Sivut

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Reilu Jyväskylä - reilu kauppa

l
Meidän Jyväskylässämme avainsana on reiluus. Se tarkoittaa reiluutta paitsi toisia jyväskyläläisiä kohtaan, myös koko maailmaa kohtaan. Ihminen kokee usein olevansa avuton suuren maailman globaaleja vääryyksiä vastaan. Minä kuitenkin uskon, että vaaleissa äänestäjä voi ottaa kantaa, ja ratkaista, paitsi pieniä paikallisia ongelmia, myös suuria, koko ihmiskunnan kokoisia ongelmia.

Markkinataloudessa kuluttaja on kuningas, mutta usein lapsikuningas, joka ei saa teoillaan aikaan sellaisia vaikutuksia, kuin tahtoisi. Reilu kauppa on vastaus tähän ongelmaan ja antaa kuluttajalle mahdollisuuden valita sellaisen tuotteen, että hän tietää rahojen menevän sille, joka on työn tehnyt, eikä kaupan välikäsille.

Suomessa julkinen sektori, kuten valtio ja kunnat, tekevät suuria ostoksia ja käyttävät paljon veronmaksajien rahaa. Kunnat ja kaupungit tekevät vuosittain hankintoja yli 12 miljardilla eurolla. Tästä summasta erilaisia tuotteita ja tavaroita ostetaan noin 3,22 miljardilla eurolla. Tämän rahan käytöstä on päätettävä demokraattisesti, niin että se heijastaa veronmaksajien arvoja. Ja minä uskon, että tahto panostaa eettisesti kestävään kauppaan, on aitoa ja laajaa.

Meidän Jyväskylämme on otettava eettiset periaatteet huomioon hankintapäätöksissään. Tämä tarkoittaa sitoutumista käyttämään reilun kaupan tuotteita aina kun sellaisia on saatavissa mielekkääseen hintaan. Toinen tärkeä osa-alue on vaikuttaminen kehitysmaiden tuotanto-olosuhteisiin ja työhyvinvointiin niiden kanssa käytävässä kaupassa.

Äänestäessään kunnallisvaaleissa äänestäjä ei ota kantaa vain oman lähipiirinsä asioihin, vaan hän voi äänellään vaikuttaa koko maailmaan. Ja minä uskon, että jyväskyläläiset äänestäjät tahtovat antaa vahvan signaalin kansainvälisen solidaarisuuden puolesta!

Tervetuloa reilulle kaupalle ja osallistumaan maailman suurimpaan reilun kaupan kahvitaukoon vaalikahvilaamme osoitteessa Väinönlatu 7 tiistaina 21.10. kello 14-15

Lisätietoja:

Reilu Jyväskylä 2008
Äänestä kuntasi reiluksi

Ei kommentteja: