Puolustusministeri aukioloaikoja vapauttamassa

Kokoomuslainen puolustusministeri Jyri Häkämies on esittänyt kauppojen sunnuntaiaukiolon rajoitusten poistamista. Aihe nousee silloin tällöin esiin, enkä ainakaan vielä ole kuullut erityisen hyviä perusteluja sille, miksi nykyistä järjestelmää tulisi muuttaa. Nythän kaupat eivät saa olla auki sunnuntaisin, paitsi pienet lähikaupat ja tiettyinä sunnuntaipäivinä kaikki kaupat koosta riippumatta. Häkämiehelläkään ei ollut muutokselle tarjota juuri mitään muita perusteluita, kuin että rajoitusten poistaminen olisi nykyaikaa ja että monet ihmiset käyvät kaupoissa sunnuntaisin.

Perusteluna vetoaminen nykyaikaisuuteen on tietysti sisällyksetön, eikä merkitse mitään, mutta poliittisen oikeiston käsitys nykyaikaisuudesta tuntuu muutenkin kummalliselta. Kaupankäynnin demokraattisen ohjauksen vähentäminen ja palaaminen aikaan ennen sen ymmärtämistä, että rajoittamattomalla kaupalla voi olla kielteisiä seurauksia, ei vaikuta erityisen nykyaikaiselta vaan nimenomaan lainsäädännön viemiseltä ajassa taaksepäin.

Sen että suuri osa asiakkaista käy kaupoissa sunnuntaisin jo nykyisen järjestelmän vallitessa voi nähdä myös eri tavalla, kuin Häkämies. Ehkä monet käyvät sunnuntaisin kaupassa juuri siksi, että silloin on mahdollisuus käydä kävelymatkan päässä olevissa lähikaupoissa. Mahdollisuus olla sunnuntaisin auki tuo asiakkaita suurista marketeista lähikauppoihin ja monelle lähikaupalle sunnuntaimyynti on elintärkeä toiminnan jatkuvuuden vuoksi. Ilman nykyistä kaupan ohjausta monia lähikauppoja ei siis lainkaan olisi.

Suuret automarketit saavat jo nyt kohtuutonta kilpailuetua sillä, että ne ulkoistavat kaupalle kuuluvaa kuljetus-, logistiikka- ja järjestelytyötä asiakkaidensa tehtäväksi. Tätä etua on melko hankala saada poistettua markkinoiden logiikalla, sillä ihmisiä on vaikea laittaa maksamaan veroja ja eläkemaksuja siitä työstä, jota he tekevät ajaessaan kauppaan ja kuljeskellessaan siellä ostoksiaan etsimässä. Tällainen automarketteihin perustuva, epätehokas tapa järjestää kaupankäynti aiheuttaa paljon muitakin harmeja. Esimerkiksi päästöjä ja liikenneonnettomuuksia aiheutuu paljon enemmän, kun yhden asuinalueen ihmiset ajavat 300 autolla markettiin hakemaan ostoksiaan, kuin jos ostokset tuotaisi tuolla asuinalueella sijaitsevaan lähikauppaan kahdella rekalla.

Jos automarketteja välttämättä halutaan pitää kaupunkien liepeillä, on paitsi reilua myös taloudellisesti tehokasta tukea pieniä lähikauppoja toimimaan niiden rinnalla. Nykyinen sunnuntaita koskeva aukiolojärjestelmä antaa tätä tukea ja on välttämätön monien lähikauppojen toiminnan jatkumisen kannalta. Älkäämme purkako hyvin toimivaa järjestelmää pelkän itsetarkoituksellisen markkinauskon vuoksi!

Ylen uutinen aiheesta

Isänvalta ja naisten itsetunto

Universaalin tasa-arvon edistämisessä monenlaiset otteet ovat tarpeen. Yhteiskuntamme lainsäädäntö, instituutiot, käytännöt ja protokollat on syytä säätää niin, että ne kohtelevat kaikkia ihmisiä samalla tavoin, sukupuolesta ynnä muista yksilön ominaisuuksista riippumatta. Tässä tasa-arvon sfäärissä tehtävä työ on arvokasta, mutta se on kenties näkyvän luonteensa vuoksi suhteellisen helppoa. Mikäli epätasa-arvoistava käytäntö havaitaan, sitä voidaan kritisoida ja asia voidaan pyrkiä nostamaan poliittiselle asialistalle. Mikäli epätasapuolisesta tilanteesta hyötyvät tahot eivät onnistu estämään muutosta, ongelma saadaan mahdollisesti korjattua.

Virallisluontoiset käytännöt ovat kuitenkin vain yksi tasa-arvoa tukeva pylväs. Näihin tekijöihin on myös parhaat edellytykset vaikuttaa poliittisesti, sillä ihmiset tapaavat hahmottaa virallisen sfäärin tasa-arvokysymykset, kuten palkkatasa-arvon, sukupuolikiintiöt tai lastenhoidon poliittisiksi kysymyksiksi. Niiden hypoteettinen viilaaminen äärimmäiseen ei-diskriminatiivisuuteen ei kuitenkaan yksin riitä tasa-arvon toteutumiseen.

Epätasa-arvon syitä tulee etsiä myös epävirallisesta ja henkilökohtaisemmasta sfääristä. Tarkastelun keskiössä on ihmisen läheisimmät suhteet toisiin ihmisiin, perhe. Valitettavasti tämä instituutio tapaa indoktrinoida ihmisiin diskriminatiivisia ajattelumalleja jo hyvin varhaisesta iästä lähtien. Näitä malleja on hyvin vaikea päästä tuulettamaan kahdesta syystä. Koska monet ovat oppineet nämä ajattelumallinsa hyvin nuorina, eivät he osaa katsoa maailmaa niiden ulkopuolelta. Siksi kyse ei ole heille ajattelumalleista, vaan siitä että maailma vaan on sellainen. Sitä ei voi ajatella mitenkään muuten.

Mieleen tulee psykologian testeistä kissa, joka eli lapsuutensa näkemättä vaakasuoria muotoja. Se törmäili aikuisena jatkuvasti vaakasuoriin esineisiin, koska ei enää oppinut näkemään niitä. Ihmisestä tulee helposti samalla tavalla mentaalisesti sokea tietyille käytännöille, eikä hän pysty aikuisena näkemään niitä, saati analysoimaan niiden ongelmia tai tasa-arvoisuutta. Toinen syy ongelman välttelylle on sen henkilökohtaisuus ja siitä seuraava arkaluontoisuus. Yksittäisen ihmisen on henkisesti helpompi unohtaa perheessään kokemansa epätasapuolisuus, kuin kohdata häiritsevä ajatus, etteivät hänen vanhempansa kenties olekaan täydellisiä.

Pohjoismaisissakin perheissä esiintyy kuitenkin käytäntöjä, jotka tarkemmin katsottuina ovat hyvin diskriminoivia ja opettavat nämä käytännöt seuraavallekin sukupolvelle. Käytännöt ovat epäilemättä tiedostamattomia, sillä oletettavasti harva tietoisesti sortaisi oman perheensä jäseniä sukupuolen perusteella. Esimerkkejä kuitenkin löytyy paljon. Kodin työt eivät välttämättä jakaannu epätasaisesti vain perheen isän ja äidin välillä, vaan myös poikien ja tyttärien. Sukupuoli voi myös määrittää sitä, millaisia harrastuksia perheen lapsille sallitaan ja kuinka paljon näihin laitetaan rahaa. Tai kuinka paljon perheen täysi-ikäisten lasten täytyy uhrata aikaa ja vaivaa, mikäli perheen alaikäiset lapset tarvitsevat hoitajaa.

Tällaisista perheen sisäisistä sukupuolisesti diskriminatiivisista käytännöistä ei taida olla juurikaan tutkimustietoa, mihin varmasti osaltaan vaikuttaa kysymyksen vaikeus tutkimusalueena. Jokainen voi varmasti kuitenkin löytää esimerkkejä omista kokemuksistaan ja havainnoistaan. Kun naiset jo lapsena oppivat, että heidän tekemisensä voivat aina joustaa, jotta he voivat tukea veljiään heidän puuhissaan, on siitä vain looginen seuraus, että naiset kokevat itsensä vähemmän arvokkaiksi, kuin miehet. Pirullisesti lapsesta asti poljetut naiset eivät ole vaatimassa tasa-arvoa tai muita etuoikeutettuja ihmisryhmiä häiritseviä asioita.

Vanhemmilla tulee totta kai olla valta kasvattaa lastaan ja estää tätä tekemästä kaikkia niitä temppuja, joita kaikki lapset joskus yrittävät tehdä. Isänvalta tavataan kuitenkin vieläkin mieltää antiikin ajan merkityksessään, jossa sillä viitattiin isän rajattomaan valtaan vaimoihinsa, lapsiinsa ja orjiinsa. Tasa-arvon vaatimuksiin tällainen kasvatus ei käy. Vanhempien tulisi kasvattaa lapsensa niin, että he voivat tuntea itsensä yhtä arvokkaiksi sisarustensa kanssa ja saavat tätä kautta terveen itsetunnon. Nyt perheen aloittama itsetunnon ja -kunnioituksen madaltaminen jatkuu liian helposti naistenlehtien johdolla, josta ilmiöstä Piia kirjoittaa ansiokkaasti.

John Locke ilmaisee teoksessaan Tutkielma hallitusvallasta kritiikkinsä sellaisia vanhempia kohtaan, jotka luulevat voivansa sanella lastensa elämän, hienosti: ”Tämä [pysyvä velvollisuus kunnioittaa vanhempiaan] sisältää sisäisen arvostuksen ja kunnioituksen, jota tulee ilmaista kaikin ulkoisin merkein. Se estää lasta koskaan ryhtymästä mihinkään, mikä voisi vahingoittaa, häväistä, häiritä tai vaarantaa niiden elämän, joilta hän sai oman elämänsä. Se sitoo hänet kaikin mahdollisin toimin puolustamaan, tukemaan, avustamaan ja lohduttamaan niitä, joiden kautta hän tuli olemassa olevaksi ja kykeneväksi elämän nautintoihin. Tästä velvollisuudesta lapsia ei voi päästää mikään valtio eikä vapaus.”

”Tämä on kuitenkin hyvin kaukana siitä, että vanhemmille annettaisiin valta komentaa lapsia tai auktoriteetti tehdä lakeja ja käyttää heidän elämäänsä tai vapauksiaan miten haluavat. Velka kunnioitukseen, arvostukseen, kiitollisuuteen ja apuun on yksi asia, vaatimus ehdottomaan kuuliaisuuteen ja alamaisuuteen on toinen asia.”

Olen aikaisemmin kirjoittanut ulkonäköpaineista otsikoilla Ulkonäkökeskeisyys ja Lapset trendikonsumerismin kuristuksessa, sekä naisten ensiarvoisen tärkeästä kontribuutiosta politiikkaan otsikolla Naiset yhteiskunnallisen osallistumisen areenalla.

Kuvassa John Locke

Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan

Prostituutio on aihe, josta on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään, ilman että joku suuttuu. Vaikka aihe on hyvin moniulotteinen ja kompleksinen, melko moni tietää aivan varmasti siitä lopullisen totuuden. Vaikka julkista keskustelua prostituutiosta ja muista kaupallisen seksin muodoista onkin käyty paljon, valitettavan usein keskustelu ei ole aitoa dialektista debattia, vaan jämähtää paikoilleen yksittäisten kysymysten pyörittelyksi ja vastapuolen henkilön loukkaamiseksi.

Siksi uskallan yrittää tuoda määrällisesti runsaaseen keskusteluun uusia aspekteja siirtymällä tarkastelussa yksittäisten lainsäädännöllisten kysymysten, kuten seksin oston kieltämisen, sijaan laajempiin kysymyksiin prostituution syistä. Yksittäisten rajoitusten ongelma on juuri siinä, että ne ovat vain yksittäisiä rajoituksia. Tietynlainen prostituution harjoittamistapa tai -muoto voidaan saada siten pois, mutta se helposti tarkoittaa vain seksin myynnin siirtymistä erilaiseen muotoon, ei lakkaamista.

Seksi on eräs ihmisen keskeisimpiä tarpeita. Sen tarve ei muutu lainsäädäntöteknisillä keinoilla, vaikka niilläkin on oma roolinsa. Seksiä sinänsä vastustanee enää melko harva puritaani, joten on kysyttävä, millaiset prosessit saavat ihmiset valitsemaan maksullisen seksin maksuttoman sijaan. Kysymyksessä edetään kahden tarkastelemisperspektiivin kautta. Miksi maksullista seksiä on kasvavissa määrin tarjolla ja miksi sille on kysyntää?

1. TARJONTA

Miksi joku myy seksiä? Vastaukset ovat tietysti yksilöllisiä, mutta oletettavasti joitain yhdistäviä tekijöitä löytyy. Lienee tarkoituksenmukaista käyttää jaottelua kolmeen: ihmiskaupan uhreina olevat pakkoprostituoidut, vapaaehtoiset ammatinharjoittajat ja puolivapaaehtoiset, jotka harjoittavat prostituutiota epäsuoran pakon, kuten taloudellisen kurjuuden vuoksi. Rajat näiden välillä ovat häilyviä. Ihmiskauppa ja pakkoprostituutio ovat yksiselitteisesti väärin ja niitä tulee torjua lainsäädännöllä. Toisaalta alalla vapaaehtoisesti toimivia ammattilaisia on vaikea mennä moittimaan. Rakentavinta lienee käsitellä sitä ongelmakenttää, joka ajaa ”tavallisia” naisia myymään seksiä.

Helppo ja moralistinen näkökulma olisi väittää esimerkiksi opiskelijaprostituution johtuvan yksinkertaisesti nuorten moraalisten normien höltymisestä. Tämä perustuu ajatukseen siitä, ettei seksin myymistä enää nähtäisi yhtä ongelmallisena asiana kuin aiemmin, eikä se stigmatisoisi tekijäänsä pysyvästi. Sosiaalisella vieraantumisella ja suurten kaupunkien tarjoamalla anonyymiydellä voikin olla kynnystä alentava vaikutus prostituutioon ryhtymiseen, mutta se on riittämätön selittämään koko ilmiötä. Tuskin kukaan tekee ratkaisua alkaa myymään itseään kevein perustein.

Taloudellisen pakon edessä tapahtuva prostituutio kertoo hyvin karua kieltä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilasta. Yhteiskunnan tulonjako on yksinkertaisesti viety sellaiseksi, että meissä on ihmisiä, joilla ei ole käytettävissään riittävästi rahaa selvitäkseen edes välttämättömistä menoista. Tuloerojen kasvu, joka Suomessa on jatkunut ainakin 90-luvun lamasta lähtien, on tarkoittanut sitä, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevilla menee entistä huonommin. Nyt tilanne on jo kärjistynyt niin, että nämä köyhät ryhmät joutuvat myymään itseään. Mitä seuraavaksi? Elinkauppaa?

Asiantuntijat ovat arvioineet, että esimerkiksi Virosta ja Venäjältä Suomeen tulevien prostituoitujen määrä on vähenemään päin. Tämä johtuu elintason noususta naapurimaissamme. Samaan aikaan olemme ajaneet omaa yhteiskuntaamme suuntaan, jossa voi esiintyä raakaa ja vaihtoehdotonta köyhyyttä. Aikaisemmin prostituutio ei ollut samanlainen ongelma Suomessa kuin monessa muussa maassa, sillä hyvinvointiyhteiskuntamme piti huolta, että kaikilla oli riittävästi toimeentuloa, ettei seksiä tarvinnut myydä. Sitten päätettiin vaihtaa linjaa.

Prostituution tarjontaa voisi siis vähentää hyvin yksinkertaisesti: hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita tulisi uudistaa niin, että jopa yksinhuoltajilla ja opiskelijoilla olisi riittävästi tuloja selvitä jokapäiväisistä menoistaan, ilman että he joutuvat tinkimään fyysisestä koskemattomuudestaan. Alkuun kaikkein rujoimman köyhyyden poistamisessa päästäisi jo sosiaalisten tulonsiirtojen kuten opintotuen ja lapsilisän sitomisella indekseihin ja alle tuhannen euron kuukausitulojen tekemisellä verovapaiksi.

2.KYSYNTÄ

Seksipalvelujen tarjonta on tietysti vahvasti kietoutunut niiden kysyntään. Kuten minkä tahansa asian markkinoilla, myös maksullisen seksin kysyntä luo tarjontaa. Mitä enemmän ostaja on valmis maksamaan seksistä, sitä luultavammin joku suostuu myymään. Tämä pätee erityisesti seksiä satunnaisesti myyviin. Tässäkin ilmiössä tuloerojen kasvu on vaikuttava tekijä, se luo tarjonnan lisäksi myös kysyntää. Kun vauraus jakaantuu epätasaisesti, on tulonjaon yläpäässä olevan ihmisen pienemmällä suhteellisella uhrauksella omasta vauraudestaan mahdollista saavuttaa se maksukynnys, jonka seksin potentiaalinen myyjä asettaa palveluksilleen. Erityisen selkeästi tämä näkyy kansainvälisellä tasolla ja sitä ilmentää länsimaista tehtävä prostituutioturismi esimerkiksi Venäjälle ja Kaakkois-Aasiaan.

Tuloerojen ohella syitä seksipalvelujen kysyntään on syytä etsiä myös yhteiskunnallisisista asenteista. Seksin ostajien moralistinen syyttely tuskin auttaa sen enempää kuin myyjienkään. On kysyttävä, mikä laajemmassa asenneilmastossa ruokkii prostituutiolle otollisia ajattelutapoja. Näyttäisi siltä, että juuri nyt Suomessa kuten muuallakin maailmassa trendi on individualismin kärjistymistä kohti solidaarisuuden kustannuksella. Markkina-ajattelu on penetroitunut niin syvälle ihmisten mieliin, että toisen ihmisen redusoiminen ihmisestä pelkäksi hyödykkeeksi tuntuu hyvin luontevalta. Prostituoidulta on huomattavasti helpompi ostaa seksiä, mikäli voi välttyä kohtaamasta häntä ihmisenä, jolla on omat tunteet ja haaveet, joka on jonkun äiti ja jonkun tytär ja nähdä hänet vain välineenä omien halujen tyydyttämiseen korvausta vastaan.

Kolmantena syynä voisi arvella olevan ihmisten laajemman tyytymättömyyden seksielämäänsä. Parisuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen tuntuu olevan aiempaa hankalampaa. Yhä suurempi osa suomalaisista asuu yksin. Muodissa on sinkkuelämä ja pätkäsuhteet, eikä suuria sitoumuksia uskalleta lukuisista syistä tehdä. Seksin tarve ei kuitenkaan katoa biologisena ja henkisenä imperatiivina mihinkään, joten tavallisten, maksuttomien suhteiden mahdottomuus voi ajaa seksuaalisesti turhautuneen ihmisen maksullisen seksin pariin. Inhimillisen onnen kannalta seksuaalinen tyytymättömyys on kehno asia, mutta kapitalistiseen systeemiin se sopii: Seksuaalisesti tyytymätön ihminen voi kompensoida elämän yhden aspektin kurjuutta panostamalla energiansa työelämään ja materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelemiseen. Kuka jää ylitöihin, jos kotona saa hyvää seksiä?

Jos prostituutiota ja sen mukanaan tuomia ongelmia tahdotaan vähentää, on riittämätöntä keskittyä vain prostituutioon itseensä. Prostituutio ei ole niinkään itsenäinen ongelma, vaan seuraus lukuisista muista (varmasti huomattavasti lukuisammista, kuin tässä mainittiin) yhteiskunnallisista ongelmista. Mikäli prostituutiolle aiotaan tehdä jotain syvälle käyvempää, kuin pelkkää kiusantekoa yksittäisille ihmisille, on näihin laajempiin ongelmiin syytä suhtautua vakavasti.