Sivut

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Katsaus eurovaaliehdokkaiden facebook-ryhmiin


Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaalit eivät juurikaan näy ajankohtaiskeskustelussa, vaikka vaaleihin on enää muutama kuukausi. Ilmeisesti eurovaaleissa on tullut tavaksi lyhyt ja intensiivinen kampanjointi. Kuitenkin Facebookissa monilla ehdokkailla on jo omat kannatusryhmät koossa.

Facebookissa kampanjointi ei maksa mitään ja tarjoaa ihmisille matalan kynnyksen tavan ilmaista tukeaan omalle ehdokkaalleen. Myös esimerkiksi tapahtumien organisointi ja niistä tiedottaminen käy tuon kanavan kautta kätevästi.

Vaikka Facebook tarjoaa kaikille ryhmille saman sabloonan, joka ei ole muunneltavissa sillä tavoin kuin kotisivut, europarlamenttivaaliehdokkaiden kannatusryhmät ovat silti hyvin erilaisia. Katsotaanpas

Keskustan Juha Iso-ahon kannattajat ovat ilmeisesti olleet liikkeellä kaikkein ensimmäisinä. Ryhmien perustamisaikaa ei suoraan näe mistään (?), mutta ensimmäinen kommentti hänen seinäkeskustelussaan on julkaistu 11.8.2008, eli jo hyvissä ajoin ennen kunnallisvaaleja. Iso-Ahon sivuilla luvataan hyvin konkreettisia: ”Kaikista tulevista EU:n perussopimuksista on järjestettävä unionin laajuinen kansanäänestys.” ”Komission aloitemonopoli on purettava”.
195 jäsentä Iso-Ahon ryhmä

Anna Ranki on piilottanut keskustalaisuutensa sivullaan hyvin. Se täytyy kaivaa esiin erisnimitekstimössöstä. Rangin retoriikka on melko sisältövapaata. Vuorovaikutusta, luottamusta, hyvinvointia ja niin edelleen. Lause ”PÄÄMÄÄRÄNÄ BRYSSEL – PLACE DE LUXILLA TAVATAAN ;)” vedonnee Brysselin glamouriin. Rangin kansainvälisestä orientaatiosta kertoo kai myös hänen suomenkielen yhdyssanojen osaamisensa.
175 jäsentä Rangin ryhmä

Keskustan naistoivon, Anneli Jäätteenmäen kannatussivut näyttävät suorastaan ammattimaisesti tehdyiltä. Esittelyteksti on selkeästi jäsennelty ja vasta kolmannella lukukerralla käy ilmi, ettei siinä oikeastaan sanota mitään siitä, mitä Jäätteenmäki valituksi tullessaan tekisi parlamentissa. Toisten puolueiden retoriikkaa lainataan, ”EU on foorumi kansalaisten unelmia varten.” julistaa Jäätteenmäki. Ryhmän esittelykuvassa Jäätteenmäellä on lisäksi yllään yllättävän urpilaisenpunainen takki.

Sivulla on tämän kuvan lisäksi vain viisi kuvaa, mutta niiden käyttö on hyvin taitavaa. Yhdessä kuvassa Jäätteenmäki on työhuoneessaan, joka näyttää yhtaikaa tehokkaalta, mutta myös mukavalta, pehmeästi valaistulta. Toisessa kuvassa Jäätteenmäki hakee uskottavuutta taidepiireiltä tutustumalla Osmo Rauhalan tuotantoon ja kolmannessa rinnastaa itsensä Hillary Clintoniin, vahvana pidettyyn naiseen, pitämällä hänen kirjaansa kädessään. Tuon idean varastan seuraavaan omaan kampanjaani! Lisäksi pari kuvaa koirista tuomaan Jäätteenmäen imagoon inhimillisyyttä. Voilá

Erinomaista panostusta Facebookiin Jäätteenmäeltä. Ansio taitaa kuulua hänen uudelle avustajalleen Elina Havulle.
6 jäsentä Jäätteenmäen ryhmä

Kokoomuksen Sirpa Pietikäistä jatkoon kannustavan ryhmän teksti alkaa mielenkiintoisesti: ”Maailmanlaajuinen finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma on muistuttanut selkeästi, että markkinatalous tarvitsee paremmat pelisäännöt toimiakseen sosiaalisesti vastuullisesti ja ympäristön kannalta kestävästi.”

Nii-in. Ja tämä henkilö on ehdolla samalla listalla, kuin ne umpiliberalistit, jotka toistelevat ”markkinat sääntelevät parhaiten itseään, tuloerot ovat köyhien etu, köyhyys vähenee poistamalla tulonsiirtoja”- mantrojaan.

Lisäksi tekstissä on lyhyt Pietikäisen CV ja hänen päämääriään kovin abstraktilla tasolla. Kuvia ei juuri ole, vanhoja kampanjamainoksia vain. Sama minimalistinen linja jatkuu kokoomuksen nuorillakin toivoilla.
408 jäsentä Pietikäisen ryhmä

Sekä Heikki Auton että Sofia Wikmanin esittelyt ovat täysin sisältövapaat. Autto on sitä mieltä, että unionia täytyy kehittää ja Wikman että Euroopan tulevaisuudessa on suuria haasteita. Jaahas. Wikmanin ryhmässä vedotaan hänen kompetenssiinsa ja esitellään laajemmin hänen osallistumistaan eri järjestöihin, sekä koulutustaan.

Myös kuvien suhteen molemmat nuorten kokoomuslaisten ryhmät ovat köyhiä. Tämä on yllättävää, sillä kokoomus on nimenomaan profiloitunut julkisuudenhallinnan ammattilaisena. Lisäksi kokoomusnuoret vasta julkaisivat nakukalenterin, joten säkenöivämpää visuaalisuutta olisi voinut odottaa. Toistaiseksi oikeistorintaman parhaat facebook-kannatussivut löytyvät selvästi keskustalta.

Autto, 553 jäsentä Auton ryhmä
Wikman, 328 jäsentä Wikmanin ryhmä

Sosialidemokraattien nuoden miehen, Niko Kortteen ryhmässä hänen esittelynsä on ennätyksellisen lyhyt, kaksi riviä. Niissäkin kahdessa rivissä vedotaan hänen ikäänsä. Tullessaan valituksi ehdokas olisi nuorin suomalainen meppi koskaan. Tämä heikko argumentointi on suuri sääli, sillä tunnen miehen ja hänellä todellakin on eurooppalaisesta politiikasta sanottavaa. Päästäkää mies ääneen!
318 jäsentä Kortteen ryhmä

Sekä SDP:n Satu Taiveaholla että Jenny Lindborgilla on kannatussivuillaan asiaa. Taiveaho on selvästi käsittänyt, että Euroopan unionin on keskityttävä sellaisiin tehtäviin, joita kansallisvaltiot eivät yksin pysty ratkaisemaan globalisoituvassa maailmassa. Sivulle ladatut kuvat ovat hyviä ja selkeitä ja näyttävät kansanedustajaa erilaisissa tilanteissa. Monelle potentiaaliselle äänestäjälle löytynee samaistumispintaa. Videoita ja linkkejä löytyy, sekä tulevat tapahtumat joissa eurovaaliehdokas on tavattavissa kätevästi ja selkeästi.
200 jäsentä Taiveahon ryhmä

Lindborg on vaalien kärkiteemansa jo valinnut ja ne löytyvät sivulta: Sosiaalisesti kestävä ja kunnianhimoinen ilmastopolitiikka; Suvaitsevaisuus, yhdenvertaisuus ja vähemmistöjen oikeudet Euroopassa; sekä EU globaalin oikeudenmukaisuuden vastuunkantaja. Hänellä on huomattavaa globaalipoliittista kompetenssia ja ehkä siksi sivu keskittyy hieman liikaa hänen henkilönsä esittelemiseen. Sivulla on runsaasti kuvia ehdokkaasta maailmalla.
343 jäsentä Lindborgin ryhmä

Suurten puolueiden facebook-sivuista täytyy sanoa, että kaikissa on valitettavia puutteita. Miltään kolmelta ei löytynyt linkkilistaa europarlamenttivaaliehdokkaiden omista kannatussivuista. Sosialidemokraattien linkkilista on kattavin.

Yleisesti ottaen Facebookin kannatusryhmät ovat vielä melko kotikutoisia. Toisaalta ne elävät koko ajan, kotisivujakin nopeammin ja täydentyvät varmasti vielä monenlaisella kekseliäällä sisällöllä. Sisältöä ja asiakysymyksiä näihin vaaleihin tarvitaankin, sillä eurooppalaiset ansaitsevat itsensä näköisen Euroopan.

Ei kommentteja: