maista käyttää yhteisvaluuttaa ja osa ei, osa kuuluu Schengen-sopimukseen ja osa ei. Vastaavasti euroa käytetään myös unionin ulkopuolella ja Schengeniin kuuluu maita, jotka eivät kuulu unioniin. Mikä estäisi luomasta halukkaiden maiden koalitiota, joka ottaisi muita ripeämpiä askeleita energian säästämisessä? Tai julkisten palveluiden parantamiseen panostavaa koalitiota? Tai työhyvinvoinnista huolestunutta maaryhmää?

Mikäli eurooppalaisista arvoista tahdotaan tehdä todella globaaleja, on niitä ilmentävän Euroopan unionin unohdettava maantieteelliset rajat ja pyrittävä olemaan aidosti kosmopoliittinen organisaatio. Euroopalla on annettavaa kaikille maailman ihmisille. Euroopan on tarjottava eväitään koko ihmiskunnalle auttaakseen sitä lähes loputtoman pitkällä matkallaan kohti onnellisuutta ja hyvinvointia.

Kirjoitus on julkaistu Lippu-lehdessä 1/2008

3 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Raikas kirjoitus.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä kanadalaiset tuumivat ehdotuksestasi. Uskoisin, että Yhdysvalloilla olisi myös jokin kanta pohjoisen naapurinsa Eurooppa-integraatioon. Toisaalta naapurien mielipiteet eivät ole ennenkään estäneet suvereenien valtioiden kaikkia toimia.

Mitäs olet Jukka sitten mieltä EU:n suhteista Afrikkaan? Pitäisikö EU:n kosiskella Pohjois-Afrikan maita unionin jäseniksi? Epäilemättä näillä mailla on toki erilainen historia ja kulttuuri Kanadaan verrattuna. Entä kuinka paljon EU:n kannattaa yleensäkään laajentua?

Jukka Torikka kirjoitti...

Kiitos kommentista ja kysymyksistä

Toki kanadalaisilta täytyisi mielipidettä kysyä, ennen kuin vanhat siirtomaaisännät alkavat taas asioista päättää heidän puolestaan. Yhdysvalloilla varmasti olisi myös mielipide naapurinsa jäsenyyteen Euroopan unionissa, olihan Venäjälläkin omien naapurimaidensa.

Käsittääkseni EU:n ja Quebecin provinssin välillä on nyt jo solmittu esimerkiksi sopimus terveydenhuollosta toisen sopimusosapuolen kansalaisten osalta. Tällainen yhteistyö on tietysti eri asia kuin formaali jäsenyyshakemus, mutta osoittaa sen, että yhteinen sävel on mahdollista ja mielekästä löytää Atlantin yli.

EU:n suhteiden hoitaminen Afrikkaan päin kysymyksenä siitä, tulisiko Afrikan maiden liittyä unionin jäseniksi johtaa kovin epärakentavaan keskusteluun siitä, mikä on "Eurooppaa" ja mikä ei. Sen sijaan Afrikan maita voitaisi kohdella samoin kuin vaikkapa Baltian maita, eli luvata demokratisoitumisen ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen vastapainoksi vapaata pääsyä eurooppalaisille markkinoille.

Jussi Ahokas kirjoitti...

Älä nyt tähän lopeta.