torstai 10. huhtikuuta 2008
Muutama havainto ympäristöpolitiikasta
Yle uutisoi harvinaisen suorasanaisesti maataloudelle maksettavan ympäristötuen vaikutuksista. Jo jutun otsikko on yksiselitteinen ”maatalouden ympäristötuki ei hyödytä ympäristöä”. Tämä ei ole yllätys kellekään asiaa tuntevalle. Maatalouden ympäristötuen ei ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan vähentää maatalouden ympäristölle aiheuttamaa rasitetta, vaan kanavoida lisää rahaa maanviljelijöille. Keskustalla on ollut ongelma, kuinka perustella sitä kannattaville maanviljelijöille oman työnsä arvoa paljon suurempi elintaso. Yleisön kasvava huolestuneisuus ympäristön suojelusta antoi vastauksen: tukiaiset voi nimitä ympäristötuiksi.
Nimi antaa legitimiteetin, eikä sillä vaikuta olevan mitään merkitystä, että ympäristötukea ei tarvitse käyttää ympäristöinvestointeihin. Perusympäristötukea saa hakemalla ja se tulisi käyttää ympäristön rasitusta vähentäviin investointeihin. Koska sitä ei kuitenkaan peritä takaisin, mikäli tämä käyttötarkoitus ei toteudu, voi maanviljelijä tahtoessaan myös käyttää tukiaiset vaikkapa viihde-elektroniikan, kaupunkimaasturiin, kaukomatkoihin tai venäläisten öljy-yhtiöiden osakkeisiin.
Paljon puhuva on myös maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) reagointi asiaan. Vaatisiko hän maataloustuottajilta vastuullisempaa ympäristötuen käyttöä? Lupaisiko hän poistaa koko ympäristötuen, koska se ei hyödytä ympäristön suojelua? Ei todellakaan, vaan hän kysyy: ”miten me sitten jatkossa motivoimme viljelijöitä tekemään ne [ympäristönsuojelu]toimenpiteet” Eli ensin maataloustuottajille annetaan tukiaisia ympäristönsuojeluun. Seuraavaksi annetaan lisää tukiaisia, koska tuottajat eivät ole käyttäneet alkuperäisiä tukiaisia siihen, mihin ne on tarkoitettu.
Tällaista logiikkaa on kenenkään muun, kuin keskustalaisen hyvin vaikea käsittää.
Käsittämätön touhuaminen maatalouden tukiaisten ympärillä voisi olla epävirallisen orwell-palkinnon arvoista. Se ilmentää samanlaista kaksoisajattelua kuin kuuluisan romaanin 1984 totalitaarinen valtiokoneisto sloganeissaan kuten ”sota on rauhaa” tai ”vapaus on orjuutta” (tästä erinomainen esitys myös Beck, 2006, 130-135). Samoin sitä politiikkaa, jolla yritetään systemaattisesti estää maataloudelta vaadittavat ympäristönsuojelutoimenpiteet, kutsutaan ympäristöpolitiikaksi. Keskusta vie johdon kokoomukselta Suomen ympäristönpilaajapuolueena 1-0.
****************************************
Ympäristön hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä esitettiin tavallisesta poikkeavasta näkökulmasta myös maanantain Helsingin Sanomissa. Jari Lyytimäki esittää, että avioerojen yleistyminen lisää ympäristörasitusta, sillä yksin elävä ihminen kuluttaa enemmän esimerkiksi energiaa ja vettä, kuin suuremmassa talousyksikössä, siis perheessä elävä ihminen. Trendi tuntuu olevan, että talouksissa asuu keskimäärin vähemmän ihmisiä kuin aiemmin, mikä ei ole muun muassa ympäristön kannalta myönteinen kehityssuunta.
Tulos ei ole yllättävä. Onhan hyvin ymmärrettävää, että kuluttaa vähemmän energiaa kun yhdellä hellalla laitetaan ruokaa koko perheelle, kuin että jokainen lämmittää oman hellansa. Voisi myös kuvitella, että esimerkiksi ruokatarvikkeiden pakkausmateriaalien aiheuttamaa jätettä säästyisi, kun elintarvikkeita ostettaisi suuremmissa yksikkökoissa. Ongelma ei tokikaan koske vain avioliitosta eroavia, vaan myös niitä jotka eivät avo- tai avioliittoa alun perinkään solmi.
Tästä ei tietenkään tule syyllistää eroon päätyviä ihmisiä, kuten Lyytimäkikin huomauttaa. Hedelmällisempää olisi pohtia, miksi yhteiskuntamme on niin individualisoitunut, että monet ihmiset asuvat yksin ilman että se olisi omasta tahdosta johtuva valinta. Sen vaikutus ympäristöntilaan on yksi ongelma, mutta samasta trendistä seuraa huomattava määrä muitakin ongelmia.
Olen aikaisemmin kehunut eräitä ympäristöpoliittisia linjauksia otsikolla ympäristöpuolueen renesanssi, kirjoittanut parisuhdepolitiikasta otsikoilla parinmuodostuksen kastijärjestelmä ja kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan, pohtinut rakkauden vaikeaa taitoa ja hämmästellyt MTK:n ympäristönpilaamispolitiikkaa
Beck, Ulrich. 2006. The Cosmopolitan vision. Polity Press. Cambridge/ Malden.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Lyhyesti: Olen noista ympäristötukiasioista koko lailla samaa mieltä. Anttila on esittänyt huikeita perusteluita aikaisemminkin, esimerkiksi Suomen kuvalehden uutisessa Itämeren ravinnekuormituksesta. Jutussa esitettiin vakuuttavasti, että varsin merkittävä osa ravinteista on peräisin Suomen rannikkoseutujen maataloudesta. Anttila oli sitä mieltä, että tämän toteaminen on syyllistämistä eikä auta asiaa millään tavalla.
Vesien pilaaminen voitaisiin lopettaa tai sitä voitaisiin ainakin merkittävästi vähentää määräämällä riittävän laajat suojavyöhykkeet viljelysten ja vesialueiden väliin. Koska pellot sijaitsevat missä sijaitsevat, eikä niitä voi sananmukaisesti rullata kainaloonsa ja siirtää muualle, tällaisten määräysten valvominenkin olisi helppoa ja voitaisiin järjestää ilmakuvauksella tai vaikka satelliittikuvan avulla. Miksei näin tehdä, vaan sallitaan edelleen rehevöittävien päästöjen laskeminen veteen ja vielä palkitaan siitä vastikkeettomilla tukiaisilla? Tätä sietääkin miettiä.
---
Jälkikirjoitukseen toinen lyhyt huomio:
"...monet ihmiset asuvat yksin ilman että se olisi omasta tahdosta johtuva valinta"
Tarkoittaako tämä ehkä sitä, että tulisi voida esittää oikeutettuja vaatimuksia tai määräyksiä ongelman eli yksin asumisen poistamiseksi?
Heitän pallon takaisin sinulle, Jukka.
Kuinka hyvin tunnet maatalouden ympäristötukijärjestelmän? Sen millä perusteella tukea maksetaan? Epäilemättä tunnet sen kuin omat taskusi, mutta kysynpä silti.
Lähetä kommentti