Sivut

torstai 3. huhtikuuta 2008

Polaarin valtaus


Jyväskylässä vallattiin kuun ensimmäinen päivä yliopiston kampusalueella tyhjillään oleva rakennus, Polaari. Valtaajiksi julistautunut Autonominen tiedekunta- ryhmä puolusti valtausta vaatimalla avointa kaupunkitilaa, jossa voidaan järjestää omaehtoista nuoriso- ja opintotoimintaa. Rakennuksen omistavan Senaatti-kiinteistöt Oy:n pyynnöstä poliisi kuitenkin poisti valtaajat talosta seuraavan päivän iltana, eli eilen.

Valtaajien esittämät argumentit ovat ymmärrettäviä ja tavoitteet kannatettavia. On totta, että Jyväskylästä kuten melko monesta muustakin kaupungista puuttuu epäkaupallista tilaa, jossa ihmiset voisivat omaehtoisesti harjoittaa mielensä mukaista vapaa-ajan toimintaa. Kahviloita, harrastuspaikkoja sun muita on kyllä, mutta näissä oleskelu ja esimerkiksi ystävien tapaaminen perustuu asiakkuuteen.

Ennen kuin ehdin tarkemmin jututtamaan valtauksessa mukana olleita kavereita, olen valtauksen käytännön toimenpiteiden tarkastelussa melko hataralla pohjalla. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei vallatussa rakennuksessa järjestetty esimerkiksi opintopiiriä gramscilaisen hegemonian käsitteen käyttökelpoisuudesta nykyisessä kaupunkisuunnittelussa, vaan keskityttiin sanotaanko vapaamuotoisempaan toimintaan. Melko monien voi olla vaikea nähdä, kuinka tussilla seinään piirtäminen on niin hienoa kulttuuritoimintaa, että sillä voi legitimoida talon valtaamisen.

Vaikka valtauksen provokaatiota voidaan pitää keskustelunavauksena kaupunkisuunnittelusta, epäilen silti, aiheuttiko se enemmän hyötyä vai haittaa sen tavoitteen edistämiseksi, että kaupunkeihin suunniteltaisi enemmän epäkaupallista oleskelutilaa. Vaikka parlamentarismin kriitikot vetoavat järjestelmän sisäisiin portinvartijoihin, jotka estävät tietyistä ennakko-oletuksista poikkeavien asioiden tulon politiikan agendalle, uskon yhä henkilökohtaisesti enemmän parlamentaariseen vaikuttamisen tapaan. Uskon, että syksyn kunnallisvaaleilla on suurempi merkitys avoimien kulttuuri- ja opintotilojen syntymiseen, kuin talojen valtaamisella.

4 kommenttia:

Antti Vesala kirjoitti...

Onpa kivaa ja tavallaan söpöäkin, että uusi anarkistisukupolvi on päässyt vauhtiin, saamme me sedät taas paheksua.

Sen verranhan tuolta on tullut tietoa, että seinät on töhritty ja vahingot ovat joka tapauksessa vähintään tuhansia euroja. Nopeampi puuttuminen tilanteeseen olisi ollut kaikkien osapuolten kannalta parempi.

Mitä tulee vapaaseen julkiseen tilaan, sitähän on Jyväskylässä vaikka millä mitalla. Esimerkiksi Kävelykadulla saa notkua täysin vapaasti. Lupia itse asiassa tullaan kyselemään vasta siinä vaiheessa, kun siellä alkaa harjoittaa kaupallista toimintaa. Täysin avointa, vapaata tilaa on keskusta-alueen ja sen lähiympäristön aukioiden lisäksi Jyväsjärven rannassa, jopa suorastaan sellaiseksi rakennettu "Ceausescu Beach". Asia on siis tavallaan juuri päin vastoin kuin mitä annettiin ymmärtää. Tietysti jos mentaliteetti on, että mitä tahansa saa ottaa ilman korvausta omaan käyttöön, jos siltä sattuu tuntumaan, ei voi auttaa.

Varsinaisten tavoitteiden (mitä lienevätkin olleet) kannalta valtaustempaus osoitti mitä suurinta ääliömäisyyttä, ja siitä tulee varmuudella olemaan haittaa järkevien ja fiksujen nuorten oikeiden tavoitteiden toteutumiselle. Varmasti on niitä, jotka eivät osaa erottaa tätä vegaanianarkistien räyhääjäporukkaa muusta nuorisosta, vaan leimaavat koko ikäryhmän näiden torspojen käytöksen takia. Tästä olen aidosti surullinen.

Oma toiveeni on, että kaikki vahingot laskutetaan tekijöiltä täysimääräisinä ja mielellään siten, että he joutuvat vielä valvotusti itse pesemään sotkut pois seiniltä. Joku raja se on oltava myöhäispuberteetin isäkapinan ymmärtämiselläkin.

Jukka Torikka kirjoitti...

Kiitos kommentista ja onnittelut valmistumisesi johdosta,

Sallinet olla hieman eri mieltä vapaan julkisen tilan, noh tilasta, Jyväskylässä. Kauppakatu ja uimarannat ovat toki avoimia, mutta suomalaisen ilmaston vuoksi melko epämukavia paikkoja yleiseen oleiluun suurimman osan vuodesta. Sisätiloja ei ole ja tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kauppakeskus Forumin aula toimii nuorisotilana. Tämä ei minusta ole kovin tarkoituksenmukaista.

Ja kuten tietysti tottuneena kojujen pystyttäjänä tiedätkin, kävelykadulle tarvitsee luvan myös ei-kaupalliselle toiminnalle, kuten puoluepoliittisille kahvitustilaisuuksille

Vallatun talon seinille piirtelyn aiheuttamien tuhojen määrittäminen on sekin minusta melko hankalaa. Käsittääkseni talo on ollut tyhjillään sisäilmaongelmien takia ja se on ollut tarkoitus remontoida. Seinän purkamisen aiheuttamiin kustannuksiin ei vaikuttane se, onko seinään piirretty vai ei

Antti Vesala kirjoitti...

- On kivaa pystytellä kojuja, mutta eihän Kävelykadun julkisen tilan omaehtoiseen hyödyntämiseen tarvita kojua tai muita rakenteita. Lisäksi minusta on kyllä näyttänyt siltä, että Forumissa, Jyväskeskuksessa, Torikeskuksessa, Väinönkeskuksessa, Kolmikulmassa jne. hengaileva nuoriso viihtyy ihan hyvin, eikä kaupallisen hapatuksen läsnäolo ole mitenkään erityisesti sairastuttanut heitä.

- Sisäilmaongelmat eivät useimmiten johda seinien purkamiseen, etenkään, kun kyse on solidista betonista. En tunne näiden nimenomaisten sisäilmaongelmien taustaa, mutta tyypillisestihän sellaiset johtuvat siitä, että koneellinen ilmastointi vetää alipaineella ilmaa sisätiloista ulos, ja korvausilmaa ei tule sitä varten olemassa olevista kanavista riittävästi. Tällöin paine alkaa imeä kosteutta maapohjasta lattioiden läpi, ja mukana tulee kaikenlaisia mikrobeja ja itiöitä. Luultavasti siis purettaviksi joutuisivat lattiat, mutta niitähän ei kai olekaan sotkettu. Ja vaikka seiniä purettaisiinkin, ei niitä silti saa sotkea. Jokainen sotkekoon omat seinänsä.

- Mitä tulee sisätiloihin ja niiden saatavuuteen, kyllähän niitä on saatavilla monenlaiseen harrastuskäyttöön, ja useissa tapauksissa vielä joko lähes tai täysin maksutta. Täällä on jonkin verran esimerkkejä tilojen tarjonnasta. Mukana eivät ole kaikenlaiset muut tilat, joita on erilaisten yhdistysten ja muiden yhteisöjen kautta tarjolla, puhumattakaan taloyhtiöiden ja opiskelijakuntien yms. omistamista erilaisista kerhotiloista. Varmaan lisää vielä tarvittaisiin, mutta mikä sitten olisi riittävä määrä? Siihen toivoisin vastausta vaikkapa nyt näiltä valtaajilta.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

"Uskon, että syksyn kunnallisvaaleilla on suurempi merkitys avoimien kulttuuri- ja opintotilojen syntymiseen, kuin talojen valtaamisella."

Juuri näin. Täällä piilee oman demoratiamme musta aukko: aktivismi kanavoituu osittain järkevällä, mutta ei tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Ja samaan aikaan äänestysaktiivisuus laskee, eikä jengiä kiinnosta tipan vertaa poliittiset markkinakojut.