Kävelen joka päivä työpaikalleni Libyan Nikosian suurlähetystön ohi ja katson, onko lähetystössä jo vaihdettu Libyan vihreä lippu kapinallisten puna-musta-vihreään. Toistaiseksi ei ole vaihdettu.
Ainakin näennäisesti Ranskan johtama kansainvälien liittoutuma on aloittanut ilmaiskut Libyan eversti Gaddafin joukkoja vastaan. Yhdysvaltojen ilmoituksen mukaan operaatio Aamunkoiton Odysseia on onnistunut tavoitteessaan estää Gaddafin joukkojen hyökkäys Bengasiin, suurimpaan Libyan kapinallisten hallitsemaan kaupunkiin. Tosin totuus lienee myös tämän sodan ensimmäinen uhri, joten kaikkeen uutisointiin Libyan tilanteesta on syytä suhtautua erityisen kriittisesti.
Olen henkilökohtaisesti erittäin tyytyväinen siihen, että kansainvälinen yhteisö löysi rohkeuden ja päättäväisyyden puuttua Libyan tilanteeseen. Olisi ollut sietämätöntä, jos maailma olisi jälleen kerran seurannut sivusta, kun yksi mielipuolinen diktaattori tapattaa omia kansalaisiaan tuhatmäärin. Hetken tilanne näytti todella synkältä. Gaddafi näytti pystyvän lojaalien armeijan osien ja palkkasotureiden avulla murskaamaan kapinan väkivalloin.
Jos Gaddafin olisi sallittu ”palauttaa maahan järjestys” seuraukset olisivat olleet inhimillisesti hirvittävät. Kapinallisten ja Gaddafin joukkojen yhteenotto Bengasissa olisi tarkoittanut luultavasti vähintään tuhansia kuolleita. Näin laajamittaisen kapinan jälkeen Gaddafin olisi myös ollut pakko toimeenpanna massiivisia puhdistustoimia varmistaakseen kansalaistensa lojaaliuden. Kyseessä olisi ollut puhdistustoimet, jollaisia ei ole nähty sitten Stalinin vainojen.
YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi perjantaina päätöslauselman, joka muun muassa sallii voimankäytön Libyan lentokieltoalueen valvomiseksi ja siviilien suojelemiseksi. Päätöslauselman aikaansaaminen on osoitus kansainvälisen diplomatian onnistumisesta, vaikka viisi turvallisuusneuvoston viidestätoista jäsenmaasta äänestikin tyhjää. Ainoalla turvallisuusneuvoston arabimaalla, Libanonilla, on varmasti ollut mielenkiintoiset keskustelut muiden valtioiden kanssa ennen äänestystä.
Venäjä tai Kiina eivät käyttäneet pysyvän jäsenen veto-oikeuttaan äänestyksessä, mutta äänestivät molemmat tyhjää. Molemmat maat vastustavat yleensä kaikkia valtioiden suvereniteetin loukkauksia ja puuttumista valtioiden sisäisiin asioihin. Niille on tärkeää westfalenilaiseen järjestykseen implisiittisesti sisältyvä valtioiden oikeus tappaa omia kansalaisiaan.
Hyvä demokratiaa vaativa ja diktaattoreita kaatava momentum arabimaailmassa olisi ollut vaarassa katketa, jos Gaddafin olisi sallittu väkivalloin tukahduttaa kansannousu. Se olisi myös alentanut vallanpitäjien kynnystä käyttää väkivaltaa järjestyksen palauttamiseksi. Nyt kansainvälinen yhteisö lähetti päinvastaisen signaalin: Yksinvaltiaiden ei anneta kohdella kansaansa miten hyvänsä.
Osan Ranskan innokkuudesta kurittaa Gaddafia selittää Ranskan sisäpoliittinen tilanne. Presidentti Sarkozy on menettänyt suosiotaan kansalaistensa keskuudessa, eikä hän äskettäin julkaistun mielipidetiedustelun mukaan pääsisi presidentinvaalissa edes toiselle kierrokselle. Vanhan viisauden mukaan sota on näppärä keino kiinnittää kansalaisten huomio ulkomaille kotimaan sijasta ja älykäs valtiomies osaa valita sopivan heikon vihollisen.
Tästä huolimatta Ranskan rohkeus Libyan tilanteeseen puuttumisessa on ihailtavaa. Joukko muita maita on myös osallistumassa operaatioon. Nyt taistelevien Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltojen lisäksi ainakin Italia, Kanada, Hollanti, Espanja, Tanska ja Norja, sekä arabimaista Arabiemiraatit ja Qatar ovat lähettäneet tai lähettämässä taistelukoneitaan paikalle. En tiedä, onko Suomen ulkoministeriössä tai presidentinkansliassa keskusteltu Suomen osallistumisesta operaatioon.
Sodankäyntiin liittyy aina epävarmuus. Operaatio saattaa myös epäonnistua. Kansalaismielipide saattaa pakottaa liittouman maat vetäytymään, jos taisteluissa tulee omia menetyksiä. Tai Gaddafin joukot saattavat saada ilmaiskuista huolimatta maan kokonaan tai pääosin hallintaansa. Lockerbien terrori-iskut vuonna 1988 muistuttavat myös, että Gaddafi ei epäröi käyttää likaisiakaan keinoja kostaakseen vihollisilleen.
Britannia on ilmoittanut perustavansa Libyan operaation päämajan Kyproksella sijaitsevaan Akrotirin lentotukikohtaan. Kypros – joka usein peesailee kansainvälisessä politiikassa Venäjää ja Kiinaa – on ilmoittanut vastustavansa tätä ja koko operaatiota yleensä.
PS: Kirjoitin kesäkuussa 2009 tekstin Viekö lama diktaattorit? jossa arvelin globaalin talouskriisin voivan johtaa joidenkin diktatuurien kaatumiseen. Arabimaailman viime aikaisten tapahtumien valossa teksti on osoittautumassa jossain määrin ennustusvoimaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti