Sivut

perjantai 20. helmikuuta 2009

Puoluejohtajien kanssa tulevaisuutta kohti


Helsingin Sanomat julkaisi kolmen suurimman puolueen puheenjohtajien visiot Suomesta vuonna 2019. Idea on melko hyvä. Kääntämällä katseen tarpeeksi kauas tulevaisuuteen voidaan välttyä päivänpolitiikan pikkumaisuuksilta ja parhaimmillaan tuoda selkeämmin esiin puolueiden eroja, jotka liian usein jäävät lyhyen tähtäimen taktikoinnin alle.

Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen on haistanut tuulen kääntyneen ja pyrkii olemaan globaalin finanssikriisin herättämän uusliberalismin kritiikin harjalla. ”Uusliberalismin tiellä ei ehditty tehdä suuria virheitä.” Ilmeisesti Vanhanen ei kuitenkaan tiedä, mitä uusliberalismi on tai yrittää vain sumuttaa. Toisaalla haastattelussa hän vannoo tilaaja-tuottaja-mallin nimiin. Mallissa on kyse nimenomaan siitä, että palveluiden tuottaminen on yksityistetty ja julkinen hallinto tyytyy vain tilaamaan ja maksamaan ne.

Myös verotusta Vanhanen olisi viemässä uusliberalistiseen suuntaan. Hän veisi verotusta enemmän kulutuksen suuntaan. Kulutuksen verottaminen tarkoittaa sitä, että ostettavat tuotteet ovat kalliimpia ja köyhälle tuotteet ovat silloin suhteellisesti kalliimpia kuin rikkaalle. Kulutuksen verottaminen on rikkaita suosivaa, sillä kulutusta toisin kuin tuloja ei voi verottaa progressiivisesti.

Sarjan hämmentävin osio on kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen haastattelu, joka on käytännössä täysin sisältövapaa. Katainen ei hahmottele millainen suomalainen yhteiskunta olisi kymmenen vuoden kuluttua, vaan keskittyy toistelemaan kokoomuksen itsensämarkkinoimisfraaseja. Miten tällainen virhe puolueelta, joka pyrkii brändäämään itsensä tulevaisuusorientoituneeksi?

Katainen sanoo myös kokoomuksen irti uusliberalismista. Uusliberalismilla tarkoitetaan yleisesti ottaen verojen alentamista, hyvinvointivaltion purkamista ja markkinaohjauksen tuomista poliittisen päätöksenteon sijaan. Juuri tällaista politiikkaa nykyinen hallitus tekee, mutta silti kumpikin sen pääpuolue kieltää kannattavansa uusliberalismia. Hassua. Ovatko sitten vihreät ja RKP hallituksen uusliberalismin toimeenpaneva voima?

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tarttuu myös kysymykseen uusliberalismista omassa puheenvuorossaan. Hän sanoo ääneen sen, jonka jokainen yhteiskunnallisia asioita seuraava tietää: ”[kokoomuksessa] halutaan minivaltiota, jossa demokratian vastuu on pienempi ja vastuuta siirretään yksityisille ihmisille.” Myös valtaa demokraattisesti valituilta luottamushenkilöiltä markkinoille siirtävä uusi julkisjohtaminen tai new public management saa Urpilaiselta tuomion.

Arvostan myös sitä suoruutta, jolla Urpilainen tiivistää palveluiden saatavuuden epätasa-arvoisuuden. Ongelma on, ettei Suomessa ole enää pitkään aikaan tarjottu palveluita tasapuolisesti kaikille ja on tervettä, että suuren puolueen puheenjohtaja voi sen sanoa. Urpilainen visioikin turvaverkkojen repeämien paikkaamista. Yksi asia jää itseäni painamaan: Minä en usko, että pitkät listat euro- tai muissakaan vaaleissa lisäisivät vaalien demokraattisuutta.

Pohjanoteeraus tulee puheenjohtajien visioiden jälkeen julkaistussa tekstissä, jossa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestön Kannunvalajien jäsenet arvioivat haastatteluja. Natoon liittymisestä annetaan seuraava analyysi "Tulevat politiikan tekijät ovat tätä mieltä [että Suomen tulisi liittyä Natoon], mutta nämä vanhat fabut ovat sitä mieltä, että ei. Kuulostaa epäuskottavalta"

Kysymys siitä, solmiiko valtio sotilaallisia liittoja ja kenen kanssa on valtion olemassaolon ja yhteiskunnan kannalta äärimmäisen keskeinen kysymys. Ovatko nuoret valtiotieteilijät tosiaan sitä mieltä, että päätöksiin tällaisista asioista tulisi vaikuttaa se, kuulostaako liittoutuminen nuorekkaalta tai vähemmän tunkkaiselta? Olisi Helsingin Sanomat kysynyt Jyväskylän valtio-opin opiskelijoiden, Puolueen hallitukselta. Vastaukset olisivat varmasti olleet fiksumpia.

Myös Esa Suominen kommentoi visioita omassa blogissaan

Sallittakoon myös pari nostoa onnistuneista blogikirjoituksista viime ajoilta:

Jani Tanskanen käy läpi kokoomuksen imagonrakennuskampanjaa

Hanna Isbom hämmästelee Matti Vanhasen demokratiakäsityksiä

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Katsaus eurovaaliehdokkaiden facebook-ryhmiin


Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaalit eivät juurikaan näy ajankohtaiskeskustelussa, vaikka vaaleihin on enää muutama kuukausi. Ilmeisesti eurovaaleissa on tullut tavaksi lyhyt ja intensiivinen kampanjointi. Kuitenkin Facebookissa monilla ehdokkailla on jo omat kannatusryhmät koossa.

Facebookissa kampanjointi ei maksa mitään ja tarjoaa ihmisille matalan kynnyksen tavan ilmaista tukeaan omalle ehdokkaalleen. Myös esimerkiksi tapahtumien organisointi ja niistä tiedottaminen käy tuon kanavan kautta kätevästi.

Vaikka Facebook tarjoaa kaikille ryhmille saman sabloonan, joka ei ole muunneltavissa sillä tavoin kuin kotisivut, europarlamenttivaaliehdokkaiden kannatusryhmät ovat silti hyvin erilaisia. Katsotaanpas

Keskustan Juha Iso-ahon kannattajat ovat ilmeisesti olleet liikkeellä kaikkein ensimmäisinä. Ryhmien perustamisaikaa ei suoraan näe mistään (?), mutta ensimmäinen kommentti hänen seinäkeskustelussaan on julkaistu 11.8.2008, eli jo hyvissä ajoin ennen kunnallisvaaleja. Iso-Ahon sivuilla luvataan hyvin konkreettisia: ”Kaikista tulevista EU:n perussopimuksista on järjestettävä unionin laajuinen kansanäänestys.” ”Komission aloitemonopoli on purettava”.
195 jäsentä Iso-Ahon ryhmä

Anna Ranki on piilottanut keskustalaisuutensa sivullaan hyvin. Se täytyy kaivaa esiin erisnimitekstimössöstä. Rangin retoriikka on melko sisältövapaata. Vuorovaikutusta, luottamusta, hyvinvointia ja niin edelleen. Lause ”PÄÄMÄÄRÄNÄ BRYSSEL – PLACE DE LUXILLA TAVATAAN ;)” vedonnee Brysselin glamouriin. Rangin kansainvälisestä orientaatiosta kertoo kai myös hänen suomenkielen yhdyssanojen osaamisensa.
175 jäsentä Rangin ryhmä

Keskustan naistoivon, Anneli Jäätteenmäen kannatussivut näyttävät suorastaan ammattimaisesti tehdyiltä. Esittelyteksti on selkeästi jäsennelty ja vasta kolmannella lukukerralla käy ilmi, ettei siinä oikeastaan sanota mitään siitä, mitä Jäätteenmäki valituksi tullessaan tekisi parlamentissa. Toisten puolueiden retoriikkaa lainataan, ”EU on foorumi kansalaisten unelmia varten.” julistaa Jäätteenmäki. Ryhmän esittelykuvassa Jäätteenmäellä on lisäksi yllään yllättävän urpilaisenpunainen takki.

Sivulla on tämän kuvan lisäksi vain viisi kuvaa, mutta niiden käyttö on hyvin taitavaa. Yhdessä kuvassa Jäätteenmäki on työhuoneessaan, joka näyttää yhtaikaa tehokkaalta, mutta myös mukavalta, pehmeästi valaistulta. Toisessa kuvassa Jäätteenmäki hakee uskottavuutta taidepiireiltä tutustumalla Osmo Rauhalan tuotantoon ja kolmannessa rinnastaa itsensä Hillary Clintoniin, vahvana pidettyyn naiseen, pitämällä hänen kirjaansa kädessään. Tuon idean varastan seuraavaan omaan kampanjaani! Lisäksi pari kuvaa koirista tuomaan Jäätteenmäen imagoon inhimillisyyttä. Voilá

Erinomaista panostusta Facebookiin Jäätteenmäeltä. Ansio taitaa kuulua hänen uudelle avustajalleen Elina Havulle.
6 jäsentä Jäätteenmäen ryhmä

Kokoomuksen Sirpa Pietikäistä jatkoon kannustavan ryhmän teksti alkaa mielenkiintoisesti: ”Maailmanlaajuinen finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma on muistuttanut selkeästi, että markkinatalous tarvitsee paremmat pelisäännöt toimiakseen sosiaalisesti vastuullisesti ja ympäristön kannalta kestävästi.”

Nii-in. Ja tämä henkilö on ehdolla samalla listalla, kuin ne umpiliberalistit, jotka toistelevat ”markkinat sääntelevät parhaiten itseään, tuloerot ovat köyhien etu, köyhyys vähenee poistamalla tulonsiirtoja”- mantrojaan.

Lisäksi tekstissä on lyhyt Pietikäisen CV ja hänen päämääriään kovin abstraktilla tasolla. Kuvia ei juuri ole, vanhoja kampanjamainoksia vain. Sama minimalistinen linja jatkuu kokoomuksen nuorillakin toivoilla.
408 jäsentä Pietikäisen ryhmä

Sekä Heikki Auton että Sofia Wikmanin esittelyt ovat täysin sisältövapaat. Autto on sitä mieltä, että unionia täytyy kehittää ja Wikman että Euroopan tulevaisuudessa on suuria haasteita. Jaahas. Wikmanin ryhmässä vedotaan hänen kompetenssiinsa ja esitellään laajemmin hänen osallistumistaan eri järjestöihin, sekä koulutustaan.

Myös kuvien suhteen molemmat nuorten kokoomuslaisten ryhmät ovat köyhiä. Tämä on yllättävää, sillä kokoomus on nimenomaan profiloitunut julkisuudenhallinnan ammattilaisena. Lisäksi kokoomusnuoret vasta julkaisivat nakukalenterin, joten säkenöivämpää visuaalisuutta olisi voinut odottaa. Toistaiseksi oikeistorintaman parhaat facebook-kannatussivut löytyvät selvästi keskustalta.

Autto, 553 jäsentä Auton ryhmä
Wikman, 328 jäsentä Wikmanin ryhmä

Sosialidemokraattien nuoden miehen, Niko Kortteen ryhmässä hänen esittelynsä on ennätyksellisen lyhyt, kaksi riviä. Niissäkin kahdessa rivissä vedotaan hänen ikäänsä. Tullessaan valituksi ehdokas olisi nuorin suomalainen meppi koskaan. Tämä heikko argumentointi on suuri sääli, sillä tunnen miehen ja hänellä todellakin on eurooppalaisesta politiikasta sanottavaa. Päästäkää mies ääneen!
318 jäsentä Kortteen ryhmä

Sekä SDP:n Satu Taiveaholla että Jenny Lindborgilla on kannatussivuillaan asiaa. Taiveaho on selvästi käsittänyt, että Euroopan unionin on keskityttävä sellaisiin tehtäviin, joita kansallisvaltiot eivät yksin pysty ratkaisemaan globalisoituvassa maailmassa. Sivulle ladatut kuvat ovat hyviä ja selkeitä ja näyttävät kansanedustajaa erilaisissa tilanteissa. Monelle potentiaaliselle äänestäjälle löytynee samaistumispintaa. Videoita ja linkkejä löytyy, sekä tulevat tapahtumat joissa eurovaaliehdokas on tavattavissa kätevästi ja selkeästi.
200 jäsentä Taiveahon ryhmä

Lindborg on vaalien kärkiteemansa jo valinnut ja ne löytyvät sivulta: Sosiaalisesti kestävä ja kunnianhimoinen ilmastopolitiikka; Suvaitsevaisuus, yhdenvertaisuus ja vähemmistöjen oikeudet Euroopassa; sekä EU globaalin oikeudenmukaisuuden vastuunkantaja. Hänellä on huomattavaa globaalipoliittista kompetenssia ja ehkä siksi sivu keskittyy hieman liikaa hänen henkilönsä esittelemiseen. Sivulla on runsaasti kuvia ehdokkaasta maailmalla.
343 jäsentä Lindborgin ryhmä

Suurten puolueiden facebook-sivuista täytyy sanoa, että kaikissa on valitettavia puutteita. Miltään kolmelta ei löytynyt linkkilistaa europarlamenttivaaliehdokkaiden omista kannatussivuista. Sosialidemokraattien linkkilista on kattavin.

Yleisesti ottaen Facebookin kannatusryhmät ovat vielä melko kotikutoisia. Toisaalta ne elävät koko ajan, kotisivujakin nopeammin ja täydentyvät varmasti vielä monenlaisella kekseliäällä sisällöllä. Sisältöä ja asiakysymyksiä näihin vaaleihin tarvitaankin, sillä eurooppalaiset ansaitsevat itsensä näköisen Euroopan.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Kaikki töihin lamaa vastaan – paitsi me


Taloudellinen taantuma on herättänyt puheenvuoroja siitä, kuinka voisimme kaikki yhdessä työskennellä lamaa vastaan. Kansa olisi kutsuttava yhteisiin talkoisiin, kuten aikanaan talvisotaan. Pääministeri Matti Vanhanen on kehottanut yrityksiä kohtuullisuuteen osinkoja jakaessaan. Tavalliset, työtä tekevät ihmiset pääsevät tekemään jatkuvana virtana uhrauksia yhteisen tavoitteen eteen yritysten irtisanoessa ja lomauttaessa henkilökuntaansa.

Eräs etuoikeutettu ihmisryhmä kuitenkin porskuttaa kuten ennenkin. Julkisuudessa ei ole kyselty niiden miljardien perään, joita maksetaan maataloustukina. Jos tahdotaan yhdessä ponnistella, olisiko maanviljelijöiden mahdollista osallistua talkoisiin esimerkiksi jättämällä toinen vuotuinen Kauko-Aasian tai Etelä-Amerikan matkansa väliin? Tai edes vaihtaa se kotimaan tai Euroopan matkaan?

Ei ole kohtuullista, että yhdelle itseään yrittäjiksi nimittävälle ryhmälle turvataan hulppea tulotaso samaan aikaan, kun koko muun kansan elanto riippuu markkinoiden heittelyistä.

Edellinen lama oli raskas, mutta johti voimakkaaseen tuottavuuden kasvuun Suomessa. Kannattamattomat yritykset ja elinkeinot katosivat ja resurssit ja työvoima ohjautuivat tuottavammille aloille. Työn tuottavuuden kasvu tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että samalla työllä saadaan enemmän fyrkkaa.

Maanviljelyksessä pidetään turhaan työvoimaa työssä, joka ei tuota käytännössä mitään. Nauriilla ja retiiseillä ei rakenneta maailman kilpailukykyisintä kansantaloutta.

Olen aikaisemmin käsitellyt maatalouden ympäristötukien ongelmia