Sivut

perjantai 23. tammikuuta 2009

Paremman päivähoitokeskustelun puolesta


Ilmeisesti päivähoito kuuluu esimerkiksi abortin ohella niihin aiheisiin, joista on vaikea keskustella ”järkevästi” – vaikka järkevälle annettaisiin hyvinkin luovat kriteerit. Keskusteluissa esiin nostettavat väitteet ovat usein hyvin tunnepohjaisia, yksiulotteisia ja joskus myös äärimmäisiä. Esitettäville mielipiteille riittää perusteluksi se, että ne ovat mielipiteitä, sen suurempaa pohjaa argumentille ei vaadita.

Totta kai päivähoidon juuret ovat lähellä totalitarististen regiimien logiikkaa. Ensimmäinen päivähoitoa alkeellisesti muistuttava ajatus oli kenties Platonilla. Hän katsoi Valtio-teoksessaan, että kasvatus on valtion ylläpidon ja selviytymisen kannalta liian tärkeä tehtävä, jotta vastuun siitä voisi antaa yksittäisille kansalaisille. Siksi lapset oli otettava valtion haltuun ja kasvatusvelvollisuus kollektisoitava.

Päivähoitojärjestelmä sopii hyvin totalitaristisille regiimeille. Totalitaariset valtiot tapaavat sotia ja asevelvollisuuden kehittyminen mahdollisti suurten kenttäarmeijoiden käytön näissä sodissa. Ongelmaksi muodostuu kysymys siitä, kuka hoitaa aseteollisuutta, jos kaikki miehet ovat rintamalla ja naiset hoitamassa lapsia. Valtion päivähoitojärjestelmiä kehittämällä suurempi osa naisista saatiin teollisuuden palvelukseen, josta saatavat hyödyt huomattiin toki myös demokraattisemmin hallituissa maissa. Rauhan tultua huomattiin, että myös rauhan aikana teollisuus hyötyy naisten työpanoksesta ja päivähoitojärjestelmä jäi elämään.

Mutta mitä sitten? Mitä tämän historian tiedostaminen antaa siihen keskusteluun, tulisiko lasten olla päivähoidossa vai ei? Ei mitään! Yhtä mieletöntä olisi kieltäytyä käyttämästä Saksan autobahneja sen vuoksi, että ne on rakennettu kolmannen valtakunnan toimesta, tai boikotoida työvoimatoimistoja siksi, että ne on tarkoitettu jakamaan siviiliväestölle mobilisaation kannalta tärkeitä tehtäviä sodan aikana. Modernin yhteiskunnan eräs piirre on, että sen instituutiot on suunniteltu varautumaan laajamittaiseen mobilisaatioon.

Päiväkodit ovat varhaiskasvatuslaitoksia, joissa annetaan kasvatusta. Ja kasvatuksen on välttämättä liityttävä johonkin arvopohjaan, tässä tapauksessa valtion metaideologiaan kuuluvaan arvopohjaan. Päiväkodeissa opetetaan asioita, kuten ”jonossa ei saa etuilla” ja ”kaikki täytyy ottaa leikkiin mukaan”. Nämä opit pohjautuvat pohjoismaiseen sosialidemokraattiseen arvopohjaan ja minun, kuten melko suuren osan suomalaisista on ne helppo hyväksyä. Toisenlaiseen arvopohjaan nojautuen päiväkodeissa voisi opettaa esimerkiksi, että ”jokaisen täytyy pitää itsestään huolta” tai ”pieni keskinäinen kilpaileminen opettaa lapset pärjäämään työelämässä”

Kaikenlaisilla pohdinnoilla voi toki jäsentää ajatuksiaan ja kirkastaa maailmankuvaansa, mutta rakentavassa keskustelussa päivähoidosta täytyy ykkösfokuksena olla lapsen etu. Uusliberalistinen individualismi tai postmoderni subjektivismi ei saa asettaa vanhempia omia lapsiaan vastaan.

Vaikka kasvatuksen ajatellaan yleisesti olevan vanhempien monopolia, ei valtion tarvitse pelätä antaa sitä koskevia määräyksiä, jos normi on hyvin perusteltu. Näinhän on ratkaistu esimerkiksi kysymys siitä, tuleeko lapsia kasvattaa ruumiillisesti kurittaen: Suomen valtio on vetänyt selvän linjan ja määrännyt lapsen ruumiillisen kurittamisen rikosoikeudellisesti rankaistavaksi teoksi.

Kasvatukseen liittyy yhä monia vaikeita kysymyksiä. Kuinka vanhaksi lapsen on parempi elää kotonaan ja minkä ikäisenä osallistua laitosvarhaiskasvatukseen? Tuleeko lapselle opettaa tiettyjä perusarvoja, vai opettaa hänet muodostamaan maailmankuvansa ja arvonsa itse? Onko vanhempien sukupuolesta johtuvat biologiset erot otettava huomioon vanhempainvapaita jaettaessa?

Kuinka turvataan se, että päivähoito ja kotihoito ovat tasavertaisia vaihtoehtoja perheille siten, etteivät ne vaikuta perheen tulotasoon tai uramahdollisuuksiin?

Nämä kysymykset ovat niin moniulotteisia, että mikä tahansa yksinkertainen ratkaisu niihin vaikuttaa epäuskottavalta. Keskustelua on käytävä, kestipä se kuinka pitkään ja olkoot välillä kuinka epä-älyllistä hyvänsä. Sillä välin antakaamme toisillemme rauha omiin päätöksiimme ja älkäämme yrittäkö pakottaa toisia tekemään samoja valintoja, joita olemme itse tehneet.

5 kommenttia:

Eero Tikka kirjoitti...

Kirjoitit: Toisenlaiseen arvopohjaan nojautuen päiväkodeissa voisi opettaa esimerkiksi, että ”jokaisen täytyy pitää itsestään huolta” tai ”pieni keskinäinen kilpaileminen opettaa lapset pärjäämään työelämässä”

Lapsilla on luonnostaan kilpailuvietti, jota päivähoidon tulee myös tukea, ei siinä mitään ideologista ole taustalla (sinänsä). Lisäksi pieni kilpailu auttaa lasta löytämään omia vahvuuksiaan ja näin edistää terveen omanarvontunnon kehittymistä. Luonnollisesti (ja tätä varmaan pohjimmiltasi tarkoititkin) tässä ei saa olla taustalla mitään laajempia jalostamispyrkimyksiä tai muuta vastaavaa.

Itse muistan lapsuudestani ikävimpinä ne leikit, joissa kaikki pakotettiin samaan muottiin. Ja kyllä, se perusteltiin aina ideologisin syin.

Enkä muuten näe mitenkään pahana sitä, että lapsille opetetaan muutakin kuin se, että ihan sama mitä teet, kyllä yhteiskunta huolehtii. Käytännössä tämä toteutuu sillä tavalla, että lapsi "joutuu" kehityksensä mukaisesti osallistumaan arkisiin askareisiin, eikä kaikkea tehdä valmiiksi.

Pete M. kirjoitti...

Ainakin minun lapsille tuntuu olevan kovin tärkeää se, kuka on ollut "eka" missäkin, niin varmaan vähän kaikilla. Ja totta hitossa tuota "jokaisen täytyy pitää itsestään huolta" ajattelua opetan lapsilleni päivittäin. Esimerkiksi silloin kun kotiin tullessamme kävelemme vilkaliikenteisen tien yli. Kovakalloisille lapsille ei meinaa millään mennä jakeluun että sen tien yli ei juosta vaan katsotaan rauhassa tuleeko autoja ja sitten vasta mennään ripeästi yli suojatietä käyttäen.

Ensi syksynä vanhempi lapseni kulkee koulusta tullessaan jo kyseisen tien yli yksin ilman että vanhemmat, saati yhteiskunta olisi häntä tien yli saattamassa.

Pekka kirjoitti...

Pari vuotta sitten televisiosta tuli dokumentti, jossa brittiläinen journalisti, joka muuten oli itse juutalainen, haastatteli amerikkalaisia kansallissosialisteja. Siinä dokkarissa tuli kaikenlaista hullua vastaan, mutta eniten pysäytti tapaus, jossa natsiäiti, ei siis natsi äiti, kielsi lapsiaan menemästä kouluun. Hän kasvatti kaksoistyttärensä kokonaan kotona, koska hän ei halunnut lastensa ”saastuvan” koulun suvaitsevalla maailmankuvalla, joka mm. hyväksyy juutalaiset.

Niinpä natsiäidin ja natsiperheen vaaleahiuksiset tytöt saivat kotona kansallissosialistisen kasvatuksen. Heillä ei ollut lupaa pelata tietokoneen väkivaltapelejä – paitsi sellaista jossa kurmotetaan erilaisilla välineillä laitonta meksikolaisimmigranttia. Nämä tytöt kiersivät myös natsifestareita, jossa he lauloivat hakaristen tatuoidulle yleisölle herkkiä balladeja juutalaisten polttamisesta.

Täytyy vielä korostaa, että tämä natsiperhe oli muuten hyvin keskiluokkainen, ja lapset näyttivät viihtyvän suhteellisen hyvin kotona. Äiti perusteli kasvatustaan sillä, että hän haluaa opettaa lapsilleen sen mihin myös itse uskoo.

Omaan arvomaailmaani sopisi tietenkin paremmin, että heidän lapset kävisivät koulua ja sitä ennen päiväkotia, jossa opetetaan toisenlaisia arvoja kuin kansallissosialismia. Mutta eipä asia ole helppo. Lasten "kansallissosialistista kasvatusta" on hyvin vaikea kieltää juridisesti - ja vaikka se onnistuisi, olisiko se oikein?

Pete M. kirjoitti...

Muistan myös tuon ohjelman. Suomessa vallitsee onneksi konsensus siitä, että yksilöiden elämään saa tehdä interventioita.
Voidaanko tietynlaiseen maailmankuvaan kasvattamista kieltää? Kieltämättä minua ällöttävät jehovalaisvanhemmat jotka raahaavat lapsiaan mukanaan ovelta ovelle.

Sinänsä tuo lasten kasvattaminen tietynlaiseten arvojen mukaan on mielenkiintoinen kysymys. Kuinka moni meistä - jotka olemme jonkin puolueen jäseniä ja siten jonkinlaisen aatesuunnan edustajia - haluaa kasvattaa lapsistaan saman aatteen edustajia? Eikö sellainen ole yksilön vapauden loukkaamista? Varsinkin kun on kyse alaikäisestä, manipuoloinnille puolustuskyvyttömästä ihmisestä. Toisaalta jokaisella ihmisellä on arvot, eikä toisten ihmisten - varsinkaan omien lasten - kanssa toimiminen ola arvovapaata.

Vaikeita asioita.

Pekka kirjoitti...

Vaikeita asioita, tosiaan.
Koska objektiivisuus on mahdotonta, opettavat vanhemmat aina ajatuksiaan lapsille. Niinhän sen tavallaan kuuluukin olla: mitä lapset ja vanhemmat tekevät ja keskustelevat keskenään kuuluu aika vähän valtion valvonnan piiriin. Rikokset, kuten hyväksikäytöt ja heitteillejätöt, ovat sitten ihan asia erikseen.

Minusta on kuitenkin hienoa, mikäli vanhemmat jaksavat opettaa lapsilleen erilaisia näkökulmia ja tapoja – esim. kertovat eri kulttuureista ja uskonnoista. Koska näin ei kuitenkaan aina käy, on todella hyvä, että tällaista kasvatusta saa sitten koulusta ja päiväkodista.

Itse vieroksun näitä poliittisia päiväkerhoja tms. Anteeksi nyt vain Nuoret kotkat ja muut, mutta minusta lapset eivät ole vielä valmiita omaksumaan poliittisia kantoja analyyttisesti, joten silloin kysymys on jonkinlaisesta indoktrinaatiosta. Poliittisen suuntautuneisuuden tulisi olla mielellään ”aito valinta”. Samaa kysymystä voi pohtia uskontojen kohdalla.

Ohimennen vielä Jehovan todistajista: lain tasavertaisuuden kannalta on todella ongelmallista, että yleinen asevelvollisuus ei koske Jehovan todistajia. Ilmeisesti tähän on päädytty siksi, että jehovantodistajamiehet kieltäytyivät järjestäen sekä varusmiespalveluksesta että siviilipalveluksesta. On asevelvollisuudesta sitten ihan mitä mieltä tahansa, lain pitäisi koskettaa tasa-arvoisesti kaikkia – ei erotella ihmisiä uskonnon perusteella. Vastaavasti voidaan pohtia, onko asevelvollisuuslaki epätasa-arvoinen, koska se koskee raskauttavasti vain yhtä sukupuolta.