Terveisiä Vilnasta!

Osallistuin IUSYn järjestämään seminaariin, jossa käsiteltiin Valko-Venäjän poliittista tilannetta ja pyrittiin etsimään vaihtoehtoja, joilla demokraattiselle oppositiolle voitaisiin antaa parempia toimintaedellytyksiä. Seminaari pidettiin viime viikon loppupuolella Liettuan pääkaupungissa Vilnassa ja se oli avoin kaikille IUSYn jäsenjärjestöille ympäri maailman.

Valko-Venäjän sosialidemokraattisen opposition edustajien kuvaukset maansa poliittisesta tilanteesta olivat hyvin synkkiä. Kaikki hallituksesta riippumaton poliittinen toiminta on tehty lähestulkoon mahdottomaksi. Poliittisia puolueita kielletään, riippumattomia sanomalehtiä ja muita tiedotusvälineitä lakkautetaan ja riippumattomiin ammattiliittoihin kuuluvia rohkaistaan hylkäämään liittonsa ja liittymään valtiolliseen liittoon.

Euroopan unioni on tehnyt kiitettävää työtä Valko-Venäjän hallitsevan regiimin painostamisessa. Tulokset eivät ole tuntuvia, sillä yksi kansainvälinen toimija ei voi vielä ratkaista tilannetta yksin. Venäjä vaikuttaa kyseenalaistamatta tukevan Valko-Venäjän diktatuuria saadakseen vastineeksi yrityksilleen toimintamahdollisuuksia maassa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä joitain vuosia sitten pauhatulle mutta sitten vähin äänin haudatulle ajatukselle Valko-Venäjän ja Venäjän liittovaltiosta tapahtui. Oliko sen kaatumiselle muita syitä kuin Lukashenkon ja Putinin egot?

Valko-Venäjän tilanteeseen on hyvin vaikea puuttua ulkopuolelta. IUSY:n puitteissa pyritään kuitenkin rakentamaan kansainvälistä Valko-Venäjän asioihin keskittyvää verkostoa, joka ylläpitäisi yhteyksiä valkovenäläisiin aktivisteihin ja pitäisi heidän asiaansa esillä eri maissa järjestöjensä kautta. Suunnitelmissa on myös kerätä varoja valkovenäläisten sosialidemokraattien koulutuskeskukselle, joka rakennettaisi Liettuaan.

Kokemukset Vilnasta kaupunkina olivat mitä parhaimmat! Vanha kaupunki on säästetty ja se palautettu todella komeaan kuntoon. Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia, esimerkiksi lukuisten uskontojen pyhiä rakennuksia, tuntuu olevan paljon. Aivan ydinkeskustassa on paljon avointa tilaa ja puistoja Neris-joen rannalla, joissa on miellyttävää hengailla. Uusia pilvenpiirtäjiä ja ostoskeskuksia löytyy myös, mutta ne eivät ole jyränneet vanhaa rakennuskantaa.

Asiakaspalvelu on aivan eri tasoa, kuin itäeurooppalaissa maissa yleensä. Kaikki palvelu on hyvin ystävällistä, eivätkä matkailijat tunnu ärsyttävän paikallisia. Palvelut, kuten ravintolassa syöminen ja taksilla ajaminen ovat edullisia lystejä, mutta merkkituotteet ovat ilmeisesti samanhintaisia joka puolella maailmaa. Johdin- ja linja-autoihin perustuva julkinen liikenne on selvästi alimitoitettuja ja autoteillä on kaupungissa ruuhkaa. Ajokulttuuri tuntuu muutenkin olevan melko mielipuolista, eikä sitä vasten olekaan yllättävää, että Liettuassa on suhteessa asukaslukuun eniten kuolemia liikenneonnettomuuksissa kaikista Euroopan unionin jäsenmaista

Erityinen sympatiapiste täytyy antaa Liettuan pienelle, kätevälle ja jopa uneliaalle lentokentälle!

Hauskaa vappua kaikille!

Nuukuusviikko

Erilaisille teemoilla omistettuja aikayksiköitä on monenlaisia ja suurimman osan merkitys jäänee yleisesti melko epäselväksi. Maanantaina alkanut nuukuusviikko on kuitenkin erityisen kannatettava, sillä se tarttuu erääseen hyvin keskeiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan, konsumerismiin. Nuukuusviikolla itse kunkin on mahdollista kiinnittää huomiota omien kulutustottumuksiensa järkevyyteen.

Konsumerismilla, siis sillä kuinka yksilö joutuu ostamaan paikkaansa yhteisössä ja hankkimaan omanarvontuntoa kuluttamalla rahaa sellaisiin asioihin, joita hän ei reaalisesti tarvitsisi, on monia kielteisiä vaikutuksia. Ympäristöongelmat ovat kenties ilmeisin uhka. Ihmiskunta kuluttaa jatkuvasti enemmän luonnonvaroja ja tuottaa enemmän päästöjä ja jätettä, kuin oikeastaan kukaan tahtoisi. Juuri konsumerismi vaatii ihmistä ostamaan isomman auton kuin naapurillaan, tai edes jonkinlaisen auton, vaihtamaan puhelimensa uudempaan malliin vaikkei vanhassakaan olisi mitään vikaa ja hylkäämään täysin ehjät ja kunnolliset vaatteet epämuodikkaina.

Toiset konsumerismin ikävät vaikutukset taas kohdistuvat yksilöön. Mitä enemmän yhteiskuntamme määrittelee jäseniään heidän kulutuksensa perusteella, sitä suurempi merkitys tuloeroilla on. Ihmiset jakautuvat tiettyihin ryhmiin sen perusteella, kuinka paljon he käyttävät rahaa kaikenlaiseen ei-välttämättömään kulutukseen. Tiettyä kulutustasoa ylläpitävät ihmiset alkavat muodostaa omia ryhmiään ja tämä johtaa esimerkiksi parinmuodostuksen kastijärjestelmään.

Konsumerismi vaikuttaa myös työn ja pääoman suhteeseen. Sitä mukaa kun työntekijät saavat ammattiyhdistysliikkeen taistelun avulla palkkojaan nostettua ja suuremman osan pääoman tuotosta itselleen, pyrkii pääomaa omistava luokka haalimaan nämä rahat takaisin saamalla ihmiset kuluttamaan tuotteitaan.

Usein nuukuuteen ja ekologiseen elämäntapaan liittyy virheellisiä käsityksiä. Luonnonvarojen kulutusta on vähennettävä. Tämän kulutuksen kannalta kuitenkaan kaikki asiakaskulutus ei ole samanarvoista. Elämästä voi nauttia myös ekologisesti. Käyttämällä rahansa tavaran sijaan palveluihin voi elintasoaan nostaa lisäämättä luonnonvarojen kulutusta. Ekologiseen säästäväisyyteen suhtaudutaan usein varauksellisesti, koska se nähdään esteenä taloudellisen hyvinvoinnin kasvulle. Tämä yhtäsuuruus-merkki elintason kasvun ja ekologisen vaurion väliltä on poistettava.

Itse asiassa esimerkiksi ravintolapalveluita laajemmin hyödyntämällä voitaisiin yhtaikaa sekä säästää luonnonvaroja, että parantaa elintasoa. Kuluttaa vähemmän energiaa valmistaa suurelle määrälle ihmisiä ruokaa ravintolan keittiössä, kuin että jokainen lämmittää kotonaan oman hellansa. Myös pakkausjätettä syntyy vähemmän. Vastaavasti ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä, kun välttyvät ruoanlaiton vaivalta ja saavat maukasta ruokaa.

Hyvää nuukuusviikkoa siis kaikille!

Kuva: Ekologisestikin voi nauttia elämästä. JSDN:n pojat puulämmitteisessä paljussa Säyntäsalon Juurikkasaaressa

Muutama havainto ympäristöpolitiikasta

Yle uutisoi harvinaisen suorasanaisesti maataloudelle maksettavan ympäristötuen vaikutuksista. Jo jutun otsikko on yksiselitteinen ”maatalouden ympäristötuki ei hyödytä ympäristöä”. Tämä ei ole yllätys kellekään asiaa tuntevalle. Maatalouden ympäristötuen ei ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan vähentää maatalouden ympäristölle aiheuttamaa rasitetta, vaan kanavoida lisää rahaa maanviljelijöille. Keskustalla on ollut ongelma, kuinka perustella sitä kannattaville maanviljelijöille oman työnsä arvoa paljon suurempi elintaso. Yleisön kasvava huolestuneisuus ympäristön suojelusta antoi vastauksen: tukiaiset voi nimitä ympäristötuiksi.

Nimi antaa legitimiteetin, eikä sillä vaikuta olevan mitään merkitystä, että ympäristötukea ei tarvitse käyttää ympäristöinvestointeihin. Perusympäristötukea saa hakemalla ja se tulisi käyttää ympäristön rasitusta vähentäviin investointeihin. Koska sitä ei kuitenkaan peritä takaisin, mikäli tämä käyttötarkoitus ei toteudu, voi maanviljelijä tahtoessaan myös käyttää tukiaiset vaikkapa viihde-elektroniikan, kaupunkimaasturiin, kaukomatkoihin tai venäläisten öljy-yhtiöiden osakkeisiin.

Paljon puhuva on myös maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) reagointi asiaan. Vaatisiko hän maataloustuottajilta vastuullisempaa ympäristötuen käyttöä? Lupaisiko hän poistaa koko ympäristötuen, koska se ei hyödytä ympäristön suojelua? Ei todellakaan, vaan hän kysyy: ”miten me sitten jatkossa motivoimme viljelijöitä tekemään ne [ympäristönsuojelu]toimenpiteet” Eli ensin maataloustuottajille annetaan tukiaisia ympäristönsuojeluun. Seuraavaksi annetaan lisää tukiaisia, koska tuottajat eivät ole käyttäneet alkuperäisiä tukiaisia siihen, mihin ne on tarkoitettu.

Tällaista logiikkaa on kenenkään muun, kuin keskustalaisen hyvin vaikea käsittää.

Käsittämätön touhuaminen maatalouden tukiaisten ympärillä voisi olla epävirallisen orwell-palkinnon arvoista. Se ilmentää samanlaista kaksoisajattelua kuin kuuluisan romaanin 1984 totalitaarinen valtiokoneisto sloganeissaan kuten ”sota on rauhaa” tai ”vapaus on orjuutta” (tästä erinomainen esitys myös Beck, 2006, 130-135). Samoin sitä politiikkaa, jolla yritetään systemaattisesti estää maataloudelta vaadittavat ympäristönsuojelutoimenpiteet, kutsutaan ympäristöpolitiikaksi. Keskusta vie johdon kokoomukselta Suomen ympäristönpilaajapuolueena 1-0.

****************************************

Ympäristön hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä esitettiin tavallisesta poikkeavasta näkökulmasta myös maanantain Helsingin Sanomissa. Jari Lyytimäki esittää, että avioerojen yleistyminen lisää ympäristörasitusta, sillä yksin elävä ihminen kuluttaa enemmän esimerkiksi energiaa ja vettä, kuin suuremmassa talousyksikössä, siis perheessä elävä ihminen. Trendi tuntuu olevan, että talouksissa asuu keskimäärin vähemmän ihmisiä kuin aiemmin, mikä ei ole muun muassa ympäristön kannalta myönteinen kehityssuunta.

Tulos ei ole yllättävä. Onhan hyvin ymmärrettävää, että kuluttaa vähemmän energiaa kun yhdellä hellalla laitetaan ruokaa koko perheelle, kuin että jokainen lämmittää oman hellansa. Voisi myös kuvitella, että esimerkiksi ruokatarvikkeiden pakkausmateriaalien aiheuttamaa jätettä säästyisi, kun elintarvikkeita ostettaisi suuremmissa yksikkökoissa. Ongelma ei tokikaan koske vain avioliitosta eroavia, vaan myös niitä jotka eivät avo- tai avioliittoa alun perinkään solmi.

Tästä ei tietenkään tule syyllistää eroon päätyviä ihmisiä, kuten Lyytimäkikin huomauttaa. Hedelmällisempää olisi pohtia, miksi yhteiskuntamme on niin individualisoitunut, että monet ihmiset asuvat yksin ilman että se olisi omasta tahdosta johtuva valinta. Sen vaikutus ympäristöntilaan on yksi ongelma, mutta samasta trendistä seuraa huomattava määrä muitakin ongelmia.

Olen aikaisemmin kehunut eräitä ympäristöpoliittisia linjauksia otsikolla ympäristöpuolueen renesanssi, kirjoittanut parisuhdepolitiikasta otsikoilla parinmuodostuksen kastijärjestelmä ja kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan, pohtinut rakkauden vaikeaa taitoa ja hämmästellyt MTK:n ympäristönpilaamispolitiikkaa

Beck, Ulrich. 2006. The Cosmopolitan vision. Polity Press. Cambridge/ Malden.

Polaarin valtaus

Jyväskylässä vallattiin kuun ensimmäinen päivä yliopiston kampusalueella tyhjillään oleva rakennus, Polaari. Valtaajiksi julistautunut Autonominen tiedekunta- ryhmä puolusti valtausta vaatimalla avointa kaupunkitilaa, jossa voidaan järjestää omaehtoista nuoriso- ja opintotoimintaa. Rakennuksen omistavan Senaatti-kiinteistöt Oy:n pyynnöstä poliisi kuitenkin poisti valtaajat talosta seuraavan päivän iltana, eli eilen.

Valtaajien esittämät argumentit ovat ymmärrettäviä ja tavoitteet kannatettavia. On totta, että Jyväskylästä kuten melko monesta muustakin kaupungista puuttuu epäkaupallista tilaa, jossa ihmiset voisivat omaehtoisesti harjoittaa mielensä mukaista vapaa-ajan toimintaa. Kahviloita, harrastuspaikkoja sun muita on kyllä, mutta näissä oleskelu ja esimerkiksi ystävien tapaaminen perustuu asiakkuuteen.

Ennen kuin ehdin tarkemmin jututtamaan valtauksessa mukana olleita kavereita, olen valtauksen käytännön toimenpiteiden tarkastelussa melko hataralla pohjalla. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei vallatussa rakennuksessa järjestetty esimerkiksi opintopiiriä gramscilaisen hegemonian käsitteen käyttökelpoisuudesta nykyisessä kaupunkisuunnittelussa, vaan keskityttiin sanotaanko vapaamuotoisempaan toimintaan. Melko monien voi olla vaikea nähdä, kuinka tussilla seinään piirtäminen on niin hienoa kulttuuritoimintaa, että sillä voi legitimoida talon valtaamisen.

Vaikka valtauksen provokaatiota voidaan pitää keskustelunavauksena kaupunkisuunnittelusta, epäilen silti, aiheuttiko se enemmän hyötyä vai haittaa sen tavoitteen edistämiseksi, että kaupunkeihin suunniteltaisi enemmän epäkaupallista oleskelutilaa. Vaikka parlamentarismin kriitikot vetoavat järjestelmän sisäisiin portinvartijoihin, jotka estävät tietyistä ennakko-oletuksista poikkeavien asioiden tulon politiikan agendalle, uskon yhä henkilökohtaisesti enemmän parlamentaariseen vaikuttamisen tapaan. Uskon, että syksyn kunnallisvaaleilla on suurempi merkitys avoimien kulttuuri- ja opintotilojen syntymiseen, kuin talojen valtaamisella.