Sivut

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Nuukuusviikko












Erilaisille teemoilla omistettuja aikayksiköitä on monenlaisia ja suurimman osan merkitys jäänee yleisesti melko epäselväksi. Maanantaina alkanut nuukuusviikko on kuitenkin erityisen kannatettava, sillä se tarttuu erääseen hyvin keskeiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan, konsumerismiin. Nuukuusviikolla itse kunkin on mahdollista kiinnittää huomiota omien kulutustottumuksiensa järkevyyteen.

Konsumerismilla, siis sillä kuinka yksilö joutuu ostamaan paikkaansa yhteisössä ja hankkimaan omanarvontuntoa kuluttamalla rahaa sellaisiin asioihin, joita hän ei reaalisesti tarvitsisi, on monia kielteisiä vaikutuksia. Ympäristöongelmat ovat kenties ilmeisin uhka. Ihmiskunta kuluttaa jatkuvasti enemmän luonnonvaroja ja tuottaa enemmän päästöjä ja jätettä, kuin oikeastaan kukaan tahtoisi. Juuri konsumerismi vaatii ihmistä ostamaan isomman auton kuin naapurillaan, tai edes jonkinlaisen auton, vaihtamaan puhelimensa uudempaan malliin vaikkei vanhassakaan olisi mitään vikaa ja hylkäämään täysin ehjät ja kunnolliset vaatteet epämuodikkaina.

Toiset konsumerismin ikävät vaikutukset taas kohdistuvat yksilöön. Mitä enemmän yhteiskuntamme määrittelee jäseniään heidän kulutuksensa perusteella, sitä suurempi merkitys tuloeroilla on. Ihmiset jakautuvat tiettyihin ryhmiin sen perusteella, kuinka paljon he käyttävät rahaa kaikenlaiseen ei-välttämättömään kulutukseen. Tiettyä kulutustasoa ylläpitävät ihmiset alkavat muodostaa omia ryhmiään ja tämä johtaa esimerkiksi parinmuodostuksen kastijärjestelmään.

Konsumerismi vaikuttaa myös työn ja pääoman suhteeseen. Sitä mukaa kun työntekijät saavat ammattiyhdistysliikkeen taistelun avulla palkkojaan nostettua ja suuremman osan pääoman tuotosta itselleen, pyrkii pääomaa omistava luokka haalimaan nämä rahat takaisin saamalla ihmiset kuluttamaan tuotteitaan.

Usein nuukuuteen ja ekologiseen elämäntapaan liittyy virheellisiä käsityksiä. Luonnonvarojen kulutusta on vähennettävä. Tämän kulutuksen kannalta kuitenkaan kaikki asiakaskulutus ei ole samanarvoista. Elämästä voi nauttia myös ekologisesti. Käyttämällä rahansa tavaran sijaan palveluihin voi elintasoaan nostaa lisäämättä luonnonvarojen kulutusta. Ekologiseen säästäväisyyteen suhtaudutaan usein varauksellisesti, koska se nähdään esteenä taloudellisen hyvinvoinnin kasvulle. Tämä yhtäsuuruus-merkki elintason kasvun ja ekologisen vaurion väliltä on poistettava.

Itse asiassa esimerkiksi ravintolapalveluita laajemmin hyödyntämällä voitaisiin yhtaikaa sekä säästää luonnonvaroja, että parantaa elintasoa. Kuluttaa vähemmän energiaa valmistaa suurelle määrälle ihmisiä ruokaa ravintolan keittiössä, kuin että jokainen lämmittää kotonaan oman hellansa. Myös pakkausjätettä syntyy vähemmän. Vastaavasti ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä, kun välttyvät ruoanlaiton vaivalta ja saavat maukasta ruokaa.

Hyvää nuukuusviikkoa siis kaikille!

Kuva: Ekologisestikin voi nauttia elämästä. JSDN:n pojat puulämmitteisessä paljussa Säyntäsalon Juurikkasaaressa

5 kommenttia:

Antti Vesala kirjoitti...

Melko fatalistista tekstiä. Ei konsumerismi "vaadi" ketään ostamaan isompaa autoa kuin naapurilla, eikä kukaan "joudu" ostamaan olemassaolon oikeutusta. On liian helppoa mennä ismien selän taakse piiloon, koska se hälventää yksilön vastuuta omista valinnoistaan (ja samalla tietenkin hänen vapauttaan, koska vastuun rämettäminen sisältää tyypillisesti myös oletuksen siitä, että jonkun täytyy ottaa yksilöltä vastuu kantaakseen eli säätää pakkoja ja normeja sekä palkata joukko viskaaleja suorittamaan valvontaa ja määräämään sanktioita).

Vähän ihmettelen sitäkin, miksi nostat koko ajan esille tuota kastijärjestelmää. Tässä yhteydessä vaikutat haluavan estää ihmisiä löytämästä kumppania sellaisten keskuudesta, joilla sattuu olemaan sama maku kuin itsellä. Ihmisillä on omat mieltymyksensä, ja hyvä niin, eivätkä kenenkään mieltymykset kuulu muille. Tässä jos missä on syytä pitää "poliittinen" poissa itse kunkin "henkilökohtaisesta".

Täysin eri mieltä olen suhtautumisesta ruoan laittoon. Harva asia on niin rentouttavaa ja mukavaa kuin kiireetön ruoan valmistaminen hyvistä raaka-aineista hyvillä välineillä kotioloissa.

Pete kirjoitti...

Olen kyllä edellisen kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Ja käsite "pääomaa omistava luokka" tuntuu aika vanhakantaiselta, keitä siihen kuuluu? Se, että palkansaajat kuluttavat palkkarahojaan erilaisiin tulotteisiin on kyllä käsittääkseni kaikkien etu, ei vain joidenkin "pääomapiirien". Sillä pidetään talouden pyöriä käynnissä.

Toki olisi suotavaa, että käytettäisiin enemmän palveluja. Tässä suhteessa olisi jokaisella peiliin katsomisen paikka, ainakin minulla. Loputtomiin ei voi syyllistää "yhteiskuntaa" mutta julkinen valta voi toki pyrkiä ohjaamaan ihmisten ostoskäyttäytymistä esim. sillä minkäsuuruisia arvonlisäverokantoja millekin tuotteille ja palveluille laitetaan.

Jussi Ahokas kirjoitti...

Pitääpä kommentoida tätä kirjoitusta, kun näitä olen aina vaatimassa lisää.

Mielestäni konsumerismi ja kuluttamisen ihannointi on kyllä todellinen ideologia, joka on suorassa suhteessa kapitalistisen järjestelmän perusrakenteeseen. Kapitalismi perustuu jatkuvalle ekspansiolle ja tuhoutuisi ilman markkinoiden jatkuvaa laajentumista. Koska markkinat eivät voi laajeta maantieteellisesti äärettömyyksiin, tarvitaan rinnalle muun muassa kulutuksen jatkuvan lisääntymisen mahdollistavia prosesseja. Näin kapitalismi laajenee saman maantieteellisen alueen sisällä dekommodifikaation ja jatkuvasti uusia tarpeita synnyttävien kehityskulkujen kautta.

Pääoman ja työn suhteeseen konsumerismi ei sinällään vaikuta, mutta siitä johdettavilla käytännöillä on kyllä merkitystä tähän kaikista tärkeimpään suhteeseen. Se, että työtätekevä luokka on länsimaissa saanut lisäarvosta yhä suuremman osan itselleen, on johtanut siihen, että heistä on tullut kiinteä osa pääomaa omistavaa luokkaa. Työtätekevä luokka sijoitaa osan tuloistaan osakkeisiin ja rahastoihin kerätäkseen itselleen voittoa. Tämä todellakin tekee vaikeaksi hahmottaa, ketkä enää kuuluvat mihinkin luokkaan. On jopa mahdollista olla samaan aikaan sorrettu ja sortaja. Yritä siinä sitten määritellä omaa luokkaidentiteettiäsi.

Emansipaatioprosessin kannalta kapitalismin nykyinen vaihe on erittäin haasteellinen. Valtarakenteet ovat aina vain vaikeammin havaittavissa ja monet jopa uskovat toimivansa yhteiskunnassa täysin vapaina. Siksi kritiikkiä tarvitaan jatkuvasti enemmän ja enemmän. Kiitos siis Jukalle tästäkin kirjoituksesta, joka kyllä palvelee tätä vaatimusta erinomaisella tavalla.

Vasyl Puzanov kirjoitti...

I sure like the photo!

Jukka Torikka kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Osallistun itsekin keskusteluun muutamalla sanalla

Nähdäkseni Antin kommenteissa näkyy hyvin se ero, joka meidän katsannoissamme ihmisten yhteisöihin on. Antti et tunnusta, että ulkopuolelta tulevilla paineilla olisi vaikutusta yksilön kulutuskäyttäytymiseen, vaan että jokainen on yksilö rationaalisesti toteuttaa omia pämääriään. Tai jos ei toteutakaan, niin se on hänen oma asiansa, eikä kuulu kenellekään muulle

Tällainen näkemys on minusta reduktiivinen ja siksi naiivi. Ihmisen käyttäytymistä tutkittaessa on otettava huomioon yksilö, mutta myös hänen vuorovaiktuksensa muiden yksilöiden ja heidän muodostamansa yhteiskunnan kanssa. Jos tämä sosiaalinen puoli suljetaan tarkastelusta pois, on kuva ihmisestä auttamatta yksipuolinen ja sen pohjalta tehtävä politiikka epäonnistunutta

Peten kanssa olen eri mieltä paitsi pääomaa omistavan luokan käsitteellisestä vanhanaikaisuudesta, johon Jussi ottikin hyvin kantaa, myös siitä että kuluttajien kuluttaminen olisi kaikkien etu. Taloudellinen dynamiikka, joka syntyy tehokkaasta kaupankäynnistä eittämättä hyödyttää kaikkia osapuolia, mutta tästä periaatteesta ei voi johtaa automaatiota, että kaikki kuluttaminen olisi aina hyväksi.

Jussin toteamuksiin kapitalismista ja emansipaatiosta voin täysin yhtyä. Täsmentäisin kuitenkin vielä, että alunperin tarkoitin konsumerismin vaikutuksella pääoman ja työn suhteeseen sitä, että kuluttaminen helposti vie merkityksen siltä työltä, jota ay-liike on onnistuneesti tehnyt saadakseen suuremman osan yritysten arvon tuotannosta ohjattua työntekijöille, eikä ainoastaan omistajille.

Vaikka tämä työntekijöiden vapauttaminen äärimmäisestä taloudellisesta ahdingosta onkin epäilemättä heikentänyt luokkaidentifikaatiota ja vienyt terää kaikkein revolutionistisimmilta yhteiskuntaliikkeiltä, on se silti nähdäkseni myönteinen kehityssuunta. Siksi konsumerismi onkin taantumista takaisin industriaaliyhteiskunnan alkuaikojen tulonjako-ongelmiin.