Lahteen tasapuoliset asuinalueet

Lahteen ei saa päästää syntymään erillisiä
 rikkaiden ja köyhien asuinalueita

Lahti on kasvava kaupunki. Kaupungin kasvaessa on huolehdittava siitä, että kaupungin eri alueita kehitetään tasapuolisesti ja kaupunkilaisten lähipalvelut säilyvät kattavina eri asuinalueilla.

Vaikka väestön ikääntyminen tulevina vuosikymmeninä vähentää syntyvyyttä kaupungissa, tulee Lahteen jatkuvasti muuttovoittoa. Vieläkin suurempi kasvu olisi mahdollista, jos maankäyttöä ja rakentamista tehostettaisiin.

Kasvu tuo mukanaan haasteita. Tiivis ja korkea rakentaminen tarkoittaa, että lahtelaisilla on saatavilla miellyttäviä asuntoja, joissa palvelut ovat lähellä. Jos ja kun kuntarakenne Lahden seudulla kehittyy, voidaan kaavoittaa kokonaisia uusia asuinalueita.

Kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen tulee olla huolellisesti suunniteltua ja demokraattisesti ohjattua. Mahdolliset virheet haittaavat lahtelaisten arkista asumista vielä vuosikymmentenkin kuluttua. Riittävän laajojen ja yhtenäisten viheralueiden ja toimivien liikenneyhteyksien ohella uusien asuinalueiden suunnittelussa on otettava huomioon sosiaalinen tasapuolisuus.

Asuinalueita ei saa päästää eriytymään ja eriarvoistumaan, vaan niille kaikille on kaavoitettava erilaisia asumismuotoja: viihtyisää omakotiasumista, asiallisia vuokra-asuntoja, edullisia opiskelija-asuntoja ja niin edelleen.

Asuinalueiden segregoitumisen ennaltaehkäisy on yhdessä aktiivisten asukasyhdistysten kanssa paras tapa estää alueiden epätasainen kehitys. Lahteen ei kaivata amerikkalaistyylisiä rikkaiden aidattuja asuinalueita ja vastaavasti toisen luokan kaupunkilaisten slummeja.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 17.10.2012

Pyöräily helpommaksi

Kiitos Heikki Sivoselle ideasta hankkia kaupunkipolkupyöriä Jyväskylään (Keskisuomalainen 3.9.)

Jyväskylä on erittäin otollinen kaupunki polkupyöräilyyn lyhyiden etäisyyksiensä vuoksi. Hankaluuksia aiheuttaa kuitenkin se, ettei kaupungin suunnittelussa ole otettu huomioon polkupyöräliikennettä riittävästi. Jalankulkijoille ja autoilijoille on reitit ja liikennemerkit, mutta polkupyöräilijät joutuvat soveltamaan sääntöjä tilanteen mukaan. Vaikeasti ennakoitavat ratkaisut esimerkiksi Kauppakadun liikennevaloissa aiheuttavat ymmärrettävää ärtymystä kaupunkilaisten joukossa.

Kaupunkipolkupyörien hankkimista tärkeämpää olisi mielestäni Jyväskylän keskustan liikenteen suunnitteleminen niin, että polkupyöräilyyn varataan lisää tilaa, esimerkiksi omat kaistat, kun se on mahdollista. Kuljen itse joka päivä keskustaan töihin Kortepohjasta ja tiedän, kuinka turvatonta pyöräily raskaan autoliikenteen seassa on.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että polkupyöräliikenne saadaan kulkemaan keskustaan ja keskustasta pois joustavasti ja turvallisesti. Tämä vaatii omia pyöräilykaistoja ja selkeitä liittymisiä pyöräteiden ja autokaistojen välillä niissä paikoissa, joissa pyöräilykaistat eivät ole mahdollisia. Johdonmukainen lisä keskustan kevyen liikenteen suunnitteluun on koko Kauppakadun rauhoittaminen autoliikenteeltä.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 10.9.

Polaarin valtaus

Jyväskylässä vallattiin kuun ensimmäinen päivä yliopiston kampusalueella tyhjillään oleva rakennus, Polaari. Valtaajiksi julistautunut Autonominen tiedekunta- ryhmä puolusti valtausta vaatimalla avointa kaupunkitilaa, jossa voidaan järjestää omaehtoista nuoriso- ja opintotoimintaa. Rakennuksen omistavan Senaatti-kiinteistöt Oy:n pyynnöstä poliisi kuitenkin poisti valtaajat talosta seuraavan päivän iltana, eli eilen.

Valtaajien esittämät argumentit ovat ymmärrettäviä ja tavoitteet kannatettavia. On totta, että Jyväskylästä kuten melko monesta muustakin kaupungista puuttuu epäkaupallista tilaa, jossa ihmiset voisivat omaehtoisesti harjoittaa mielensä mukaista vapaa-ajan toimintaa. Kahviloita, harrastuspaikkoja sun muita on kyllä, mutta näissä oleskelu ja esimerkiksi ystävien tapaaminen perustuu asiakkuuteen.

Ennen kuin ehdin tarkemmin jututtamaan valtauksessa mukana olleita kavereita, olen valtauksen käytännön toimenpiteiden tarkastelussa melko hataralla pohjalla. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei vallatussa rakennuksessa järjestetty esimerkiksi opintopiiriä gramscilaisen hegemonian käsitteen käyttökelpoisuudesta nykyisessä kaupunkisuunnittelussa, vaan keskityttiin sanotaanko vapaamuotoisempaan toimintaan. Melko monien voi olla vaikea nähdä, kuinka tussilla seinään piirtäminen on niin hienoa kulttuuritoimintaa, että sillä voi legitimoida talon valtaamisen.

Vaikka valtauksen provokaatiota voidaan pitää keskustelunavauksena kaupunkisuunnittelusta, epäilen silti, aiheuttiko se enemmän hyötyä vai haittaa sen tavoitteen edistämiseksi, että kaupunkeihin suunniteltaisi enemmän epäkaupallista oleskelutilaa. Vaikka parlamentarismin kriitikot vetoavat järjestelmän sisäisiin portinvartijoihin, jotka estävät tietyistä ennakko-oletuksista poikkeavien asioiden tulon politiikan agendalle, uskon yhä henkilökohtaisesti enemmän parlamentaariseen vaikuttamisen tapaan. Uskon, että syksyn kunnallisvaaleilla on suurempi merkitys avoimien kulttuuri- ja opintotilojen syntymiseen, kuin talojen valtaamisella.

Hiljaisuutta, pyydän!

Raja henkilökohtaisen valittamisen ja yhteiskunnallisen kritisoimisen välillä voi olla joskus epäselvä. Jotenkin uskallan kuitenkin epäillä, etten ole ainoa, joka on huomannut, että maailmassa pidetään melko paljon meteliä. Tuo meteli myös helposti ärsyttää ihmistä, varsinkin jos hän tulee miettineeksi, miten suuri osa siitä on aivan turhaa.

On ymmärrettävää, että esimerkiksi rakennustyömailla, sepelimurskaamoissa ja lentokentillä on meluisaa. Valitettavasti meteliä on sellaisissakin paikoissa, joissa sitä ei välttämättä tarvitsisi olla, kuten puistoissa tai uimarannoilla. Lisäksi meteli tunkee sellaisiinkin paikkoihin, joissa ihmiset mieluiten olisivat ainakin osan aikaa hiljaisuudessa, eli koteihin.

Meteliä olisi toki mahdollista ja helppoa hillitä samoin, kuin muitakin ihmisten välisestä kanssakäymisestä syntyviä ongelmia, lainsäädännöllä ja rajoituksilla. Mutta olisiko ongelma korjattavissa tai edes lievennettävissä markkinoiden avulla? Olisiko mahdollista esimerkiksi suunnitella kerrostalo niin, että äänieristykseen panostettaisi hyvän naapurisovun nimissä? Ovet eivät paukkuisi äänekkäästi vaikka yrittäisi, putket tai hissit eivät pitäisi ääntä, eikä taloon saisi edes tuoda tietyn tehokkuuden tason ylittäviä äänenvahvistimia tai kaiuttimia.

Nämä talot voisivat sijaita asuinalueella, jonka sisäisiä liikenneväyliä ei avattaisi moottoriliikenteelle. Sinne tultaisi esimerkiksi raitiovaunulla tai polkupyörällä ja pysäköintipaikka autoille olisi alueen reunamilla. Alueella voisi pärisyttää polttomoottoria vain poikkeustapauksessa, eikä sinne koskaan tuotaisi autoja, joiden ainoa käyttötarkoitus on ”musiikin” ”jumputtaminen” mahdollisimman lujalla. Lehdet haravoitaisi maasta, eikä niiden käsittelemiseen kuten mihinkään muuhunkaan käytettäisi metelöintikoneita.

Tällaisille asumisratkaisuille, kuten laajemminkin meteliä vähentäville teknisille ratkaisuille ja standardeille luulisi olevan kysyntää. Ilmeisesti markkinamekanismi ei toimi kovin hyvin, kun sellaisia ei ole näköpiirissä.

Hiljaisuuden resurssin reilu jakaminen liittyy tietysti positiivisten ja negatiivisten oikeuksien kysymyksiin. Miksi nyt annamme suuremman arvon yksittäisen ihmisen positiiviselle oikeudelle ajaa autonsa aivan talonsa viereen, kuin lukuisten oikeuksien negatiivisille oikeudelle nukkua kotonaan ilman meteliä? Miksi pitkäpartaisella ukkelilla on oikeus virittää moottoripyöränsä pitämään mahdollisimman kovaa ääntä, mutta tuhansilla ihmisillä ei ole oikeutta kävellä kadulla ilman perkeleellistä meteliä?

Hiljaisuudesta tietävät kertoa ainakin Suomen luonto ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Kuva on Vancouverin kaupungin urbaanin metelin selvityksestä