Sivut

tiistai 14. lokakuuta 2008

Menestyksekäs elinkeinopolitiikkaa auttaa erityisesti nuoria


Elinkeinopolitiikka on menestyvän kunnan elinehto. Se kuinka hyvin kaupunki houkuttelee ja synnyttää uusia yrityksiä ja kuinka hyvin sen yritykset pärjäävät, riippuu kaupungin elinkeinopolitiikasta. Yritykset tuovat verotuloja kaupungin kirstuun, joten kärjistäen voi sanoa, että elinkeinopolitiikalla on ansaittava ne rahat, joita muilla politiikan lohkoilla käytetään.

Jyväskylän nuorisoa ajatellaan usein heidän käyttämiensä palveluiden kautta. Heidät nähdään sosiaali- ja terveystoimen, sekä erityisen nuorisopolitiikan asiakkaina. Nuorten elämään Jyväskylässä vaikuttaa kuitenkin erittäin suuresti myös elinkeinopolitiikka. Jos jyväskyläläisille yrityksille annetaan mahdollisuus menestyä, ne tarjoavat uusia työpaikkoja ja kunnon palkkaa.

Menestyvät pienet ja keskisuuret yritykset ovat erityisen tärkeitä vastavalmistuneille opiskelijoille, joista suuri osa jäisi mielellään työskentelemään Jyväskylän seudulle. Jyväskylä on pidetty asuinpaikka, mutta valitettavan monet joutuvat muuttamaan täältä pois työpaikkojen perässä. Onko Jyväskylällä varaa menettää nämä ihmiset?

Kirjoitus on julkaistu Jyväskylän sosialidemokraattien Reilu Jyväskylä- lehdessä

Ei kommentteja: