Miksi kannatan Timo Harakkaa

Timo Harakalla on järkeä ja tahtoa lopettaa
Euroopan taantuma. Numero on 232

Ennen kuin löysin ehdokkaani, kävin huolellisesti läpi eurovaaliehdokkaiden mielipiteitä ja ajatuksia Euroopan unionista. Erityisesti kiinnitin huomiota näkemyksiin siitä, mistä Euroopan talousvaikeuksissa pohjimmiltaan on kyse, mikä kriisin hoidossa on mennyt pieleen ja kuinka Eurooppa saadaan takaisin talouskasvun uralle. En oikein arvosta sellaista "tänne meidän maakuntaan täytyy saada enemmän EU:n rahoitusta"- tyyppistä, nurkkakuntaista politiikantekoa. Europarlamentaarikot edustavat EU:n kansalaisia ja tämä kansalainen tahtoo, että hänen edustajallaan on kokonaisvaltainen näkemys Euroopan suunnasta.

Timo Harakan ajatuksissa Euroopan talouskriisin syistä ja seurauksista minua miellyttää se, ettei hän suostu purematta nielaisemaan yksinkertaistuksia "yli varojen elämisestä" tai "laiskoista eteläeurooppalaisista". Oikeistolaiset ovat täysin perusteetta yrittäneet selittää talouskriisiä hyvinvointiyhteiskunnan kriisiksi tai julkisen sektorin velkakriisiksi. Kyseessä on kapitalismin kriisi, jossa suuria riskejä ottaneiden rahoituslaitosten velat sälytettiin valtioiden maksettaviksi.

Nykyinen, oikeistojohtoinen EU-komissio on epäonnistunut talouskriisin hoidossa. Vaikka vyönkiristyspolitiikkaa on väitetty ainoaksi vaihtoehdoksi, en voi olla ajattelematta, että kyseessä on ollut ideologinen valinta. Julkisten palveluiden leikkaaminen, palkkojen ja eläkkeiden alentaminen ja suurtyöttömyys heikentävät tavallisten, omalla työllään toimeentulevien asemaa verrattuna rikkaisiin, jotka elävät omistamallaan pääomalla.

Kuten Harakka itse toteaa: "Eurokriisissä pelastettiin pankit, mutta kansalaiset jätettiin heitteille. Talouden kiristys on ollut komission ja suurten EU-maiden ideologinen valinta, joka on aiheuttanut taloushistorian pisimmän taantuman, suurtyöttömyyden ja lisääntyvää köyhyyttä."

Myös rikkaat kärsivät, kun vyönkiristyspolitiikka tuhoaa talouskasvun. Sairainta onkin, että tällainen politiikka on kuitenkin valittu, koska se kurittaa suhteellisesti enemmän pieni- ja keskituloisia. Yhdysvallat nousi taantumasta parissa vuodessa, EU:ssa komissio on saanut taantuman pidennettyä jo viidenteen vuoteen.

En tahdo enää toista viittä vuotta taantumaa Eurooppaan. Siksi äänestän muutoksen puolesta.

Euroopan parlamentin ryhmät ovat sopineet, että suurimman ryhmän kärkiehdokas valitaan uuden komission puheenjohtajaksi. Kannatusmittausten perusteella sosialidemokraateilla on mahdollisuus saada suurimman puolueen asema, joskin kisa tulee olemaan äärimmäisen tiukka. Yksittäisen maan yksittäiset äänet voivat ratkaista sen, voittavatko sosialidemokraatit vai konservatiivit. Komission puheenjohtajan paikka on erittäin merkittävä, joten nyt eurovaaleissa äänestämisellä todella on väliä.

Vilkaisu talousuutisiin kertoo, että jokin on pielessä. Japanin talouskasvu kiihtyi 5,9 prosenttiin. Euromaiden kokonaistuotanto taas kasvoi tammi-maaliskuussa vain 0,2 prosenttia. Komissaari Olli Rehn on vuodesta 2011 lähtien luvannut kasvun käynnistyvän, mutta tuloksia ei näy.

Timo Harakka edustaa päinvastaista talousnäkemystä, kuin Olli Rehnin ja Angela Merkelin talouskuri- ja leikkauspolitiikka. Hän kannattaa leikkausten ja kurjistamisen sijaan investointeja, joilla luodaan työpaikkoja, vähennetään köyhyyttä ja saadaan talouskasvu käyntiin. Vanha sääntö, että kun yksityinen sektori on vaikeuksissa ja vähentää investointejaan, julkisen sektorin ei pidä voimistaa taantumaa vähentämällä omaa kulutustaan, on unohtunut. Harakka voi viedä muistutuksen tästä säännöstä Brysselin herroille ja rouville.

Talouspolitiikan lisäksi Timo Harakalla on asialistallaan muitakin teemoja, joita pidän tärkeinä. Yhdysvallat yrittää saada Euroopan maita luopumaan varovaisuudestaan geenimanipuloitujen elintarvikkeiden suhteen. Harakka on kuitenkin sitä mieltä, ettei ruoalla pidä leikkiä. Samoin hän puolustaa EU:n ilmastotavoitteita. Onkin mielekkäämpää hyödyntää ekoteknologian ja biotalouden kaupallisia mahdollisuuksia, kuin pönkittää teollisuutta puutteellisella ympäristönsuojelulla.

Jos tahdot mukaan auttamaan kampanjatyössä,  kannattaa vilkaista Timon verkkosivut. Voit myös ottaa yhteyttä suoraan minuun. Tärkeintä, mitä jokainen meistä voi tehdä paremman Euroopan puolesta, on äänestää eurovaaleissa numeroa 232.

Viekö lama diktaattorit?

Indonesiaa yksinvaltaisesti 1966-98 yksinvaltaisesti johtanut kenraali Haji Muhammed Suharto ei ollut mukava mies. Arviolta puoli miljoonaa ihmistä sai surmansa hänen vallankaappauksensa johdosta ja 200 000 kommunistiksi epäiltyä henkilöä vangittiin. Kaikkien valtion virkamiesten tuli olla hänen puolueensa Golkarin jäseniä. Kaupungeissa korttelikomiteat ja maaseudulla kyläpäälliköt huolehtivat, että ihmiset äänestävät Golkaria. Varmuuden vuoksi Suharto nimitti itse neljänneksen parlamentista.

Vuonna 1975 Indonesia miehitti Itä-Timorin ja liitti sen Indonesian maakunnaksi. Jaavalla nähtiin nälkää 1975, Itä-Timorilla 1979. Vuonna 1975 Indonesia vei ulkomaille 2,3 miljoonaa tonnia riisiä. Armeija ja Suharton perhe ottivat merkittävän roolin Indonesian taloudessa ja istuivat pankkien ja öljy-yhtiöiden johtokunnissa. Suharton omaisuudeksi on arvioitu 15-35 miljardia dollaria.

Suharton autoritaarinen valta kuitenkin kesti, koska sillä oli tukenaan 6-8 % vuotuinen talouskasvu. Vaikka erilaisia protesteja Indonesian yhteiskunnassa oli ollut jo 1990-luvun alusta lähtien, vasta Aasian talouskriisi 1997 pudotti Suharton vallasta. Indonesia oli yksi kriisistä raskaiten kärsineistä maista ja maan valuutta rupia menetti kesäkuusta 1997 heinäkuuhun 1998 83 % arvostaan. IMF oli -luultavasti tahtomattaan- tuomassa Suhartoa alas pakottamalla lainan ehtoina Indonesian toteuttamaan hyvin uusliberalistista politiikkaa, joka rikasti rikkaita ja köyhdytti köyhiä entisestään. Suharto erosi toukokuussa 1998.

Valitettavasti näyttää siltä, että ihmiset ovat usein valmiita myymään demokraattisia kansalaisoikeuksiaan, jos elintason nousuna saavutettava palkkio on riittävän suuri. Globaalin talouslaman pitäisi viedä diktaattoreilta välineet ostaa kansojensa hyväsyntää väärinkäytöksilleen. Kun kansa ei enää pysty nauttimaan elintasonsa voimakkaasta kasvusta, alkaako se vaatia vastineeksi edes osallistuisoikeuksia ja oikeusvaltiota?

Suurin merkitys on maailman suurimmalla diktatuurilla, Kiinalla. Kiinan kasvuluvut ovat olleet huikeita, mutta ne ovat perustuneet pitkälti kahteen tekijään: ympäristönsuojelun laiminlyömiseen ja työntekijöiden palkkojen pitämiseen keinotekoisen matalina. Kommunististen regiimien romahduksen vauhdittamat protestit pantiin Kiinassa kuriin määrätietoisesti ja linja johti Tiananmenin aukion verilöylyyn. Linjasta on pidetty kiinni, eikä demokraattisille uudistuksille ole annettu tilaa. Melko suuri osa kansasta on kuitenkin ollut tyytyväistä ja uskonut johtajiinsa: talouden vapauttamisen tuoma elintason kasvu on saanut unohtamaan puutteelliset demokraattiset oikeudet.

Venäjällä vaihtoehtoista poliittista järjestelmää kaipaavat aktivistit voivat toimia avoimemmin, mutta heidänkin toimintaansa häiritään aggressiivisesti. Toistaiseksi protestit eivät kuitenkaan ole johtaneet vallankumoukseen, vaan yleisesti ottaen venäläiset ovat suhtautuneet johtajiensa toimintaan ymmärtäväisesti. Vallan keskittäminen ja käyttäminen on nähty merkkeinä vahvasta johtajuudesta. Samaan aikaan talous on kasvanut voimakkaasti ja Venäjän rooli maailmanpolitiikassa vahvistunut.

Viikonloppuna Iranissa pidetyt vaalit päättyivät konservatiivisen linjan edustajan, Ahmadinejadin voittoon hänen saatuaan 65 % annetuista äänistä. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaalien tuloksen julkistaminen herätti eloon Iranin kriittistä kansalaisyhteiskuntaa. Huolimatta Iranin uskonnollisen johtajan ajatollan Khomeinin kehotuksesta kunnioittaa vaalien tulosta, ovat tuhannet ihmiset lähteneet kaduilla osoittamaan mieltään ja protestoimaan epärehellisinä pitämiensä vaalien tuloksia.

Vaikka Iranin levottomuudet luultavasti taltutetaan kovaotteisesti kaikkien maan turvallisuusviranomaisten toimesta, ne voivat olla signaali siitä, etteivät diktatuurin hallitsemat kansalaiset ympäri maailman ole valmiita luovuttamaan demokraattisia oikeuksiaan – ainakaan ilmaiseksi. Jos globaali talouskriisi heikentää yksinvaltaisesten hallitsijoiden mahdollisuuksia tarjota heitä tukeville kansalaisryhmille etuisuuksia, voivat nämä ryhmät huomata demokratian olevan oman edunvalvontansa kannalta tehokkaampi keino.

Rajun kansantaloudellisen laskusuhdanteen ei voi olettaa johtavan itsekseen demokratian kehittymiseen. Tästä on hyinen esimerkki täydelliseen taloudelliseen romahdukseen ajautunut Zimbabwe, jota ei voi pitää demokratian paratiisina, vaikka opposition presidenttiehdokas Morgan Tsvangirai valittiinkin hiljattain pääministeriksi. Monet tekijät vaikuttavat siihen, kuinka diktatuurille käy taloudellisen pelivaran kadotessa.

Öljyn hinnalla ja öljyvarojen kehittymisellä näyttää olevan oleellinen merkitys autoritaarisuuden ja demokratian välisessä taistelussa, koska monet öljystä merkittäviä vientituloja saavat maat ovat autoritaarisesti hallittuja. Kirjoitan seuraavaksi öljyn merkityksestä niin sanotuilla petro-diktaattoreille.